30. lokakuuta 2019

Syyslomalla

irlanti, tralee, wetlands, syysloma, halloween, potkulauta, kukkakypara, polarn o pyret vedenpitava takki, vuoret, nakotorni
Eskarit ja koulut ovat tämän viikon kiinni ja me olemme syyslomalla. Tai ainakin melkein. Päiväkoti on avoinna normaaliin tapaan, joten Paddy on mennyt sinne tuttuun tapaan muutamana aamupäivänä viikossa. Ja mies on tietysti töissä.

Syyslomaviikkoa edelsi maanantain arkipyhä, joka mahdollisti pitkän viikonlopun viettämisen perheen kesken. Meillä siihen sisältyi muun muassa ulkoilua, muiden kuin tämän emännän patojen antimien syömistä sekä pientä lähimatkailua, josta lisää kun saan käytyä kameralle tallentunutta satoa läpi.

Tuon pidennetyn viikonlopun lisäksi lomapäivät kuluvat pitkälti kotikulmilla. Kaveritreffejä, ulkoilua, peruskotipuuhastelua ja elokuvissa käynnistä oli puhetta Nappulan kanssa.
syysloma, halloween, irlanti, dinosaurusasu, kissa-asu, ruutumatto, irlantilainen juhla

Ehdoton vetonaula tälle viikolle on kuitenkin Halloween. Tuo alunperin irlantilainen juhla, josta on hoettu jo viikko tolkulla eskarissa. Ennen syysloman alkamista heillä olikin halloweenjuhlat eskarissa. Tyttöjen ykkösasuja olivat selvästi kaikenlaiset överihörssöprinsessa-asut ja pojat viilettivät palomies Sameina tai kauhuasuissaan. 

Kolmatta halloweenia Irlannissa viettävällä Nappulalla on selkeä suunnitelma lokakuun viimeisen päivän hulinoiden varalle äidin kanssa kaiverretaan kurpitsoita ja isän kanssa mennään trick or treatiin. Ja näin tapahtukoon. Kurpitsat saatiin kaiverrettua ja sisällöstä valmistui makoisaa kurpitsa-bataattisosekeittoa. Ennen juhlahulinoita viritellään muutamat koristeet paikoilleen - jossa jäädään kirkkaasti jälkeen tämän saaren koristelustandardeissa ja laitetaan valot kaiverrettujen kurpitsojen sisään. Koska asuinalueellamme asuu paljon lapsia, on sanomattakin selvää, että huomenna hämärän tultua karkinhimoisia keppostelijoita on liikenteessä yksi jos toinenkin. Kieltämättä palkintoherkkujen keko näyttää ihan järjettömältä, mutta uskoisin sen edellisvuosien tapaan hupenevan helposti illan aikana. 
syysloma, halloween, irlanti, irlantilainen juhla, kurpitsa, kaiverrettu kurpitsa

27. lokakuuta 2019

Kahdeksan hassua irlantilaista tapaa

oudot tavat, hassuja tapoja, irlantilaiset tavat, kengat jalassa sisalla, nimen toistaminen, perunan syominen, saasta puhuminen, tapavertailu, huomioita, irlanti, varikas ovi, punainen ovi, muraatti, valkoiset pylvaat, irlantilaiset ovet

1. Käytetään ulkokenkiä sisätiloissa
Ulkokengät pidetään sisällä jalassa niin kotona kyläreissuilla kuin päiväkodeissa ja kerhoissakin. Irlantilaisissa kodeissa ei näe kenkätelineitä eteisessä, mutta sen sijaan paikallisen rouvan päivittäisiin rutiineihin kuulu jokapäiväinen lattioiden luuttuaminen – sattuneesta syystä. Salille tai muuhun liikuntaharrastukseen mennessä, ne treenikengät on vaihdettu jalkaan jo kotona eli niin sanottuja sisäpelikenkiä ei Irlannissa tunneta.

2. Säästä keskusteleminen
Sää on aihe, josta voi aina puhua. Sinäänsä ymmärrettävää, että siitä riittää puhetta, koska sää voi helpostikin muuttua vähintäänkin sen viisi kertaa päivässä äärilaidasta toiseen. Perusharmaasta sumutinpullosateesta – kaatosateeksi– rakeiksi – ukkoseksi – auringonpaisteeksi ja päälle vielä sopivasti tuulta. Mutta niin siitä jaksetaan aina vain keskustella sekä ottaa lähes varmoja katsantoja tulevaan millainen sää on huomenna tai loppuviikosta. Ihan niin kuin sen joku tietäisi. Vaihtuu kumminkin.

3. Puhelun päättäminen
Irlantilaisilla on hassu tapa päättää puhelinkeskustelu. Tämä sama toteutuu ihan siitä riippumatta oletko soittanut kaverille, lasten päivähoitoon tai lääkärin vastaanottoon. Puhelun päättyessä nimittäin hoetaan bye -sanaa kiihtyvällä temmolla vaikka kuinka monta kertaa. (sano kymmenen kertaa perätysten tosi nopeasti bye – siltä se kuulostaa).

Omaan korvaani se kuulostaa siltä, että puhuja haluaisi päästä eroon toisesta osapuolesta, ja bye :ta hoetaan niin monta kertaa, että se toinenkin osapuoli tajuaa puhelun päättyneen. Mieheni teoria tähän puhelun loppuseremoniaan on, että kyseessä on kisa, kumpi ehtii sanomaan viimeisen bye:n.
oudot tavat, hassuja tapoja, irlantilaiset tavat, kengat jalassa sisalla, nimen toistaminen, perunan syominen, saasta puhuminen, tapavertailu, huomioita, irlanti, varikas ovi, violetti ovi, muraatti, syksy, ovikolkutin

4. Juoman valmistaminen toiselle
Kun menet käymään jonkun luona kylässä saat melkein heti keittiöön astuessa kysymyksen Otatko kahvia vai teetä? Jos juot teetä, niin älä oleta saavasi mitään muuta kuin ruskeaa pussiteetä. Irlantilaiset rakastavat omia Barry's ja Lyons teitään ja ne juodaan tietysti maidon kanssa. Otatpa teetä tai kahvia, niin juoma valmistetaan sinulle kahvin ja sokerin laittamista myöden. Jos satutut vierailun aikana nauttimaan vielä toisenkin kupillisen samaa kuumaa tavaraa, niin jostakin syystä kahvi-/teekuppi tavataan pestä aina näiden kaatojen välissä. Pesu ja uuden kupin valmistaminen tapahtuu tietysti talon emännä/isännän toimesta.

5. Peruna, peruna ja vielä kerran peruna
Noin äkkiseltään ei tule juuri ruoka-annoksia mieleen, johon ei kuuluisi peruna. Ainakin jossakin muodossa. Ranskalaisina, keitettynä tai muussina. Peruna tuntuu olevan vähän joka ruoka-annokseen kuuluva kylkiäinen, joka tarjoillaan omassa astiassaan. Irlantilaisittain salaatti ja ranskalaiset tai lasagne ja ransalaiset ovat ihan perusyhdistelmä.

6. Pukeutuminen
Pukeutuminen sään mukaan, no sitä harvemmin näkee. Sateessa vedetään helposti pelkkä huppari päällä. Toppatakki voidaan vetää ylle kelien hivenen viiletessä, mutta toppatakin kaverina voidaan hyvin käyttää shortseja. Shortseja näkee käytettävän myös silloin, kun suomalaisittain on vedetty tuulen-ja vedenpitävää kerrosta päälle ja silti kalseus menee luihin ja ytimiin. Kylmien kelien tullessa viihteelle menevät irlannittaret kipsuttelevat korkeissa sandaaleissaan ja lyhyissä mekoissaan, ilman sukkahousuja tietenkin. Välillä tuntuu, että niitä viilenempiin keleihin sopivia saapikkaita käytetään silloin kun niille ei säiden puolesta olisi vielä tarvetta.

Viileällä säällä ihmiset saattavat sisätiloissa, kuten kahviloissa istua se toppatakki päällä, tosin viereisessä pöydässä on yleensä aina se joku t-paitasankari, jota ei viilentyneet kelit paljoa pidättele.
oudot tavat, hassuja tapoja, irlantilaiset tavat, kengat jalassa sisalla, nimen toistaminen, perunan syominen, saasta puhuminen, tapavertailu, huomioita, irlanti, varikas ovi, keltainen ovi, valkoiset pylvaat, tralee

7. Kävelemisen kauhistelu
Vaikka irlantilaiset tuntuvat harrastavan viikonloppukävelylenkkejään, on niin sanottu hyötyliikunnaksi laskettava käveleminen lähes utopistista. Hyvin harva kävelee sitä puolta kilometriä lähikauppaan tai muille pikkuasioilleen vaan hurauttaa sen autolla. Sen vuoksi tällainen paikasta toiseen käveleminen jaksaa herättää ihmetystä ja lähes kauhistelua – kävelitkö koko kahden kilometrin matkan tänne? Yleensä parempi jättää mainitsematta, että myös lapsi kävelee helposti ne matkat, kun on siihen tottunut. Jos kyseessä on sateinen sää tarjotaan autokyytiä eittämättä. Siihen harvoin riittää selitykseksi, että varauduttu on, löytyy veden- ja tuulenpitävää vaatetusta.

8. Nimen toistaminen
Irlantilaiseen puhetyyliin kuuluu juttukumppanin nimen toistaminen. En mahda sille mitään, että monesti näissä tilanteissa minulle tulee olo, kun olisin juttusilla jonkun myyntihemmon kanssa. Hei Riikka, kuinka voit? Onko sinulla suunnitelmia viikonlopulle Riikka? Ahaa, sehän ihanaa. Oletko käynyt siellä aikaisemmin Riikka?

23. lokakuuta 2019

Uutisvertailu Suomi - Irlanti

TV uutiset, uutiset, Suomi, irlanti, Brexit, uutisvertailu, rikosuutiset, RTE, irlannin tv-kanava
Päätin vetäistä tähän väliin yhden vertailukortin hihasta, koska vertailu on omalla kierolla tavallaan hauskaa puuhaa. Arkisen ja hivenen ehkä tylsänkin vertailun aiheena on tällä kertaa TV-uutiset. Vedetään samalle viivalle Yle:n pääuutislähetys eli ne puoli yhdeksän uutiset ja Irlannin vastaava RTÈ:n yhdeksän uutiset.

Molempien maiden pääuutislähetyksissä säilytetään tietynlainen arvokkuuden linja. Studiossa ei kikkailla tai uutislähetykseen ei kuulu mitään erityisiä hassutteluosuuksia. Pääuutislähetys kestää molemmissa maissa sen puolisen tuntia, sisältäen uutisten loppuun tulevat sääennusteet.

Suomessa käsitellään monipuolisesti uutisista eri aihealueilta; kotimaan uutisia, politiikkaa, taloutta, ulkomaan uutisia ja kulttuuria. Ulkomaan uutisten pääpaino tuntuu olevan enimmälti Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Venäjällä.

TV uutiset, uutiset, Suomi, irlanti, Brexit, uutisvertailu, rikosuutiset, RTE, irlannin tv-kanava

Sen sijaan Irlantilaisten uutisten rakenne on huomattavasti kapeampi. Kotimaan uutisia on paljon, sen sijaan ulkomaan uutiset ja toisinaan lähes koko uutislähetys keskittyy melkeinpä täysin viereisen saaren Brexit -näytelmälle, jonka painoarvon kyllä tämän saaren kannalta ymmärrän täysin. Toinen suunta ulkomaan uutisille on Yhdysvallat, jossa Trump sekoiluineen loistaa valokeilassa. Tarjonta näiden kahden ilmansuunnan ulkopuolelta on hyvin rajallista, mitä nyt välillä käväistään Brysselissä ja toki isommat maailmantapahtumat näiden raja-alueiden ulkopuolelta pääsevät esille.

Politiikalla on osansa Irlanninkin uutislähetyksistä, mutta Suomeen verrattuna talousuutiset tuntuvat lähes loistavan poissaolollaan. Se, mitä täällä taas uutisoidaan paljon on monenlaiset maatalouteen liittyvät asiat, milloin on puhetta lihantuottajien mielenilmaisuista ja milloin sadonkorjuuta huolestuttavista säistä.

TV uutiset, uutiset, Suomi, irlanti, Brexit, uutisvertailu, rikosuutiset, RTE, irlannin tv-kanava

Sitten on yksi uutisten aihealue, joka on täysin omissa sfääreissään tällä saarella. Nimittäin rikosuutisointi. Niitä katsoessa voisi kuvitella asuvansa jossakin vaarallisemmassakin paikassa. Enkä mene kieltämään, etteikö tällä saarella tapahtuisi, mutta täältä pikkukaupungin pellonreunalta katsottaessa jengiväkivaltaisuudet sun muut tuntuvat erittäin etäisiltä. Melkein voisin väittää, etten ole yhtäkään uutislähetystä nähnyt, missä ei käsiteltäisi jotakin murhaa, rikosta tai vähintäänkin tapahtumaan x liittyvää oikeudenkäyntiä. Rikosuutisointi ei ole koskaan sitä, että reportteri kertoisi tapahtumapaikan lähettyviltä kylmät faktat, vaan sen ympärille rakennetaan aina jonkinlainen taustoitettu tarina. Yleensä haastatellaan naapuruston ihmisiä tai muita uhrin tunteneita henkilöitä. Kun syyllinen saadaan kiinni, kerrotaan nimi ja taustatiedot lähes kaikissa tapauksissa julkisuuteen - yksityisyyden suoja tuntuu näissä asioissa olevan toisenlainen verrattuna Suomeen.

Näin ollen pikaisen vertailun tuloksena Ylen uutiset päihittävät monipuolisuudellaan saarivaltion vastaavat mennen tullen. Irlannissa keskitytään enemmän paikalliseen elämänmenoon.

Aiemmin syksyllä kirjoitin uutisten seuraamisesta noin yleensä (klik).
Millainen uutistarjonta on sinun asuinmaassasi – mikäli se on muu kuin Suomi?

17. lokakuuta 2019

Viiden tähden iltapäivätee

iltapäivätee tarjoilut, luksushotelli, kartano, linna irlannissa, iltapäivätee, Adare, Manor, irlanti, omenaleivos, vihrealeivos, hopeiset aterimet
Tällä kertaa kotikollarit ja elbailuhupparit saivat jäädä roikkumaan tuolin selkänojalle. Oli aika pistää pykälää parempaa päälle ja suunnata entisen kreivin maille iltapäivän viettoon.

Kohteenamme oli suloinen Adaren kylä (klik). Kylän laidalla, Maigue joen törmällä on 1800 -luvun alkupuolella rakennettu suuri, kaunis harmaasta kivestä rakennettu kartano. Hulppea kartano oli yli vuosisadan saman suvun hallussa, kunnes se myytiin rahavaikeuksien vuoksi 1980-luvun lopulla irlantilais-amerikkalaiselle sijoittajalle. Tämän myötä kartanosta suurine tiluksineen kunnostettiin hotelli golfkenttineen. Vuonna 2015 Adare Manorin osti yksi irlannin rikkaimmista – vedonlyönnillä omaisuutensa takonut liikemies. Huolellisen remontin jälkeen luksushotelli avasi ovensa uudelleen loppuvuodesta 2017.
iltapäivätee tarjoilut, luksushotelli, kartano, linna irlannissa, iltapäivätee, Adare, Manor, irlanti, puutarha, punaiset kanervat

Manorin kartanohotelli on täysin piilossa Adaren kylän halki kulkevalta tieltä. Jostakin tavallisuudesta poikkeavasta kertoo ainoastaan se, että kartanon portille rakennetun pienen kiviseinäisen rakennuksen edessä käyskentelee frakkiin ja korkeaan silinteriin pukeutunut porttivahti. Sisälle ei pääse noin vain, vaan varaus ja ilmoitus tulosta on täytynyt tehdä etukäteen. Kohtelias porttieeri opastaa meitä ajamaan eteenpäin vehreän puiston läpi kartanohotellin ovelle. Siellä meitä pyydetään astumaan ulos autosta ja käymään sisään, sillä välin kuin meidät vastaanottanut henkilö ajaa automme parkkiin.

Manor on kunnostettu pieteetillä. Jo astuessa sisään korkeaan aulatilaan, se henkii miekkoineen, puukaiverruksineen ja patsaineen arvokasta vanhan ajan henkeä. Takassa roihuaa tuli ja sen ympärille asetetut sohvat kutsuvat istumaan. Vaan nyt ei ole kölllöttelyn aika, sillä olemme saapuneet iltapäiväteelle entisen kreivin taloon.
iltapäivätee tarjoilut, luksushotelli, kartano, linna irlannissa, iltapäivätee, Adare, Manor, irlanti, shampanja, hopeinen teekannu, kalevala koru sormus

iltapäivätee tarjoilut, luksushotelli, kartano, linna irlannissa, iltapäivätee, Adare, Manor, irlanti, kattomaalaus, suuri kattokruunu, puinen koristepanelointi

Iltapäivätee on katettu yläkertaan. Suureen saliin, joka toimi aikoinaan kreivin perheen olohuoneena. Valkoisin pöytäliinoin peitetyillä pöydillä koreilivat hopeiset sokerikulhot ja kermakot sekä arvokkaannäköiset astiat. Tilassa on korkea kaareutuva katto, jota koristavat kattomaalaukset. Useampi viehättävä takka ja ikkunoissa kauniita lasimaalauksia. Seinällä on vanhoja taidekankaita toimittamassa taulujen virkaa, alempaa seiniä peittää kauniisti kaiverrettu puupaneli.

Iltapäivätee alkoi pienillä suolapaloilla – erilaisilla täytetyillä leivillä. Tämän jälkeen luvassa olivat lämpimät skonesit, sillä eihän oikea iltapäivätee ole mitään ilman niitä! Lopuksi pöytään kannettiin makeita leivoksia. Vaikka lukeudunkin makeiden ystäviin, tuli noilla leivosmäärillä vedettyä sellaiset sokeriöverit, että olisin mielummin vaihtanut pari makeaa herkkupalaa suolaisiin. Salissa valtasi koko parituntisen teehetken ajan rauhallinen, lähes harras tunnelma. Mukana olleet lapset jaksoivat olla saamiensa herkkujen ansiosta ihmeen rauhallisesti.
iltapäivätee tarjoilut, luksushotelli, kartano, linna irlannissa, iltapäivätee, Adare, Manor, irlanti, suolainen herkku

iltapäivätee tarjoilut, luksushotelli, kartano, linna irlannissa, iltapäivätee, Adare, Manor, irlanti, leivokset, leivostarjotin

Vatsa täynnä makeuksia oli mukava mennä iltapäiväteen jälkeen kävelylle kartanon puutarhaan. Minä ihastelin talon kaunista arkkitehtuuria sen yhteensopivan puutarhan kanssa, lapset keräsivät kiviä ja kirmasivat nurmikolla ja mies kuolasi puutarhan vieressä aukeavaa golfviheriötä – jokaiselle siis jotakin.
iltapäivätee tarjoilut, luksushotelli, kartano, linna irlannissa, iltapäivätee, Adare, Manor, irlanti, kartanon puutarha, sisarukset, henkselit, punainen kanerva

iltapäivätee tarjoilut, luksushotelli, kartano, linna irlannissa, iltapäivätee, Adare, Manor, irlanti, harmaa kivitalo

iltapäivätee tarjoilut, luksushotelli, kartano, linna irlannissa, iltapäivätee, Adare, Manor, irlanti, golfkenttä, adare golf

Jos retkesi suuntautuu joskus Irlantiin tai naapurisaarelle, suosittelen käyttämään yhden iltapäivän herkutteluun ja teen ryystämiseen (kahviakin saa) iltapäiväteen merkeissä. Sitä tarjoavat ainakin monet hivenen paremmat hotellit, eikä tarvitse olla hotellin asiakas käydäkseen teellä. Teehetki on useimmiten sen verran tuhti, että ajaa lounaan asiaa – ainakin jos suo joskus itselleen hivenen makeamman lounaan. Sesongin aikana ja suosituimmissa paikossa varaus kannattaa ehdottomasti tehdä etukäteen.
iltapäivätee tarjoilut, luksushotelli, kartano, linna irlannissa, iltapäivätee, Adare, Manor, irlanti, kauniit ikkunat

iltapäivätee tarjoilut, luksushotelli, kartano, linna irlannissa, iltapäivätee, Adare, Manor, irlanti, aiti ja lapset, kasikadessa


Lue myös: Kakulla linnassa

13. lokakuuta 2019

Syksyn uudet tuulet

syksyn uudet tuulet, harmaa villakangas bleiseri, punainen panta, keltainen seina, vihrea ovi, aikuiskoulutuskeskus, digitaalinen markkinointi kurssi, lukupiiri, vihrean saaren emanta

Meneillään oleva syksy on tuonut minun arkeen hieman uusia juttuja. Niin harrastuspuolelle kuin enemmän ammatillisellekin puolelle. Ja sehän on saanut aikaiseksi sellaista hyvää pöhinää.

Tein pienimuotoisen paluun tai pitäisikö sanoa piipahduksen koulun penkille. Aloitin nimittäin syyskuun loppupuolella kolme kuukautta kestävän kurssin paikallisessa aikuiskoulutuskeskuksessa. Käyn siellä kahtena iltana viikossa, kolme tuntia kerralla digitaalisen markkinoinnin kurssilla. Ajankohta on aika rapsakka, iltaisin seitsemästä kymmeneen. Mutta siinä mielessä ajankohta on hyvä, että ehdimme juuri tehdä miehen kanssa läpystä vaihdon hänen tullessa töistä ja minun lähtiessä kurssille.

Lähtökohtaisesti ajattelin, että käyn koululla pyörähtämässä parina iltana viikossa. Vaan ihanpa vaan niin se ei ole mennyt. Huomaan, että omat aivoni ovat olleet hyvin vähällä käytöllä tällaisten asioiden suhteen viime vuodet. Yhtälailla englannin kielentaitoni on viime vuosina kehittynyt erinomaisesti lastenlaulujen sun muun konttaamissanaston suhteen, mutta tällaisen enemmänkin ammatillisen sanaston kohdalle on ilmestynyt suuri musta, pohjaton aukko. Ensimmäisten kurssikertojen jälkeen tulin kotiin melkeinpä pyörryksissä ja totesin vain olevani todella tyhmä. Tuijotin annettuja tehtäviä – tajuamatta kunnolla edes tehtävänantoa. Ja mietin kauhulla edessä häämöttäviä deadlineja portfolion ja muiden tehtävien projektien suhteen. Toisinsanoen kurssi on pitänyt huolen siitä, että minulla ei ole vapaa-ajanongelmia. Varsinkin kun tällaisiin hommiin pystyn oikeasti keskittymään silloin kun lapset eivät ole kotona – tai nukkuvat.

Kurssin opettaja ei myöskään ole sellainen lupsakan mukava irlantilainen vaan enemmänkin tylymmänpuoleinen muija. Enkä ole selkeästi ainoa, joka on tätä mieltä, sillä olen oppinut monta varteenotettavaa termiä, kuinka tällaisia ihmisiä kutsutaan. Tylystä muijasta huolimatta olen uskaltanut änkyttää niitä tyhmiäkin kysymyksiä. Alun kauhistelun jälkeen olen onneksi päässyt paremmin sinuiksi kurssin ja sen sisällön kanssa ja meille on muodostunut teetauoille oma kanttiiniporukka.

syksyn uudet tuulet, turkoosi seina, aikuiskoulutuskeskus, digitaalinen markkinointi kurssi, lukupiiri

Kurssin alkamisen myötä minun ei ole tarvinnut hirveästi miettiä kuinka käytän ne huimat muutamien aamupäivien vapaatunnit, kun lapset ovat hoidossa. Siitä olen kuitenkin pitänyt huolen, että vähintään parina aamuna viikossa pääsen salille treenaamaan (klik).

Alkaneen syksyn myötä olen yrittänyt myös herätellä pitkään yskinyttä lukemisharrastusta. Tätä on tukenut mukavasti se, että liityin lukupiiriin. Yksi vanhempi-lapsikerhosta tuttu äiti nimittäin perusti tällaisen äiti-ihmisille suunnatun rennon lukupiirin. Kerran kuussa tapaamme pubissa ja juttelemme edellisen kuukauden aikana luetusta, yhteisesti valitusta kirjasta. Ja saattaapa nuo aiheet toisinaan luskahtaa hieman kirjan lukujen ulkopuolellekin. Mieheni ei jostakin syystä ottanut tätä lukupiiriharrastusta kovin vakavasti vaan totesi sen olevan sopivankuuloinen veruke viininjuonnille. Teille voinen kuitenkin kertoa, että syksyn hämärtyvinä iltoina ne pystyy pikkunäppärästi yhdistämään.

8. lokakuuta 2019

Kuukausi päiväkodissa

päiväkoti, päivähoito, eskari, lapsi, aktiivinen lapsi, hiljainen lapsi, puhumaton lapsi, puhumaton lapsi päiväkodissa, erilaiset sisarukset, päivähoidon aloitus, päivähoidon aloitus eroahdistus, päivähoidon aloitus 1v, eskarilainen, pandasadetakki, keltainen sadetakki, vuori, metsatie

Kuinka lapset ovat viihtyneet päiväkodissa, on minulta kyselty. Otetaanpa pieni tilannekatsaus aiheeseen. Hommannimihän on se, että nelivuotias Nappula aloitti toisen eskarivuotensa ennestään tutussa paikassa ja puolitoistavuotias Paddy seurasi siskoaan samaan hoitopaikkaan. Pienempien lasten ryhmään ja kolmeksi aamupäiväksi viikossa (klik). Kuukausi eväsrasioiden täyttämistä ja koitetaas nyt kiiruhtaa, ettei olla taas myöhässä -aamuja on takana. Ja kuulkaa isosti ollaan plussan puolella!

Paddyn ensimmäiset kaksi viikkoa olivat sulaa pehmeää laskua ja treenailua, puolesta tunnista – kahteen tuntiin päivässä. Itkua tuli viedessä ja hakiessa. Mutta tämän jälkeen sälli tuntui olevan kuin kala vedessä. Menee aamisin tyytyväisenä hoitaja syliin ja hakiessa hihkuu iloisesti minut nähdessään. Itkuista ei ole ollut enää tietoakaan.

Hoitajilta olen saanut vain positiivista palautetta. Reipas ja iloinen poika. Paddy syö todella hyvin ja paljon! Juu, hänen reippaat ruoka-annoksensa ovat hyvin tiedossa. Aamuisin sälli vetelee kotona piripintaan olevan Arabian Teemakulhollisen puuroa. Ja jatkaa siitä kuulemma vielä aamupupeltamista hoitopaikankin ruokapöydässä. Ruoka miehen tiellä pitää, vai miten se nyt meni?

Puhetta Paddyn suusta ei ole vielä juurikaan kuultu, muutamia sanoja (äiti-sana ei muuten kuulu tälle listalle), epämääräistä älämölöä sekä autojen ja eläinten äänien matkimista lukuunottamatta. Siitä huolimatta kotiin lähtiessämme Paddy antaa lentosuukkoja ja vilkuttaa hoitajille sanoen samalla pai-pai.

Koska meillä asuu kotona varsinainen jokapaikan yrittäjä ja säheltäjä, olen joutunut nolostelemaan viikoittain viedessäni poikaa hoitoon. Sillä on nyt aika iso arpi tuossa nenässä. Kiipesi sohvalle, tippui sieltä ja kaatui sohvapöytää päin. No nyt on vähän tuo toinen poski ruhjeilla, kaatui kävellessään suorilta jaloilta asfalttiin. Tänään pojalla on aika paljon mustelmia jaloissa. Kikkaili portaissa ja vieri sen seurauksena niitä alas. Ja niin edelleen. Jotenkin luulen, että nämä seikkailut eivät tule päättymään vielä tähän. Mutta eivätpä ne ole Paddyn tahtia hidastaneet. Toivon silti, ettei hän lähde ihan älyttömään sähellykseen hoitopaikassa, mutta ehkä irkkunaiset osaavat pitää pojan ruodussaan.

päiväkoti, päivähoito, eskari, lapsi, aktiivinen lapsi, hiljainen lapsi, puhumaton lapsi, puhumaton lapsi päiväkodissa, erilaiset sisarukset, päivähoidon aloitus, päivähoidon aloitus eroahdistus, päivähoidon aloitus 1v, eskarilainen, pandasadetakki, keltainen sadetakki, vuori, metsatie

Nappulan kohdalla paluu eskariin tuntui tuovan pelkästään hyviä asioita tullessaan. Paluu oli helppo, koska vastassa olivat tutut opettajat ja osittain ennestään tutut lapset. Nappula on luonteeltaan huomattavasti varovaisempi ja varautuneempi kuin pikkuveljensä.

Joku teistä blogia aktiivisemmin seuranneista saattaakin muistaa, kun kirjoitin viime keväänä tyttärestäni, joka puhuu kyllä kotona, mutta on hoitopaikassa pääosin hiljaa (klik). Suomea Nappula alkoi puhumaan varhain ja suomenkieli on täysin moitteetonta. Englantia hän on selkeästi ymmärtänyt jo pidemmän aikaa, mutta oma puheen tuottaminen on ollut takkuisempaa. Yksittäisiä sanoja ja lyhyitä lauseita suusta tipahteli satunnaisesti, mutta käytännässä vain kotona tai ollessamme leikkimässä jonkun tutun kaverin kanssa. Tähän on tullut tämän syksyn aikana selkeä muutos. Pitkään olemme edenneet todella pienin askelin, mutta nyt kielipolulla on otettu kerralla isompi, postitiivinen loikka. Nappula on nimittäin alkanut höpöttämään myös eskarissa. Edelleenkin hän puhuu todella vähän aikuisille, mutta sanainen arkku on avautunut isosti lasten suuntaan. Ja hän on alkanut puhumaan enemmän lapsille myös niissä tilanteissa kuin joku muu aikuinen kuin minä tai mieheni ovat läsnä. Aiemmin tätä ei nimittäin juurikaan tapahtunut. Olen myös huomannut, että kun hän leikkii yksin kotona, on leikkikieli useimmiten englanti. Ja sellainen rallienglanti voidaan tässä vaiheessa tyystin unohtaa ja tyydyn salaa kuuntelemaan kauniisti ja oikeaoppisesti äännettyä kieltä. Valehtelisin, jos väittäisin, ettei lapsen puhumattomuus olisi jollakin lailla minua vaivannut, joten nyt on ollut paikka tehdä useampia tuuletuksia ja aaltoliikkeitä Nappulan uskaltautumisista. Jää on ainakin joltakin osin murrettu!

Lasten kehityksen suhteen alkanut syksy on ilokseni ollut pelkkää fanfaaria täynnä.
päiväkoti, päivähoito, eskari, lapsi, aktiivinen lapsi, hiljainen lapsi, puhumaton lapsi, puhumaton lapsi päiväkodissa, erilaiset sisarukset, päivähoidon aloitus, päivähoidon aloitus eroahdistus, päivähoidon aloitus 1v, eskarilainen, pandasadetakki, keltainen sadetakki, vuori, metsatie


5. lokakuuta 2019

Näissä maisemissa mieli lepää

Kerry Camino, vaeltaminen, vaeltaminen yksin, vaeltaminen irlannissa, naissa maisemissa mieli lepaa, paivavaellus, vaeltaminen ruoka, irlanti luonto, irlanti luontokohteet, nummi, kasvillisuus, vihreä nummi, kerry

Oli taas aika jättää mies ja lapset keskenään kotiin hörheltämään. Pukea päälle tuulen- ja vedenpitävää vaatetusta. Pakata reppuun evätä ja vaihtovaatetta ja lähteä nauttimaan luonnonrauhasta ja kauniista maisemista ihan vain itsekseni.

Muutaman kilometrin päästä kotoa lähtee nimittäin 57 km pitkä Kerry Camino vaellusreitti. Ajatuksena se mukailee Espanjan Camino de Santiagoa ja kulkee Traleen St. Johnin kirkolta vuoristoisen niemimaan yli Dinglen kirkolle. Reitti on jaoteltu kolmeen osaan – kolmeen päivävaellukseen.

Ensimmäisen osan reitistä vaelsin viime vuoden loppupuolella. Nyt tuli hyvä hetki ottaa seuraava 18 kilometrin siivu haltuun. Säätiedotus ei luvannut priimaa, mutta ihan passelia ulkoilusäätä kuitenkin. Aamupäivällä kävellessäni reppuineni bussipysäkille taivas oli harmaista harmain ja rinkan suojus suojasi suuremmilta pisaroilta.

Ihme ja kumma sade oli poissa kun pääsin bussilla omalle päätepysäkilleni ja reippailureittini alkuun.

vaeltaminen, vaeltaminen yksin, vaeltaminen irlannissa, naissa maisemissa mieli lepaa, paivavaellus, vaeltaminen ruoka, irlanti luonto, irlanti luontokohteet, nummi, kasvillisuus, Kerry Camino, Stamping station, penkki, kerry

vaeltaminen, vaeltaminen yksin, vaeltaminen irlannissa, naissa maisemissa mieli lepaa, paivavaellus, vaeltaminen ruoka, irlanti luonto, irlanti luontokohteet, nummi, kasvillisuus, punainen portti, Kerry Camino, kiviaita

Jonkun päähänpiston vuoksi päätin lähteä liikkeelle hieman kiertoreittiä. Tai siis tiedän kyllä mistä tämä päähänpisto johtui – kivisillasta, jota halusin kuvata. Reissun alku ei tämän päähänpistoni vuoksi ollut se onnekkain, sillä kuvat siitä kivisillasta epäonnistuivat täysin. Siltakuvaussession vuoksi jatkoin reittiä ylittämällä joen. Joessa ei tässä kohdin ole siltaa, vaan se ylitetään astumalla suurille kiville. Koko edellisen illan ja yön oli satanut, joten joki virtasi erittäin vuolaana. Järkevämpi ihminen olisi tässä vaiheessa kääntynyt ympäri ja palannut samaa reittiä takaisin. Tämä emäntä ei aina kuulu päätöksissään niihin penaalin terävimpien kynien joukkoon, joten silmäilin aikani osittain virran peitossa olevia kiviä, testailin vaelluskenkien pitävyyttä märillä kivillä ja lähdin ylittämään jokea. Kuten arvata saattaa, jalka lipesi yhdeltä kiveltä ja hörppäsi kengän suusta reippaan määrän kylmää vettä sisäänsä. Noin kilometri matkaa taitettuna ja toinen kenkä ja sukka märkänä. Onneksi oli varasukkia mukana.
vaeltaminen, vaeltaminen yksin, vaeltaminen irlannissa, naissa maisemissa mieli lepaa, paivavaellus, vaeltaminen ruoka, irlanti luonto, irlanti luontokohteet, nummi, kasvillisuus, Kerry Camino, kerry, lammas, lampaat polulla

Vaellusreitti kulki pitkälti kärrypolkuja ja maalaisteitä pitkin, jossa ei vastaantulevista autoista ollut kuitenkaan pelkoa. Kärrypolut luikertelivat pitkin nummia ja lammashakojen halki. Muista sulkea portti, muistuttivat kyltit hakojen rajoilla. Purot solisivat ja lampaan määkivät. Tuuli pyöritti hennosti hiuksia. Ympäristön värit vaihtuivat kauniisti kirkkaasta peltojen vihreästä nummien lähes violetin sävyihin. On taas se aika vuodesta kun kanervat kukkivat nummilla. Pilvien varjot leikkivät vuorten rinteillä. Rauhallista.

Matkan paras kohta oli kun kiipesin vuoren rinnettä niemimaan vastakkaiselle puolelle ja edessäni avautui kaunis pitkä Inch beach, kimmeltävä Atlantti ja seuraavan niemimaan kumpuileva vuoristo. Laskeuduin kumpareelle lähelle rantaa. Pidin toisen evästauon. Suljin silmät. Kuuntelin aaltojen kohinaa ja annoin syysauringon lämmittää kasvojani. Mieli lepäsi.
vaeltaminen, vaeltaminen yksin, vaeltaminen irlannissa, naissa maisemissa mieli lepaa, paivavaellus, vaeltaminen ruoka, irlanti luonto, irlanti luontokohteet, nummi, kasvillisuus, Inch Beach, kerry, Atlantti, Kerry Camino, hiekkaranta

vaeltaminen, vaeltaminen yksin, vaeltaminen irlannissa, naissa maisemissa mieli lepaa, paivavaellus, vaeltaminen ruoka, irlanti luonto, irlanti luontokohteet, nummi, kasvillisuus, kerry

Vaellusreitti jakui lehmälaidunten vierestä, joista ammujat töllistelivät uteliaina kulkijaa. Koirat haukkuivat maatalojen pihassa. Osa poluista oli edellispäiviän sateiden jäljiltä muuttunut enemmänkin puroiksi kun poluksi.

vaeltaminen, vaeltaminen yksin, vaeltaminen irlannissa, naissa maisemissa mieli lepaa, paivavaellus, vaeltaminen ruoka, irlanti luonto, irlanti luontokohteet, nummi, kasvillisuus, kerry camino, kerry, polku
Puro vai polku?

Nämä vihreät maisemat veivät mukanaan, mutta olin jokseenkin iloinen, kun näin pitkän laakson laskeutuvan tien päässä taloja ja tiesin olevani lähellä toisen osion päätöspistettä. Eli pubia, joka kutsui vaelluksen päättävälle Guinnessille.

vaeltaminen, vaeltaminen yksin, vaeltaminen irlannissa, naissa maisemissa mieli lepaa, paivavaellus, vaeltaminen ruoka, irlanti luonto, irlanti luontokohteet, nummi, kasvillisuus, kerry Camino, kerry, joki





vaeltaminen, vaeltaminen yksin, vaeltaminen irlannissa, naissa maisemissa mieli lepaa, paivavaellus, vaeltaminen ruoka, irlanti luonto, irlanti luontokohteet, nummi, kasvillisuus, guinness, tom crean, irkkupubi, anscaul



3. lokakuuta 2019

Iskeekö hurrikaani?

irlanti, Lorenzo, myrsky, myrskyvaroitus, hurrikaani, hurrikaanikausi, sää, sää irlanti puu, puu huojuu tuulessa, voimakas tuuli

On taas se aika vuodesta, kun myrskyt tekevät voimakkaammin tuloaan. Oman kokemukseni mukaan tämä tuntuu olevan joka syksyinen ilmiö, joko hurrikaani -nimikkeellä tai voimakkaana myrskynä.

Parit viime päivät niin paikallisessa mediassa kuin tuttavien ja tuntemattomien kanssa on arvuuteltu, iskeekö Lorenzo -myrsky saarelle ja jos niin minne ja kuinka voimakkaasti?

Irlannissa on käytössä poikkeuksellista säätä ilmaisevat varoitukset. Poikkeuksellisten säiden joukkoon kuuluvat voimakas tuuli, sade, lumisade (sivuhuomautuksena lunta ei todellakaan tarvita paljon varoituksen saamiseen), poikkeuksellisen matala lämpötila, sumu, poikkeuksellisen korkea lämpötila, ukkonen ja rannikon voimakas tuuli. Varoitukset kulkevat värikoodein; keltainen oranssi ja punainen. Joista keltainen on laimein ja punainen kovin. Varoitukset antaa paikallinen Ilmatieteenlaitos - Met Éireann.

Käytännössä se tarkoittaa sitä, että keltainen ja oranssi varoitus kehoittavat lähinnä varovaisuuteen. Ja välillä tuntuu, että varsinkin loppuvuodesta näitä laimeampia varoituksia on lähes viikoittain. Punaisen varoituksen iskiessä päälle ovat koulut ja työpaikat suljettuja ja ihmisiä kehoitetaan pysymään kotona. Näiden varoitusten kohdalla on se hassu juttu, että ne määritellään koskemaan aina koko kreivikuntaa kerralla ja kuten arvata saattaa poikkeukselliset sääolot harvemmin koskevat koko aluetta. Paddyn raskauden loppusuorilla oli muun muassa punainen varoitus lumen suhteen, olimme saarroksissa koska lunta oli maassa noin 4 cm. Hurjaa, sanoi suomalainen.(klik)

Pari vuotta sitten varauduin saarelle iskeneeseen hurrikaaniin oikein huolella (klik). Lopputulos oli, että myrsky jäi onneksi tältä saaren syrjältä oletettua huomattavasti laimeammaksi, vaikka se yhden puun kaatoikin pihastamme.
irlanti, Lorenzo, myrsky, myrskyvaroitus, hurrikaani, hurrikaanikausi, sää, sää irlanti, puut, voimakas tuuli, tuuli heiluttaa puita

Nyt sitten odotellaan ennusteita tulevaa hurrikaania varten, jonka pitäisi iskeä torstai-iltana. Näiden melkeinpä surkuhupaisien poikkeustapauksien vuoksi en ole osannut ottaa tätä hurrikaaniuhkaa kovin vakavasti.

Vielä eilen oli mitä kaunein syyspäivä ja leikkasin pihamme ylikasvanutta nurmikkoa. Suoraan sanoen ilmassa ei näkynyt lainkaan myrskyn merkkejä, päinvastoin. Sen verran varauduin kuitenkin mahdollisiin poikkeusolosuhteisiin, että kävin siirtämässä pihalta kaiken irtotavaran joko sisälle tai seinänvierustalle. Tämä irtotavara pitää sisällään pihapöydät tuoleineen, grillin, sen seitsemän kukkapurkkia, lasten ulkoleluja ja roskikset. Katsotaan miten ennustukset osuvat tällä kertaa kohdille. Sen osaan ilman alan koulutustakin ennustaa, että sateita ja tuulta on myrskyn tuoksinassa joka tapauksessa luvassa.