17. marraskuuta 2018

Irlantilainen ruokakori

Soda bread, soodaleipä

Käyn tavanomaisesti kaksi-kolme kertaa viikossa ruokakaupassa. Yleensä yksi kerta on se niin sanotusti isompien ostosten keikka ja ne muut enemmänkin täyteostoksia. Sellaista maito on pian lopussa ja otetaan samalla vähän muuta pientä, kerran kun kauppaan mennään- linjaa. Hoidan ruokaostokset pääosin itse ja lastaan ostokset rattaisiin. Tuo isompi ostokerta hoidetaan yleensä autolla, miehen ollessa kotona.

Sovimme muutamien muiden ulkosuomalaisten bloggaajien kanssa, kirjoittavamme ruokakoripostauksen eri maista, jossa käymme läpi muutamien tuotteiden hintoja ja avaamme hieman omia kauppatottumiksiamme eri maissa.

Kirjoitin noin puolitoista vuotta sitten ruokakauppapostauksen (voit lukea sen täältä), joten enemmän tuotteista ja hinnoista voit lukea sieltä, etten tule toistaneeksi itseäni.
Tee, kaupan teevalikoima, teehylly, pukka
Irlantilaiset ovat teekansaa. Teevalikoima on huomattavasti laajempi kuin kahvivalikoima.

Irlannissa on vielä verrattain paljon erilliskauppoja. Lihakauppoja, kalakauppoja ja leipomoita. Täytyy siitä huolimatta myöntää, että suuri osa ruokaostoksista tulee hoidettua suomalaisittain marketeissa. Välillä sentään tulee asioitua leipomoissa tai kalakaupassa.

Ison osan ruokaostoksista hoidan Lidlissä, koska se on lähikauppamme. Sieltä en kuitenkaan yleensä saa ihan kaikkia tarvittavia tuotteita, joten yleensä kerran viikossa saa asioida jossakin muussa ruokakaupassa. Hyvin usein se on brittiketju Tesco, hieman Cittaria tai Prismaa vastaava kauppaketju.
Puurohiutaleet, kaurapuuro, flahavan's

Mietin onko ruokakorimme sisältö muuttunut paljon Irlantiinmuuton myötä. Äkkiseltään sanoisin ei. Ruokailutottumukset ovat pitkälti samat kuin Suomessa asuessa. Listalla pyörii paljon kastikkeita, laatikkoruokia, keittoja ja jotakin jota voi kai hyvällä tahdolla kutsua jonkin sortin risotoiksi. Syömme pääosin kasvisruokaa ja mereneläviä, niin sanottua punaista lihaa taloudessamme ei kokata lainkaan. Kanaa tai kalkkunaa syömme noin kaksi kertaa viikossa. Irlannissa tämä ruokavalio on vaatinut vähän enemmän kekseliäisyyttä, sillä valmiita lihankorvikkeita on tarjolla huomattavasti vähemmän Suomeen verrattuna. Täytyy tosin sanoa, että vajaassa kahdessa vuodessa, minkä olemme täällä nyt asuneet on valikoima sentään hieman kasvanut. Pitkään kävin ostamassa esimerkiksi tofua eko- tai luontaistuotekaupasta, kun en sitä löytänyt minkään ruokakaupan hyllyltä.

Ehkä isoin muutos on tapahtunut leivän syömisessä. Sitä syömme tätä nykyä harvoin, kun taas Suomessa korin pohjalla oli yleensä aina joku ruisleipäpaketti. Pullamössöpaahtoleipiä löytyy jokaisesta kaupasta, mutta niitä ei tule ostettua. Sen sijaan joskus harvoin perinteinen irlantilainen soda bread saattaa livahtaa jonkun keiton kaveriksi. Pikkukaupunkimme muutamasta kaupasta löytyy Realin tapaista ruisleipää ja samoin yksi pieni kahvila myy vuokaan tehtyä herkullista ruisleipää. Näihin kyseisiin paikkoihin tulee yleensä tehtyä täsmäisku, jos ruisleipähammasta kolottaa. 

Niin ja koska leivän syönti on vähäistä, niin myös juuston kulutus on laskenut huomattavasti. Fetaa, halloumia ja tuorejuustoja kuluu ruoanlaittoon, mutta muuta juustoa tulee syötyä harvemmin.
Paahtoleipä, kaupan paahtoleipähylly

Pääosin ruokakorimme täyttyy vihanneksista, hedelmistä, marjoista, maidosta, maustamattomasta jogurtista, puurosta ja joko pastasta, riisistä tai kvinoasta. Sanoisin, että sellaista kauppakertaa ei olekaan, etteikö joitakin näistä tuotteista tulisi ostettua.

Näillä spekseillä huomaan omien ostosten eroavan hieman paikallisten tottumuksista. En tietenkään voi yleistää, mutta lähes aina jos tulee vilkaistua mitä edellinen asiakas on lastannut kassahihnalle tai mitä kärryistä löytyy, niin melkeinpä 100% sieltä löytyisi edes yksi näistä tuotteista: sitä pullamössöpaahtoleipää, lihapaketti, pekonia, kananmunia tai jättipussi sipsejä, jonka sisällä on 10 pientä yksittäispakattua sipsipussia.

Ruoan hinta on Irlannissa pitkälti samalla tasolla kuin Suomessa. Täytyy tosin sanoa, etten juokse kaupasta toiseen tarjousten perässä. Karkeasti voisin sanoa, että nelihenkisen perheemme (joista yksi syö vielä hyvin vähän) ruokakauppaostoksiin kuluu viikossa noin 150€. Tämän lisäksi käymme yleensä kerran viikossa ulkona syömässä tai tilaamme noutoruokaa ja Nappula syö arkisin lounaansa Pre-Schoolissa. Keskimääräinenvuosipalkka tällä alueella on 28 240€.

Monet tuotteet pyrin ostamaan luomuna tai reilun kaupan tuotteina, mikäli niitä on saatavilla. Tässä muutamia esimerkkejä Irlannin hintatasosta. Tuotteiden hinnat olen tarkastanut Tescosta, joka on hintatasoltaan esimerkiksi Lidliä hieman kalliimpi.

Leipä (soda bread) 2€/700g
Banaanit (reilun kaupan) 1,59€/valmis six pack
Maito 0,75€/1l
Kahvi (reilun kaupan) 2,79€/227g
Kananmunat (luomu) 1,99€/6kpl

Maito, maitohylly, vähärasvainen maito, irlantilainen maito


Käyppä tutustumassa myös muiden maiden ruokakoreihin:










4 kommenttia:

  1. Hauskaa lukea Irlannista! meidän Fredde teki yhdessä vaiheessa paljon tïtä irlantilaistiimin kanssa mutta koskaan en ole päässyt käymään siellä vihreällä saarella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa joskus jollakin Euroopan reissullanne onnistuisi käynti täällä :)

      Poista
  2. Nyt kun kirjoitit, niin tajusin että Turkin vuosien aikana myös oma leivänkulutus on muuttunut. Syön leipää aika vähän, ja ns. voileipien teko on vähäistä koska turkkilaiset ei sellaisia syö. Sellaisia leivänpäälle sopivia juustojakin on aika vähän. Paikallisiin mut erottaa varmaan edelleen se, että ostan 'vain' pari kiloa tomaatteja muiden ostaessa viisi, enkä harrasta säilömistä niin perusteellisesti kuin turkkilaiset. Teen jonkun verran aasialaistyyppisiä wokkeja ja ka. varmaan paikallisia useammin uuniruokia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri se sellainen voileipäkulttuuri meilläkin loistaa poissaolollaan. Ja noita aasialaistyyppisiä wokkeja minäkin kokkailen. Mä luulen, että teen myös paikallisia useammin uuniruokia. Viime viikolla yksi kaverini kyseli mitä oikein annoin 8kk Paddylle syötäväksi. Kerroin tehneeni ns.vauvalle sopivia rieskoja ylijäämäpuurosta ja porkkanaraasteesta. Ahaa, ja sitten paistoit ne pannulla? Kysyi kaverini. Ei vaan kypsensin ne uunissa.

      Poista

Kiitos, kiva kun kommentoit!