Omalla lomalla Dublinissa

Nyt se sitten vihdoin tapahtui, pääsin odotetulle omalle lomalle Dubliniin. Pariksi yöksi yksin hotelliin, karkuun kotitöitä ja venkoilevaa kaksi vuotiasta. Ja yllättäen, pieni irtiotto kotikuplasta teki eetvarttia. 

Suurempia suunnitelmia minulla ei Dubliniin ollut. Muuta kuin kävellä ympäriinsä, syödä hyvin - ei mitään fine diningia, mutta silleen kivasti kuitenkin - ja saada jonkinlainen pintaraapaisu Irlannin pääkaupunkiin.

Puuduttaessani rapiat neljä ja puoli tuntia takapuoltani bussinpenkkiin matkatessani saaren toiselta laidalta toiselle, olin yllättäen enemmän kuin valmis tutustumaan kaupunkiin kävellen. Mukavat ja kuulaat syyssäässä, joista olimme edeltäneet viikot nauttineet länsirannikolla, saivat onneksi jatkoa itärannikolla. Ja hei, mikäs siinä säässä oli kävellessä, kun taivas oli sininen, aurinko paisteli ja sateesta ei ollut tietoakaan. Kulutin viikonlopun aikana kilometrejä toisensa perään kenkieni alla. Pääasiassa menoni oli sellaista päämäärätöntä menoa eli kaupunkihaahuilua parhaimmillaan!

Ainoa paikka, johon olin etukäteen ajatellut meneväni, muutamien ostosten teon lisäksi, joita en saa omassa pikkukaupungissamme hoidettua, oli Trinity College. Tavakseni on kuin varkain käydä tutustumassa irlantilaisten yliopistokaupunkien kampusalueisiin. Ja käymisen arvoinen paikka se olikin, vaikka arkkitehtuurin puolesta olen tykästynyt enemmän Corkin ja Galwayn yliopistoalueisiin. Ajatuksissa oli käydä myös tutustumassa Guinness Storehouseen eli panimoon, mutta koska tiedän taloudessamme asuvan toisenkin henkilön, jota paikka suurella varmuudella kiinnostaa, päätin jättää siihen tutustumisen johonkin toiseen ajankohtaan.

Siispä käyskentelin kutakuinkin Aurajoen levyisen Liffey -joen rantoja. Pyörin joen etelä rannan Tempel Bar:n alueella, joka on täynnä vilkkaita baareja, kahviloita ja ravintoloita. Kuuntelin lukuisia katusoittajia Grafton Street -kävelykadulla ja tein samalla näyteikkunaostoksia. Jatkoin matkaani St. Stephen's Green ja Iveagh Gardens -puistoihin ja vaeltelin puistoalueiden ympärillä olevilla siisteillä asuinalueilla.

Joen pohjoisrannalta löytyy myös vilkas Henry Street -ostoskatu ja sen kyljessä olevat ostoskeskukset. Sunnuntai aamupäivää kulutin kävelemällä joen pohjoisrannan alueita. Ja paikkansa piti se, mistä olin aiemmin muutamista eri lähteistä lukenutkin, että pohjoispuoli on karumpaa, niin sanottua työläisten aluetta joen etelärantaan verrattuna. 

Nykyinen maalaisemäntä huomasi päässeensä Dublinissa isomman kaupungin imuun, seuratessa paikasta toiseen menevää ihmisvirtaa sekä kuunnellessa kielten sekamelskaa. Arpoessa, mihin monista hyvänkuuloisista paikoista menisi lounaalle ja minne kahville. Tietenkään suuremman kaupungin menossa ei voinut olla huomaamatta kaupungin varjopuolia - lukuisia kerjäläisiä, joista osa romaaneja, mutta valitettavan suuri osa myös oman kaupungin poikia ja tyttöjä. Pitkin vuotta olen kuullut paikallisesta mediasta uutisia Irlannin, erityisesti Dublinin erittäin huonosta asuntotilanteesta, joka on osa syynä ihmisten kodittomuuteen ja kaduilla asumiseen. Molempina iltoina törmäsin kodittomien ruoanjakeluun, joka kertonee omaa karua kieltään kaupungin asuintilanteesta.

Noin muuten Dublinissa yhdistyi kivasti vanha ja uusi. Kunnostetut talot, sekä ne vähän rähjääntymään päässeet julkisivut ja pienet sivukujat. Tunnusomaisinta kaupungille oli mielestäni nelikerroksiset punatiiliset talorivistöt, jotka jatkuivat aina edellisen päätyttyä.

Mikäli kaupunki ei ole sinulle ennestään tuttu, niin suosittelen Dublinia ehdottomasti pidennetyksi viikonloppukohteeksi. Yksin, yhdessä tai isommalla porukalla. Kaupunki on kooltaan noin Helsingin kokoinen ja se on helppo ottaa haltuun kävellen, toki kaikenlaisia Hop on, Hop off -turistibussejakin löytyy, jos sellaiset kiinnostavat. Lasten kanssakin varmasti tekemistä löytyy, mutta tällä kertaa en kiinnittänyt siihen puoleen huomiota. Muutamat leikkipuistot kyllä bongasin. Katsotaanpa, ehkä joskus tulossa suosituksia lasten kanssa reissaamisesta Dublinissa.