Kun aurinko paistaa

Tällä viikolla kevät, siis sellainen kunnon kevät on vihdoin saavuttanut tämän vihreän saaren. Lämpötila on noussut parhaina päivinä +18 asteeseen. Tuulettomina hetkinä takin on saanut jättää narikkaan ja kääntää kasvot kohti aurinkoa uusien pisamien toivossa.

Mies on ollut tämän(kin) viikon työreissulla, mikä on tarkoittanut sitä, että minulla on ollut auto käytössä. Keväiset säät, auto ja emäntähän tarkoittaa tietysti yhtä kuin retkiä. Pieniä retkiä lähiseudulle onkin tullut tehtyä joka päivä, parhaimpina päivinä kaksikin kertaa päivässä. 

Alkuiltapäivästä olen hakenut eväiden kera Nappulan eskarista ja olemme suunnanneet milloin rannaalle, milloin nummille reippailemaan. On tehty kaveritärskyjä vähän kauempana sijaitseviin leikkipuistoihin ja hiekkarannoille. Hienoja keikkoja kaikki. Täysin siemauksin olen nauttinut tutuista upeista maisemista ja keltaisesta möllykästä.

Toisinsanoen mottonani on ollut; kun aurinko paistaa ja sadepilviä ei näy, pysy ulkona. Sen verran tämän saaren vaihtelevaa säätä on oppinut tuntemaan, että silloin kannattaa ulkoilla, kun taivas on pilvetön. Sisähommia, ruoanlaittoa lukuunottamatta, olen tällä viikolla vältellyt viimeiseen saakka. Ehtii niitä myöhemminkin. Pihatöihin olen sentään vähän taipunut ja olemme muun muassa Nappulan kanssa viskelleet kukkien siemeniä pitkin pieniä tiluksiamme.

Mutta arvatkaapa, mitä irlantilaiset tekevät näillä emännän optimaalisilla retkeilysäillä? Pesevät pyykkiä! Ei ole ihan yksi, kaksi tai kolme paikallista, jotka sanovat pesevänsä vain pyykkiä. Tottahan se on, että näillä säillä sen saa jopa kuivaksi.

Perjantaiaamuna tämäkin emäntä riipi unikkokuvioidut lakanat sängystä ja heitti ne pesukoneeseen ja myöhemmin pihalle kuivumaan. Kai se on aika opetella paikallisille tavoille ja todeta, että joku roti tämänkin emännän retkille.

Ääni annettu

Tänä vuonna meille ulkosuomalaisille annettiin ensimmäistä kertaa mahdollisuus äänestää eduskuntavaaleissa niin sanotusti kotoa käsin. Kyseessä on kirjeäänestys. Ulkomailta äänestäminen on toki ollut mahdollista aiemminkin, mutta se on hoitunut suurlähetystöistä käsin. Meillä esimerkiksi jäi viime vuotinen presidentinvaaliäänestys väliin, koska lähin lähetystö on saaren toisella laidalla, neljän tunnin matkan päässä.

Eduskuntavaalien äänestyskuoren sai tilattua näppärästi netin kautta (täältä). Ja vieläkin ehtii tilaamaan, mutta nyt kannattaa pitää jo kiirettä, sillä äänten tulee olla keskusvaalilautakunnassa viimeistään 12.4. mennessä. Posti kuljetti tilatun äänestyskuoren muutamassa päivässä. Ehdin jo hieman säikähtää, kun luukusta tuli kirje, jonka lähettäjänä oli Ministry of Justice, että mihinköhän olen nyt sekaantunut. Onneksi kuoresta paljastui vain äänestyslipuke lähetyskuorineen ja ohjeineen.

Täytyy myöntää, että olen täällä asuessa seurannut aika huonosti Suomen uutisia ja erityisen vähän politiikkaa. Mies sen sijaan on ajanhermoilla. Hänellä oli ehdokaskin jo hyvissä ajoin valmiina. Pyysinkin häntä suosittelemaan minulle hyviä ehdokkaita. Mutta hommahan meni siihen, että sieltä alkoi tulemaan ehdotuksia entisestä kehonrakentajasta ja niin edelleen, vaikka olin antanut hänelle tietyt raamit puolueiden suhteen. 

Totesin, että on parempi tutustua itse ehdokkaisiin. Muutaman vaalikoneenkin tein. Löytyihän sieltä sitten ehdokas itsellekin.

Siispä numero äänestylipukkeeseen ja lipuke äänestyskuoreen. Seuraavaan lappuun omat yhteystiedot allekirjoituksineen ja äänestyskuori ja yhteystietolipuke seuraavaan kuoreen ja postiin. Näin kuvittelin tämän lopun menevän, kunnes aloin lukemaan ohjeita. Ulkomailta äänestettäessä tarvitaan kahden täysi-ikäisen todistajan nimi, siihen ei kuitenkaan kelpaa puoliso, lapsi tai vanhempi. Todistajien ei onneksi tarvitse olla Suomen kansalaisia, muuten olisi omalta osalta jäänyt äänestys tekemättä.

Huomasinpa naapurinrouvan jääneen koiranulkoilutuslenkillä juttusille toisen naapurimme kanssa. Menin lappuineni keskeyttämään heidän puutarhakeskustelut ja pyytämään palvelusta toimia todistajina. Molemmat onneksi suostuivat, vaikka naapurinrouva kauhistui, kun todistajan piti täyttää lomakkeeseen oma syntymäaika. Lupasin olla katsomatta mitä hän paperiin suhertaa. Ehkä teille lukijoille uskallan kuitenkin kertoa, että pitihän sen äänekkään hulabaloon jälkeen vilkaista mitä vuosilukuja se naapurinrouva sinne paperille kirjoitti.

Noin. Ja sitten laput kuoreen, postimerkki päälle ja matkaan kohti keskusvaalilautakuntaa.

Pubiruokaa

Mentäiskö taas? Syömään pubiin? Nappula kyseli, mennäänkö siihen pubiin missä on koira? Tarkemmin kyseltyäni selvisi, että oli kyse pubista, missä on koiran kuva seinällä. Ei menty, vaan mentiin pubiin, joka osui sopivasti meidän tämän sunnuntaisen metsäulkoilupaikan lähettyville. Kuten käydystä keskustelusta saattaa arvata, meidänkin perheelle pubeissa ruokailu on muodostunut tavaksi. 

Pubit eivät ole Irlannissa pelkästään niitä tuopintinauspaikkoja vaan juoman ohella moni pubi tarjoaa myös ruokaa. Varsinkin pienillä paikkakunnilla pubi on monesti se ainoa paikka, josta saa ruokaa. Ruoan ja juoman ohella se toimittaa kylän yhteisen olohuoneen virkaa. Sinne voi pistäytyä tuopilliselle, kahville tai syömään ja samalla vaihtaa kuulumiset baaritiskillä. Olohuoneen omaisesti ne ovat sellaisia kansanpaikkoja, joihin voi mennä tyylillä tule sellaisena kuin olet. Mekin menimme huppareissamme ja ulkoiluvermeissämme.

Lasten kanssa voi huoletta mennä pubiin ja lapset ovat tervetulleita yleensä noin yhdeksään saakka iltaisin. Monesti pubien keittiöt sulkevat ovensa yhdeksän-kymmenen aikaan, jonka jälkeen ne siirtyvät tarjoamaan ainoastaan nestepainotteisempia täytteitä. Varsinkin viikonloppuisin pubeissa näkee monesti perheitä ja sukuja syömässä keskenään.

Tottahan meiltäkin oma lähipubi löytyy, noin kymmenen minuutin kävelymatkan päässä. Oma lähipubimme ei ole sellainen vanha, pieni, tunnelmallinen pubi. Vaan uudempi, joka on kylläkin rakennettu vanhaan tyyliin. Ruoka ja palvelu ovat kuitenkin takuuvarmoja ja pubin televisiossa pyörii yleensä joku urheiluottelu, joka ei varsinaisesti vähennä kyseisen pubin painoarvoa mieheni näkökulmasta. 

Oma suosikkipubini on kuitenkin sellainen oikeasti vanha pubi. Sellainen, jonka paksut kiviseinät ja paksusta puusta tehdyt pöydät ovat varmasti nähneet ja kuulleet kaiken. Sellainen, jonka ovesta sisään astuttaessa tulee ole, että tarvitsisi kumartaa, ettei lyö päätään oven yläkarmiin (todellisuudessa, näillä pituusmitoilla ei tarvitse sisäänkäydessä kumarrella). Sellainen, jossa on niin pienet ruutuikkunat, että kirkkaanakin päivänä sisällä on hämärää. Ja sellainen, jonka perällä palaa tuli isossa nokeentunessa takassa. 

Mitä siellä pubeissa sitten syödään?

Ei nyt varsinaista laihduttajan ruokaa. Suomessa pubiruokaa voisi verrata vanhoihin kunnon kotilounaspaikkoihin. Pubiruokailun jälkeen vatsan saa täyteen, annokset ovat yleensä tuhteja. Voisin melkein vannoa, että jokaisen ruokaa tarjoavan pubin listalta löytyy ainakin roast of the day eli päivän liha-annos ja fish and chips. Käytännössä annokseen kuin annokseen kuuluu perunoita. Jossakin muodossa. Pääsääntöisesti muussina tai ranskalaisina. Perunoiden määrässä harvemmin säästellään ja yleensä se tarkoittaa puolta ämpärillistä perunamuussia annoksen kylkeen. Ei ole yhtään tavatonta tilata salaatti ja saada kylkeen ranskalaiset tai lasagne ja saada kylkeen ranskalaiset. Tosiasiassa en ole eläessäni syönyt niin paljon ranuja kuin näiden Irlannin vuosien aikana.

Kuva on St. Patrick's Dayn lounaalta. Tänään annos oli hivenen kevyempi ja lasista löytyi vettä :) 

Aika usein pubin listalta löytyy näinä päivinä joku kasvisruokavaihtoehtokin tai vähintäänkin se kala. Monesti kalavaihtoehto on kylläkin pubeissa mallia paneroitu. Muistan taannoin tilanneeni pubissa lounaaksi salaatin. Pyysin saada sen ilman pekonia. Tarjoilija varmisteli useampaan kertaan tajuanko mitä olen tekemässä. Koska eihän siihen jää ilman pekonia mitään syötävää. Kai siinä nyt sitä salaattiakin on? Valmistelin minä vuorostani. Salaatti tuli. Ilman pekonia ja viereen jättimäinen kulho ranuja. 

Tänään vatsan pohjalle kellahti keitettyä turskaa kera perunamuussin ja höyrytettyjen vihannesten. Onneksi mukana oli myös maukasta kastiketta, koska mielestäni keitetty turska ei varsinaisesti loista tähtenä makujen taivaalla. Isohko pubi oli tupaten täynnä sunnuntairuokailijoita ja -juomailijoita ja siellä käyminen oli kuin piste iin päälle parin tunnin ulkoilun jälkeen.

Se hiljainen lapsi

Meillä asuu kotona lapsi, joka leikkii, laulaa, puhua pälpättää, riehuu, touhuaa, kikkailee pikkuveljensä kanssa, auttelee kotiaskareissa, kieltäytyy toimimasta minkäänlaisessa yhteistyössä, piirtelee, järjestelee lelujaan, väittää vastaan. Varsin tavallinen kolmevuotias siis. Puhe tulee sujuvalla suomen kielellä, välillä joissakin leikeissä kieli tai leikin hokemat vaihtuvat omatoimisesti englanniksi. 

Tätä kuvausta vastaan harva uskoo lasta samaksi, jonka he näkevät.

Suurimmalle osalle tämä kuvailemani lapsi on hiljainen. Hyvin hiljainen. Lapsi, joka kyllä osallistuu ja leikkii, muttei puhu. Lapsi, joka muiden, varsinkin aikuisten ilmaantuessa näköpiiriin kiinnittää katseensa ennemmin kenkiensä kärkiin kuin puhujan suuntaan.

Nappula on ensimmäistä vuotta pre schoolissa (kestää kaksi vuotta), sitä ennen hän oli samassa paikassa hoidossa muutamana aamupäivänä viikossa. Paikka, hoitajat ja suurinosa lapsista olivat siis entuudestaan tuttuja. Ja ennen kaikkea hän menee ja on koko ajan mennyt sinne mielellään. Hoitajien mukaan hän osallistuu ja toimii ohjeiden mukaan eli toisin sanoen ymmärtää kaiken, mitä hänelle sanotaan. Siitä huolimatta, edes näille tutuille tädeille hän ei ole avannut suutaan. Lapsille hänen on kuultu leiskauttavan kommenttejaan. 

Omaahan hän toki ujot suomalaiset geenit ja ujoksi, hyvin ujoksi hänet usein tituleerataan. Olisi huijausta väittää, ettei tähän käytökseen olisi silti kiinnitetty huomiota. Henkilökohtaisesti ajattelen, että eikö olisi mukavampi olla jos saisi edes joskus sanottua asiansa. Mutta sitten taas toisaalta, mistäpä minä tiedän kokeeko hän hiljaaolemista ja omaan kuplaansa pakenemista yhtään epämieluisana? Ehkä se olen vain minä, joka on luonut puhumattomuuden ympärille ongelman.

Puhumaan pyytäminen, ihan siitäkin huolimatta, että tiedän hänen niin osaavan on täysin turhaa. Silloin ei ainakaan tapahdu mitään. Pienet keinot, joilla koitamme lasta rohkaista ja saada sanaista arkkuaan edes hivenen raoitettua muuallakin kuin kotioloissa on käydä päivittäin pieniä englanninkielisiä keskusteluja hänen kanssaan. Kirjojen lukeminen ja laulaminen. Olen ottanut tavaksi järjestää ihan vähintään yhtenä iltapäivänä viikossa treffit jonkun tutun äidin ja lapsen/-sten kanssa, tutussa ympäristössä. Pyytänyt meille kotiin, olemme tavanneet leikkipuistossa, tutussa kahvilassa tai niin edelleen. Näillä tapaamisilla Nappula vähintäänkin leikkii ja juttelee edes hieman tuttujen lasten kanssa.

Jos Nappula olisi elänyt koko ikänsä Suomessa, en tiedä olisiko tällaista lukkoa koskaan päässyt syntymään? Tai toisaalta, jos olisi. Olisiko siihen koskaan kiinnitetty huomiota? Fakta kuitenkin on, että elämme tällä hetkellä huomattavasti avoimemmasta kulttuurissa. Kulttuurissa, jossa ei pelkästään kävellä pipo silmillä ja kuulokkeet korvilla eteenpäin vaan, kulttuurissa jossa on tapana katsoa silmiin ja jutella ihmisille, ihan siitäkin huolimatta oliko asiaa vai ei. Ja sitä ei käy kieltäminen, että hän ei toimi täkäläisen normin mukaan.

Puhuminen lienee yksi niistä monista asioista, jotka etenevät ja tapahtuvat omalla painollaan. Toisen puolesta ei pysty puhumaan, mutta on yritettävä osata antaa tukea asiaan. Aikaa se tulee varmasti viemään ja vaatimaan ymmärrystä ja kärsivällisyyttä. Jonakin päivänä lauseita alkaa varmasti tipahtelemaan suusta kun hän kokee olevansa enemmän omalla mukavuusalueella asian suhteen. 

Uusia perinteitä

Asumme nyt kolmatta vuotta Irlannissa. Huomaan sen tuoneen kotiimme uusia perinteitä tai pitäisikö ennemminkin sanoa pieniä juhlanaiheita. Uusien lisäksi monet entiset juhlapäivät ovat painuneet unholaan. Toiset taas ovat pysyneet maasta riippumatta samoina, kuten nyt vaikkapa joulun tai uuden vuoden viettäminen.

Tänään vietettiin St Patrick's Dayta. Kyseessä on Irlannin kansallispäivä, jota vietetään maan suojeluspyhimys pyhän Patrickin muistolle. Tavaksemme on tullut näin maaliskuun puolivälissä pukeutua vähintäänkin osittain vihreään, mennä seuraamaan paraatia ja käydä sen päätteeksi pubilounaalla. Omia paraateja järjestetään varmasti ihan jokaisessa Irlannin kaupungissa ja pikkukylässä. Myös Nappulan eskarissa järjestettiin perjantaina omat St Patrick's Dayn juhlat, joita varten hän pukeutui. Juhlien kohokohta taisi lapsen mielestä olla ruoan yhteydessä tarjoiltu vihreä maito. Tänäkin vuonna menimme katsomaan oman pikkukaupunkimme paraatia kaveriperheen kanssa ja sen jälkeen pakenimme tuulista säätä pubiin guinnesseille.

Helmikuun puolelle, kun Suomessa herkutellaan runebergintortuilla ja laskiaispullilla, vietimme me täkäläisen tavan mukaan pannukakkutiistaita. Pannukakkutiistaita vietetään paastonalun alkamiseksi. Historian mukaan jauhot ja maitotuotteet olivat pannassa paastonaikana, joten ne käytettiin ennen sen alkamista. Ja isostihan niitä saa kulumaan lettuihin. Mekin paistoimme Nappulan kanssa omat lettukasamme, vaikkei paaston aloittamisesta meidän tapauksessa olekaan kyse.

Isän- ja äitienpäivää olemme myös siirtyneet viettämään täkäläisen aikataulun mukaan. Niitä juhlitaan täällä kevät-kesällä. Äitienpäivää maaliskuussa ja isänpäivää kesäkuussa.

Marraskuulle olemme saaneet uuden juhlanaiheen - Halloweenin. Tuota alunperin irlantilaista juhlaa vietetään täällä hyvin näkyvästi. Nappulalla on ollut omat halloween juhlansa eskarissa. Halloweeniltana meidän asuinalueella kiertää paljon lapsia karkki ja kepposteluineen. On siis parempi hommata kaikenlaista jaettavaa pikkuherkkua ja osallistua päivään.

Myönnän, että Irlannissa asumisen myötä monet suomalaiset juhlapyhät ovat jääneet viettämättä tai huomioimatta. Esimerkiksi vappu ja juhannus ovat sellaisia juhlapyhiä, jotka ovat Suomessa olleet niitä kaveriporukalla vietettäviä juhlia ja toisinaan juhannuksena on painuttu ihan vain omallakin porukalla mökkimaisemiin. Niiden olemassa olosta on täällä asuessa muistuttanut ainoastaan sosiaalinen media. Tottahan niitä on suomalaisia juhlapyhiä, joita ei ole Suomessakaan asuessa tullut juuri noteerattua. 
Mutta niinpä se taitaa mennä; maassa maan tavalla, myös juhlapyhien suhteen.

Maaliskuu

Suomessa asuessa maaliskuu oli aina mielestäni sellainen mähmäkuukausi. Kunnon talvi oli jo ohi - mikäli sitä Etelä-Suomessa ylipäätään oli - jäljellä oli lähinnä loskaa. Pikkuhiljaa pitenevät päivät antoivat kuitenkin lupauksia saapuvasta keväästä. 

Tällä vihreällä saarella asuessa maaliskuu on nostanut päätään omassa arvoasteikossani. Nurmikko vihertää, kuten minä tahansa aikana vuodesta. Tänä vuonna edes ruohonleikkuuseen ei tullut pidempää taukoa. Talvikuukausinakin ruohon on saanut leikata sen kerran kuukaudessa. Muina talvina on ollut niin märkää, että leikkuuhommat ovat suosiolla siirtyneet. Ja tokihan pidemmälle kevättä kohdin mennessä leikkurin saa kaivaa reippaasti tiheämpään tahtiin varastosta.

Meinasipa tämä karata käsistä, vaikka ruohoa mielelläni leikkaankin, ei se vielä tee maaliskuusta sen parempaa kuukautta. Maaliskuussa luonto alkaa kuitenkin heräämään isommin eloon. Ikivihreiden pensaiden ja puiden kaveriksi niihin talvisin lehdettömiin puihin alkaa pukkaamaan silmuja ja kukkia. Narsissit, tulppaanit ja muut sipulikukat ovat jo hyvän aikaa sitten nostaneet päänsä penkistä. Ja yleensä alkaa olemaan jo lämpimämpääkin, mikä nyt on todella monitulkintainen termi tällä saarella, jossa säiden vaihtelevuus on vakio.

Vaikken mikään varsinainen viherpeukalo olekaan, aiheuttaa tämä aikainen kevät sen, että käyn kuolaamassa kauppojen kukkavalikoimia. Tähän mennessä matkaan on tosin tarttunut vasta siemeniä. Reilun viikon on enemmän tai vähemmän myrskynnyt ja taivaalta on voinut tulla alas mitä tahansa - sadetta, räntää, rakeita, ukkosta, auringonpaistetta ja tietysti tuulta. Ja säätilan vaihtuminen tapahtuu aina kuin nappia painamalla. Tätä säätilojen täysin äkillistä muuttumista on hankala kuvitella kokematta sitä. Ainoa mikä on tainnut puuttua on se tyyni sää. Kunhan se vähän tyynempi sää koittaa otan Nappulan kaveriksi ja painumme pihalle istutuspuuhiin.

Puolivälissä

Sain mittariini menneenä viikonloppuna uuden lukeman. Meillä on synttäripäivinä yleensä tapana syödä astetta parempi aamupala. Tällä kertaa se jäi ihan tarkoituksella torsoksi, koska tämä emäntä kiirehti aamulla treenaamaan, eikä halunnut täyttää vatsaansa liikaa ennen sitä. Kävimme kuitenkin perheen kera myöhemmin yhdessä brunssilla.

Mutta palataanpa vielä puuron äärelle siihen aamupalapöytään. Mies aloitti keskustelun tyylilleen ominaisen ironisesti et sinäkään enää mikään nuori ole!. Ennenkuin aloin sen kummemmin miettimään kulman takana häämöttäviä pyöreitä, mies jatkoi; missä on ollut tähänastisen elämäsi puoliväli? Ja teki pienen laskutoimituksen. Alkusyksystä 1999! Melkein järkytyin, koska eihän siitä nyt niin kauaa ole ja siihenkö isketään tämänhetkinen virstanpylväs?

Muistan kyllä tämän puolivälin oikein hyvin. Olin lukiolainen. Takana oli sen astisen, ellei jopa koko tähänastisen elämäni hauskin kesä. Vietin sen eteläisessä Iso-Britanniassa. Siivosin kesätyökseni pienen hotellin huoneita. Hinkkasin imurilla niitä kirottuja, pinttyneitä kokolattiamattoja (jotka ovat muuten tulleet taas tutuiksi tässä nykyelämäntilanteessa. Enkä ole vieläkään oppinut niistä tykkäämään.) ja supsuttelin raikastetta ummehtuneisiin huoneisiin. Tutustuin lukuisiin uusiin erimaalaisiin ihmisiin, joiden kanssa vietimme railakasta ja ennen kaikkea huoletonta kesää. 

Loppukesästä palasin takaisin Suomeen ja koulunpenkille. Edessä oli viimeinen vuosi lukiossa. Muistan, että opiskelun jatkaminen oli kesän jäljiltä isomman ponnistuksen takana. Lisäksi suuri osa kavereistani oli tehnyt suuria muutoksia ja muuttanut toiselle paikkakunnalle opiskelemaan tai viettämään välivuotta. Siihen aikaan edessä oleva vuosi tuntui vielä mahdottoman pitkältä ajalta. Tuona syksynä päätin aloittaa uuden harrastuksen ja tulin menneeksi kuntonyrkkeilyn alkeiskurssille. Sama harrastus on kulkenut matkassa joitakin lyhyitä taukoja lukuunottamatta puolikkaan elämän verran. Nykyään tiedän muuten vuoden kuluvan pelottavankin nopeasti.

Mitä sinä teit tähänastisen elämäsi puolivälissä?

Napostellaan

Irlannissa tuntuu olevan voimissaan hyvin vahva napostelukulttuuri. Aina napostellaan. Jotakin. Tämä napostelukulttuuri pätee etenkin lapsiin. Suoraan sanoen hyvin harvoin näkee lasta istumassa rattaissa, ettei tämä söisi jotakin. Keksiä, leivänkänttyä, sipsejä. Mitä milloinkin. Sama toistuu leikkipuistossa ja kerhoissa ja niin edelleen.

Olen käytännössä koko täällä asumisen ajan käynyt vanhempi-lapsi kerhossa. Ensin Nappulan kanssa, hetken aikaa molempien ja nyt pelkästään Paddyn kanssa kun Nappula on siihen aikaan eskarissa. 

Kerhossa on tee-/kahvitarjoilu aikuisille. Samaan aikaan tuodaan aina keksilautanen esille. Se tarkoittaa aina yhtä kuin kuhina. Pienet tahmaiset kädet yrittävät hivuttautua lautaselle. Samaan aikaan huomaan monien aikuisten ravistelevan kassejaan ja kaivavan lapsilleen esiin lisää naposteltavaa aikuisille kuuman juoman kanssa tarkoitettujen keksien oheen. 

Taidan olla tässä(kin) asiassa kummajainen. Me syömme kotona aamupalan ennen lähtöä ja kerhon päättyessä syömme lounaan. Toki sen on näiden äitivuosen aikan oppinut, että laukussa kannattaa aina olla jotakin pientä hätävaraa, kuten hedelmäsose tai rusina-aski, niiden mahdollisten ärrimurrikohtausten varalle.

Muutama paikallinen kaverini keskusteli hiljattain, että heidän lapsilleen ei illallinen oikein maistu, mutta sen sijaan he voisivat napostella koko päivän. Vähällä oli, etten avannut suutani, mutta päätin kerrankin olla hiljaa ja pitää mielipiteen omana tietonani. Arvaatte varmaan, ettei täällä tunneta ksylitolpastilleja.

Kysyin naposteluun liittyen mieheltäni, näkyykö tämä jollakin lailla työpaikalla. Miehen mielestä hänen osastollaan rouvat elävät cream crackereillä, teellä ja salaa suklaalla. Mieheni taitaa olla ainoa, joka kuskaa töihin rouvansa tekemän lämpimän lounaan, mitään työpaikkaruokalaa heillä ei ole.

Ehkä tämä napostelukulttuuri on enemmän lapsiin kohdistunut juttu, jolla pidetään verensokeri sopivan ylhäällä ja vipeltäjät paremmalla tuulella.

Kaiken huippu oli, kun kävimme viime viikonloppuna läheisessä kylpylässä uimassa. Altaaseen tuli äiti pari vuotiaan lapsensa kanssa. Ja kyllä, heillä oli eväät mukana. Molemmat pitivät riisikakkuja käsissään ja mutustelivat niitä altaassa. Sillälailla.

Vinkkejä Belfastiin

Lupaisin aiemmin antaa muutamia Belfasttärppejä. Tässä niitä nyt piisaa. 

Matkustin Belfastiin bussilla Dublinista. Suora bussi osoittautui hyvin käteväksi matkustustavaksi. Tullessa ostin lipun vasta bussista, mutta paluulipun olin ostanut netistä ennakkoon ja hyvä niin - sillä samaan bussiin haluavia olikin melkoinen määrä, eivätkä kaikki mahtuneet kyytiin. Bussin päätepysäkki on Belfastin keskustassa, joten siitä oli helppo lähteä jatkamaan matkaa jalkaisin seuraavaan kohteeseen.

Majoitusvaihtoehtoja löytyy isommin kolmelta pääalueelta; Central, The Cathedral Quarter ja Queens Quarter. Keskusta ja The Cathedral Quarter ovat hyvin lähellä toisiaan. Käytännössä toinen alue alkaa siitä, mihin toinen päättyy. Queens Quarter on pikkaisen etäämmällä, noin vartin kävelymatkan päässä keskustasta. Belfast on Helsinkiä pienempi kaupunki, joten kaikki niin sanotut keskusta-alueen paikat ovat saavutettavissa jalan. Majoitusvaihtoehtoja suunnitellessa kannattaa huomioida, että monella niin sanotulla pubien täyteisillä kaduilla saa juoda. Jos sitten sattuu niin hassusti, että haluaisi nukkua, mutta huoneen ikkuna sattuu olemaan tällaiselle juominen on sallittua -kadulle päin, saattaa Nukkumattia joutua odottelemaan sinne kello kahteen saakka.

Centralista löytyy lukuisten majoitusvaihtoehtojen lisäksi monia ravintoloita, pubeja, kahviloita ja kauppoja. Alueella on myös iso ostoskeskus Victoria Square. Euroopan pommitetuinta hotellia - Hotel Europa - vastapäätä löytyy vanha koristeellinen Crown Bar, joka on käymisenarvoinen paikka. Pubissa on koristeellinen tumma katto, kauniilla lasimaalauksilla ja puuovilla rajatut "karsinat". Pintia hörppiessä voi ihailla myös pubin kaunista mosaiikkikuvioitua lattiaa. Päivisin pubissa on tarjolla lounasta.

Suurin osa kaupungin pubeista ja ravintoloista löytyy The Cathedral Quartersista. Alueelta löytyy kapeita pieniä kujia, joita pitkin on hauska haahuilla.

Pykälää fiinimpää pubiruokaa tarjoilee Morning Star kapealla Potterings Entry -kujalla. Alakerrasta löytyy peruspubi ja varsinainen ravintolapuoli yläkerrasta. 

Tuolla suunnalla kuljeskellessa kannattaa katsastaa myös Kelly's Cellars, se on Belfastin vanhin pubi. Paikassa on juuri sitä aitoa irkkupubitunnelmaa. Vähän vinot seinät ja katosta roikkui kaikenlaisia koristeita, tuli roihuaa takassa ja vanhoilla patinoidoilla pöydillä palavat kynttilät pulloissa. Alkuillasta pubissa on perinteistä livemusiikkia. Oman käyntini aikana yhden nurkkapöydän olivat valloittaneet rytmiryhmä viuluineen ja tinahuiluineen.

Pubin naapurista löytyy Mourne Seafood Bar, josta saa maukkaita lounaita ja illallisia. 

Taisin kuvitella itseni puolet nuoremmaksi, kun varasin oman majoituksen opiskelija-alueena tunnetusta Queens Quartersista. Queen's University löytyy tältä alueelta. Alue on kuitenkin leppoisaa ja mukavan eläväistä. Majoitushinnat ovat täällä hieman keskustaa edullisempia. Alueelta löytyy useita baareja ja paljon pieniä ruokapaikkoja. Enemmänkin sellaista build a burger, falafel ja bistrohenkistä tarjontaa, mutta suoraan sanoen ne sopivat enemmän kuin hyvin omaan tarkoitukseen. Yksin reissatessa ei kaipaa mitään valkoisia pöytäliinoja ja turhaa hienostelua vaan enemmänkin niin sanottuja helppoja ruokapaikkoja, joihin voi solahtaa itsekseen ruokailemaan.

Jäätelönystävien - ja ne jotka tuntevat minut, tietävät, että olen jäätelönsuursyömäri - kannattaa käydä yliopistoa lähellä sijaitsevassa Nugelatossa nauttimassa päivän sokeripiikki.

Olen tainnut aiemminkin mainita, että tykkään markkinoista ja kauppahalleista. Tässäkään suhteessa Belfast ei jättänyt minua kylmäksi. Viikonloppuisin avoinna oleva St. George's Market tarjosi sopivasti markkinahumua. Kauppahallista löytyi useita erilaisia ruoka- ja kahvikojuja. Minun vatsaani täyttivät sopivan mausteiset  thaimaalaiset herkut sekä täydellinen libanonilainen falafelrulla. Ruoka-, hedelmä- ja kalatiskien lisäksi hallissa on useita käsityö-, koru- ja antiikkikojuja. Rytmiä kauppahalliin toi niin sanotulla keskusaukiolla raikaava livemusiikki.

Aiemmat Belfastia käsittelevät jutut:

Rajalla

Historiaa ja urbaania sykettä Belfastissa

Paddyn yksivuotishaastattelu

*yksinoikeudella Vihreän saaren emännän blogissa*

Vuosi on vilahtanut kuin kuiva hiekka läpi sormien. En tiedä, kuinka se on voinut näin nopeasti kulua, mutta sen tiedän, ettei meiltä löydy enää nollavuotiasta, sillä Paddy täyttää tänään yhden vuoden. Vauvavuosi on virallisesti takanapäin ja se vauva on tehnyt siirron taaperosarjaan.

Käskeytin päivänsankarin puuhiensa keskeltä ja hän lupautui antamaan pienen haastattelun. 

Kuinka ensimmäinen vuotesi on sujunut?

- Hyvinhän se, kiitos kysymästä. Huutaessa, uusiin paikkoihin ja tyyppeihin tutustuessa, melskatessa ja hurmatessa. Välillä on pitänyt vähän nukkuakin, että on jaksaanut jatkaa touhuja.

Paras taito, jonka olet tähän mennessä oppinut?

- Nenän kaivaminen, taputtaminen ja yläfemmat ovat sellaisia taitoja, joita tulen tarvitsemaan koko loppuelämäni. Ja onhan tuo seisomaan nouseminenkin hauskaa, näkee vähän pidemmälle ja ylettyy yhteen jos toiseen esineeseen.

Mikä on suosikkipaikkasi?
- Äidin syli. Taidan olla vähän mammanpoika. Toinen suosikkini on rattaat, sieltä on kiva kuikuilla ympärille.

Lempipuuhasi?

- Tavaroiden levittäminen. More is more eli mitä isompi sotku, sen parempi! Ei ole niin nöpönuukaa mitä levitän, lelukorien lisäksi tykkään erityisesti levittää kenkiä sekä, jos vessan ovi on jätetty sopivasti raolleen, löytyy sieltä monta kiinnostavaa laatikkoa levitettäväksi. Ruoan levittäminen ruokapöydässä ja sen ympäristössä on myös oma taiteenlajinsa. Ja kätevintä on, että saa sotkea ja joku muu siivoaa aina jäljet.

Erityiset kiinnostuksen kohteesi?

- Koneet, laitteet ja aukot.
Imuri, pesukone ja patterit kiinnostavat minua eniten. Imuria on hauska painaa pois päältä, kun emäntä yrittää käyttää sitä. Samoin olen oppinut vetämään johdon pois seinästä. Näillä keinoin saa muuten vipinää sen emännän kinttuihin. Pattereita on kiva hakata ja vastaavasti pesukoneeseen on kiva kurkkia sisälle ja yrittää painella niitä nappuloita. Ja kaikenlaisia kiinnostavia aukkoja löytyy monesta paikasta, niihin on huippua tunkea sormi tai koko käsi!

Suosikkiruokasi?

- Olen hyvin kaikkiruokainen. Palvelu on kuitenkin kaiken a ja o. En ole oikein ymmärtänyt emännän yrittämien sormiruokahömpötysten päälle. Kun kerran istun siinä pöydän päässä, niin oletan, että ruoka tarjoillaan minulle - juuri oikean lämpöisenä, juuri oikeaan aikaan.

Mottosi?

- Hymyllä ja huudolla. 

Niillä tuntuu saavan huomiota osakseen ja pääsevän aika pitkälle tässä elämässä.

Tavoitteet seuraavalle vuodelle?

- Lisätä tahtia ja pistää nuo muut juoksemaan oikein tosissaan.

Paljon onnea Paddy!