12. syyskuuta 2018

Listowel Races

Laukkakilpailut, listowel races, hevonen, jockey

Irlannin suurimmat ja suosituimmat laukkakilpailut kisataan vuosittain Listowelissa. Perinteikkäitä kisoja on järjestetty vaatimattomasti jo 160 vuotta. Hurautimme katsastamaan millainen meininki kisoissa on. Aiemmin kirjoittamani laukkakisojen yleiskuvauksen löydät täältä

Olemme kerran aiemmin ajaneet Listowelin läpi, mutta tällä kertaa ei jäänyt arvailujen varaan, että pienellä paikkakunnalla oli jotakin suurempaa meneillä. Sen verran oli autoja ja populaa liikenteessä. 

Ajattelin, että tuollaiseen eläinurheilutapahtumaan lienee parasta pukeutua käytännöllisesti; perusfarkuilla, tennareilla ja ulkoilutakilla. No, rehellisesti sanoen pukeudun käytännössä aina tylsän käytännöllisesti, koska vaihtelevaan säähän täytyy varautua. Vaan tulipa tällä kertaa alipukeutunut olo! Kanssanaiset kipsuttelivat korkeilla koroilla hameissaan tai muuten tyylikkäissä vetimissä. Miesten hevoskisojen perusvarustus näytti olevan joko tikkitakki tai villakankainen ruudullinen bleiseri. Kyseisissä kisoissa järjestetään yhtenä päivänä Laidies Day, jolloin vedetään oikeasti ne ykköset päälle. Onneksi emme tietämättämme saapuneet paikalle sellaisena kisapäivänä.
Listowel races, katsojat

Laukkakilpailussa oli kilpailijahevosia useasta eri maasta. Hevosten lähtöjä oli puolen tunnin välein. Paljaalla silmällä kisoista näki vain sen kun hevoset karauttivat etusuoralta ohi. Muuten kisoja pystyi seuraamaan suurelta skreeniltä ja prokatsojat olivat tietysti varautuneet kisaan kiikarein. Hevosten juostessa rataa ympäri, sisärinkiä ajoi samanaikaisesti hevosambulanssi. Enpä ole sellaisenkaan olemassaolosta aiemmin tiennyt.

Lähtöjen välissä ehti pikkunäppärästi käydä lyömässä vetoa seuraavan kierroksen voittajahevosesta. Hakemassa pientä purtavaa tai olutta. Täällä muuten pelataan Toton sijaan Totea. Jotta jännitys säilyisi yllä, piti meidänkin käydä lyömässä vetoa. Oma taktiikkani on lyödä vetoa sen hevosen puolesta, jolla on kierroksen hauskin nimi. Meriiteistä viis. Tällä taktikoinnilla ei tosin tarvinnut lähteä rahasäkin kanssa kotiin. 
Listowel races, hevonen, jockey

Päätähdet; hevoset ja jockeyt ovat vain yksi osa tapahtumaa. Meidän vierailupäivänä lapsille oli järjestetty ohjelmaa ja kilparadan ulkopuolelle oli pystytetty tivoli. Hevosten lopetettua päivän juoksunsa tilan ottivat haltuun kulahtaneeseen AC/DC:n bändipaitaan pukeutunut vanhan roudarinnäköinen häiskä ja hänen kaverinsa. Vaan kylläpä kaverit osasivat soittaa ja viihdyttää yleisöä! Mielellään olisin jäänyt kuuntelemaan heitä pidemmäksikin aikaa.

Viikon kestävä Listowel Races kisataan aina syyskuun puolivälissä. Tänä vuonna 9. - 15.9. Lämmin suositus osallistumiselle, mikäli liikut syyskuussa näillä main. Ja ei todellakaan tarvitse olla kiinnostusta, saati tietämystä hevosurheilusta, sinne kannattaa mennä ihan kokemuksen takia.
Listowel races, laukkakisat, hevoset, jockey, screen, nummet


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kiva kun kommentoit!