10. tammikuuta 2018

Miten todistan olevani lapseni äiti?

käsikädessä, raitapaita
Olen naimisissa Nappulan isän kanssa, mutta meillä on eri sukunimet. Olen pitänyt oman tyttönimeni ja Nappulalla on isänsä sukunimi.

Erisukunimisinä oleminen ei ole tähän mennessä aiheuttanut mitään ongelmia tai epäilyksiä.
Viime sunnuntaina matkasin Nappulan kanssa takaisin Suomesta Irlantiin. Mies oli saapunut maahan aiemmin töidensä vuoksi. Olen lentänyt kahden Nappulan kanssa Suomi – Irlanti –väliä erilaisilla vaihtoyhteyksillä useamman kerran ja ennen Irlantiin muuttamista olen myös lentänyt hänen kanssaan kahden Euroopan ulkopuolelle, Aasiaan.
Irlanti on EU-maa, mutta ei kuulu Schengen –alueeseen, tämän vuoksi lentokentillä konetta vaihdettaessa, joutuu aina käymään läpi ylimääräisen passin- ja turvatarkastuksen.
Viimeisellä reissulla vaihdoimme konetta Lontoossa. Edellinen kone oli myöhässä ja etenin niin ripeää kävelyä tuloportilta turvatarkastukseen, kun käsipuolessa roikkuvan kaksi ja puolivuotiaan kanssa nyt voi edetä. Turvatarkastukseen on toisinaan aikamoiset jonot ja sen jälkeen piti vielä mennä seuraavan lentoyhtiön tiskille hakemaan boarding passeja, koska niitä ei pystytty tulostamaan meille lähtöpaikasta.

Turvatarkistuksen jälkeen siirryimme passintarkastukseen.
- Onko hän sinun lapsesi? Kysyi tiukkailmeinen tullivirkailija antaessani passimme.
- Miksi teillä on eri sukunimet?
Kerroin lapsella olevan isänsä sukunimi.
Virkailija tuijotti Nappulan pyöreällä vauvanaamalla varustettua passia ja vuoroin minua. - Mikä on lapsen syntymäaika- ja paikka?
Takeltelin vastauksen. Mietin meninkö kuukausissa sekaisin?
- Kuinka pitkäksi aikaa matkustat Irlantiin?
Kerroin meidän asuvan tällä hetkellä siellä. Virkailijan ilme tiukkeni entisestään.
- Onko sinulla lapsen syntymätodistus mukana tai jokin muu, jolla pystyt todistamaan hänen olevan sinun lapsesi?
Kerroin, että lapsi on syntynyt Suomessa, kuten passista näkyy ja Suomessa ei anneta syntymätodistuksia. Virkailija pyöritteli epäuskoisena silmiään. Hän pyysi minua siirtymään sivuun jonosta, jotta saisi tarkistettua takanamme jonottavien ihmisten passit ja samalla miettimään millä todistan olevani lapsen äiti. Aloin ärtymään. Tiedän, ei oikea aika eikä paikka siihen toimintaan, ei todellakaan. Ihmettelin vain mielessäni miten ihmeessä saan todistettua asian, jota en ole koskaan aikaisemmin joutunut todistelemaan.
- Saisitko vaikkapa jonkun lähettämään sinulle sen syntymätodistuksen? Huuteli tullivirkailija. Ei tainnut tajuta, ettei meillä ihan oikeasti ole sellaista todistusta, enkä sellaiseksi pystyisi ainakaan sunnuntai-iltana muuttumaan. Tiedän, että seurakunnilta saa tilattua virkatodistuksia, jonka olin tilannut itselleni aiemmin, mutta se tieto ei sillä hetkellä paljon lämmittänyt.
Palasin tiskille ja riivin rahapussistani kaikki kortit, joissa mainitaan Nappulan nimi. Eurooppalainen sairasvakuutuskortti, Suomen Kelakortti ja joku jäsenkortti. Tietysti, kaikki tekstit ainoastaan suomeksi. Näytin ryppyisen printin ostamistamme paluumatkan lentolipuista. Matkustajat: yksi aikuinen ja yksi lapsi. Tulosteessa näkyi sähköpostiosoite, johon liput oli tilattu. Mieheni nimi ja sähköpostiosoite. Hän on lapsen isä, näytin tullivirkailijalle. Sama sukunimi kuin lapsella.
Virkailija vertasi saamiaan dokumentteja. Tuijotti minua ja lattian kuvioita tutkiskelevaa Nappulaa. 
- Ensi kerralla kannattaa ottaa se syntymätodistus mukaan. Virkailija totesi nuivasti ja päästi meidät vihdoin etenemään.
Menin lähimmälle penkille kokoamaan lippulappukasaa ja itseäni. Mietin mitä jos hän ei olisi uskonut minua. Mitä sitten olisi tapahtunut? Tottahan toki ymmärrän, että lapsikaappauksia tapahtuu päivittäin ja on hyvä, että valtioiden rajoilla tehdään tarkkaa seurantaa, mutta en silti arvannut joutuvani itse selvittelemään moista tilannetta.

Ennen seuraavaa kaksin tapahtuvaa matkaa aion varmuuden varalta tilata Nappulalle seurakunnasta seurakuntasihteerin allekirjoittaman virkatodistuksen.

Vai tuleeko teille mieleen muita hyviä tapoja todistaa perhesuhteita?

8 kommenttia:

  1. Jossain maissa Ainakin on kaytossa toisen vanhemman, Eli sen joka ei ole matkassa mukana, tekema kirje jossa "antaa lapsille luvan" matkustaa vain yhden huoltajan kanssa ja samalla tietenkin todistaa olevansa se toinen vanhempi. Kirjeen mukana kopio henkkarista ja se kirje pitaa olla notaarin vahvistama. Kavisikohan sellanen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaisesta käytännöstä minäkin olen kuullut, että on jonkinlainen lupalappu toiselta vanhemmalta, maasta ehkä riippuvainen, kuinka virallinen.

      Poista
    2. Kiitokset kommenteista Eve ja anonyymi!
      Tällaisista "lupalapuista" tuli paljonkin vinkkiä myös tuolla facebookin puolella. Osalla on ollut käytössä ihan itse tehty "kirje" ja osalla taas notaarin tms.vahvistama.
      Luulenpa, että tuleviin kahden tehtäviin reissuihin varaudun sekä virkatodistuksella, että itse tehdyllä lupalapulla - ellei sitten ole matkustamassa sellaiseen kohteeseen, jonne jo lähtökohtaisesti vaaditaan vieläkin virallisemmat todisteet perhesuhteista.

      Poista
    3. https://philalegal.org/html/Sample_letter_of_consent_to_travel.pdf

      Poista
  2. hmm täytynee hommata semmonen virkatodistus. kumminkin tulee mun säkällä sama tilanne vastaan joskus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen virkatodistuksen hankkimista maistraatista/seurakunnasta. Mulla ei myöskään ole arpaonni kohdillaan näissä(kään) asioissa 😊

      Poista
  3. Minua tentattiin muutama vuosi sitten Lontoossa passintarkastuksessa, kun olin liikkeellä kahden alaikäisen kanssa. Emme ole virallisesti sukua, mutta tunnen heidät niin hyvin, että menisin melkein "varaäidistä", mitä virkailija ei tietenkään voinut tietää enkä minä todistaa. -Onko sinulla lupapaperia heidän vanhemmiltaan? -Ei. -Oletko kidnappaamassa heidät? -En. Aiotko myydä seksiorjaksi? -En! Ennen matkaa ei tullut mielenkään, että mukana pitäisi olla lupaperi vanhemmilta, mutta onneksi virkailija sitten katsoi, etten näytä miltään seksiorjakauppiaalta ja päästi meidät menemään. Säikähdin kyllä, että tähänkö tämä kauan odotettu syysloma nyt tyssäsi ja jonkun aikaa sen jälkeenkin tärisytti. Jos vielä joskus olen alaikäisten kanssa liikkeellä, tiedän varautua paremmin :) Matkan jälkeen luin ulkoministeriön matkustussuosituksista, että Britanniaan mennessä olisi hyvä olla vanhempien kirjoittama lupapaperi, jos matkassa on alaikäisiä. No, ei tullut ennen matkaa luettua niitä sivuja, mutta onneksi meillä oli ihan onnellinen lopputulos ja ihana loma, jota vieläkin muistellaan :) -Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkoisia kysymyksiä!
      Onneksi pääsitte kuitenkin lähtemään odotetulle matkalle.
      Sepä se, ettei noihin tuttuihin/Euroopan kohteisiin lähtiessä oikein tule selvitettyä taustoja. Ulkoministeriön sivustoon tms
      tulisi varmasti tutustuttua, jos olisi matkustamassa kaukomaille.
      Kiitos kokemuksesi jakamisesta Johanna!

      Poista

Kiitos, kiva kun kommentoit!