Ajoittain nihkeää

Tänne Irlannin arkeen asettuminen on sujunut vaihtelevalla menestyksellä, kuten osasin jo alustavasti aavistellakin. Onhan sitä aina kesän jälkeen Suomessakin sellainen vähän haikea tunnelma siitä että kesä on ohi ja syksy ovella.

Nihkeää tunnelmaa täällä on luonnollisesti lisänneet viime viikon lopulla Turusta kantautuneet käsittämättömät ja murheelliset uutiset. Valehtelematta ajatukset pyörivät koko viikonlopun enemmän ja vähemmän niiden tapahtumien ympärillä. Vielä viime viikolla, päivää ennen paluuta Irlantiin tulin kävelleeksi juuri samaa ikävien tapahtumien reittiä tapaamaan kaveriani, jotta ehtisimme käydä kahvilla vielä ennen lähtöäni. Seurasin koko viikonlopun uutisia eri medioista ja yritin imeä lisätietoa tapahtuneesta. Kunnes supersateisen sunnuntain jälkeen tuntui, että pää alkoi olla liian täynnä kaikkea kurjuutta ja ymmärtämättömyyttä tekoa kohtaan, että oli pakko saada muuta ajateltavaa ja kehitettyä jotakin muuta alkavalle viikolle.

Olin toivonut, että Toddlers club (ns. perhekerho), jossa tapasimme koko alkuvuoden käydä olisi jatkunut ja olisimme päässeet jollakin tavalla kiinni siihen niin sanottuun normiarkeen, mutta kaikki harrastetoiminta on tauolla syyskuun alkuun saakka.

Onneksi Rose of Tralee -festivaali jatkui täällä vielä alkavan viikon ja sain kun sainkin sovittua muutamia äitikaveritapaamisia alkuviikon päiville ja ottamaan osaa keskustassa järjestettyihin perhetapahtumiin. Ja piristipä se vain mieltä! Nähdä pitkästä aikaa muutamia täkäläisiä kavereita ja vaihtaa kuulumisia.

Syksy tulee toki olemaan muutoksen aikaa muutenkin, sillä monet äitituttuni ovat palaamassa ainakin osittain töihin tai aloittamassa opintoja. Ja filippiiniläinen kaverini, jonka kanssa olemme treffailleet useamman kerran viikossa on lähdössä koko syyskaudeksi kotikonnuilleen.

Nappula oli selkeästi unohtanut täkäläiset kaverinsa kesän aikana, vaikka on heistä moneen otteeseen puhunutkin pitkin kesää. Onneksi jää murtui tiistaina toisella treffiyrityksellä, kun hän kirmasi puistossa saman ikäisen saksalais-irlantilaisen pojan kanssa ja repi kilpaa ruohoa maasta. Pienin askelin rakennetaan taas sitä normiarkea tässä päässä, välillä harmitellen monia asioita ja toisaalta taas iloiten ja nauttien tästä menosta.