Emännän sporttikorneri: Laukkakilpailut

Muistatteko kun lanseerasin taannoin Emännän sporttikornerin? No ei ihme, en meinannut minäkään enää muistaa.


Sporttikornerin ajatuksena on siis käydä seuraamassa paikallisia tai vähintäänkin täällä suosittuja urheilulajeja. Ja tehdä niistä sitten tällainen epäammattimainen selostus. Edellisestä kerrasta on kulunut tovi jos toinenkin, mutta siirrytään nyt kuitenkin rohkeasti osioon numero kaksi. Tällä kertaa vuorossa ovat laukkakilpailut.


Meidän oli tarkoitus mennä seuraamaan hevosten laukkakisoja jo viime syksynä, kun Irlannin suosituimmat laukkakilpailut juostaan vajaan puolen tunnin ajomatkan päässä Listowelissa. Valitettavasti tuolle kisa-ajankohdalle sattuivat niin surkeat säät, että ajatus jäi toteuttamatta.

Meidän kylältä Traleestakin löytyy laukkastadion, joka on todellakin parhaat päivänsä nähnyt. Alueelle piti Irlannin villien talousvuosien aikaan rakentaa ostoskeskus, joten menestyksekkäät kisat saivat väistyä rakennusten tieltä. Näin siis suunniteltiin. Tosiasiassa kisat piti jakaa muiden paikkakuntien kesken ja Irlannin talouden ajautuessa alamäkeen, jäi ajatus ostoskeskuksesta toteuttamatta ja tilalle jäi rapistuva stadion ilman kisoja. Bongasin kuitenkin ilmoituksen kotistadionilla järjestettävistä yksittäisistä kisoista. Päätimme lähteä katsomaan niitä, jotta emäntä saisi seuraavan sulan penkkiurheiluhattuunsa.

Kisoissa oli väkeä paikalla hyvin maltillisesti, johtui todennäköisesti siitä, ettei näitä kisoja järjestetä täällä säännöllisesti. Suurin kuhina taidettiinkin käydä lasten pomppulinnan luona. Pomppulinnan lisäksi muuna viihdykkeenä löytyi jokunen ruokakärry, sekä tietysti pubi, jossa Benidorm -matkamuisto t-paitaan pukeutunut baarimikko lasketteli Guinnessia tuoppiin dj:n soittaessa taustalla irlantilaisia iskelmiä.

Laukkakisoihin mielletään yleensä hyvin tyylikäs pukeutuminen. Monipäiväisissä kisoissa on monesti Ladies Day, jolloin naiset panevat parastaan päälle. Näissä yhden päivän satunnaiskisoissa ei ollut mitään dress codea, vaan nähtävillä oli kaikkea minihameen ja tolppakorkojen sekä farkkujen ja fleecetakin väliltä. Sulauduimme siis ulkoisesti hyvin joukkoon.

Kisa käytiin isolla nurmikentällä. Vähän niin kuin raviradalla, mutta pohja oli nurmea. Kunkin kisan juoksumatka oli kolme mailia eli vajaat viisi kilometriä. Yksi kierros nurmikentällä oli noin 2 km. Yhteen kisaan otti osaa 15 - 19 hevosta ja kisojen välissä oli aina noin parinkymmenen minuutin tauko. Kierroksen aikana hevosten tuli tehdä vähintään 12 esteen ylitystä. Aikamoista vauhtia hevoset kirmasivat menemään. Kerran jos toisenkin hevonen näytti päässeet karkuun sitä ohjastaneelta jockeylta, onneksi mitään vakavampaa ei kuitenkaan sattunut. Täytyy sanoa, että värikkäisiin takkeihin pukeutuneilla langan laihoilla jockeylla täytyy olla aika rautaiset reisilihakset, sellaiseen kyytiin ja rynkytykseen ne tuolla juoksutaipaleella joutuvat. Näytti, että he istuivat ison osan matkasta ilmassa, eivätkä hevosen selässä.

Monilla katsojilla oli kiikarit mukanaan, jotta näkivät tapahtumat radan toisella puolella. Vähän edistyneemmällä radoilla saattaisi olla jonkunlainen videotaulu, josta näkisi kisan etenemisen.

Vedonlyönti on tietysti osa kisahuvia. Vedonlyöntikioskeja löytyi yksi jos toinenkin. Myönnän, etten ollut millään lailla perehtynyt siihen millä hevosella oli proteiinipitoisimmat kaurat kaukalossa ja kenellä laukka kulkee parhaiten. Kioskien vedonlyöntitauluilta oli nähtävissä kunkin hevosen kertoimet. En pistänyt kuukauden lapsilisiä likoon veikatessani kierroksen voittajaa, vaan pelasin varovasti muutaman euron panoksilla hevosista Asking for answers ja Go to court. Ei tarvinnut lähteä tällä kertaa rahakassin kanssa kotiin.


Laukkakisat olivat hauska kokemus kaikkinensa. Olisi tämän testikerran jälkeen mukava ottaa osaa vielä sellaisiin kunnon kisoihin!