Emännän sporttikorneri: Hurling

Sporttikornerin ideana on käydä seuraamassa irlantilaisia tai täällä suosittuja urheilulajeja. Ja kertoa niistä teille vähemmän ammattilaisilla otteilla. 

Tällä kertaa emäntä matkasi muutaman tunnin ajomatkan - tai tarkennettakoon tässä kohtaan, että Google Maps väitti matkan kestävän kaksi tuntia, mutta koska liikkeellä oli aika monta muutakin autoilijaa, oli ajomatka suuntaansa lähes tuplat - päähän seuraamaan irlantilaista perinnelajia Hurlingia.

Jos emäntä olisi pelipäivään valmistautuessaan tajunnut kuinka pienestä paikasta ja kuinka suuresta yleisömäärästä on kyse, olisi hän jättänyt ihmettelemättä, että viimeisen reilun kymmenen kilometrin matkantekoon meni yli tunti aikaa ja kylän maajussit olivat avanneet peltoja pelimatkailijoiden parkkipaikoiksi viiden euron pysäköintimaksua vastaan.

Tipperary - Limerick välinen Hurlingottelu pelattiin pienessä, vajaan kahdeksan tuhannen asukkaan Thurlesin kaupungissa. Koosta huolimatta paikkakunnalla oli huomattavan suuri stadion, johon oli pelipäivänä pakkautunut liki 40 000 katsojaa pelipaidoin ja suosikkijoukkueen letitetyin villanauhoin varustautuneina.

Vaikka auto jäi parkkiin pellolle, noin kilometrin päähän stadionista oli stadionille menossa suuren maailman meininkiä, kun joukkiomme käveli putkea pitkin kentän laitaan ja kipusi edelleen täpötäydelle lehterille.

Niin ja se itse peli. Hurligia pelataan jalkapallokentällä. Maaleina on tavalliset jalkapallomaalit, joiden päissä on jenkkifutistyyppiset tolpat. Pelissä on kaksi erää, yhden erän pituus on 35 minuuttia. Hurlingissa on viisitoista kenttäpelaajaa per joukkue, maalivahti, kuusi puolustajaa, kaksi keskikenttäpelaajaa ja kuusi hyökkääjää. Hurlingin pallo on hyvin lähellä pesäpalloa. Palloa pelataan mailan kanssa, joka muistuttaa jääpallomailan ja leipälapion yhdistelmää. Palloa lyödään mailalla, hurl :lla, sitä saa myös potkia tai lyödä avokämmenellä. Palloa saa kuljettaa kädessä neljän askeleen verran ja sitä saa kuljettaa myös pomputtelemalla tai kuljettamalla tasapainottelemalla mailan päällä. Pallon mennessä maaliin saa kolme pistettä ja sen mennessä maalin päällä olevien tolppien välistä, saa yhden pisteen. Peli on erittäin nopeatempoisia, niin että tällainen hitaammanpuoleinen emäntä meinasi jäädä kakkoseksi. Mailat viuhuvat ilmassa ja pelaajien kesken tuli jonkin verran yhteenottoja. Pallon kovuudesta ja mailojen heiluvuudesta huolimatta pelaajilla oli suojanaan ainoastaan kypärät, jotka nekin tulivat kuulemma pakollisiksi vasta joitakin vuosia sitten.

Tämä on lasten hurlingmaila, mutta aikuisten mailan malli on sama. Varsi on tietysti pidempi.

Kaikkien hurlingjoukkueiden pelaajat ovat amatöörejä, kuten myös toisessa suositussa GAA -lajissa Gaelic Footballissa. Mikään uusi laji ei ole kyseessä, sillä Hurlingia on pelattu vihreällä saarella jo yli 4000 vuotta.

Koko Irlanti on täplitetty GAA-joukkueilla, osassa seuroista on edustettuna molemmat lajit, osassa vain toinen. Pääsarjoissa pelaa yksi joukkue per kreivikunta. Tässäkin toki löytyy poikkeuksia, sillä Irlanti on aika vahvasti jakautunut alueisiin, jotka ovat enemmän Gaelic Football voittoisia ja toiset taas hurlingvetoisia. Kerryn kreivikunta, jossa me asumme on Gaelic Footballin aluetta, jonka vuoksi täällä ei ole lainkaan pääsarjassa pelaavaa hurlingjoukkuetta. Lähistöllä ei siis näe kovatasoisia otteluita, jotakin kyläsarjaa kyllä. Sen vuoksi ottelua piti lähteä katsomaan merta edemmäs kalaan- periaatteella. GAA lajit ovat muuten siitä mukavia, että otteluihin voi huoletta mennä pientenkin lasten kanssa. Seurattavaa ja meteliä ja kannustusta riittää, mutta katsomossa on sopuisa ja leppoisa meininki.

Seuraamassani ottelussa Tipperary vei voiton Limericistä pistein 25 - 21.

Aiemmat Emännän sporttikornerit löydät täältä:

Vinttikoirakisat

Laukkakilpailut

Gaelic Football

Järjestäjä

Tiedättekö kun huomaa olevansa keskellä järjestelytyömaata? Siis sellaista, että samaan aikaan pitäisi järjestää ja selvittää sitä, tätä ja tuota. No minäpä tiedän. Ja tiedän myös sen, että onnistun kerta toisensa perään myös järjestämään itseni tähän järjestäjän rooliin. Sillä varmaan 90% näistä järjestelytehtävistä lähtee ihan omasta itsestä. Ilmouttaudun kun kysellään vapaaehtoisia. Tai jos kukaan muu ei tee aloitetta, niin huomaan olevani se, joka pistää vähintäänkin pyörät pyörimään. Eikä siinä, pitkälti näistä hommista tykkäänkin. Tykkäsin jo silloinkin, kun ennen lapsia työtehtäviini kuului toisinaan tapahtumien järjestämistä. 

Järjestelemiset tökkivät ehkä silloin kun huomaan upottaneeni oman lusikkani samanaikaisesti liian moneen soppaan.

Parhaillaan teen järjestelyitä Nappulan neljävuotissynttäreiden eteen. Järjestämme synttärit kotona. Kutsulistalla oli lähinnä omia äitikavereita tai perhekavereita lapsineen. Yllättäen kesäinen lauantai oli aika monella täynnä, joten en-pääse-paikalle -ilmoituksia, tuli yksi jos toinenkin. Samaan aikaan Nappula sanoi, että haluaa synttäreilleen Pre School lapsia. Hän kertoi minulle muutamat lapset, jotka haluaa kutsua. En tunne näitä lapsia tai heidän vanhempiaan, joten vein kutsukortit eskariin ja kysyin voisiko opettaja laittaa kutsut kyseisten lasten reppuun. Toisen kutsutun kohdalla opettaja oli hieman hämmästynyt tämä on vuoden Nappulaa vanhempi poika. Sellainen suosittu kiva poika kyllä, mutta he eivät kyllä koskaan leiki keskenään. No kysyin sitten, että voisinko saada sellaisten lasten nimiä, jotka leikkivät Nappulan kanssa ja kenties jatkavat vielä ensi vuonna hänen kanssaan Pre Schoolissa. Pre School on täällä kaksivuotinen.

Siinä vaiheessa kun olin saanut kutsut muutamille muille eskarikaverille olivat muutamien omien kavereideni isovanhempivierailut sun muut peruuntuneet. Joten nyt lapsivieraita taitaa olla jo 12 ja osalta tulee varmasti vielä pienempiä sisaruksia mukana. Tämän ikäisten syntymäpäiville vanhemmat tai toinen vanhempi tulee yleensä mukana, joten nyt sitten jo laskeskelen paniikissa onko meillä edes riittävästi kahvikuppeja? Ja pitäisikö lainata kahvipannu joltakin? Lapsia varten kävin jo hakemassa lisää kertakäyttömukeja. Ja todella hartaasti toivon, ettei sataisi. Muuten olemme sillä väkimäärällä ihan rehellisesti sanoen pulassa ja enemmän kuin sillit suolassa.

Samaan aikaan synttärihässäkän kanssa olen järjestänyt perheen kesken tehtävää pientä road trippiä. Ja varaillut ja järjestänyt Suomen kesälomaa varten liittyviä asioita. Selvitellyt isommalla porukalla toteutettavaa kaveri-illallista ja kaikenlaista muuta vähän pienempää silppua.

Tietysti olen ilmoittanut olevani vapaaehtoinen keräämään rahat ja hoitamaan täkäläisen äiti-lapsikerhon vetäjän muistamiset. Nappulan eskariopettajien pienet muistamiset ovat lähes valmiina. Ja kysellyt tutuilta ja puolitutuilta tietäisikö joku sopivaa perhepäivähoitaja naapurin lapselle, lapsen äidin palatessa syksyllä töihin. Ja siis tämäkin kuvio meni niin, että naapuri kysyi minulta satutko tietämään ketään, koska tunnun tuntevan niin paljon ihmisiä. 

Vaikka tällä hetkellä tuntuu olevan jo ihan riittävästi palloja ilmassa, pohdin silti saisiko vielä ennen Suomeen lähtemistä organisoitua yhden kaveriporukan illallisen. Aloitteentekijän te jo arvaattekin.

Voisiko tämän hetken tallentaa?

Monesti tulee räpsittyä puhelimella kuvia sieltä ja täältä ja vähän tuoltakin. Tosiasiassa toisinaan vähän liikaa, ainakin siihen nähden kuinka usein niitä selailee tai kuinka usein puhelimesta tulee deletoitua turhia kuvia tai tuplaotoksia. 

Sen kuvanottamisen sijaan mietin kuitenkin miten jonkun tietyn hetken pystyisi tallentamaan. Muutenkin kuin kuvana. Miten saisi sen hetken tunteen purkkiin?

Tuntuu, että viime aikoina on ollut paljon hetkiä, jotka olisin halunnut pullottaa. Ottaa talteen ja avata joskus kuin tulee sopiva hetki, kun tarvitsee pientä piristystä tai haluaa rauhoittua.

Tiedätkö esimerkiksi sen tunteen kun olet keskellä mahtavaa maisemaa? Kuin postikortissa. Ihailet ympärillä avautuvia näkymiä ja koet suurta onnen tunnetta, että saat olla juuri siinä. Ihailla ja ihmetellä upeaa luontoa ja sen ihmeitä.

Tai sen hetken, kun pieni ihminen kiipeää tai käpertyy syliin. Ja haluaa vain olla siinä. Lähellä. Iholla. Ilman tarvetta huutaa korvaan, repiä hiuksista, purra tai vaatia jotakin suurta juuri silloin. Olla vain lähellä hiljaa, ilman kiirettä poistua.

Tai sen tunteen urheilusuorituksen jälkeen. Olet hyvällä tavalla loppu. Hengästynyt. Sopivasti kaikkesi antaneena. Ja kuinka se raukea olo valtaa liikunnan jälkeen kehosi.

Tai sen kun istut rannalla meren aaltojen sopivasti kovettamassa hiekassa. Ilman valtaa meren suolainen tuoksu. Kuuntelet aaltojen ja tuulen rauhoittavaa kohinaa. Tuijotat edessäsi liikkuvaa maisemaa, aaltojen työtä. Annat tuulen pyörittää hiuksia ylös ja ympäri. Olet ja rentoudut.

Muun muassa tällaisiin hetkiin haluaisin palata uudelleen ja uudelleen.

Kurkistus irlantilaiseen kotiin

Mieheni näytti hiljattain entisten kotikontujeni lähellä myynnissä ollutta asuntoilmoitusta. Kyseessä oli miljoonalukaali järven rannalla. Katsoppa mitä tuttua noista kuvista löytyy, pyysi mieheni. Ja löytyihän sieltä. Lähes samanlaiset sohvat, marmoritakka ja sen päällä kultareunainen peili ja ylälistojen tilalla olevaa krumeluuria noin muun muassa. Voisi väittää, että asunnon omisti henkilö, jonka sukujuuret johtavat Suomen itänaapuriin. 

Tällä alustuksella en lähde kertomaan siitä, että asuisimme minkäänlaisessa miljoonalukaalissa. Ei, emme asu. Vaan yhteistä näille kahdelle asunnolle on se, etteivät ne noudata täysin minimalistista suomalaishenkistä sisustusta tai neutraalia värimaailmaa.

Vien teidät tutustumaan meidän irlantilaiseen kotiimme. En tiedä tarkkaa vuotta, milloin talo on rakennettu, mutta 2000 -luvun alkupuolella jokatapauksessa. Vuokra-asuntommehan on valmiiksi kalustettu, mikä on täällä hyvin tyypillistä. Ja se mistä täällä ainakin tykätään, on sopivasti krumeluuria, kultaisia kehyksiä ja isokokoisia erivärisiä puisia huonekaluja. Joukossa on ihan muutamia omia huonekaluja - lähinnä lasten mööpeleitä. Kotoisammaksi tätä on tehty lähinnä poistamalla osaa vuokranantajan kamppeista, joillakin muuttokuormassa tuoduilla pienillä sisustusjutuilla sekä joillakin täältä tehdyillä pienillä hankinnoilla, kuten viherkasveilla. Suurinosa seinistä on kuitenkin valkoisia, osa vaaleankeltaisia ja osa todella hutaisten maalattuja valkoisia. Toisinsanoen monesta kohtaa paistaa alta entinen vaalean violetti tai keltainen maali. Kylpyhuoneista löytyy muun muassa tumman sinistä ja viininpunaista kaakelia. Täällä ei tarvinnut arpoa sitä, viitsisikö niitä tauluja naulata seinään, koska ne oli jo valmiiksi naulattu. Myönnettäköön tosin, että osa niistä sai väistyä omien taulujemme tieltä.

Eteinen. Se on kapea ja sieltä löytyy monesta suomalaisesta kodista tutut jutut, mutta asiat joita en ole yhdessäkään irlantilaisessa kodissa nähnyt eli kenkäteline ja naulakko. Täällähän normaalisti saapastellaan ulkokengissä sisällä. Eteisen meidän tapauksessa tekee kapeaksi myös se, että rattaat majailevat yleensä siellä, kun eivät ole käytössä. Mutta tottahan eteisen seinälle mahtuu yksi asunnon monista kultareunaisista peileistä sekä golfaiheisia tauluja.

Olohuoneen ikkuna on kadulle päin, kuten hyvin suuressa osassa asuntoja on. Olohuoneemme on mukavan tilava. Sinne mahtuu heittämällä pari isohkoa sohvaa, pienen pirttipöydän kokoinen sohvapöytä, marmoritakka, jonka päältä löytyy seuraava kultareunainen peili. Lattiaa vuoraa ei enää ihan siistimmästä päästä oleva kokolattiamatto, jonka pahimpia sotkuja olen yrittänyt peittää ostamallani toisella matolla. Olohuoneessa majailee myö iso kasa leluja, harvemmin kuitenkaan omissa koreissaan ja laatikoissaan.

Olohuoneessa suosikkini on leveä ikkunalauta, josta tulvii mukavasti valoa sisään. Jos eläisin elokuvassa, siinä istuttaisiin lukemassa kirjaa ja siemailtaisiin kahvia tai punaviiniä. Tosielämässä ikkunalautaa käytetään harvemmin siihen tarkoitukseen, sinne saatetaan lähinnä kiivetä ja lääppiä vähän lisää elonmerkkejä ikkunaan.

Eteisen ja olohuoneen lisäksi alakerrasta löytyy vessa ja iso keittiö. Keittiöstä olenkin kirjoitellut jo aiemmin (klik). Tuon kirjoituksen jälkeen takapihaa rajaavia puita ja pensaita on harvennettu, joten valoakin tulee enemmän sisälle. Keittiömme on L-muotoinen ja siitä hassu, että siellä on kaksi ruokapöytää - nämäkin olivat valmiina talossa. Pienempi niin sanottu arkipöytä on keittiön puolella ja L toisessa päässä on isompi ruokapöytä. Isomman ruokapöydän vierestä avautuvat lasiruutuiset liukuovet pienen takapihan puolelle. Tälle isommalle ruokapöydälle meillä on oikeastaan käyttöä vain silloin kun meillä on vieraita. Yleensä pyykkiteline on vallannut tilan isomman pöydän vierestä  ja sieltä täältä löytyy pieniä muovisia kippoja ja kokoelma muuta roinaa lasten keittiöleikeistä.

Jos tässä talossa asuisi irlantilainen perhe, olisi tämän isomman ruokapöydän tilalla sohva, ehkä nojatuoli ja telkkari. Irlantilaiset tykkäävät yleensä lymytä snug :ssa eli tällaisessa keittiön viereisessä "olohuoneessa", näin ollen sitä varsinaista olohuonetta käytetään huomattavasti vähemmän ihan vain oleiluun.

Eteisestä johtaa portaat yläkertaan. Kokolattiamatolla tottakai.

Portaiden päässä yläkerrassa on ammeella varustettu kylppäri sekä neljä makuuhuonetta. Pieni Nappulan huone. Meidän vanhempien makuuhuone, jonka jatkona on oma kylppäri. Myönnetään, että olen vähän niinkuin vahingossa ominut tämän kylppärin itselleni. Nappulan ja meidän makuuhuoneesta löytyy myös leveät olohuoneen kaltaiset ikkunalaudat.

Näiden lisäksi yläkerrasta löytyy vierashuone, jonne on roudattu Paddyn pinnasänky. Talomme nukkumismukavuus kasvoi huomattavasti, kun pikkumies siirrettiin eri huoneeseen. Sekä se neljäs makuuhuone, joka kulkee nimellä romuhuone. Rehellisesti sanottuna varasto. Sinne on roudattu Nappulan huoneesta sänky hänen omansa tieltä, asunnossa olleet elämänsä ehtoopuolelle tulleet kuntopyörä ja stepperi sekä muutamat muut huonekalut ja toki ihan meidän omaa roinaa ja vaatteita. Säilytystilaa täällä on asunnon yleiseen kokoon nähden aika vähän. Kiinteitä kaappeja ei tunneta, käytössäolevista makuuhuoneista löytyy irralliset kaapit.

Meiltä löytyy myös kokoelma moderneja hanamalleja.

Talo rajautuu takapihan puolelta peltoon. Peltoa ja pihaa rajaa metrin leveä kaistale, jossa piikkipuskat ja yksi jos toinenkin ympärivuoden vihreä puska yrittää ottaa valtaa tämän emännän puutarhasaksilta. Tähän aikaan vuodesta tuulettaessa ikkunoista tulvahtaa monesti vieno tai vähemmän vieno lehmänlannan haju. Myöhemmin kesällä lehmät tulevat yleensä laiduntamaan talomme takana olevalle pellolle. 

Yleensä pihat ovat Irlannissa rajattu toisistaan korkeilla harkkomuureilla ja joidenkin talojen pihalla tulee fiilis, kun olisi vankilassa, harmaiden harkkoaitojen rajaamalla pihalla. Meidän pientä takapihaamme rajaa verkkoaita, jonka ympärille muratti ja muut ikivihreät ovat kutoneet omat kerroksena. Omasta mielestäni lyö harkkoaidan sata nolla.

Huimaava suutelu Blarney Castlessa

Kesäkuun alun sää oli harmittavaisen viileä ja siunattu muutamilla Irlannille ominaisilla sumutinpullosadekuuroilla. Tällaiselle ulkoilun täyteiselle päivälle olisi suonut vähän enemmän lämpöä ja aurinkoa. Kävimme nimittäin tutustumassa Blarney Castleen ja sitä ympäröiviin puutarhoihin, joka sijaitsee pienessä Blarneyn kylässä aivan Pohjois-Corkin kupeessa. Linna kauniine puutarhoineen on erinomainen päivämatkakohde erityisesti Corkista käsin.

Kyseessä olikin todella suuri alue, joka käsitti useita erilaisia puutarhoja, nurmialueilta ja metsiköitä. Alueella oli monia merkattua kävelyreittejä. Moneen paikkaan pääsi kulkemaan rattailla tai pyörätuolilla, mutta osassa puutarhoissa on portaita tai pengerryksiä, jolloin pyörien kanssa kulkeminen oli hivenen haastavampaa. Omiksi puutarhasuosikeikseni nousivat aivan linnan kupeessa oleva Poison Garden, jonne oli istutettu myrkkykasveja. Vihreä ja lähes taianomainen Fern Garden sekä pitkälti puusilloilla katettu Water Garden.

Blarney puutarhan alueella sijaitsee myös jylhän kaunis Blarney House, joka on rakennettu vuonna 1874 asuintaloksi. Tietääkseni se on asuinkäytössä tänäkin päivänä, mutta kesäaikaan sinne järjestetään tutustumiskierroksia.

Puutarhan porttien sisäpuolella oli pieni take away tyyppinen kahvila. Varainainen kahvila oli tehty linnan vieressä olevaan vanhaan hevostalliin. Kahveja sai siemailla vanhoissa pilttuissa. Kahvion suolainen valikoima oli mielestäni aika kapea, varsinkin jos paikalle saapuu sillä mielellä, että kaipaisi kunnon lämmintä lounasta. Suosittelisinkin tankkaamaan ensin alueen ulkopuolella jossakin Blarneyn kylän monista ravintolasta, sillä linna- ja puutarhakeikkaan saa hupenemaan helposti useita tunteja.

Itse Blarneyn linnasta oli jäljellä lähinnä enää suuri suorakaiteen muotoinen torni. Tämänkaltainen linna rakennettiin 1400-luvulla MacCartneyn suvun toimesta vanhan puurakennelman tilalle. Linnassa ei sisällä itsessään ollut juurikaan enää nähtävää, se oli käytännössä raunio, mutta sitähän tämä emäntä ei tiennyt kun lähti sinne tutustumaan. Linnan tornia kohti kuljettiin hitaasti etenevässä jonossa. En suosittele tätä käyntiä korkeanpaikan- enkä ahtaanpaikankammoisille, suurikokoisille tai kovin leveille ihmisille. Ihan nyt vain nimimerkillä korkeanpaikankammoinen tätä kirjoittelen. 

Kohti huippua kuljettiin erittäin kapeissa vanhoissa kivisissä kierreportaissa. Siinä seisoskellessani kävi mielessä, että jos tästä nyt horjahtaisin, niin ihmiset kupsahtaisivat takanani dominopalikoiden lailla. Puntit alkoivat tutisemaan entisestään päästessäni ylös tornin huipulle, jossa voimakas tuuli teki oman lisänsä elämykseen. Onneksi ei sentään satanut! Maisemat olivat kieltämättä hienot linnaa ympäröiviin puutarhoihin ja maaseutuun. Huomasin kieltäväni Nappulan jokaisen innokkaan hyppelyn, koska olin itse kauhusta kankeana ja roikuin kiinni milloin mistäkin kivimuurista tai ruostuneesta kaiteenreunasta. 

Syy siihen miksi jono mateli hitaasti kohti huippua oli se, että ylhäällä tornin huipulla oli Blarneyn kivi, jota tulee suudella. Älkää kysykö miksi. Tai no, historian mukaan linnanrakennuttajasuvun päämies Cormac MacCarthy halusi jättää itsensä historian kirjoihin ja kiinnitti linnaan lahjaksi saamansa suuren kalkkikivilohkareen. Kiveä suutelemalla saa tarun mukaan kaunopuheisuuden lahjan. Jopa Discovery Channel on listannut tämän Blarneyn kiven suutelun 99 asian joukkoon, jotka tulisi tehdä ennenkuin kuolee. Sen tunnin jonottamisen jälkeen kun tajusin, että maisemien ihailun sijaan ihmiset jonottavat suutelemaan tuota kiveä, niin totesin, että kai se on itsekin tehtävä kun on tänne saakka tultu. Niin hullulta kuin koko homma tuntuikin.

Päästyämme alas toista kapeaa portaikkoja pitkin pahoittelin Paddyn kanssa odottavalle miehelleni linnareissun kestoa. Näytin muutamat kuvat kapeista kierreportaista ja maisemista tornin huipulta. Allaolevan kuvan kohdalla mies keskeytti sepostukseni tyylilleen ironisesti Minkä miehen syliin sä olet siellä tornissa oikein antautunut? No ei ole ihmekään, että kierros kesti. Kerroin, että kiven suutelu piti jostakin syystä tehdä selällään maaten ja kurotta pään takana olevaan kiveen. Seinään oli kiinnitetty rautatangot, joista pitää kiinni, sillä lattian ja seinän välissä oli mojova rako alas tornista maahan, sen vuoksi tämä mies oli varmistamassa kaikkia pusuttelijoita. Toivottavasti et saa oksennustautia nuolemalla samaa kiveä kaikkein muiden kanssa.

Jotenkin luulen, että omalla kohdalla niin kaunopuheisuuden lahja kuin oksennustautikin jäi saamatta, mutta tulipa yksi sulka ennen kuolemaa toteutettavien asioiden hattuun.

Blarney Castle puutarhoineen on avoinna ympäri vuoden. Etenkin kesäkuukausina alue on todella suosittu kohde. Pääsymaksu linnaan ja puutarhoihin on aikuisilta 18€, lapsilta 8€, alle 8-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi. Erilaisia alennuslippua muun muassa opiskelijoille ja eläkeläisille on saatavissa. Lippuja voi myös ostaa etukäteen netistä, jolloin ne ovat muutaman euron edullisempia.
______________________

Lisää linnapostauksia:

Kilkenny

Killarney
Kakulla linnassa
Limerickin linna
______________________
Muistathan, että Vihreän saaren emännän löytää blogin lisäksi myös Facebookista ja Instagramista @vihreansaaren

Kesä mielessäin

Suomessa on tänään laulettu Suvivirttä ja ylioppilaat saaneet lakkinsa. Kesä on virallisesti alkanut.

Vihreällä saarella arki jatkuu kesäkuun alusta huolimatta. Täällä ei noin yleisesti tavata viettää pitkiä lomakausia kuten Suomessa. Ihmiset pitävät ehkä viikon tai kaksi kesälomaa ja muut vapaapäivät sirotellaan enemmänkin ympäri vuotta. Meillä Nappulan eskari jatkuu kesäkuun loppuun saakka, jonka jälkeen on kahden kuukauden kesäloma. Mutta valehtelisin, jos väittäisin ettei kesä silti olisi mielessä. 

Kalenteria katsoessa arkikuun eli kesäkuun viikonloput ovat vähintäänkin osittain täyttyneet. Kaverisynttärit. Nappulalle tulisi järjestää nelivuotissynttärit. Pientä reissua. Kaveriporukan ja harrasteporukan illallisia. Noin muun muassa.

Kesää - sitä niin sanottua lomaosuuttakin on saatu vähän raavittua kokoon, kun miehen työkuviot ovat hieman selkeytyneet. 

Lähdemme aluksi tekemään pienen road tripin Irlannissa. Olen ottanut tämän suunnittelun omalle vastuulleni. Ja sanoisinko, että se on hankalaa. Paikkoja, joissa haluaisin käydä on enemmän kuin aikaa ja mitä kannattaa kahden pienen matkalaisen kanssa tehdä, ettei homma mene ihan suorittamiseksi. Pakka ei meinaa pysyä käsissä, vaan meinaa väkisinkin lähteä leviämään.

Suunnitelmissa on joka tapauksessa lähteä ajelemaan enemmän tai vähemmän Irlannin länsirannikkoa seurailevaa kaunista Wild Atlantic Way: ta pohjoiseen päin. Reitin varrelta olen merkannut yhden jos toisen luontokohteen ylös, jossa haluaisin käydä. Ja kyllä, olen bongaillut myös vesiputouksia reitin varrelta. Miehelle juuri esittelin suunnittelemani reittiä ja kohteita. Ja sanoisiko nyt näin, että järjen ääni antoi muutaman muistutuksen siitä kannattaako niitä tuonnekin ois siistii mennä- paikkoja haalia lisää listalle. Että pitäydytään kutakuinkin tässä suunnitelmassa, ettei lähde ihan lapasesta.

Heinä-elokuussa suuntaamme useammaksi viikoksi Suomeen. Tälle osiolle en ole vielä sen kummemmin uhrannut ajatuksia. On tietysti ihmisiä keitä haluan nähdä ja juttuja, joita tehdä, mutta mitään ei ole vielä sen suuremmin lukittu. Kokemuksesta toki tiedän, että jotkut jutut ja tapaamiset kannattaa aikatauluttaa etukäteen. Sopia kyläilyitä ja kaveriporukan illanviettoja, jolloin pystyy näkemään monta kaveria samalla kertaa ja kaavailemaan mahdollista mökkilörvintää. Mutta noin yleisesti en halua aikatauluttaa koko Suomiloman aikaa, koska siinä vaiheessa hajoaa se ajatus lomasta. Täytyy olla myös päiviä kun ei ole ennakolta suunniteltu mitä tehdään ja antaa mahdollisuus extempore jutuille, sikäli mikäli ne nyt tässä lapsiperhe-elämässä toimivat.