Ensimmäinen päivä takana Suomessa.
Täällä on hämärää ja harmaata. On outoa katsoa ikkunasta ulos
kun näkee viereiset kerrostalot ja katua pitkin ohikiitävät autot.
Missä ovat vuoret ja pelto ja tuttu kadunpätkä?
Eilinen aamupäivä meni asunnon
loppusiivouksen viimeistelyssä. Viimeisten tavaroiden sullomisessa
laukkuihin, roskien viemisessä ja ei jehna – jääkaappinkin
viimeiset rippeet tuli tyhjentää ja kaappi siivota. Kahdet
lähinaapurit kävivät aamupäivällä hyvästelemässä. Hieman
puolen päivän jälkeen, juuri ennen lähtöämme kaveriperhe tuli
vielä hyvästelemään. Suljimme oven – viimeisen kerran ja
lähdimme. Sulkiessani auton oven ja heiluttaessani ikkunasta
kaveriperheelle alkoivat kyyneleet valumaan vuolaina ja ääni
värisemään toden teolla. Äiti, etkö sä halua muuttaa?
Kysyi tytär katsoessani punaisia silmiäni ja märkiä poskiani.
Mieli tasautui ajomatkan aikana
läheiselle pikkukentälle, josta lensimme Dubliniin. En tosin silti
vielä tajunnut ihan täysin mitä oli tapahtumassa. Lähikentälle
ilmestyi vielä yksi kaveri hyvästelemään. Nikotteluksihan se
meni.
Puolen yön tietämillä saavuimme
Helsinkiin. Nappula ihmetteli kentän vessan pideetä ja kysyi Kuka
tuossa pikkusuihkussa käy kylvyssä?
Ajoimme taksilla läpi öisen ja
hiljaisen Helsingin. Halki minulle täysin vieraiden seutujen ja
katujen. Oli todella outoa ajatella, että olisimme asettumassa
tänne. Ensimmäisen yön vietimme hotellissa.
Hotellin aamupalalla ihmettelin
vegaanista juustoa – tällaista olisi turha odottaa irlantilaisessa
hotellissa. Ja totesin, ettei tämä pimeys nyt niin paha olekaan,
kun kello kahdeksalta on vain hämärää hämärää. Kunnes tajusin,
että rannekelloni oli vielä Irlannin ajassa ja kello oli oikeasti
kymmenen. Se siitä.
Käyskentelimme tuulisilla kaduilla ja
kulutimme aikaa. Tuntui viileältä, vaikka ei oltu lähelläkään
miinusasteita ja tuulen kanssahan tässä on viime vuodet tehty
läheistä tuttavuutta. Kauppahallin Fafa'sin pitaleipä
falafelpyöryköillä paransi tunnelmaa.
Ostin pienestä kivijalkakaupasta
banaaneita ja karjalanpiirakoita välipalaksi. Se alkoi tietysti
normisäädöllä. Tervehdin kassaneitiä englanniksi ja unohdin
punnita hedelmät.
Myöhemmin iltapäivällä saimme
avaimet väliaikaiseen valmiiksi kalustettuun asuntoon. Raahasimme
laukkuröykkiötä hotellilta lainakotiin. Täällä on viihtyisää
ja lämmintä.
Viikonlopun haluan levätä ja
tasoitella tätä mieltä painavaa kisaväsymystä.
P.S. Kuvat eivät ole kovin
mieltäylentäviä. Tänään ei pystynyt parempaan.
P.P.S. Muutamia Irlantijuttuja tulossa lähiaikoina.
Olen ahkerasti seurannut muuttopuuhianne, on varmasti ollut haikeaa jättää se kaikki taakseen. Siitä huolimatta lämpimät tervetulotoivotukset tänne pimeään Suomeen, päivät ovat jo pitenemään päin, vaikka et ehkä sitä tänään huomannutkaan, että päivä valkeni jo useita minuutteja myöhemmin kuin pari viikkoa sitten. Oikea suunta kuitenkin.
VastaaPoistaJa hei, seuraavaksi kun tulen käymään pääkaupungissa, laitan viestiä, jos ehdittäis näkemään 😃
Vielä kerran, tervetuloa ja tsemppiä koko perheelle!
Kiitos! Siitä tuo mieskin on muistutellut, että pitenemään päin ovat päivät. Ehkä senkin huomaa, kun saa vähän lisää perspektiiviä tämän ensimmäisen päivän jälkeen :)
PoistaLaita ihmeessä viestiä, mulla on sama vanha Suomen puhelinnumero voimassa ja FBn kautta tavoittaa myös. Turun suunnallekin ollaan kyllä tulossa. Siellä taitaa vaan ensi visiiteillä olla aika paljon muutakin ohjelmaa.
Katsoin nopeasti, että FBI:n kautta tavoittaa!
VastaaPoistaToivotaan, ettei sentään sitä kautta 😂🤣😂
PoistaEn yhtään ihmettele kyyneleitä poskilla ja mielessä. Etäisempikin muistelee haikeudella kotianne, jota ei enää ole.
VastaaPoistaLapsihan keksi sodankin jaloissa leikin - hyvä niin - elämä on edessä ja koti siellä, missä vanhemmat ovat.