Siitä kuuntelemisen jalosta taidosta

Aika usein tuntuu siltä, ettei tässä talossa kukaan kuuntele mitään eikä ketään. Ei ainakaan sillä tasolla, että reagoisi asioihin. Onkohan kaikkien korvissa luvattoman paljon vaikkua vai onko se vain kiinnostuksen puutetta?

Kun perheen pienimmälle antaa useamman kerran päivässä kieltoja paikkoihin x menemisestä tai tekemisestä - kuten nyt vaikka sen suihkunviemäriritilän irroittamisesta ja suuhun laittamisesta tai ruoan yltiöpäisestä heittelemisestä. Saa vastaukseksi katseen suoraan silmiin ja naurunremakan päälle. Kuultu on, muttei ymmärretty! Tai ainakaan haluttu ymmärtää niitä typeriä sääntöjä.

Sen sijaan sitä hivenen vanhempaa kun yrittää pyytää tai hoputtaa tekemään sitä tai tätä askaretta, ei vastaukseksi saa edes sitä katsetta. Kesken jääneet puuhat jatkuvat, niin kuin kukaan ei olisi ikinä koskaan yrittänytkään puuttua niihin. Ehkä ääneni on sittenkin liian hiljainen, vaikka olen aina luullut toisin?

Ei voi syyttää lapsia, kun ei vanhemmillakaan mene kovin lujaa. Ei silläkään osastolla aina kuunnella, tajuta tai yritetä ymmärtää. Tämän sisäistämiseksi annan muutaman keskusteluesimerkin lähimenneisyydestä.

E: - Meneekö sulla huomenna töissä pitkään?

M: - Ei kai mitenkään normaalia pidempään. Kuinka niin?

E: - Mä oon menossa sinne leffaan huomenna.

M: - Ai niin...

E: - Niin, että jos ehtisit sen verran ajoissa tänne, ettei tarttis tehdä ihan ovella läpystä vaihtoa.

M: - Siis kuinka niin?

E: - No kun oon menossa sinne leffaan, niinku just sanoin.

Eikä tuota nyt voi pelkästään miehen jäätymisen piikkiin voi laittaa.

E: - Kävin muuten tänään ettimässä soijarouhetta siitä yhestä terveyskaupasta. Niillä on ollut sitä myynnissä, mutta nyt hyllypaikka oli tyhjä. Kysyin myyjältäkin, muttei se tarkalleen tiennyt milloin saavat lisää. 

M: - Ai, siis mistä terveyskaupasta?

E: - En muista sen kaupan nimeä, mutta se iso terveyskauppa siinä kävelykadunpätkällä, sen ulkoiluvaateliikkeen vieressä.

M: - Mähän sanoin, että kävin siellä viikonloppuna katsomassa, eikä niillä ollut sitä myynnissä. Pelkkä tyhjä kohta hyllyssä.

E: - Ai...muistan kyllä, että puhuit siitä jotakin. Mutta muistin, että sanoit nimenomaan, että mee kattomaan siitä isosta terveyskaupasta.

M: - Ei vaan, sanoin että kävin siellä ja käy joku päivä katsomassa siitä pienemmästä liikkeestä. Tiedätkö, et säkään kyllä mitään kuuntele!

Perheen sisäinen viestintä vaatii selkeästi pientä viilausta ja toivetta siitä, että joku kuuntelisi joskus jotakin.