Turvaverkottoman taustatoimet

Kun kerroin blogissa odottavani toista lasta, kävi ehkä riveiltä tai vähintäänkin niiden välistä selväksi, että jännitin hieman kuinka saamme kaikki käytännönjärjestelyt hoidettua silloin kun h-hetki koittaa. Sain useampia tsemppi- ja ”asioilla on taipumus järjestyä” –viestejä. Kiitos niistä <3 ja niinhän se menee.

Käytännönjärjestelyjen puolelta minua huolettavin tekijä on ollut, mihin laitamme Nappulan kun on aika lähteä sairaalaan? Muut hommat kyllä hoituvat omalla painollaan.

Haluan miehen tulevan mukaan synnytykseen. Luulen olevani taas niin sekaisin kuin seinäkello siinä tilanteessa kun pitäisi toimia. Kaikki englanninkieliset sanat ovat taatusti jumittuneet aivojen kaikkein perimmäiseen nurkkaan ja suusta tulvahtelee vain supisuomalaisia kirosanoja. Toisin sanoen haluan pelipaikalle tulkin, tsemppaajan ja juoksupojan (=mieheni). Hän voi tosin jättää taatusti hyvin epäkorrektin kielenkäyttöni kääntämättä hoitohenkilökunnalle.

Nappula syntyi aikoinaan kiireellisellä sektiolla. Sen vuoksi minun annettiin täällä mahdollisuus päättää kuinka haluan synnyttää Paddyn. Pohdimme pitkään tätä asiaa. Suunnitellun sektion ehdoton plussa on saada etukäteen tietoon leikkausaika, jonka pohjalta olisimme voineet suunnitella käytännön järjestelyt. Milloin tarvitsemme lapsenhoitoapua Nappulalle ja kuinka se käytännössä toteutetaan? Miinuksena on kuitenkin isosta leikkauksesta toipuminen. Edellisellä kerralla söin pitkään vahvoja kipulääkkeitä, eikä mitään vauvaa painavampaa saa nostella moniin viikkoihin. Ensimmäisen lapsen kanssa tämä nostokielto ei ollut ongelma, mutta tällä kertaa tilanne on toinen, koska tuota 2,5 vuotiastakin joutuu päivittäin nostelemaan. Toiseksi pyöritän tätä nykyä arkea enemmän yksin kuin Nappulan ollessa vauva. Plussien ja miinusten keräilyn jälkeen ilmoitin viimein sairaalalääkärilleni, että yritän tavallista alatiesynnytystä. Se on sitten asia erikseen, jos homma päätyy tälläkin kertaa lopulta leikkauspöydälle.

Lasketun ajan häämöttäessä kulman takana olemme valmistelleet selustaa kuinka toimimme näiden toiveiden valossa.

Irlantilainen yhteisöllinen kulttuuri on kyllä ollut ihana apu tässä asiassa. Yksi jos toinenkin, tutumpi ja tuntemattomampi henkilö on tarjonnut apuaan ja sanonut olevansa käytettävissä. Lopulta olen valjastanut neljä kaveriani rinkiin, joille saa tarpeen tullen soittaa, jos tulee lähtö sairaalaan. Enemmänkin avuntarjoajia olisi ollut, mutta luulen Nappulan olevan edes hivenen tyytyväisempi, jos häntä tulee kaitsemaan ennemmin tutumpi kuin tuntemattomampi henkilö. Näiden kavereiden lisäksi myös muutama naapurinrouva on käytettävissä. Nappulan päiväkodin kanssa olen sopinut, että voin viedä hänet päiväsaikaan myös sinne, vaikkei olisikaan hänen hoitopäivänsä.

Muutamaa päivää ennen laskettua aikaa saamme tänne myös 70 –vuotiaan lapsenvahdin, kun ansaittuja eläkepäiviään viettävä appiukko lentelee vihreälle saarelle. Hänen tehtävänään on olla Nappulan seurana ollessani sairaalassa. Nähtäväksi jää kuinka kauan hän saa täällä odotella jotakin tapahtuvaksi ja kuinka pitkäksi hänen Irlannin pestinsä lopulta muodostuu.

Isyysloma on aika uusi juttu tässä maassa. Sitä on alettu myöntämään vasta syyskuusta 2016 lähtien. Miehelläni on vielä lähes parin viikon edestä pitämättömiä viime kesän kesälomia. Kunhan hänen pahimmat työkiireensä hellittävät – näin sivusta seuraajan näkökulmasta, jään jännittyneenä odottelemaan sellaista ihmettä tapahtuvaksi – on hänen maaliskuun puolen välin huitteilla  tarkoitus jäädä ”kesälomalle”. Tai jollei se loma täysin onnistu, niin vähintäänkin niin, että hän pyrkii hoitamaan parin viikon aikana töitään etänä, täältä kotisirkuksen keskeltä. Uskon, että näillä ratkaisuilla saamme uuden arjen ensi askeleet sujumaan kutakuinkin mallikkaasti.