Vähän sinnepäin mennyt joulukuvaussessio

En ole mikään varsinainen jouluihminen. Vaikka ikää on kertynyt jonkun mittarin mukaan varmaan jo liikaakin, en ole silti viettänyt vielä yhtään joulua omassa kodissa. Ne on vietetty joko lapsuudenkodissani tai mieheni vanhempien luona. Tai siis tosiasiassahan joulut ovat olleet suhaamista näiden kahden paikan välillä. Tämän vuoksi en ole koskaan koristellut kotia joulukuntoon. Toki laittanut vähän pimeään vuodenaikaan sopivia valoja, iskenyt ne muutamat koristeet esille ja kynttilöitä on poltettu tavanomaista enemmän. Mutta siinäpä se.

Se ainoa asia, johon olen jouluvalmisteluissa panostanut, muutamien lahjojen lisäksi, ovat joulukortit. Ne minulla on ollut aina tapana tehdä itse. Ja joka vuosi havahdun siihen yhtä yllättäen, että taas olisi se aika vuodesta, kun pitäisi olla kortti-ideoita ja sopivia tarvikkeita. Suomikodissa niitä tarvikkeita kyllä olikin valmiina, mutta täältä ne vielä puuttuvat.

Nappulan syntymän jälkeen olen tavannut ottaa hänestä joulukuvan ja lähettää sen kummeille, isovanhemmille ja sisaruksillemme. Yllättäen tähän kuvien ottamiseen tulee myös havahduttua aika myöhään. Kahdet edelliset kuvat olen ottanut meillä sisällä, mutta tällä kertaa ajattelin kokeilla ulkokuvaamista.

Tänään taivas oli perinteisen harmaa, mutta muuten sää näytti lupaavalta – ei satanut. Koska viikonloppuisin meillä on valoisan aikaan auto käytössä miehen ollessa kotona, päätin hyödyntää tilaisuuden kulkemisen ja sään suhteen. Suuntasimme Dinglen niemimaalle metsäiselle ulkoilureitille, joka sijaitsee noin parinkymmenen minuutin ajomatkan päässä meiltä. Emme ole olleet siellä aikaisemmin, joten senkin vuoksi oli kiva lähteä reippailemaan uuteen paikkaan. Pakkasin reppuun vähän kuvausrekvisiittaa, kameran ja kartan. Kartta olikin ihan hyvä apu mukana, koska puhelimen kentästä ei ollut taas tietoakaan tuolla vuorten välisessä laaksossa.

Nappulalle olin pukenut ulkovaatteiden alle siistimmät vaatteet. Ulkovaatteet riisuttiin pois aina sopivan kuvaustaustan kohdalla. Vaikka sää ei ollutkaan kylmä, oli tuuli sen verran viileä, että se toi omat haasteensa kuvaamiseen. Hiukset olivat aina silmillä ja tietysti kylmäkin tuli paljon helpommin.

Istutimme Nappulan yhdessä kuvayrityksessä lampaiden laidunmaan kiviaidan reunalle. Rekvisiittana hänellä oli kuvassa ostamani tonttu. Yllättäen tonttu tipahteli tuulen voimasta useampaa kertaan pois kiviaidalta ja siitähän se riemu repesi. Kuvattavasta oli enemmän kuin hauskaa heitellä tonttua myös omatoimisesti alas aidalta. Lopputulemana hän nakkasi tontun kivi- ja piikkilanka-aidan yli lampaiden aitaukseen. Ja sinne se sitten jäi, ainoa joulukoristeemme. Mahtaa olla lampailla ja maajussilla ihmettelemistä aitauksen uudesta asukista.

Kuvattava karkasi välillä tutkimaan lampaankakkakasoja.

Joitakin itseäni kutakuinkin tyydyttäviä otoksia sain aikaiseksi. Voi kuitenkin olla, että sitä saan tehdä vielä uudemman yrityksen tai sitten vain suosiolla ottaa kuvat sisätiloissa, ilman vaihtelevia sääolosuhteita. 

Reippailu hienonoloisella metsäreitillä, jossa metsä ja karut vuoristomaisemat vuorottelivat mukavasti keskenään jäi lyhemmäksi, kun olin kuvitellut. Perheen pienin kun ei ollut oikein ulkoilutuulella. Kivien heittely vuoristojärveen sentään paransi tunnelmaa.

Onpahan taas yksi paikka lisää, jonne palata tutkailemaan maisemia ja reittejä paremmalla säällä ja fiiliksellä.