Ajatuksia tulevasta

Kuten aiemmin kerroin, olemme puuhaamassa paluumuuttoa (klik). Ja sehän on herättänyt ajatuksen, jos toisenkin. Ihan siitäkin huolimatta, että olen yrittänyt pitää itseni kiinni tässä hetkessä – ja arki kaikkine puuhineen on kyllä osannut pitää siitä huolen. Mutta, onhan tässä nyt kuitenkin tulevaakin tullut mietittyä. Ja huomaan, etteivät ne pohdinnat ole kaikineen olleet ihan siitä positiivisimmasta päästä vaan sinkoilevat välillä melkein jonnekin kauhun rajamaille.

Niin.

Olen miettinyt kuraa, loskaa ja kurahanskoja – asioita, joita olen onnistunut kolme vuotta välttämään. Olen miettinyt pimeyttä – tottahan täälläkin pimeää on, mutta ympäri vuoden vihreät puut ja pensaat pitävät kiinni siitä, ettei talvinen yleisilme ole pelkästään ankean harmaa. Toisinsanoen toivon lumista talvea.

Olen miettinyt sopeutumista omalta ja lasten osalta. Tuleeko sellainen olo kun ei olisi koskaan missään ollutkaan vai yskivätkö koneet pitkäänkin? Ikävöikö Nappula kavereitaan ja löydänkö minä jonkun pienen paikkani jostakin?

Olen miettinyt tetristä. Sellaista kamalaa täyteen tungettua vuokravarastotetristä, joka odottaa ratkaisijaansa.

Olen miettinyt tämän pienen, mutta viihtyisän pikkukaupungin jättämistä taakse ja sen vaihtumista moninkertaisesti suurempiin kulmakuntiin.

Olen miettinyt kotiäitiyden päättymistä sekä hyvällä, että myös haikeudella tietäen sen olevan samalla yhden elämänvaiheen loppu.

Olen miettinyt sitä, että paluumuutto on jo yksistään iso muutos, mutta sen lisäksi me tulemme tekemään samalla hitusen suuremman muutoksen. Edessä tulee olemaan yksi jos toinenkin muuttuja.

Me muutimme kolme vuotta sitten Irlantiin Turusta, mutta myimme asuntomme jokunen vuosi takaperin ja siellä meidän kiintopisteenämme on se peijakkaan vuokravarastollinen tavaraa. Mielelläni olisin laskenut ankkurin takaisin tutuille kulmille Turkuun, mutta miehen työkuvioden myötä emme kuitenkaan palaa sinne vaan asettaudumme ainakin alkuun pääkaupunkiseudulle. Täällä kivimuurein ympäröidyn pellon laidalla asumisen jälkeen olen miettinyt lähes kauhulla busseja, ratikoita ja maan alla myllääviä metrojakin. Kiireisiä ihmisiä, ruuhkia ja aikataulutettua elämää. Olen miettinyt sitä, että minun pitää hakea töitä ja ihmetellyt kuka tällaisen kotimörssärin palkkaisi? Aloitamme tutuksi tulleella kuviolla, eli valmiiksi kalustetulla vuokra-asunnolla, josta käsin pitäisi etsiä jotakin hippusen pysyvämpää ratkaisua.

Olen miettinyt sitä, että asioita aloitetaan ja opetellaan lähitulevaisuudessa taas monella tapaa uudestaan.


P.S. Kuvat ovat tämän viikkoiselta iltapäiväulkoilulta, yhdeltä monista lähirannoistamme. Sitä minun ei tarvitse edes miettiä, että näitä pitkiä hiekkarantoja tulen taatusti kaipaamaan.