Vuosi Irlannissa

En voi lakata hämmästelemästä ajan kulumista. Juurihan me tänne tulimme ja nyt siitä onkin äkkiä kulunut vuosi. Vuosi!

Sen kunniaksi kaivelin tekstin kuvitukseksi jo aiemmin julkaistuja kuvia vuoden varrelta.

Tralee. Tammikuu 2017. Ainoa lapsi, joka pukeutui toppahaalariin.

Vuosi sitten saavuin toistamiseen vihreälle saarelle, ensimmäinen käyntini Irlannissa oli ollut muutamia kuukausia aiemmin, kun kävimme miehen kanssa katselemassa potentiaalisia paikkoja, joihin muuttaa. Mies oli tullut maahan heti tammikuun alussa ja Nappulan kanssa saavuimme muutaman viikon päästä perässä.

Muistan, että ajelimme illan pimeinä tunteina lentokentältä muutaman tunnin matkan pitkin mutkaisia teitä, kunnes saavuimme perille Traleehen, miehen meille vuokraamaan asuntoon. Sisällä oli kalseaa ja hivenen korutonta. Mies oli täyttänyt ison hedelmäkulhon mandariineilla. Siirsimme parisängyn seinänviereen ja teimme siihen siskonpetin, kunnes Suomesta lähettämämme tavarat, joiden joukkoon muun muassa Nappulan sänky kuului, saapuivat muutaman viikon meidän saapumisen jälkeen.

Banna Beach

Vuoteen on mahtunut yhtä ja toista. Paljon hyviä, myös niitä turhautuneita ja vähän epätoivoisempia hetkiä.

Aloin heti alkuun selvittelemään mitä tässä pikkukaupungissa voisi pienen lapsen kanssa päivisin puuhata ja siitä se sitten hiljalleen lähti liikenteeseen. Tutustuminen muihin kotona oleviin äiteihin, perusasioiden hoitamista ja ylipäätään oman arjen rakentamista. Ja olihan se osaltaan erilaista, ainakin siihen nähden mitä se olisi ollut jos emme olisi lähteneet katsomaan mitä Irlanti meille tarjoaa. Suomessa olisin palannut takaisin töihin ja vuosi sitten puolitoista vuotias Nappula olisi aloittanut päiväkodin. Myönnän, että suunniteltua pidemmäksi venähtänyt kotonaolo on ollut ajoittain aika takkuista ja olen monesti kaivannut niitä vain aikuisten kesken tehtäviä asioita. Toisaalta taas se sellainen kellontarkka hurlumhei hoitoon-töihin-kotiin-ruokaa-joskus harrastuksia-kiire-kiire on pitkälti puuttunut meidän arjestamme ja monella tapaa hyvä niin. Ehtiihän sitä.

Kun ulkona sataa, on hyvä syy mennä Murphysille. Cork kevättalvi 2017.

Vaikka vuosi on suhahtanut ohi melkoisella vauhdilla. Tuntuu, että pääpiirteittäin olemme olleet tyytyväisiä tähän muutokseen ja mahdollisuuteen. Irlannissa asuminen on antanut monella tapaa perspektiiviä asioihin. On alkanut katsoa Suomea ja sitä omaa "entistä elämää" eri vinkkelistä ja tullut uudenlaisia ajatuksia tulevaisuuden näkymistä.

Itseasiassa luulen, että minä ja Nappula olemme viihtyneet näillä kulmilla miestä paremmin. Hänelle kulunut vuosi on kuitenkin ollut enemmälti pitkiä työpäiviä ja kuvainnollisten tulipalojen sammutteluita. Olenkin kuullut sanottavan, että syy johon ulkomaankomennukset yleensä kaatuvat ennen aikojaan on se, että perhe ei viihdy.

Dinglen värikkäät talorivistöt

Perheenä väitän kuluneen vuoden hitsanneen meitä eritavalla yhteen. Suomessa meillä aikuisilla oli omat menot, harrastukset ja kaverit - toki myös paljon yhteisiä kavereita. Täällä kaikkiin niihin itsestäänselvyyksiin on lähtenyt nollapohjalta. Kaikki on täytynyt etsiä ja luoda alusta alkaen. Viikonloppuisin olemme viettäneet enemmän perheaikaa, kun olisimme tuskin tehneet Suomessa. Kolunneet lähiseutuja; kauniita rantoja, lampaiden kansoittamia vihreitä kukkuloita ja värikkäitä pikkukyliä ja toki ihan vain lorvineet kotikulmilla. Kun sitä kotimaankaltaista turvaverkkoa ei ole ympärillä, on Nappula kulkenut kaikkialla mukana tai toisinaan toinen on mennyt aikuisten rientoihin ja toinen jäänyt kotiin. 

Juoksulenkillä ja hiekkakakkupuuhissa lähirannalla. Syksy 2017.

Välillä oikein ihmettelenkin miten jouhevasti kaikki on oikein sujunut. En edes muista kuluneen vuoden ajalta yhtäkään kunnon riitaa. Siis meidän vanhempien välillä, tuon kaksi ja puolivuotiaan uhmaikäisen kanssa sanomista tulee lähes päivittäin.

Syksyllä aloitettu osittainen päivähoito on tehnyt hyvää Nappulalle. Hän on selkeästi rohkaistunut. Takapakkejakin on tullut, mutta pääsääntöisesti hyvällä sykkeellä mennään eteenpäin. Englannin kieli antaa vielä odotuttaa itseään, mutta loppuvuodesta alkoi näkymään positiivisia merkkejä siitä, että jotakin kieliaskareita se pieni pää työstää. Toivottavasti saan kirjoittaa kielenkehityksestä oman postauksen piakkoin!

Näkymä Dingleen

Toinen vuosi Irlannissa on polkaistu käyntiin. Uusia juttuja tulee varmasti vastaan edellisvuotta vähemmän, mutta luulenpa tämänkin vuoden puksuttavan vauhdilla eteenpäin kuin höyryjuna konsanaan emäntä ja muu kööri kyydissään.

Inch Beach. Kevät 2017.