27. helmikuuta 2019

Historiaa ja urbaania sykettä Belfastissa


Belfast, city hall, kaupungintalo iltavalaistuksessa
Mikäli tykkäät kaupunkilomista ja sopivan rosoisista paikoista, saattaa Belfast olla sinunkin mieleesi. Minua kiinnosti kaupungin lähihistoria, mutta sen lisäksi se vei tällaisen nykyisen lähes maalaiseläjän keskelle urbaania sykettä.

En menisi sanomaan Belfastia varsinaisesti kauniiksi kaupungiksi. Se on enemmänkin satamakaupunki, josta on noussut opiskelijoiden suosima eläväinen vaihtoehtokaupunki. Kaupungin arkkitehtuuri on jonkinlainen sekametelisoppa. Kauniita vanhoja rakennuksia, brittityyppisiä tiilitalorivistöjä, joitakin lasitalokomplekseja ja elinkaarensa ehtoopuolelle tulleita tönöjä. Mielenkiintoisen kaupungista teki sen vieläkin jollakin lailla käsinkosketeltava lähihistoria.
Belfast city

Olin viikonloppureissulla itsekseni, jolloin sain tallata mielenkiintoisen kaupungin katuja sydämeni kyllyydestä ja välillä istahtaa kivaan kahvilaan tai pubiin oluelle. Syömälöiden ja juomaloiden puutteesta ei Belfastissa tarvitse kärsiä, vaan jokaiselle löytyy taatusti jotakin. Teen näistä vielä oman postauksen.

Sen lisäksi, että saappaitteni korot nakuttivat pitkin asfalttia, tein myös jotakin hyvin poikkeuksellista ja hyppäsin Hop on Hop off- bussin kyytiin. En ikinä harrasta näitä, joten asian on siinä mielessä mainitsemisen arvoinen. Miksi sitten päädyin tällä kertaa turistibussin vietäväksi? Kaverini, joka on opiskellut Belfastissa ja keneltä kyselin matkavinkkejä, suositteli bussia. Ja täytyy sanoa, että se olikin hyvin kätevä. Nähtävyydet olivat aika laajalla alueella, eikä niihin olisi muuten viikonloppureissun aikana päässyt käsiksi. Ja varsinkin kun bussiköröttelyn aikana satoi, niin oli paljon mielekkäämpää tutustua kaupunkiin kaksikerroksisen bussin katoksen alla ja kuunnella bussioppaan turinointia, kun kurkkia ympärilleen varjon alta. Bussiajelua suunnitellessa kannattaa huomioida, että kiertoajeluita tekeviä yrityksiä on useampia. Ettei vain yrittäisi päästä eri firman lipulla väärään bussiin, niin kuin jollekin emännälle kuulemma kävi.

Bussi kuljetti meitä muun muassa ylös vuorelle, Belfastin linnalle, josta olisi selkeämmällä säällä ollut hyvät näkymät kaupunkiin. Linnan kupeesta näytti lähtevän myös kivannäköisiä luontokävelyreittejä. Opas kertoi alueista, joilla asuivat ainoastaan katoliset ja alueista, jotka olivat protestanttien hallussa. Pohjois-Irlannin levottomuuksien aikaan näillä aidatuilla alueilla oli varsinkin pimeän tullen parempi pitäytyä, ellei halunnut joutua hankaluuksiin. Keskusta-alueen ulkopuolella korkeilla aidoilla - rauhan muurilla - rajattuja alueita jatkui kilometritolkulla. Reitin varrelle mahtui kymmeniä ja taas kymmeniä muraaleja - seinämaalauksia. Monia koristivat Pohjois-Irlannin lähes sisällissodaksi ajautuneen ajan tapahtumat ja henkilöt, mutta joukosta löytyi myös pohjoisirlantilaisia kansansankareita kuten jalkapalloilija George Best, golffari Rory Mcllroy ja snookerpelaaja Alex Higgins. Mielenkiintoista muraalibongausta jatkoin vielä jalkaisin.
George best, mural, belfast

Peace wall, belfast

Mural, belfast, irish football

Satamakaupunkina Belfastilla on aikamoiset meriitit. Titanic nimittäin rakennettiin Belfastin telakalla. Surullisen kuuluisa laiva valmistui vuonna 1911. Satama-altaan rannalla oleva Titanic Experience tarjoaa mielenkiintoisen museokokemuksen, jossa on yhdistetty niin perusmuseotauluja, audiovisuaalisia elämyksiä kuin huvipuistotyyppisen junanvaunun, jonka kyydissä pääsee aikamatkalle laivan rakentamiseen. Museosta näytti löytyvän kiinnostavia juttuja myös perheen pienimmille. Ihan pieniä lapsia en ehkä kuitenkaan itse veisi (riippuu tietysti täysin lasten kärsivällisyydestä) Titanic Experienceen, sillä museossa tulee edetä merkittyä reittiä pitkin, ja kulkemiseen ja jonottamiseen kannattaa varata paljon aikaa. Ainakin viikonloppuna, varsinaisen sesongin ulkopuolella populaa oli liikkeellä hyvinkin paljon. Turistibussin lipulla sai muuten alennusta museon sisäänpääsystä. Vaikka laivanrakenaminen ei olisikaan lähellä sydäntäsi, kannattaa vuonna 2012 avattu Titanic Experience rakennus käydä katsastamassa, sillä se on arkkitehtonisesti varsin mielenkiintoinen.
Titanic, titanic experience, belfast

Titanic experience, mielenkiintoinen arkkitehtuuri

Kivenheiton päässä Titanic Expariencestä on Titanic Studios, jossa on saanut alkunsa muun muassa HBO:n kuuluisa Game of Thrones -sarja

Ja vähän pidemmän kivenheiton päästä löytyy SSE areena. Jäähalli. Uskokaa tai älkää, täällä pelataan kiekkoa. Varovasti uskaltanen sanoa, ettei pelin taso välttämättä päätä huimaa, mutta sen sijaan areenalla järjestetään konsertteja, joissa on esiintynyt yksi jos toinenkin maailmantähti ja useampi tulossa kiertueelle.
Queen's university belfast, mangolia

Belfastista löytyy useita yliopistoja. Kivalle päiväkävelylle pääsee Queen's Universityn yliopistoalueella sekä sen välittömässä läheisyydessä olevaan Botanic Gardensiin. Vielä vähän keväämmälle mentäessä Botanic Gardenin puisto on taatusti kukkaloistossaan. Puistosta näytti löytyvän myös leikkipuisto ja urheilusuorituspaikkoja. Tropiikin tuntua sai näin helmikuussakin käymällä Palm Housessa. Sisään pääsee ilmaiseksi. Kauniissa, koristeellisessa kasvihuoneessa, jonka perustukset rakennettiin 1839 kosteusprosentti nousee huomattavasti ulkoilmaa korkeammaksi ja tulijan nenän täytti lähes huumaava hyasinttien tuoksu. Käy ainakin pikaisesta helpotuksesta Aasian lomaa haaveileville.
Botanic gardens, belfast, vanha kasvihuone

Yliopiston ja puiston ympäristössä löytyy kivoja katuja, joita kävellessä voi haaveilla asumisesta brittityyppisessä, ulkonevalla ikkunalla varustetussa punatiilisessä rivitaloasunnossa. Katujen ja asuntojen kunnot vaihtelevat äärestä toiseen, on niitä todella siististi pidettyjä katuja ja sitten niitä rähjäisempiä ja joitakin siltä väliltä.

Viikonlopussa Belfastista ehti saamaan jonkinlaisen pintaraapaisun. Näkemistä ja kokemista riittäisi pidemmäksikin aikaa, varsinkin jos kulttuuritarjonta kuuluu kiinnostuksenkohteisiin.
Punainen ovi, vihreä ovi, punatiilirivitalo

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen kaupunki, josta matkaaja on saanut varmasti irti paljon enemmänkin, kuin tämä kertomus kuvineen ilmaisee. Joka urheilulajistakin näyttää olevan pohjatietoa enemmän, kuin tavallisella tallaajalla.

    Dublinissa on rakennettu vanhan kulttuurimaiseman viereen sen varjoon jättävä moderni lasipalatsi. Porua ei tänne saakka kuulu.

    Sata vuotta näyttää kuluneen ennen, kuin Titanic Experience rakennettiin. Olikohan joku museo jo ennen sitä...

    Joskus kuulee varmasti senkin, miten perhe oli äidin reissun aikana pärjännyt - ranskalaisia perunoita tuskin sai!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, Belfast on mielenkiintoinen kaupunki.
      En osaa sanoa, onko Belfastissa ollut jokin museo ennen Titanic Experienceä, todennäköisesti kyllä. Irlannin Tasavallan puolelta, Cobhista Titanicin viimeisestä satamakaupungista löytyy ainakin alukselle omistettu museo.

      Kotiin jääneellä porukalla oli mennyt leppoisasti ja ilman niitä ranskalaisia :)

      Poista

Kiitos, kiva kun kommentoit!