Talvi tarkoittaa valitettavasti tässä yhteydessä ainoastaan kalenterimäärettä, eikä sitä miltä sen talven kuuluisi mielestäni näyttää.
Vaikka harmaa tuntuu olevan taivaan pääväri Irlannissa, olivat harmaat ja lumettomat päivät todella pimeitä Suomivierailumme aikana, valonpilkahdukset jäivät vähiin. Lounaisrannikolla loppu- ja alkuvuoden tienoo oli valitettavan harmaata. Kovasti toivomastani lumesta ei ollut juuri tietoakaan. Sentään uutena vuotena Helsingissä satoi kevyt lumipeite ja pääsimme edes hetkeksi ihastelemaan valkoista maata ja pyörittelemään lumipalloja. Ja viimeisenä Turkuiltana sai vielä nauttia pienestä lumituiskusta. Tuntuikin, että suuri osa kavereista haaveili tai suunnitteli - ellei sitten parhaillaan ollut - ulkomaanreissua jonnekin valoon ja lämpimään. Enkä kyllä ihmettele yhtään niitä haaveita sen jatkuvan pimeyden keskellä, kun välillä tuntui, ettei päivä alkanut pimeyden vuoksi ollenkaan.
Olin autuaasti unohtanut, että Suomessa on talvisin sisätiloissa niin lämmintä, siis oikeasti todella lämmintä. Vaikka olen useaan otteeseen valitellut Irlantilaisten sisätilojen kalseutta ja viileyttä, on siihenkin näemmä jollakin lailla päässyt tottumaan. Vähintäänkin olen tykästynyt nukkumaan viileässä huoneessa, lämpimän peiton alla. Suomessa ollessamme vietin monta unetonta yötä ihan vain sen vuoksi, että sisällä oli liian kuuma nukkua.
Päiväsaikaan kyllä fiilistelin lämpimiä sisätiloja, varsinkin lattialämmityksellä ja patterikuivaimella varustettuja kylpyhuoneita. Ihanaa, kuinka nopeasti sateen kastelemat ulkoiluvaatteet kuivuivatkaan!
Irlantilaisessa pikkukaupungissa asuessa ihmisten, niin jopa niiden tuntemattomien ihmisten tervehtiminen on tullut tavaksi. Käydessäni Nappulan kanssa ulkoilemassa ja leikkipuistoilemassa vanhempieni kodin lähettyvillä, huomasin tämän jo tutuksi tulleen tavan pulpahtavan esille. Pihapiirissä ja leikkipuistossa tervehdykset saivatkin vastakaikua, mutta autappas kun menin avaamaan suuni kävelytiellä. Ne minulle tuntemattomat ulkoilijat toljottivat hiljaisina takaisin tai käänsivät vain päänsä hämmentyneenä pois sanomatta sanaakaan. Toivottavasti en pilannut heidän päiväänsä.
Parin viikon Suomivierailun aikana liike oli tavanomaisempaa kuin paikallaan pysyminen. Reissuun mahtui useita eri yöpaikkoja, valmiin pöydän antimista nauttimista, lukuisia kaveritreffejä, lapsuudenperheen kanssa vietettyä aikaa, mukavan paljon saunomista sekä mahdollisuus jättää Nappula hoitoon omien menojen ajaksi.
Ai, Irlannissakin on tapana tervehtiä tuntemattomia kuten oli muinoin maalla Suomessa ja nykyään on Saksassa. Aluksi ihmettelin, miksi metsässä vastaantulijat terevhtivät minua.(Täällä on metsässä leveät kävelytiet ja viitoitetut reitit.) Mieheni keksi hätäpäissään siihen hauskan selityksen. Ihmiset haluavat viestittää:"En ole rosvo". Siitä päätellen en ole vielä rosvoja tavannut. Vihamielisyyttä täällä tosiaan viestitetään niin, että ei tervehditä tuttua naamaakaan, ei katsota silmiin, eikä vastata kysymyksiinkään.
VastaaPoistaKyllä vain tällä tervehditään tuntemattomia vastaantulijoita. Ei nyt tietysti esimerkiksi kaupungin keskustassa kaikkia tulijoita tervehditä, mutta esimerkiksi kävelyteillä tai paikoissa, joissa väkeä ei kulje vastaan solkenaan.
PoistaHauska tuo miehesi keksimä selitys tervehdyksen antamisesta :)
Tuosta päätellen saksalaiset saattaisivat ajatella suomalaisia kovinkin vihamieliseksi kansaksi.
Kiitos kommentistasi Katriina!