Kun viime syksynä aloin kertomaan kavereille ja tutuille, että tässä sitä nyt sitten ollaan muuttamassa Irlantiin. Mainitsi yksi jos toinenkin lomailleensa Dublinissa, olleensa vaihdossa Irlannissa tai vähintään sisko oli ollut siellä leirikoulussa. Joka tapauksessa Irlanti oli monelle tuttu. Itsehän kävin täällä ensi visiitillä vasta viime lokakuussa, kun kävimme skauttailemassa paikkoja jonne muuttaa. Useampien kavereiden ja tuttujen Irlantitarinoiden joukosta nousi esille "mukavat irlantilaiset ihmiset".
Ja kyllä, voin samaistua asiaan.
Irlantilaiset ovat supermukavia. Ystävällisiä ja puheliaita.
Kadulla ihmiset tervehtivät ja kyselevät kuulumisia. Ja ainakin
täällä pikkukaupungissa ottavat helposti kontaktia myös
tällaisiin muualta muuttaneisiin. Kaupan kassan höpöttelevät, jos
siis ovat oikeasti irlantilaisia. Ja naapurinrouvalla riittää aina
tarinaa iskettäväksi. Hän onkin varsinainen pulinatäti! Mutta
varsin sympaattinen sellainen; heittää vinkkejä lähiseudun
tapahtumista, tuo odottamatta oven taakse mansikantaimia ja lainaa
lapiota. Samainen naapurinrouva antoi minulle pian muutettuamme erään
ruotsalaisen naisen yhteystiedot "koska se oli lähin kontakti
Suomeen, jonka hän voi minulle tarjota". Osui ja upposi, olen
tavannut useamman kerran ruotsalaista ja hänen lapsiaan.
Yritin jokin aika sitten pyöräillä
oikoreittiä puistoon, mutta täräytinkin vähän niin kuin
vahingossa koulun sivu-uloskäynnin eteen. Portista levittäytyi
juuri samaan aikaan yläkouluikäisten poikien joukkio. Mietin jo
mielessäni, että tästä ei synny mitään muuta kuin sadattelua,
kun emäntä sotkee mammapyörällään ja lapsi kyydissään
keskelle teinipoikien joukkiota. Yksi finninaamainen avasikin minulle
suunsa: "It's lovely day for bicycling. Isn't it?" Ja
lirkutteli vielä sen perään tarakalla istuvalle Nappulalle.
Finninaamaisen pojan kommentti oli jotakin täysin muuta kuin olin
kuvitellut ja veti emännälle totaaliesti jauhot suuhun. Sain
koristeltua suustani vastaukseksi vain jotakin alkukantaisia ääniä.
Oma, uusi kaveripiirini täällä
koostuu paljolti muista kaltaisistani. Muista maista muuttaneista.
Suurinta osaa heistä yhdistää irlantilainen mies. On toki
luonnollista, että sitä tutustuu helpommin muualta muuttaneisiin,
he ovat kokeneet samat asiat kuin minä. Ovat muuttaneet uuteen
paikkaan, eivätkä ole alkuun tunteneet ketään, paitsi ehkä sen
miehensä.
Muualta muuttaneiden lisäsi olen
saanut tutustua myös kantaväestöön. Monen kotona olen käynyt
aamukahvilla, äitien ja lasten kokoontumisajoissa. Oppinut
pikkuhiljaa ymmärtämään paremmin aksenttia ja päässyt sisään
ajattelutapaan. Olen tuntenut itseni tervetulleeksi. Monta kertaa
autotonta emäntää on autettu ja tarjottu kyytiä. Annettu vinkkejä
missä kannattaa käydä viikonloppureissuilla ja kuinka mikäkin
käytännön asia hoituu.
Viime viikonloppuna saimme kutsun
grillaamaan erään irlantilaisperheen luokse. Perheen äitiin olin
tutustunut taaperokerhossa. Jokusen kerran olemme siellä jutellut
kaiken sen melun ja melskeen keskellä. Pari kertaa olemme kerhon
ulkopuolella tehneet leikkipuistotreffit. Ja siinähän se, kului
mukavasti monta tuntia ruokaillen ja viiniä hörppien, lasten
temmeltäessä keskellä. Mieskin on saanut uusia tuttavuuksia näistä
kavereideni irlantilaismiehistä. Päässyt penkkiurheilemaan,
kalastamaan ja maistelemaan Guinnessta pikkupubeihin.
Kyllä vain tällaisella suomalaisella
jörö-emännällä olisi paljon opittavaa irlantilaisista. Ei ole
tarvinnut tuntea toista puoli vuosi kymmentä, ennen kuin kutsuu
kotiinsa kylään. Ei sen kyläilyn tarvitse olla hyperdyper
-hienostelua. Kahvi ja scone riittää mainiosti. Eikä sen
asunnonkaan tarvitse välttämättä kiiltää. Muistakin
lapsiperheistä saattaa löytyä sotkua ja elettyä elämää.
Tämä pubin seinästä huomaamani
iskulause osuu tämän jutun loppukaneetiksi kuin nenä päähän.
Ihan kuin lukisi entisajoista maalla: Käytiin kylässä ja syötiin sitä, mitä pöydässä tai kaapissa osui olemaan. Siinä tunnelmassa moni korppu maistui leivokselta.
VastaaPoistaTämän jutun loppukaneetiksi laitan pari päivää sitten lähteneen projektikumppanin sanan."My home is your home!"
Melkeinpä maalla me täällä asutaan :)
PoistaHieno loppukaneetti.
Kiva kun kommentoit!
Tuo finninaaman tervehdys yllätti suomalaisen, kun taas Suomen Pisa-menestystä muualta ihmettelemään tulleet opettajat mykistyvät suomalaisten oppilaiden huonosta käytöksestä niin, että unohtavat koko Pisa-tarkkailun. Näin olen kuullut. Valitettavasti.
VastaaPoista