12. lokakuuta 2017

Köhinää ja kotikutoisia troppeja

Olen ollut aina sellainen perusterve tapaus. Kuumetta kerran vuodessa ja päälle muutamat flunssat ja joskus jotakin muuta satunnaista. Helpolla olen kuitenkin päässyt. Nyt on yksi niistä flunssakausista osunut omalle kohdalle. Eikä pahempia, kurkkukivun jälkeen vaivana on ollut lähinnä vuotava nenä ja kuiva yskä. Yskäkin on päiväsaikaan nätisti taka-alalla, mutta jyllää päälle iltaisin ja varsinkin yöaikaan. Ja juuri sellaisella ärsyttävällä tempolla. Ensin saa nukuttua pari tuntia, sitten alkaa yskä, joka jatkuu ja jatkuu. Ja juuri kun nukahtamaisillaan uudelleen, on yskä taas kurkun päällä.

Onneksi meillä on täällä ylimääräisiä huoneita, ja olen jatkuvien yöllisten köhinöideni siivittävänä siirtynyt nukkumaan vierashuoneeseen. Köhin yöt, aamulla avaan verhot ja katselen pihan takana olevalla pellolla ruohoa kaikessa rauhassa mussuttavia lehmiä. Onneksi tämä reilun viikon kestänyt flunssailu on ollut yksinomaan minun juttuni. Nappula nuhaili muutama viikko takaperin ja man flulta on luojan kiitos vältytty.

lasinen leikkuulauta, inkivääri flunssan torjuntaan


Olen vain odottanut sitä ylihuomista, jolloin olen kunnolla terveiden kirjoissa ja pääsisin taas jatkamaan liikkumista, muuta kuin pelkkää leppoisaa kävelyä – mikä sekin on kyllä ollut nätteinä syyspäivinä mukavaa. Ylihuomista odotellessa olen ottanut käyttöön kaiken maailman vanhanajan viisauksia ja sekoitellut itselleni juomia inkivääristä ja hunajasta, milloin lisäillyt joukkoon vähän kurkumaa ja valkosipulia. Vielä eivät ole tepsineet.

Valkosipuli on tällä kertaa mennyt pelkästään sisäiseen käyttöön. Muistan olleeni vuosia sitten kovan flunssan kourissa ja tietysti parin päivän päässä siinsivät kaverin syksyiset häät. Kunnossahan siellä piti olla. Sain silloin vinkin pitkään tanssijana toimineelta naiselta laittaa yöksi valkosipulin kynsiä varpaiden väliin, veisi kuulemma pöpöt mennessään. No testattavahan se oli. Iltaisin ujuttelin valkosipulia minikokoisten varpaideni väliin ja päälle sopiva sukka pitämään paketin koossa. Muutaman yön kokeilun jälkeen tuntui, että haisin kauttaaltaan valkosipulille ja flunssa oli edelleen läsnä. Häihin menin ja pilkkuun asti olin (luonnollisesti) läsnä. Luulen, että sopiva annostus viiniä piti koneen käynnissä ja pahimman kipeilyolotilan poissa.

Sitä terveempää ylihuomista odotellessa!
Ja saa antaa hyviä vinkkejä viheliäisen yskän taltuttamiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kiva kun kommentoit!