3. maaliskuuta 2019

Paddyn yksivuotishaastattelu

Paddy, suomivauva Irlannissa, pingviinipaita, punatiilitalo, tulppaanit maljakossa, hay käsi
*yksinoikeudella Vihreän saaren emännän blogissa*

Vuosi on vilahtanut kuin kuiva hiekka läpi sormien. En tiedä, kuinka se on voinut näin nopeasti kulua, mutta sen tiedän, ettei meiltä löydy enää nollavuotiasta, sillä Paddy täyttää tänään yhden vuoden. Vauvavuosi on virallisesti takanapäin ja se vauva on tehnyt siirron taaperosarjaan.

Käskeytin päivänsankarin puuhiensa keskeltä ja hän lupautui antamaan pienen haastattelun. 
Lapsi levittää kenkiä, eteistouhut, lapsi sotkee, pisarahousut, lenkkarit, kukkasaappaat, ruskea ovi

Kuinka ensimmäinen vuotesi on sujunut?
- Hyvinhän se, kiitos kysymästä. Huutaessa, uusiin paikkoihin ja tyyppeihin tutustuessa, melskatessa ja hurmatessa. Välillä on pitänyt vähän nukkuakin, että on jaksaanut jatkaa touhuja.

Paras taito, jonka olet tähän mennessä oppinut?
- Nenän kaivaminen, taputtaminen ja yläfemmat ovat sellaisia taitoja, joita tulen tarvitsemaan koko loppuelämäni. Ja onhan tuo seisomaan nouseminenkin hauskaa, näkee vähän pidemmälle ja ylettyy yhteen jos toiseen esineeseen.

Mikä on suosikkipaikkasi?
- Äidin syli. Taidan olla vähän mammanpoika. Toinen suosikkini on rattaat, sieltä on kiva kuikuilla ympärille.
Lapsi pesukoneessa, pesukonefani, raitayöpuku, turkupyyhe, jäätelöratikka

Lempipuuhasi?
- Tavaroiden levittäminen. More is more eli mitä isompi sotku, sen parempi! Ei ole niin nöpönuukaa mitä levitän, lelukorien lisäksi tykkään erityisesti levittää kenkiä sekä, jos vessan ovi on jätetty sopivasti raolleen, löytyy sieltä monta kiinnostavaa laatikkoa levitettäväksi. Ruoan levittäminen ruokapöydässä ja sen ympäristössä on myös oma taiteenlajinsa. Ja kätevintä on, että saa sotkea ja joku muu siivoaa aina jäljet.

Erityiset kiinnostuksen kohteesi?
- Koneet, laitteet ja aukot.
Imuri, pesukone ja patterit kiinnostavat minua eniten. Imuria on hauska painaa pois päältä, kun emäntä yrittää käyttää sitä. Samoin olen oppinut vetämään johdon pois seinästä. Näillä keinoin saa muuten vipinää sen emännän kinttuihin. Pattereita on kiva hakata ja vastaavasti pesukoneeseen on kiva kurkkia sisälle ja yrittää painella niitä nappuloita. Ja kaikenlaisia kiinnostavia aukkoja löytyy monesta paikasta, niihin on huippua tunkea sormi tai koko käsi!
Lapsi ja imuri, dyson, dyson fuksia, pingviinipaita, turkoosit housut, laattalattia, imurinjohto

Suosikkiruokasi?
- Olen hyvin kaikkiruokainen. Palvelu on kuitenkin kaiken a ja o. En ole oikein ymmärtänyt emännän yrittämien sormiruokahömpötysten päälle. Kun kerran istun siinä pöydän päässä, niin oletan, että ruoka tarjoillaan minulle - juuri oikean lämpöisenä, juuri oikeaan aikaan.

Mottosi?
- Hymyllä ja huudolla. 
Niillä tuntuu saavan huomiota osakseen ja pääsevän aika pitkälle tässä elämässä.

Tavoitteet seuraavalle vuodelle?
- Lisätä tahtia ja pistää nuo muut juoksemaan oikein tosissaan.

Paljon onnea Paddy!
Raita-aita, mopokeinu, leikkipuiston pehmustettu lattia, leikkisienet, nallepuku, mollapipo, molla, sydäntakki, lapset leikkipuistossa

5 kommenttia:

  1. Ihana <3 Onnea yksivuotiaalle ja erityisesti emännälle!

    VastaaPoista
  2. IHana haastattelu <3 Ja ihan varmasti pistää lisää tuulemaan, että saa kotijoukot tulevaisuudessakin liikenteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Petra! Ihana on haastateltavakin:) Siitä olen aivan varma, ettei tässä huushollissa pääse tuoliin homehtumaan tulevaisuudessakaan :D

      Poista

Kiitos, kiva kun kommentoit!