Hippusen yli kuukauden olemme tyttären
kanssa asustelleet Irlannissa. Jo alkumetreillä kävi selväksi,
että mikäli täällä haluaa viettää aikaansa jonkun muunkin kuin
itsensä ja lapsen kanssa, niin asialle tarvitsee tehdä jotakin.
Miehestä saa käytännössä seuraa vain viikonloppuisin.
Arkipäivisin hän lähtee töihin kun me vielä lapsen kanssa
vedämme unta palloon ja palaa myöhään illalla kotiin.
Perjantaisin hän pääsee lähtemään hivenen aikaisemmin töistä,
mutta usein se on ainoa päivä viikosta, jolloin pystyy hoitamaan
virallisia asioita eli käytännössä hän suuntaa suoraan
konttorilta johonkin virastoon.
Koska totesin ulkoilun ja
leikkipuistossakäynnin hivenen huonoksi tavaksi verkostoitua, niin
aloin selvittelemään muita mahdollisuuksia. Netistä löysin
kattavan listan lähitienoon "taaperokerhoista". Päätin
kokeilla kahta kerhoa, jotka molemmat sijaitsevat kävelymatkan
päässä.
Ensimmäisen kerhon kanssa lykästi
kolmannella yrittämällä eli kolmen viikon jälkeen. Ensimmäisellä
kerralla menin paikalle netissä ilmoitetun aikataulun mukaan,
yllättäen nettisivuilta löytynyt tieto oli vanhentunutta.
Seuraavalla viikolla olin liikkeellä tämän saamani uuden
aikataulun mukaan, mutta tällä kertaa kerholaiset olivat retkellä.
Kolmatta kertaa varten soitin varta vasten ja varmistin
missä ja mihin aikaan kerho on. Kaikkien näiden
yritysten jälkeen kerho ei ehkä ihan osoittautunut meidän
jutuksemme. Tämä "international group" paljastui
enemmänkin maahanmuuttajien ja heidän perheidensä
kotouttamistoiminnaksi. No jonkun sortin maahanmuuttajia tässä toki
itsekin ollaan, mutta ei ehkä ihan sanan varsinaisessa
merkityksessä.
Sen sijaan toinen kokeilemistamme
kerhoista vaikutti paremmalta. Salin lattialle levitetään jäätävä
määrä leluja, joiden parissa parikymmenpäinen lauma lapsia temuaa
– joo kuvittelitte aivan oikein mekkala on toisinaan aikamoinen.
Vanhemmat istuvat salin reunoilla, hörppivät kahvia ja rupattelevat
keskenään.
Mieheni työkaveri on lähetellyt
miehelleni aktiivisesti kaikenlaista tietoa tämän seudun
perhetoiminnasta. Tämän seurauksena päädyin soittelemaan ja
kyselemään lisää Mom&baby pilateksesta, koska haluaisin tehdä
enemmän jotakin liikunnallista. Kuten arvelinkin ryhmä oli
tarkoitettu vähän pienemmille lapsille, eikä tuollaisille oman
elämänsä sooloilijoille kuten tuo meidän nappula. Pilatesohjaaja
kuitenkin vinkkasi minulle perheuinnista, jonne voisi mennä vähän
isommankin lapsen kanssa ja lähetti minulle uintiohjaajan numeron.
Ilmoittauduin uintiryhmään, joka
osoittautuikin varsin kivaksi. Ryhmässä on mukava porukka ja meidät
kutsuttiin heti toisen uintikerran jälkeen lounaalle
filippiiniläisen uintikaverin kotiin. Filippiineillä matkustaneena
vesi herahti heti kielelle enkä keksinyt yhtäkään hyvää syytä
kieltäytyä lounaskutsusta.
Toiselta uintiryhmäläiseltä sain
vinkin muskarista. Ilmoittauduin sinnekin. Päätin, että näin
alkuun voidaan vetää hivenen överiksi noiden vanhempi-lapsi
harrasteiden kanssa. Tutustua niiden kautta ihmisiin ja katsoa mikä
on kivaa.
Mieheni vilkaisikin eilen
seinäkalenteria, johon olen merkannut menoja ja totesi sen näyttävän
jo melko lailla työviikolta. Kerhoja, kahvi- ja lounastreffejä lähes
joka arkipäivälle. Taitaa vain olla huolestunut ehtiikö
kukaan tekemään hänelle ruokaa.
Hei kiva että olette löytäneet toimintaa. Mekin käydään Annin kanssa jumpassa, uimassa ja vauvasirkuksessa. Viikot menee mukavasti kun on jotain ohjelmaa :) T. Jenni
VastaaPoistaOnneksi täällä on paljon lapsiperheitä ja pieneksi paikkakunnaksi tuollaista "äiti-lapsi" -tekemistä on löytynyt yllättävän paljon. Oikeassa olet, että aika kuluu paljon paremmin kun on ohjelmaa.
VastaaPoistaKivasti tekin olette löytäneet harrastuksia :)