Lahjoja lahjoja

Voi mahdoton minkä määrän muistamisia olemme saaneet Paddyn syntymän myötä. Tätäkin kautta vielä erityiskiitos Suomesta lähetetyille paketeille, joita posteljooni on jättänyt ovimaton alle, mikäli emme ole olleet hänen käydessään kotona. Kunnon maalaismeininkiä! Sanottakoon vielä, että ovimatto on sen verran pieni, ettei jätä hirveästi arvailujen varaan onko sen alla jotakin vai ei.

Valko-oranssien postinkuorien lisäksi yksi jos toinenkin täkäläinen kaveri ja tuttu on muistanut meitä. Ovellemme on tuotu useamman kerran valmista ruokaa. Lisäksi on tullut kukkia ja monia pusseja, jotka ovat pitäneet sisällään vauvanvaatteita tai muuta vauva-arjen tarpeistoa. Yksi jos toinenkin on käynyt tekemässä tuttavuutta pikkumiehemme kanssa tai vähintäänkin ilmoittanut, että tulee heti kun pääsemme sulavasti ensimmäisten viikkojen ylitse. 

Miehen alaisiltakin on ilmestynyt lahjoja. Sinänsä ihmettelen, että kaikki ovat tuoneet oman lahjansa. Kannattaisin ennemmin Suomen tapaa antaa kollektiivinen lahja työkavereilta, mikäli sellaisella haluaa muistaa. Näissä työkavereiden lahjoissa ei ole ollut jotakin vain ja ainoastaan Paddylle vaan myös Nappulaa on muistettu.

Paddyn syntyessä otimme käyttöön irlantilaisen tavan, jonka mies oli yllätys yllätys kuullut työpaikkansa naisilta. Kun täällä perheeseen syntyy vauva, "antaa vauva mukanaan tuomansa" lahjan isommalle/-ille sisaruksille, kun hän/he tulevat tapaamaan vauvaa ensi kertaa sairaalaan. Niinpä vain Nappulan ensi visiitti sairaalassa meni siihen, että hän touhusi Paddylta saamansa isosiskolahjan kanssa. 

Kaverini kertoikin tähän liittyen hauskan tarinan. Hänen ystävänsä oli ollut automatkalla perheensä kanssa ja raskauden viime metreillä ollut kaverini ystävä oli yllättäen synnyttänyt kolmannen lapsensa autossa (tarina ei kerro oliko ambulanssi onnistuttu hälyttämään ajoissa paikalle).  Perheen lasten ensireaktio oli ollut uuden pikkusisaruksensa nähdessä "Missä ne vauvan meille tuomat lahjat oikein ovat?".