Ensihavaintoja Helsingistä

On aika lyödä ensimmäiset paluumuuttajan havainnot tiskiin. Ostikointi on ehkä sinänsä harhaanjohtavasti, että monet havainnoista osuvat yleisesti Suomeen, mutta sellaisen otsikon olen tainnut jo kerran kirjoittaa. Ja vielä pienenä taustatietona se, etten ole kahteen vuoteen ollut Suomessa talvella, enkä ole aiemmin asunut pk-seudulla. Tai no, syntynyt Vantaalla, mutta muuttanut muualle ennenkuin tiedostin mitään purulelua kummempaa.

Sitten niihin havaintoihin

Kuiva, todella kuiva ilma. Niin sisällä kuin ulkonakin. Ja vielä ei olla päästy kunnolla pakkaslukemiin. Kolme vuotta tottui siihen, että ilmankosteus on ympäri vuoden korkea, monesti siinä 80% tietämillä tai reippaasti yli, niin tämä kuivuus kyllä tuntuu. Huomaan, että ihoa kiristää koko ajan, etenkin kasvojen ihoa. Yön jäljiltä nenä menee tukkoon, samanlainen efekti kun minkä olen huomannut tapahtuvan joka kerta kun on laivassa yötä tai pitkän matkan lennolla.

Kuivuuteen liittyy myös sähköiset hiukset, jonka olemassaolon olin autuaasti unohtanut. Katsoin eilen nelivuotiaan Nappulan pitkiä hiuksia, jotka nousivat takaanta sähköisyytensä vuoksi pystyyn. Se toi heti flash backin jonnekin 90 -luvun alkupuolelle, kun teimme talvisin perheen kanssa matkaa autolla Suomen toiselle laidalle. Keskipenkillä pörhelsi silloin noin Nappulan ikäinen pikkusiskoni, jonka sähköiset hiukset liimautuivat hämähäkinseitin lailla naamaani. Ai että inhosin sitä.

Sisätilojen kuumuus. Kääks, miksi sisällä täytyy olla niin lämmintä, että talvella tarkenee mainiosti hihattomassa paidassa ja paljain jaloin? Nukkuminen on ollut ihan tuskaa – siis toisinsanoen en ole juuri nukkunut. Käänsin kaikki lämpöpatterit pois päältä, jonka jälkeen tilanne on sentään helpottanut.

Ruokakauppojen valikoima on ihan mieletön, siis ihan niiden pientenkin kauppojen. Siistiä, kun niistäkin saa jotakin muuta kuin valkoista paahtoleipää ja sipsejä! Vielä en ole edes käynyt sekoamassa ja eksymässä missään isoissa marketeissa. Jospa se hedelmien ja vihannesten punnitseminen onnistuisi kolmannella yrittämällä.

Majailemme ensimmäiset kuukaudet valmiiksi kalustetussa lainakodissa kantakaupungissa. Ilokseni olen huomannut, että leikkipuistoja löytyy tuon tuosta, pienistä puistoista lyhyiden kävelymatkojen välein. Puistopäivinä sää on ollut kuiva, joten en ole vielä kironnut puistojen kuraista hiekkapohjaa. Kaikissa irlantilaisissa puistoissa, joissa kolmen vuoden aikana kävin, oli joko tenniskenttäpohja tai sellainen purupohja.

Turistien määrä näin talvisaikaan on yllättänyt. Kulkiessa Helsingin keskustan katuja, on korva bongannut useita ja taas useita eri kieliä.

Myös se on yllättänyt, että monet - tässä tapauksessa eri ruokapaikkojen – myyjät eivät osaa lainkaan suomea, vaan lounasostokset on suoritettu englanniksi. Enkä sano tätä sillä, että se haittaisi, vaan on nimenomaan yllättänyt.

Toppahaalarit katukuvassa. Huomaa, että olemme saapuneet pohjolaan, sillä toppahaalareita olen bongannut tuon tuosta. Pienet lapset lyllertävät niissä ja niissä viihtyvät myös suuremmat lapset. Lasten lisäksi myös aikuiset - pääasiassa niiden pienten lasten kanssa liikkuvat vanhemmat näyttävät suosivan toppahousuja. Ja järkeväähän se on, ettei pääse vilu yllättämään. Muutamat talvet leudommassa ympäristössä ovat saaneet toppakerrokset pistämään eri lailla silmään.

*Kuva iltakävelyltä LUX Helsingistä