Liikunnan
harrastaminen on aina ollut tärkeässä roolissa elämässäni. Vaikken ole koskaan
mikään kilpaurheilija ollut, on lajeja tullut kokeilua laidasta toiseen ja
monet hyväksi havaitut ovat roikkuneet matkassa vuosista ja vuosikymmenistä
toiseen.
Ennen Nappulan
syntymistä aikaa liikkumiseen riitti melkeinpä mielin määrin, noh iltaisin ja
viikonloppuisin. Odottaessani Nappulaa kävin yhtälailla liikkumassa
aktiivisesti. Toki jossakin vaiheessa niitä lajeja, joissa hypittiin paljon,
piti alkaa karsimaan ja siirtymään mahan kasvaessa vähän rauhallisempaan suuntaan.
Suomessa raskaana olevan naisen liikkumiseen ei mielestäni kiinnitetty millään
lailla huomiota, ainoa poikkeus oli, että tuntemattomat ihmiset saattoivat
aloittaa helpommin keskustelun vaikkapa uimahallissa. Noudatin neuvolankin
antamaa maalaisjärki –ohjenuoraa, niin sanotut vaaralliset lajit olivat
pannassa, mutta muuten käytännössä kaikki liikkuminen oli hyvästä niin kauan
kun ne tuntuivat itsestä hyviltä.
Viime
kevättalvena aloin käymään täällä Irlannissa salilla, jonka tunnit ovat
pääasiassa raskaampia kuntopiirityyppisiä tunteja, sisältäen muun muassa cross
trainingin kaltaista harjoittelua. Sen lisäksi olen käynyt juoksemassa.
Syksyn edetessä
treenipaita alkoi pullottaa sen verran, että kanssatreenaajille alkoi käymään
selväksi, ettei kyse ole totaalisesta herkuttelun lähtemisestä käsistä tai
jännästi muodostuneista vatsalihaksista. Aloin saamaan muilta treenaajilta
kommentteja ”saatko vielä käydä täällä?”, ”Kun olin itse raskaana makasin vain
peiton alla ja join teetä”, ”En pysty tekemään tuota liikettä, vaikken edes ole
raskaana”. Hyppiessäni korkeille laatikoille sain ohjaajalta ”ole varovainen”
–kommentteja.
Kuunneltuani
näitä kommentointeja aikani, tulin siihen tulokseen, että lienee aiheellista
jutella asiasta jonkun ohjaajan kanssa, koska tarkoituksenani ei kuitenkaan
ollut aiheuttaa pahennusta treenaamisellani. Täällä kun tunnutaan moneen asiaan
suhtautuvan ”kenen vastuu ja kuka korvaa, jos käy jotakin” –mentaliteetilla. Kysyin
ohjaajalta, onko heille ok, että käyn vielä treeneissä ja tein selväksi, että
tarkoituksenani ei ole hajottaa itseäni vaan helpotan tai teen jotakin muuta liikettä
sen sijasta, mikäli joku tuntuu hankalalta. Tämä järjestely sopi onneksi
ohjaajalle hyvin, vaikkei se tietenkään vähentänyt kanssatreenaajien ihmetystä
mahakasta treenaria kohtaan.
Loppuvuodesta
haravoin pihaamme. Eräs naapurustomme nainen tuli juttelemaan kanssani. Hän
kiinnitti huomiota pullottavaan takkiini ja heti onniteltuaan kysyi, onko
haravoiminen tuossa tilassa sallittua?
Olen tottunut
kävelemään paikasta toiseen. Raskauden loppuvaiheessa kävely ei ole enää
tuntunut kovin miellyttävältä kaikkine kolotuksineen. Olen maininnut tästä
muutamaan otteeseen lääkärilleni. Hänen neuvonsa on tietysti ollut välttää
kävelemistä. En silti ole jaksanut alkaa selittämään, että autottomana ihmisenä
käytännössä ainoa vaihtoehtoni on kävellä paikasta toiseen – sitä kun
paikalliset eivät tee. Myönnän kyllä, että kävelyn vaikeutuessa viime viikkoina, olen ihan
eritavalla alkanut priorisoimaan mihin viitsin lähteä ja kun lähden, otanko jonkun
kävelyetapin sijaan taksin.
Jouluviikolla
kävin vielä tutulla salilla heiluttelemassa kahvakuulia ja tekemässä muita
liikkeitä ohjaajan pillin mukaan, mutta palattuani tammikuussa Irlantiin alkoi
tuntumaan siltä, että on aika siirtyä rauhallisempien lajien pariin.
Äitiysjoogaa ei pikkukaupungistamme löytynyt, siellä tykkäsin käydä
odottaessani Nappulaa. Aloitin sen sijaan äitiyspilateksen. Vähän sellaista
hengittelyähän se mielestäni on, mutta jos ei muuta niin saanpahan siitä ainakin
viikoittaisen rentoutumishetken.
Joogan lisäksi
olen käynyt toisinaan uimassa Nappulan ollessa hoidossa. Koska lasten vieminen julkiseen saunaan
on kiellettyä Irlannissa, niin fiilistelin jo etukäteen mahdollisuudella mennä
itsekseni uinnin jälkeen istumaan lämpimiin löylyihin. Vaan kuinka ollakaan,
luonnollisesti saunaosaston kieltokyltissä luki ensimmäisenä, ettei saunaan ole
menemistä raskaana ollessa. Koska hallissa ei aamupäivän tunteina ollut juuri
muita uimareita, päätin mennä höyryhuoneeseen lämmittelemään ”huomaamatta”
kieltokylttiä. Muutaman minuutin ehdinkin nauttia olostani, kunnes samaan
tilaan astui keski-ikäinen nainen, joka tervehdittyään kysyi ”onko tämä
terveellistä vauvalle?”. Sain sentään vastattua kohteliaasti, ettei
höyryhuoneesta ole haittaa, jos siellä ei vietä liian pitkää aikaa.
Huvittavaahan
tässä on se, että liikkumista pitäisi varoa ja saunominen on kiellettyä, niin
sen sijaan useampi on suositellut minulle Guinnessia ja tuonut sitä
tuliaisiksi. Sitä kun pitäisi juoda (kohtuudella toki) hyvän rautapitoisuutensa
vuoksi. Että täällä sitä Emäntä tasapainottelee lenkkareissaan Guinnessin ja
kiellettyjen asioiden ristiaallokossa.
On varmaan parasta olla kertomatta sikäläisille, että suomalaiset syntyivätkin ennen saunassa. Muutoinkin olet polkupyörinesi ja kupukävelyinesi kai hurjan härmäläisen maineessa.
VastaaPoistaMaassa maan tavalla - mutta Guinnessit voisi ehkä säästää kuvuttomiin päiviin. Aikoja sitten sain suomalaisilta kanssasisarilta neuvon, että olut lisää maidon eritystä. Tietysti sitäkin tuli yritetyksi. Minulla olut ei jalostunut kuitenkaan maidoksi vaan läskiksi.
Olen muutamille tutuille maininnut tuosta saunoissa syntymisestä :) Mutta noin muuten en taida ihan istua tämän maan "raskausmuottiin".
PoistaOlen kuullun myös tuosta oluen juonnista lisäämään maidon eritystä. Taitaa olla aika yksilöllistä sen toteutuminen.
Kiitos kommentistasi!