Kun polut taas kohtaavat

Olen viime viikkoina kävellessäni paikasta toiseen antanut ajatukseni laukata ystävyys- ja kaveruussuhteissa. Ollut kiitollinen siitä, mitä kolme Irlannin Kerryn vuotta ovat tuoneet tullessaan kuin yhtälailla harmitellut isosti tulevaa ja näistä suhteista irrottautumista.

Kolmen vuoden aikana ympärille on punoutunut tiivis vyyhti ystävyys- ja kaverisuhteita, tuttuja ja naapureita. Niitä keitä on nähnyt monta kertaa viikossa, niitä joita sen kerran viikossa, niitä joita ehkä kerran kuussa ja niitä joita harvemmin. Kaikeille on kuitenkin kasvanut oma tärkeä roolinsa minun ja perheeni elämässä. On ihmisiä, joilta tiedän voivani kysyä neuvoa siihen tai tuohon, ihmisiä, joilta tarpeen tullen lainata jotakin, ihmisiä jotka ovat käytännössä aina valmiita lähtemään kahvikupin ääreen turinoimaan.

Vietimme viikonloppuna läksiäisiä paikalliseen tyyliin pubissa. Ajankohta oli hivenen hankala, koska tiesin monien, jotka ovat kotoisin muulta Irlannista viettävänsä joulun ja uuden vuoden välisen ajan vanhempiensa luona. Noin puolet kutsutuista ei tästä ja sairastelusyistä päässyt paikalle, mutta hyvä reilu parikymmenpäinen joukko pääsi kuitenkin tulemaan. Pelkäsin etukäteen, että ilta menisi surkutteluksi, mutta näin ei onneksi käynyt. Siitä pitivät huolen sekopäisesti temmeltäneet ja tilanteen haltuun ottanut lapsikatras sekä muutenkin rattoisa tunnelma. Sekä tieto siitä, että suurinta osaa paikalle päässeistä ehtisin vielä näkemään ennen lähtöämme. Sen sijaan aiemmin sanotut hei-heit näiden paikalle pääsemättömien kanssa pääsivät nostamaan palan kurkkuun. Kuten myös Nappulan eskarikaverilleen tekemä piirustus, jonka tekstitin. Nelivuotiaan lapsen mielestä kaveruussuhteet eivät tule jäämään tähän, sillä sitähän vain lennetään Irlannista Suomeen ja ehkä kaikki hänen läheisimmät kaverit ovat myös muuttamassa Suomeen. Zap, ongelma ratkaistu lapsen näkökulmasta.

Vaikka suren jäähyväisiä, uskon, että osan näiden tällä hetkellä läheisten ihmisten kanssa tapaamme vielä joskus tulevaisuudessa. Onhan sen kokenut aiemminkin, toisten ihmisten kanssa kuljetaan samaa polkua pätkä elämää, kunnes ne erkanevat ja kenties joskus myöhemmin taas kohtaavat. Tai jäävät kohtaamatta. On koulukavereita, opiskelukavereita, harrastuskavereita, entisiä työkavereita, reissuissa tutustuttuja kavereita, äitikavereita. Joidenkin näiden kanssa on yhdistänyt elämäntilanne tai yhteiset kiinnostuksenkohteet, tilanteiden muuttuessa jotkut ovat jääneet rinnalle kulkemaan, jotkut suhteet sen sijaan taas haihtuneet ja haurastuneet. Toisten kanssa yhteinen polku onkin löytynyt yllättäen uudelleen. Toisten kanssa on taas kautta vuosien nähnyt harvoin, mutta yhteinen sävel on löytynyt ensimmäisten huonolla huumorilla höystettyjen lauseiden jälkeen.

Sen tiedän, että nämä täällä luodut suhteet jäävät tietyllä tavalla heikommalle tolalle välimatkan vuoksi. Enkä enää pian ole osa näiden ihmisten arkea. Näiden ihmisten elämä jatkuu täällä tuulisella saaren syrjällä, omani taas kylmässä pohjolassa. Itse uskon vakaasti, että tulen jonakin tuulisena ja sateisena päivänä käymään ja istahtamaan kenties tuttuun kahvilan pöytään tutun vastaparin kanssa. Pyrinkin pitämään mielessä ystäväni kirjoittamaa tekstinpätkää jäähyväiskortissa I don't want to say goodbye. I only want to say bye bye.