Huomaan, että viimeisen viikon aikana olen alkanut kaipaamaan pieniä – joskin tässä tilassa hieman merkityksettömiä asioita. Asioita, jotka aiemmin olivat helpostikin toteutettavissa, mutta joiden tekeminen nyt vaatii joko huomattavasti suurempaa säätöä tai sitten vain puhdasta odottelua tilanteen jonkinlaisesta normalisoitumisesta.
Niin.
Koska tässä on nyt viikko toisensa
perään vietetty eloa hieman liiankin tiiviisti yhdessä huomaan
kaipaavani yksinoloa oikein sillä lailla isosti. Lenkkipolulle
lähteminen itsekseen tekee toki eetvarttia, mutta eräänä
sunnuntaina kun mies lähti lasten kanssa aamupäivällä ulkoilemaan
jäin yksin tyhjään asuntoon. Tai se suinkaan tyhjä ollut, istuin
pöydän ääressä sunnuntain Hesari ja kahvikuppi seuranani. Ja voi
kuulkaa, sehän tuntui melkein lomalta! Näitä pieniä omalomahetkiä
tarvitsisin lisää tässä tiiviissä elossa.
Toisaalta omaoleilun kääntöpuolena
kaipaan normaalia kanssakäymistä ja ihmisten tapaamista ihan
silleen kasvotusten, vaikkeivat nuo virtuaalitreffitkään missään
nimessä huono juttu ole.
Irlannissa asuessa kahvilassa käyminen
kuului tavanomaisiin viikkorutiineihini. Ja voi kuinka huomaan
kaipaavani noita pieniä kahvilapiipahduksia seuralla tai ilman.
Olemme asuneet hieman yli kuukauden uudessa kodissamme ja nyt olen hahmottunut selkeämmin muutamia hankintoja, joita haluaisin tehdä. Siihen kuuluu ainakin verhot, pöytä ja matto. Mutta, mutta koska olen rajoittanut kauppa-askareet pitkälti lähikauppaan pitää näidenkin hankkeiden antaa odottaa, mikä sinäsä on harmi, koska nyt olisi mukava saada kotia kuntoon kun sitä aikaa näiden seinien sisällä vietetään oikein urakalla.
Sisätilojen lisäksi katseeni siintää
ulos, jossa näkisin itseni työntämässä sormia multaan ja
istuttamassa purkkeihin kukan ja hyötykasvin jos toisenkin. Tähän
pätee sama kuin edelliseen. Kukka- ja kasviostoksille on hankalampi
lähteä ja ne purkit majailevat Uudenmaan rajojen ulkopuolella.
Haaveilen myös kampaajalla käymisestä.
Itseni lisäksi toivoisin sitä myös kaksivuotiaalle Paddylle.
Napsaisin tässä päivänä eräänä pidempiä hiustupsuja
pikkumiehen otsalta, mutta järkytys oli suuri, sillä kaveri näytti
operaation jälkeen lähinnä Matti Nykäseltä. Kun hieman
luonnonkiharainen kutri laskeutui oikeisiin uomiinsa muistutti Paddyn
hiuskuontalo epäilyttävän paljon Dannyä. Tämän jälkeen
totesin, että takatukan leikkuu kannattaa suosiolla jättää asiat
paremmin hanskaaville ja eletään Dannyna tämä poikkeusarki
päätökseensä.
Joo,äitien pienet toiveet ovat luksusta. Muistan ajan, jolloin olisi ollut luksusta, että kylpyammeessa olisin saanut olla yksin.Kylpyamme oli yläkerrassa ja mokomilla oli tarkka kuulo. Vessa oli erikseen, mutta piti olla ovi auki, että kuulin, mitä ne 3 pientä touhusvat. Jos joskus onnistuin livahtamaan sinne ilman seuraa, niin ainakin kissa tuli pukkimaan koipeeni.
VastaaPoistaKesähelteellä oli helpompaa, kun olimme iltapäivän maauimalassa ja kaikki tulivat putipuhtaina suihkussa käyneenä kotiin nukkumaan. Joskus syötinkin heidät siellä ranskalaisilla ja jätskillä, kun olin ihan uuvuksissa. Kissa jäi kotiin nukkumaan onnessaan kissanmintun päälle.
Minunkin surkuhupaisita ätijutuista saisi kootuksi vitsikirjan, mutta kun en osaa kirjoittaa, ja jälkeenpäin unohtuvat.
On tosi kurjaa, että korona jarruttaa ja estää ihan pikkuiset ilot äiti-ihmiseltä.Nykyään möllötän omassa hiljaisessa seurassani pelarginioitteni, fiikuksieni ja anopikielieni kassa. On omituiset ajat, mutta pakko pysyä optimistisena.
Kuulostaapa tutulta tuo yritys paeta yksin vessaan :) Meidän irlanninkodissa vessan ovia ei saanut lukkoon, joten sitä korttia ei siinä maassa pystynyt käyttämään.
PoistaOikeassa olet, että asioita ja sattumuksia olisi hyvä laittaa muistiin, tuppaavat niin helposti muuten unohtumaan.
Olen ollut siitä iloinen, että korona-aika sattui keväällä. Luonnossa on riittänyt monia ilonaiheita.