17. lokakuuta 2017

Ei mitään hätää

tyyntä myrskyn jälkeen
Ophelia tuli ja pyyhkäisi eilen Irlannin ylitse. Meidän kaupungin alueella oltiin annettu suositus pysyä sisällä koko päivän ja niin me teimme. Mieskin oli eilisen päivän kotona, tehden toki töitä kotoa käsin. Myrskyn piti osua voimakkaasti tänne lounaisrannikolle, mutta muutti nähtävästi hieman suuntaansa. Täällä selvittiin hyvin vähin vaurioin. Meiltä eivät katkenneet edes sähköt ja veden etukäteen hamstraaminen astioihin ja kylpyammeeseen osoittautui turhaksi, mutta parempi tietysti näin päin.

Koko eilisen päivän oli voimakkaita puuskaisia tuulia ja sisällä humisi ja kumisi kuin viimeistä päivää – kiitos savupiipun. Onneksi tulimme keränneeksi edellisenä päivänä kaikki tavarat pois pihalta, sillä ne olisivat saaneet myrskyssä kyytiä. Vettä ei kuitenkaan satanut juuri nimeksikään. Meidän pihalta kaatui Ophelian tieltä ainoastaan yksi puu. Ja siinäkin kävi onni onnettomuudessa hyvä tuuri. Puu halkesi kahden ison oksan kohdalta, niin että molemmat kaatuivat eri suuntiin. Kaatuneesta puusta kumpikaan osa ei kaatunut taloa päin, eikä vastaavasti pihan perällä kollöttelevään öljysäiliöön päin vaan juuri sopivasti näiden välille.

Noin yleisesti Ophelia katkoi sähköjä sadoista tuhansista irlantilaiskodeista, kaatoi puita, rikkoi rakennuksia, nostatti korkeita aaltoja ja viskoi tavaroita sinne tänne. Myrskyssä menehtyi kolme ihmistä. Jälkityöt tuhojen korjaamiseksi vievät varmasti aikansa.

öljysäiliö, kaatunut puu


Tämä aamu valkeni meilläpäin kauniin kuulaana ja aurinkoisena. Oli tyyntä ja eilisestä riepottelevasta tuulesta ei ollut tietoakaan. Täälläpäin lapset palasivat kouluihinsa ja eilen kiinni olleet paikat ovat taas normaalista avoinna. Kävellessäni aamulla Nappulan kanssa päivähoitoon, oli vaikea edes sanoa, että jotakin tavallisesta poikkeavaa oli tapahtunut. Siitä kielivät ainoastaan tavallista suuremmat, tuulenpyörittämät lehtikasat, tien vierustoilla lojuvat isommat oksat, muutamat tuolla matkalla näkemäni katkennet puut sekä hiekkasäkit, joita oli asetettu muutamien talojen porttien ja ovien edustoille tulvan pelossa. Tällä kertaa sitä ei tarvinnut onneksi pelätä. Myrskyn jälkeen tavallinen arki Irlannissa jatkuu.

15. lokakuuta 2017

Tyyntä myrskyn edellä

hiekkasäkit
Irlantiin on annettu myrskyvaroitus. Hurrikaani Ophelia uhkaa saarta huomenissa.

Näin eilen aina puheliasta naapurinrouvaa, joka aina naureskelee ja jutustelee hymyssä suin. Tulevasta myrskystä puhuessa, jopa rouvan naama vakavoitui. Pitkän yksinpuhelunsa päätteeksi suu taittui kuitenkin hymyyn ja hän teki käsillään merkin todeten samalla "But we'll survive!".

Jutustelu naapurin kanssa, sekä viestit siitä, että maanantainen taaperokerhoon on peruttu myrskyn vuoksi ja että rannikkomaakunnissa sijaitsevat koulut on maanantaina suljettu, pisti ajattelemaan pitäisikö tästä oikeasti olla huolissaan?

Hurrikaanin on ennustettu lähestyvän saarta lounaisrannikolta, jossa juuri mekin asumme. Lähemmin tarkasteltuna rannikkoseudulle on luvattu tuulta jopa 130 km/h. Myrskyn sanotaan olevan pahin Irlantia uhannut myräkkä viimeiseen 50 vuoteen. Vielä eilen hurrikaanin arvioitiin olevan 3-asteen hurrikaani (luokitus on 1-5, joista 5 voimakkain), mutta tähän iltapäivään mennessä asteikkoa oli laskettu. Silti tälle asuttamallemme rannikkoseudulle on annettu red level severe weather warning, korkein myrskyvaroitus lienee oikea käännös.

muraatti kiviaidalla


Aiemmat kokemukseni hurrikaaneista ovat kovin vähäiset. Ensimmäinen tapahtui ollessani 17-vuotias vaihto-oppilas. Muistan lähinnä, että koulut olivat kiinni päivän tai kaksi. Voimassa taisi olla ulkonaliikkumiskielto ja sähköt olivat poikki. Perheen agrikaatti pulputti kuitenkin sähköä, niin että pärjäsimme. Aika taisi kulua lähinnä lautapelejä pelaillen.

Toinen kokemus on reilusti tuoreempi, vajaan kolmen vuoden takaa. Olimme reppureissuhenkisellä häämatkalla ja yksi kohteistamme oli pikkuinen saari Filippiineillä, jonne päädyimme loistavien snorklausmahdollisuuksien vuoksi. Jokin oli mennyt kuitenkin vikaan, emmekä saaneet ensimmäiseksi yöksi huonetta varaamastamme paikasta. Ystävällisesti meidät ohjattiin sen sijaan jonkun kummin kaiman majaan. Majoitus oli alkeellinen ja illalla alkoi kova puhuri. Muistan pelänneeni huteran peltikaton ja hyttysverkon alla. Olin varma, että katto lähtee pään päältä. Ei onneksi lähtenyt. Seuraavana päivänä lähitienoot olivat lähinnä täynnä kaikenlaista tuulen pieksemää tavaraa. Kovan merenkäynnin vuoksi saarelle ei muutamaan seuraavaan päivään päässyt, eikä vastaavasti päässyt poiskaan.

höytyväkukka


En oikein tiedä mitä olettaa Opheliasta. Tänään sunnuntaina käydessäni kaupungilla asioilla, tunnelma oli tavallisen leppoisa. Ainoa asia, josta lähestyvää myrskyä pystyi ennustamaan oli muutamaan paikkaan valmiiksi kannetut hiekkasäkit, joilla vedentuloa pyritään blokkaamaan.

Jollakin lailla mekin olemme kuitenkin tilanteeseen varautuneet:
  • Keräsimme pihalta kaiken irtotavaran pois. Pöydän, tuolit, ruukkukukat ja Nappulan muutamat lelut. Roskiksia siirsimme vähän suojaisampaan paikkaan.
  • Haimme täytettä ruokakaappeihin.
  • Täydensimme kynttilävarastoja ja varmistin että talosta löytyy ainakin yksi toimiva taskulamppu, jos vaikka sähköt menevät poikki.
Nähtäväksi jää onko tämä kaikki hätävarjelun liioittelua.

Onko sinulla myrskykokemuksia ja miten olet niihin varautunut?

14. lokakuuta 2017

Kun hommat toimivat sinne päin



Muuttaessamme tammikuussa Irlantiin oli edessä luonnollisesti kaikenlaisten virallisten asioiden hoitamista. Puhelin- ja nettiliittymän avaaminen, sähkösopimuksen tekeminen, pankkitilin avaaminen, irlantilaisen henkilönumeron hankkiminen ja mitä näitä nyt oli. Kaikkiin liittyi säätöä ja vääntöä. Ja näin varmasti on muutettaessa mihin tahansa uuteen maahan. Silti täytyy sanoa, että jotenkin sitä olisi kuvitellut asioiden hoituvan helpommin toisessa EU-maassa ja vieläpä pohjoisemmassa sellaisessa, mitenkään Etelä-Eurooppaa väheksymättä. Omalla painollaan nuo hommat saatiin viimein etenemään. Aiemmat aiheeseen liittyvät kirjoitukset löytyvät muuten täältä ja täältä.

Vaikka monesti ehti huokaista helpotuksesta, että nyt se ja se homma saatiin hoidettua...niin eipä olisi pitänyt huokaista liian aikaisin. Nimittäin yhden jos toisenkin asian ja sopimuksen kanssa on joutunut säätämään ja vääntämään jälkikäteen.

kiviaita, lehmät laitumella

Hyvä esimerkki on puhelinliittymäni, jossa on kiinteä kuukausimaksu, niin että ensimmäiset puoli vuotta meni halvemmalla hinnalla ja siitä eteenpäin kalliimmalla. Täällä ainakin näissä liittymäasioissa tavataan tehdä suoraveloitussopimus. Ensimmäisen puolen vuoden aikana yksikään lasku ei ollut sitä mitä sen piti olla, vaan milloin mitäkin. Itse kävin ainakin kerran kysymässä asiasta liikkeessä, josta olin liittymän ostanut, samoin teki mieheni. Valitusten jälkeen lasku saattoi välillä olla pienempi kuin alkuperäinen "halvempi hinta". Kun puoli vuotta oli kulunut ja puhelimenkäytöstä laskutetaan tämän korkeamman taksan mukaan, ovat summat olleet kohdallaan. Ja sivuhuomautuksena, en ole soitellut niin sanotuille maksullisille linjoille, vaikka mitäpä sitä kotirouva muuten tekisi. Hyvin samoin kävi nettiliittymän kanssa, kiinteä kuukausimaksu ei ollutkaan sitä mitä piti vaan laskutettiin jotakin aivan muuta. Tämä ratkesi sentään yhdellä valituskäynnillä ostoliikkeeseen.

Oma lukunsa on vielä kirjautuminen esimerkiksi jonkun yrityksen asiakkaaksi. Osa näistä hoituu perinteisesti paperihakemuksen täyttämällä, mutta useammalla taholla nettilomakkeen muodossa. Tiedän, ettei nimeni ole helppo ulkomaalaisen suuhun, vaan nimestäni puuttuu yleensä toinen i tai k, mutta silti nimenomaan näitä nettihakemuksia täytettäessä luulisi, että nimi kuten muutkin sinne annetut tiedot menisivät järjestelmään niin kuin ne on sinne kirjattu. Vaan eipä mene, ainakaan Irlannissa. Olen vastaanottanut useamman kirjeen tai kortin, jossa nimeni on kirjoitettu väärin tai a:n tilalle onkin ilmestynyt s, joka omaan silmään näyttäisi lähinnä näppäilyvirheeltä. Kai se sitten vain niin menee, että joku printtaa ne järjestelmään syötetyt nimet ja kirjoittaa ne uudelleen, niin paljon noita samankaltaisia virheitä on ilmestynyt useammassa eri yhteydessä.

Samoin mieheni suomenkielinen nimi on monissa yhteyksissä muokattu kansainvälisempään muotoon. Osassa, etenkin virallisimmissa tapauksissa näitä nimiasioita on tietysti joutunut soittelemaan perään ja korjailemaan, koska eivät vastaa samaa nimeä mitä henkilötodistuksessa löytyy, mutta monet laskut, kuten se sähkölasku tulevat irlantilaisella agenttinimellä :)

Hyvä esimerkki tuosta näppäilyvirheestä liittyy jätemaksuun, jota hoidimme hiljattain. Jätefirmalta tuli lasku jossa kerrottiin, että laskun voi maksaa kirjautumalla heidän nettisivuillaan olevaan palveluun. Mies, jonka nimissä maksu oli, kirjautui järjestelmään. Laskupohjaan oli syötetty ainoastaan laskun loppusumma, muut tiedot tuli täyttää itse. Ja kuinkas kävikään, laskua ei pystynyt maksamaan, koska summa oli väärä. Se oli täytetty puolestamme, eikä sitä pystynyt itse korjaamaan. Laskua tihrustaessa selvisi, että sen pystyy maksamaan myös postissa. Kävelin sinne ja kuittasin jätehoitomaksun old school -hengessä käteisellä.

valkoinen kiviaita


Sellainen tutina, että nämä säädöt ja jälkipyykki eivät suinkaan jää tähän vaan homma tulee jatkumaan milloin minkäkin tahon osalta niin kauan kun pidämme majaa tällä saarella. Löytyykö teiltä vastaavia kokemuksia?

Kuvat ovat kännykkänäpsäisyjä iltapäiväiseltä kävelylenkiltä lähiympäristöstä.

12. lokakuuta 2017

Köhinää ja kotikutoisia troppeja

Olen ollut aina sellainen perusterve tapaus. Kuumetta kerran vuodessa ja päälle muutamat flunssat ja joskus jotakin muuta satunnaista. Helpolla olen kuitenkin päässyt. Nyt on yksi niistä flunssakausista osunut omalle kohdalle. Eikä pahempia, kurkkukivun jälkeen vaivana on ollut lähinnä vuotava nenä ja kuiva yskä. Yskäkin on päiväsaikaan nätisti taka-alalla, mutta jyllää päälle iltaisin ja varsinkin yöaikaan. Ja juuri sellaisella ärsyttävällä tempolla. Ensin saa nukuttua pari tuntia, sitten alkaa yskä, joka jatkuu ja jatkuu. Ja juuri kun nukahtamaisillaan uudelleen, on yskä taas kurkun päällä.

Onneksi meillä on täällä ylimääräisiä huoneita, ja olen jatkuvien yöllisten köhinöideni siivittävänä siirtynyt nukkumaan vierashuoneeseen. Köhin yöt, aamulla avaan verhot ja katselen pihan takana olevalla pellolla ruohoa kaikessa rauhassa mussuttavia lehmiä. Onneksi tämä reilun viikon kestänyt flunssailu on ollut yksinomaan minun juttuni. Nappula nuhaili muutama viikko takaperin ja man flulta on luojan kiitos vältytty.

lasinen leikkuulauta, inkivääri flunssan torjuntaan


Olen vain odottanut sitä ylihuomista, jolloin olen kunnolla terveiden kirjoissa ja pääsisin taas jatkamaan liikkumista, muuta kuin pelkkää leppoisaa kävelyä – mikä sekin on kyllä ollut nätteinä syyspäivinä mukavaa. Ylihuomista odotellessa olen ottanut käyttöön kaiken maailman vanhanajan viisauksia ja sekoitellut itselleni juomia inkivääristä ja hunajasta, milloin lisäillyt joukkoon vähän kurkumaa ja valkosipulia. Vielä eivät ole tepsineet.

Valkosipuli on tällä kertaa mennyt pelkästään sisäiseen käyttöön. Muistan olleeni vuosia sitten kovan flunssan kourissa ja tietysti parin päivän päässä siinsivät kaverin syksyiset häät. Kunnossahan siellä piti olla. Sain silloin vinkin pitkään tanssijana toimineelta naiselta laittaa yöksi valkosipulin kynsiä varpaiden väliin, veisi kuulemma pöpöt mennessään. No testattavahan se oli. Iltaisin ujuttelin valkosipulia minikokoisten varpaideni väliin ja päälle sopiva sukka pitämään paketin koossa. Muutaman yön kokeilun jälkeen tuntui, että haisin kauttaaltaan valkosipulille ja flunssa oli edelleen läsnä. Häihin menin ja pilkkuun asti olin (luonnollisesti) läsnä. Luulen, että sopiva annostus viiniä piti koneen käynnissä ja pahimman kipeilyolotilan poissa.

Sitä terveempää ylihuomista odotellessa!
Ja saa antaa hyviä vinkkejä viheliäisen yskän taltuttamiseen.

9. lokakuuta 2017

Salakieli Suomi


Nykyään on enenevissä määrin hetkiä, jolloin olen iloinen, ettei meillä puhuta englantia, vaan käytössämme on niin sanottu salakieli. Toisin sanoen salakieli nimeltä Suomi. Kieli, jota käytämme kotona perheen kesken ja kieli, jota puhumme lapselle. Toki välillä on tilanteita, että asiat käydään kahdella kielellä läpi, niin että muutkin paikallaolijat ymmärtävät mistä on kyse. Näitä tilanteita on esimerkiksi viedessä ja hakiessa lasta päivähoidosta.

Tähän päivään mennessä en ole vielä kertaakaan kuullut puhuttavan spontaanisti suomea näillä meidän kulmilla. Poikkeuksen tekevät tietysti meillä olleet kyläilijät, mutta sekään ei mene tuon spontaaniuden piikkiin. Dublinin lentokentällä olen sen sijaan kuullut suomea ja samoin eräässä galwaylaisessa kaupassa meitä palveltiin suomeksi.

Liikkuessani julkisilla paikoilla tuon reilu kaksivuotiaan huomioita tekevän Mertarannan kanssa, olen näinä päivinä hyvinkin iloinen tuosta niin kutsutusta salakielestämme. Ihan totaalinolouksiin ei olla vielä päästy, mutta jotenkin ounastelen, että ne hetket alkavat olemaan käsillä. Salakieltä puhuessa ei tarvitse pahoitella satunnaisia huomion kohteeksi joutuneita ohikulkijoita.

Vai mitä mieltä olette näistä Nappulan viime viikkojen sanaisten arkkujen avautumisesta julkisilla paikoilla?

  • Onko se setä vai onko se mörkö? (osoittaen samalla viereisessä kahvilan pöydässä istuvaa keski-ikäistä miestä)
  • Äiti tekee pissan isoon pönttöön.
  • Kakka haisee!
  • Viiksisetä tekee meille ruokaa. (Kävimme hakemassa take awayta intialaisesta ravintolasta)
  • Setä kaivaa peppua!
  • Onko tädillä paljon karvoja?

P.S. Viiksisetä ja pepunkaivaja setä eivät ole yksi ja sama henkilö.

6. lokakuuta 2017

Syksyn värejä ja ällötyksiä



Siitä huolimatta, että olen kevät-kesäihminen olen aina pitänyt kuulaista syyspäivistä. Sellaisista, kun aurinko heittelee ilmoille kirkkaita valonsäteitään, ilma on syksyisen raikas, puut ovat parhaassa väriloistossaan ja lehtimetsässä on ihastuttavaa kahistella menemään. Niitä sellaisia syyspäiviä on osunut muutama tälle viikolle. Ihan tuolle värikkäälle kahina-asteelle ei olla vielä päästy, sillä puiden lehdet ovat vielä pitkälti vihreitä. Osa toki kellastunut, osa muuttunut saman tien ruskeaksi ja tippunut pois puusta. Sentään jotakin väri-iloitteluakin on näköpiirissä. Pohjolaan verrattuna ilma on täällä lähes aina niin kosteaa, ettei sellaisia samanlaisia raikkaita syyspäiviä ole noin vain ollut tarjolla. Vaikka puissa on vielä lehtiä olen kerran haravoinut pihamme. Ja sen kanssa sopiikin olla sukkela, lähes aina läsnä oleva tuuli nimittäin riepottelee lehtikasan silmän käänteessä leviäksi, ellei sitä ala keräilemään samoin tein. Tai jos ei tuuli, niin vähintäänkin tuo kaksivuotias apuri.

Tralee town park


Syksyn tullen pihaan luikerrelleet vallan mehukkaan kokoiset etanat ovat herättäneet ällötystä. Nyt en puhu sellaisista kotiloaan kantavista kavereista vaan sellaisilta ison miehen peukalon kokoisista limanuljaskoista. Ne luikerot ovat pistelleet surutta istuttamiani kukkasia poskeensa, luikertelevat pitkin seiniä ja lymyävät ruohikossa. Aika monen yli olen hurauttanut ruohonleikkurin kanssa ja lopputulos muistuttaa lähinnä limaisia nakinsiivuja nurmikolla.

pihlajanmarjoja


Olen jo muutamassa aiemmassakin blogitekstissä viitannut hämähäkkeihin. Nyt syksyn tullen hämähäkkien määrä tuntuu kasvaneen ihan räjähdysmäisesti ja seittejä on viritelty kaikkialle, niin ulos kuin sisälle. Milloin niitä on ilmestynyt ruokakaappiin, milloin oven yläkarmiin, milloin lamppuihin. Nyt kun kaupat pursuavat halloween -rekvisiittaa (joulukrääsän ohella), niin voin todeta, että meiltä nuo koristeet näyttävät löytyvän omasta takaa.

Kai se on tämä Irlannin sopivan kostea ilmasto, joka kutsuu hämähäkkejä luokseen. Uutisistakin bongasin jutun, jonka mukaan Irlannissa on tänä vuonna poikkeuksellisen runsas hämähäkkivuosi. Vallan mukavia uutisia! Pääosa hämähäkeistä on pieniä, sellaisia nuppineulan pään kokoisia kutojia. Mutta nyt syksyn tullen tilaa ovat ottaneet haltuun myös oikeasti isot, sellaiset melkein pikkulapsen kämmenen kokoiset kuusijalkaiset. Niiden rinnalla Suomen lukit vaikuttavat lähinnä leppoisilta. Vaikken varsinaisesti hämähäkkikammoinen olekaan, voitte varmasti arvata reaktioni, kun tuollainen kaveri lymyää illalla kylppärissä tai aamulla portaikossa. Näiden useampien ei niin mieluisten kohtaamisten jälkeen olen säikähtänyt useaan otteeseen Nappulan pientä muovista Haisuli -hahmoa, joka tykkää myös majailla milloin missäkin lattiannurkassa.

4. lokakuuta 2017

Yhdeksän totuutta



Kerrankin lykästi, voitin yksivuotispäiviään viettäneen Saappaanvarressa -blogin arvonnassa. Italiasta käsin kirjoittava Marika laittoi kustin polkemaan ja lähetti minulle suklaisen tervehdyksen. Kiitos siitä! Aiemmin syksyllä lueskelin Anun kirjoittamasta Konalla -blogista hänen yhdeksän satunnaista tarinaansa. Ja suklaan siivittämänä päätin kirjoittaa omat yhdeksän, joskaan ei missään järjestyksessä olevaa totuutta, Vihreän saaren emännästä.

1. Tämä suklaavoitto pääsee listalle, sillä se tekee poikkeuksen minun yleisesti huonoon arpaonneeni. Onni on nimittäin harvoin ollut arvonnoissa myöden. Lapsuudessani muistan voittaneeni kerran jostakin arpajaisista kynsileikkurin ja joskus myöhemmin kolme tyhjää videokasettia. Ja se oli sellaista aikaa, kun perheessämme ei edes ollut videoita. Kerrassaan tyrmääviä voittoja siis!

2. Suklaa napsahti siinäkin mielessä kohdalle, että olen heikkona erilaisiin herkkuihin. Suklaat ja muut voivat hyvin pysyä avaamattomina kaapissa vaikka kuinka pitkään, mutta auta armias kun menen avaaman jonkun paketin, niin se on menoa sitten. Herkkuhiirtä ei pidellä.

Italialainen suklaa


3. Vannoin vuosia, etten tule ikinä hankkimaan lapsia. Arvostin omaa aikaani ja vapautta tehdä omia juttujani, enkä halunnut jälkikasvua säätelemään elämääni. Liekö sitten ollut kuitenkin jonkinlainen biologisen kellon kumaus kun uskalsin edes vilkaista lapsikorttia reilusti yli kolmikymppisenä. Ja tässä sitä nyt ollaan, kaksivuotiaan kaitsijana. Pääosin hyvin tyytyväisenä sellaisena, mutta ei siitä mihinkään pääse, ettenkö aika ajoin kaipaisi omaa aikaani ja mahdollisuutta tulla ja mennä.

4. Minulla on kova ääni. Tavallinen puheääneni on täysin normaali, mutta saan halutessani aikaan aikamoista ääntä. Ei ole ihan kerran tai kaksi, kun olen jossakin keikalla tai urheilutapahtumassa ilmaissut suosiotani, niin että lähellä ollut tuntematon katsoja on tokaissut "Olen aika luullut, että minulla on kova ääni mutta nyt olen kohdannut voittajani" tai "Taisin juuri kuuroutua".

5. Nuoruudessa huoneeni seiniä koristivat Toni Niemisen -kuvat ja lähetin hänelle myös fanipostia. Noloa! En muista oliko tämä aikaa ennen vai jälkeen New Kids On The Blockin vallatessa seinäni.

6. Olen pitänyt monien asioiden tekemisestä yksin. Esimerkiksi shoppailu on parasta itsekseen. Olen myös matkustanut paljon itsekseni, monien Euroopan kohteiden lisäksi olen rinkkani kanssa seikkaillut useampien kuukausien reissuilla muun muassa Vietnamissa ja Panamassa.

7. Omassa lapsuudessani muutimme useita kertoja isäni työn perässä paikkakunnalta toiselle. Sen vuoksi jonkinlainen paikallaan pysyminen liian pitkään tuntui minusta hassulta. Minulle oli esimerkiksi täysin selvä juttu, että opiskelemaan on mentävä jonnekin muualle kuin Lappeenrantaan, jossa asuin kouluikäisenä ja josta olen kirjoittanut ylioppilaaksi. Opiskeluvuosien jälkeen päädyin Turkuun, jonne jämähdin. Ja siinä vaiheessa se jämähtäminen, yhdessä paikassa pidempään oleminen tuntui hyvältä. Irlanti olikin ensimmäinen konkreettinen siirto Turun vuosien jälkeen.

8. Suht pieneen kokooni nähden syön paljon, mutta hyvinkin hitaasti. Työskentelin ennen äitiyslomalle jäämistä useamman vuoden hyvin miesvaltaisessa työyhteisössä. Sainkin kollegoiltani monesti osaksi hyväntahtoista kuittailua "Riikka ei selviäisi ikinä armeijasta, kun se syö niin hitaasti".

9. Olen harrastanut aina paljon liikuntaa, mutta en kuitenkaan kilpailumielessä. Kouluaikojen hiihto- ja juoksukisamitaleita kyllä löytyy ja aikuisiällä minua yritettiin muutamaan otteeseen saada kilpanyrkkeilemään. Yritinkin, mutta kun palasin useita kertoja treeneistä kotiin ja pitelin pakastemaissipussia nenälläni, niin mietin onko tämä nyt kuitenkaan sitä mitä haluan. Ei ollut. Olen halunnut liikkua ennemminkin kuntoilun vuoksi ja saadakseni hyvän olon. Liikunta on minulle ihan paras tapa nollata ajatukset tai taltuttaa huono päivä (lasi tai pari viiniä tulee sitten toisella sijalla). Kilpanyrkkeilyn sijaan olen ohjannut vuosia kuntonyrkkeilyä vapaa-ajallani.

Mitkä ovat sinun yhdeksän?

1. lokakuuta 2017

Eväitä värikkäiltä kaduilta


Työkiireiden ja -reissujen keskellä seilannut mies oli sitä mieltä, että tämä viikonloppu on pakko rauhoittaa ja levätä kotona. Vaan emännälläpä oli taas suunnitelma takataskussa. Olin kuullut kavereilta suosituksia syys-lokakuun taitteessa järjestettävästä viikonlopun mittaisesta Dingle Food Festivalista. Ja ehtinyt kysymään jo yhtä kaveriperhettä festariseuraksi. Koska syödäkin täytyy ja ajomatka ei meiltä Dinglen viehättävään pikkukaupunkiin kestä kuin vajaan tunnin, oli ympäripuhuminen helppoa. Lisäksi olemme olleet koko alkusyksyn liiankin antisosiaalisia, joten teki hyvää treffata muita.

Miehen tuumailut "tuskin siellä on paljon porukkaa kun ollaan liikkeellä sesongin ulkopuolella", osoittautuivat totaalisen vääriksi. Vaikka olemme ehtineet Dinglessa käymään useammat kerrat, en ole nähnyt siellä vielä koskaan noin paljon väkeä. Perinteisen etelä-karjalaisen sanonnan mukaan sakkia oli kuin Saipan pelissä. Parkkipaikkaa sai hakemalla hakea kun kaikki pientareet olivat täynnä mikä mitenkin ja todella sinne päin parkkeerattuja kaaroja. Lopulta paikka löytyi ja kaveriperhe myös, niin pääsimme aloittamaan tapahtumaan tutustumisen.

Dingle Food Festival
Dingle Food Festival koostui ruokakierroksesta, erilaisista workshopeista, kokkausdemoista, juomamaistajaisista, lapsille järjestetystä ohjelmasta sekä tietysti siellä täällä raikuvasta iloisesta irkkumusiikista. Illoille yksi jos toinenkin pubi näytti tarjoavan omaa ohjelmaa trubaduureineen. Täytyy myöntää, että meidän perheen ennakkotutustuminen tapahtumaan oli taas lähellä nollaa. Kaksilapsinen kaveriperhe oli sentään tullut ottaneeksi selvää lapsille järjestetystä ohjelmasta.

Yhtä mieltä olimme kuitenkin siitä, että hyvä ruoka on se ykkösjuttu. Ruokakierroksella oli nimettyjä ravintoloita, baareja ja kahviloita yli 70, joten valinnanvaraa riitti. Pääpaino oli suolaisilla herkuilla, mutta myös jälkiruokavaihtoehtoja oli riittämiin. Ideana oli että, kierrokseen osallistuva ravintola tai ruokakoju oli nimennyt etukäteen annoksen, jonka se tarjoaa. Joissakin tapauksissa tarjolla saattoi olla kaksikin annosvaihtoehtoa. Ruoka-annosten hinnat olivat varsin sopuisia, noin kahdesta eurosta seitsemään. Tapahtumaan sai ostettua etukäteen ruokalipukevihkosia, joilla pystyi maksamaan annoksia/juomia, mutta myös käteisellä maksaminen onnistui.

Etana-annos

Uppopaistettu snickerspatukka

Omaan kierrosmenuuseeni kuuluivat etanat, pähkinäburger ja kalakakku sekä jälkkärinä kevyttäkin kevyempi friteerattu snickerspatukka vaniljajäätelöllä. Vaikka olenkin perso makealle, niin sanottakoon, että yhtään enempää tuota jälkiruokaa ei olisi enää uponnut.

Tuolta listalta omaksi suosikikseni nousi varsin oivan makuinen pähkinäburger. Mies sen sijaan hehkutti irlantilaisen Michelin kokin tekemää lammaspiirasta.

Tunnelmaltaan ja tarjonnaltaan vallan mukava ruokafestivaali oli meidän mieleemme ja teimmekin jo sen päätöksen, että ensi vuonna tullaan uudelleen.
Pähkinäburger

29. syyskuuta 2017

Terveisiä Salosta!


Ei kuitenkaan siitä Varsinais-Suomen helmestä, vaan Pohjois-Italiassa sijaitsevasta Salón pikkukaupungista.

Varsinainen Italian matkakohteemme Saló valikoitui vain ja ainoastaan järkisyitä. Mitään referenssejä meillä ei paikasta ollut. Olimme katsoneet kartasta paikkoja, jotka sijaitsevat lyhyen ajomatkan päässä toimistosta/tehtaasta, jossa miehen oli määrä vierailla. Toinen syy oli löytää paikka, joka ei olisi ihan minikokoinen eli meillä olisi siellä Nappulan kanssa jotakin tekemistä miehen työpäivien ajaksi. Nämä kriteerit huomioiden Garda -järven rannalla sijaitseva Saló osoittautui mainioksi kohteeksi viikonloppulomailulle.

Minulle tämä Gardan reissu oli ensimmäinen laatuaan. Italiassa olen käynyt muutamat kerrat aiemminkin; kerran Roomassa ja sitä ennen olen tehnyt muutaman viikon reissun, jolloin Venetsia toimi tukikohtana ja sieltä käsin tein iskuja lähialueiden kaupunkeihin.

Saló Garda

Saló on kutakuinkin saman kokoinen pikkukaupunki kun tämä irlantilainen Tralee, jossa asustelemme. Kaupunki sijaitsee yllättävän kirkasvetisen Gardajärven lounaispuolella, sinne oli noin puolentoistatunnin ajomatka Milanon lentokentältä, jonne lensimme. Pikkukaupunki oli todella siisti ja ravintoloita ja kahviloita oli runsaasti tarjolla.

Saló tuntui olevan lähinnä keski-ikäisten pariskuntien suuressa suosiossa. Sen lisäksi siellä näki jonkun verran pariskuntia vaunu-/ratasikäisten lasten kanssa. Mikään bilekohde tuo ei siis ollut, joten sitä meininkiä kannattaa etsiä muualta. Turisteista valtaosa oli saksalaisia, jopa ruokalistat olivat paikoitellen vain italiaksi ja saksaksi. Meitäkin luultiin tuon tuosta saksalaisiksi, jätin silti ne lederhose ja eins, zwei, polizei -jutut heittämättä, johon saksankielitaitoni lähinnä kulminoituu. Vaikka turisteja olikin liikkeellä selvästi paikallisia enemmän, huomasi, että olimme reissussa sesongin ulkopuolella, mikä oli ilman muuta hyvä vaihtoehto. Luulen, että muussa tapauksessa esimerkiksi haluamiimme ravintoloihin ei olisi mahtunut syömään.

Vaikka Saló sijaitsee järven rannalla, ei se silti ole varsinainen rantakohde. Keskusta-alue päättyi rannan puolelta leveään rantabulevardiin, jossa oli mukava kävellä. Pienen kävelymatkan päästä löytyi toki muutamia pieniä murkulakivisiä rantapätkiä, joista pääsee kyllä halutessaan pulahtamaan veteen, mutta ei ehkä paikka, jossa viettäisin tunti tolkulla aikaa. Nappulalle nuo rannat olivat ihan riittävät. Hänelle kun riitti kivien keräily ja niiden heitteleminen veteen. Kaupungista löytyy myös maauimala vesiliukumäkineen, jos järvivesi tuntuu liian viileältä.

Saló Garda

Salón kujat


Haahuilua pikkukaupungin värikkäillä kujilla, rantatepastelun ja ruokapaikasta toiseen hyppimisen lisäksi kohde tuntui olevan kilpapyöräilijöiden ja vaeltajin mieleen. Ympäröiville vuorille näytti karttaa tutkailemalla nousevan useampia eri vaellusreittejä. Lauantaisin Salóssa järjestetään pienehköt kirpparihenkiset markkinat. Tarjolla oli myös muun muassa käsitöitä. Kirpparipöydissä sen sijaan oli tarjolla kaikenlaista turkeista julisteisiin erikoistuneita myyjiä.

kirppariturkis


Gardajärvi on reilut 50 km pitkä. Vuoret ympäröivät järveä lähes kauttaaltaan. Pienet idylliset kylät ja kaupungit reunustavat rantoja ihan niitä jyrkimpiä rinteitä lukuun ottamatta. Pikkupaikasta toiseen pääsee sukkuloimaan bussilla tai yhteysaluksilla. Suurimpaan osaan veneistä voi ottaa vaikkapa polkupyörän mukaan, jos haluaa tutkailla vastarannan maisemia lähemmin pyörän selästä.

Meidän poppoolle Gardajärven alue jätti hyvin positiivisen kuvan kohteena jonne on lapsenkin kanssa helppo matkustaa toistekin lomailemaan.
Pohjois-Italian värikkäät kujat


28. syyskuuta 2017

Loman jälkifiilistelyä


Pääsimme viettämään osittain miehen työmatkan siivellä pidennetyn viikonlopun Pohjois-Italiassa. Ja tekipä vain hyvää, päästä muutamiksi päiviksi pois täältä sateen ja tuulen keskeltä lataamaan D-vitamiinivarastoja.

Kesällä perheemme yhteinen loma jäi kovin vähiin. Nappulan kanssahan olin Suomessa miltei kaksi kuukautta, mieskin oli fyysisesti melkein kuukauden, mutta tosiasiassa mistään kuukauden lomasta ei hänen kohdallaan ollut kyse. Pari kesäviikkoa hän teki töitä Suomen toimistolta käsin ja lisäksi jonkun siivun kotoa käsin. Hänen kohdalla sitä varsinaista lomaa ei ehtinyt juuri olemaan, koska tuolle jäljelle jäävälle ajalle oli ihan riittämiin tekemistä asunnon paketoinnin ja erinäisten juoksevien asioiden hoitamisten kanssa. Siinäkin mielessä koko perheen yhteinen miniloma oli paikallaan.

Italia ikkunaluukut


Reissupakkailuita tehdessäni sääennusteet lupailivat minilomamme ajaksi pilvistä ja 18-19 asteen huitteissa olevaa säätä. Katsoin paremmaksi jättää hihattomat paidat ja ne muutamat Irlantiin tuomani kesävaatteet suosiolla kaappiin. Visioissani kävin aamulenkillä rantamaisemissa, mutta järki puhkaisi tämän haavekuvitelman ja jätin juoksukamppeet pakkaamatta. Ne muutamat yhteiset lomapäivät kun oli mukava käyttää yhteiseen tekemiseen. Yltiöoptimistisesti otin kuitenkin kaksi kirjaa mukaan. Ajatuksissa oli tietysti istua kivassa kahvilassa siemailemassa kahvia ja uppoutua kirjan vietäväksi, samalla kun mies olisi töissä ja Nappula vetelisi päikkäreitä rattaissaan. Arvatkaapa vain pääsikö niin käymään – no ei tietenkään. Päiväunia ei nukuttu ja sain koko reissun aikana luettua yhteensä kuusi sivua ja senkin illalla muiden jo nukkuessa ja havahtuessani siihen, kun kirja lämähti naamalleni.

Ennakkoasetuksista huolimatta sää oli paljon parempaa, kun ennusteet antoivat ymmärtää. Iltaisin toki viileni ja päälle sai pukea enemmän vaatetta, mutta päivisin niille kesävaatteille olisi ollut käyttöä. Paikalliset olivat tietenkin vetäneet jo toppatakkia ylle.

Italia Garda
Lomailuumme kuului oleellisena osana hyvin - ja liikaa - syöminen. Se kun ei ole tuossa ruokaa rakkaudella tekevässä maassa kovin hankalaa. Sekä kiireettömästä oleskelusta; rauhallisista kävelyistä paikasta toiseen pitkin kapeita kujia ja rantakatuja. Värikkäiden talojen ja ikkunaluukkujen ihastelusta. Haaveenani kun olisi joskus asua ikkunaluukullisessa talossa. Ja terasseilla vietetyistä pitkistä toveista kahvittelun, proseccon tai gelaton merkeissä.

Italia Garda, Illy

Mielestäni lapset saavat Irlannissakin paljon huomiota osakseen ja "Isn't she lovely" -kommentteja kuulee tuon tuosta, mutta Italiassa tämä meni vielä aivan eri levelille. Vaaleahiuksista ja sinisilmäistä Nappulaa tultiin silittelemään ja kehumaan vähän väliä. "Bellissima" -hokemat vain kaikuivat korvissa kun hänelle kannettiin ravintoloissa ylimääräisiä herkkuja pöytään. Ja taisipa hän itsekin nauttia saamastaan huomiosta.

Italia Garda


Minilomamme rakentui yhteisestä viikonlopusta pikkukaupungissa Gardan rannalla. Viikonlopun päätteeksi mies kävi sieltä käsin töissä. Illalla, työpäivän jälkeen siirryimme Venetsiasta pohjoiseen sijaitevaan toiseen pikkukaupunkiin, jonne mies meni seuraavaksi päiväksi töihin. Myöhäiseen iltaan ja yöhön venyneitä ajokilometrejä pitkin Pohjois-Italian hyväkuntoisia autostradoja kertyi. Ja kertyipä niitä jokunen mokoma liikaakin, kun kartturina toiminut emäntä ilmoitteli muutamaan otteeseen "Ei sori, sori, se oli sittenkin tuo edellinen risteys". Myöhäisinä illan tunteina ei ropissut niitä kuuluisia "hyvä vaimo" -pisteitä.

22. syyskuuta 2017

Käy kyökkiin!


Muutamista ulkosuomalaisten blogeista olenkin lueskellut mielenkiintoisia ja hauskoja esittelyitä eri maiden keittiöistä.

Siispä kannan korteni kekoon ja esittelen omamme, irlantilaisen omakotitalon keittiön. Jos tulit lukemaan tätä sisustusvinkit mielessä, niin kerron jo heti alkuun, että niitä kannattaa etsiä muualta. Sillä, jos keittiö olisi omani, niin tämä olisi hieman toisenlainen.

Toisin kuin esimerkiksi Saksassa, (käy lukemassa Jonnan Lempipaikkojani -blogi) jossa vuokralainen kuskaa keittiöön kaikki keittiönkaapeista lähtien on Irlannissa tilanne toinen. Täällä asunnot tavataan vuokrata kalustettuina. Niin myös meidän asunto. Kyökistä löytyivät siis valmiiksi kaapistot, jääkaappipakastin, uuni, liesi, tiskikone ja pienkodinkoneita. Erään kaapin kätköistä löysin jopa pölyttyneet kahvinkeittimen, jota ei omien kokemusteni mukaan täällä paljon käytetä.

Yhden keittiön kaapinoven taakse piiloutuu pyykinpesukone. Pesukone on hyvin tavanomaisesti keittiössä, ellei sitten taloudesta löydy kodinhoitohuonetta siihen tarkoitukseen. Mitään kodinkoneita emme siis tuoneet Suomesta mukanamme, eipä tarvitse kikkailla adapterien kanssa. Muutaman pienen arkea helpottavan koneen olen ostanut täältä. Kodinkoneiden lisäksi tästä asunnosta löytyivät valmiiksi jopa astiat, pääasiassa eripari kippoa ja kuppia, mutta kuitenkin. Tätä tosin loppuvuodesta asuntoa katsomassa käynyt mieheni ei hokannut ja senpä vuoksi pakkasin Suomesta monta laatikollista astioita muuttokuormaan. Nyt ne sitten makaavat kappien perukoilla tilaa viemässä.



Taloudestamme löytyy myös kuivausrumpu ja sekin majailee keittiössä. Mötköttää tyylikkäästi asuntomme toisen ruokapöydän vieressä. Senpä vuoksi kutsunkin sitä industrial -henkiseksi tarjoilupöydäksi.

Suomalaista keksintöä – kuivauskaappia ei tietenkään löydy vaan astiat, jotka eivät mene koneeseen, kuivuvat kuivausritilän päällä.

Myöskään roskiskaappia, joka suomalaisista kodeista löytyy usein tiskialtaan alta, ei tästä taloudesta löydy. Vaan roskapöntöt nököttävät vieretysten keittiön nurkassa. Sekajäte biojätelaatikon kaverina. Niin sanotuille kierrätysjätteille olen tehnyt erillisen keräyspisteen siivouskaappiin.

Keittiöstä olen yrittänyt saada vähän viihtyisämmän riisumalla seiniltä ja tasoilta pois asunnon omistajan ei-niin-omantyylisiä krumeluureja ja laittamalla tilalle joitakin omia astioita, viherkasvia ja vähän omannäköisempiä juttuja seinille. Samoin vanhan klohmon muovisen kuivausritilän tilalle kävin ostamassa vähän kevyemmän version.

Meidän Irlannin kodin sydän – niin kuin ainakin vanha kansa keittiötä kutsuu – on siitäkin huolimatta hieman kalsea ja pimeä. Kuvituksena olevat kuvat olen ottanut aurinkoisena iltana, joten huoneesta saattaa saada vähän liian valoisan kuvan.

Keittiö on suuri kooltaan, mikä tuntuu olevan täällä yleistä. Keittiössä on laattalattiat ja mitään lattialämmitystä ei tietenkään tunneta. Tilan patteri löytyy vain huoneen toisesta päässä ja keittiöstä on toinen uloskäynti pihalle. Arvatenkin sieltä oven alta olevista raoista vetää aika inhottavasti varsinkin kylmään vuodenaikaan. Keittiö on asunnon länsipuolella, joten valoa sinne tulee vain ilta aikaan, jos siis sattuu paistamaan. Valon tuloa hankaloittaa myös tuo ulkona oleva trendikäs viherseinä. Tosin täytyy sanoa, että nykytilassa valoa sentään tulee tupaan jonkin verran enemmän, koska olen lyhentänyt keittiön ikkunan takana olevaa pöheikköä melkein puoli metriä. Meillä vierailleen isäni avustuksella sain vielä ne kauemmatkin oksat nurin, joihin oma pituus ei riittänyt.



Kalseudesta ja edellisen asukkaan koiran maistelemista kalusteista ja kaapinovista huolimatta tässä huoneessa vietetään melkoisen monta tuntia päivässä, syöden, kokaten, kotitöitä tehden, leikkien ja jutustellen.

19. syyskuuta 2017

Kaksin kotona


Olen ensimmäistä kertaa Irlannin kuukausien aikana kahdestaan Nappulan kanssa kotona miehen ollessa työreissussa. Tilanne ei noin muuten ole minulle lainkaan uusi, vain paikka on uusi.

Edellisessä työssään mies matkusti paljon työnsä puolesta. Oli jaksoja, jolloin hän oli mielestäni enemmän reissussa kuin kotona. Silloin kun meitä oli kaksi, tilanne oli minulle vallan passeli. Sain olla omien työpäivieni jälkeen illat itsekseni kotona, eikä kukaan levitellyt likaisia sukkia ympäriinsä. Niihin aikoihin minulla olikin monesti tapana kysyä "milloin sä lähdet taas reissuun?" Mikäli mies oli ollut useamman viikon putkeen kotona. Nappulan synnyttyä tilanne muuttui, kotiin jääminen yksin lapsen kanssa ei ollutkaan enää niin kivaa, vaan monesti kaipasi sitä toista vanhempaa. Mutta hyvin sitäkin selvittiin puolitoista vuotta.

Tosiaan syyskuulle saakka ollaan päästy, ennen ensimmäistäkään työreissua. Toki vietän arkipäivät, etenkin maanantaista torstaihin pitkälti kahden Nappulan kanssa, koska mies tekee pitkää päivää ja ehtii yleensä häthätää Nappulan iltapuuron aikaan kotiin ja jeesailemaan iltapuuhissa. Syyskiireiden pukatessa työmaalla, tämä tilanne on enemmän vakio kuin poikkeus. Keväällä nimittäin oli niitäkin päiviä kun söimme koko porukka iltaruoan yhdessä. Sinällään tämä tämänhetkinen kahdestaan olo ei juuri poikkea meidän tavallisesta arjesta, paitsi että niinä muina päivinä sitä alkaa seitsemän – kahdeksan välillä odottelemaan miestä töistä kotiin ja sitä, että saisi hetken jutella aikuisten juttuja.

Nyt lähinnä vastaan monta kertaa päivässä kysymykseen "Kohta Isä tulee?". Useiden ja taas useiden toistettujen vastausten jälkeen hän osaa vastata siihen jo itse "Isä on reissussa, katsomassa tätiä". Niin, kerroin että hän työreissulla naapurisaarella tapaamassa kuningatarta. Sallittakoon tämä pieni valkoinen valhe tähän väliin.

dublo legot, dublo lego eläimet


Näille työmatkapäiville olen yrittänyt kehittää kaikenlaista pientä ohjelmaa, muuten päivät tuntuvat luvattoman pitkiltä, jos viettäisimme ne kotikulmilla noin puolesta päivästä eteenpäin. Päivähoitoaamupäivien lisäksi on ollut taaperokerhoa, kaupungilla asiointia, leikkipuistoa ja keskusta lounastusta. Ja sitten tietysti sitä kotipuuhailua sisällä ja ulkona. Soitettu kilpaa tamburiinia ja marakaseja ja tanssittu niiden tahdissa. Tehty rakennelmia dublo legoista ja luettu liian monta kertaa niitä muutamaa suosikki Muumi -kirjaa. Nappulakin hokee jo ulkoa kirjan tekstiä "Piihoo, tänään on hieno päivä seikkailla" ja "Nyt pidetään juhlat ja tanssitaan".

Mukavia hetkiä on ollut, mutta silti olen tyytyväinen, että miehen nykyinen työ on vähemmän reissupainotteista verrattuna edelliseen pestiin. Sitä paitsi tulen iltaisin kukkuneeksi luvattoman pitkään kun mikään järjen ääni ei ole kertomassa menevänsä pian nukkumaan.

17. syyskuuta 2017

Seuraava sivu Ring of Kerryä


Kirjoittelin keväällä tarkemmin Ring of Kerry -nimisestä kauniista tieosuudesta, joka vetää vuosittain puoleensa tukuittain turisteja ja myös meitä muita tallaajia. Muistin virkistämiseksi keväisen jutun voit lukea täältä.

Kuumimman – eh tällä saarella ei toki sanan varsinaisessa merkityksessä – turistikauden alkaessa olemaan ohi päätimme lähteä ajamaan seuraavan etapin Ring of Kerryä. Tarinansa tueksi emäntä oikein lätkäissyt kartankin, joten reissua on helpompi seurata. Keväisen reissun jutut ja kuvat ovat  siis tieosuudelta Kenmaresta Killarneyhin. Tällä kertaa ajelimme Ring of Kerryä pitkin Killorglinista Cahersiveen. Kylien välinen etäisyys on noin 40 km.

Ring of Kerry map


Tie tällä pätkällä ei ollut niin vehreä kuin keväisellä etapilla. Vaan enemmänkin rosoista kallioineen. Älkääkä nyt käsittäkö väärin, vihreää on silti, vaikka kalliokkoa on enemmän. Merenrantaa, kallionjyrkänteitä ja maalaismaisemaa lampaineen kyllä riitti.

Ring of Kerry





Cahersiveen
Reitti kulki muutamien pikkukylien läpi. Vaikka kylillä ei juuri kokoa ollut, aisti niistä sen, että
vuosittain niiden läpi virtaa turisti jos toinenkin busseineen. Pysähdyimme lounastamaan Cahersiveen. Maittavan kalakeiton jälkeen oli mukava vähän tallustella värikästä kylänraittia pitkin. Varsinainen kohteemme siinsi nimittäin vasta edessäpäin. Määränpäämme oli Valentia Island, jonne nimestään huolimatta pääsi ajamaan mantereelta pientä siltaa pitkin. Jätimme auton parkkiin ja kävelimme osittain lehmien laidunmaiden poikki kohti rinteen harjanteella olevaa näköalapaikkaa.

Valentia Islandin näköalapaikalta ja jo matkalta sinne on näkymä merestä töpsähtäville Skellig Islandseille. Isoin kallionkökkäre -saari Skellig Michaelilla on vanha luostari. Saari tuli tunnetuksi Star Wars: The Force Awakens -elokuvasta. Saarelle tehdään veneretkiä toukokuun puolilta välin lokakuun alkuun. Reissuilla on kuitenkin merenkäynnistä johtuva säävaraus. Arvannette varmaan, että kohde löytyy yllättäen myös tämän emännän listalta.

Skellig Islands


Palataanpa niistä retkihaaveista vielä takaisin Valentia Islandille. Reilun puolen vuoden jälkeen sitä jo luulisi, että on nähnyt luonnon puolesta niin monta hienoa paikkaa, mutta aina ja uudestaan tämä Irlanti jaksaa vain yllättää. Ja minä jatkan itseni toistelemista. Oli nimittäin taas melkoisen upea paikka! Kuvat eivät valitettavasti anna oikeutta tälle luonnonkauneudelle, mutta jos nyt edes pientä osviittaa huikeista näkymistä. Cliffs of Moherista kertoessani, mainitsin että olo oli kuin olisi seisonut maailman laidalla. Täytyy sanoa, että nyt se tuli vasta oikeasti koettua – ja vieläpä ilman turva-aitoja.

Korkeat paikat pistivät taas tutisuttamaan ja tuuli ei vähentänyt lainkaan jännitystä. Päätin silti kontata rinteen reunamalle ihailemaan maisemia. Siinä sitä sitten pötköttelin lampaan kakkojen vieressä ja toljotin häkeltyneenä alhaalla tyrskyävää merta. Sitä luonnonnäytelmää olisi voinut tuijottaa vaikka kuinka pitkään. Oli nimittäin meditaatiota parhaimmillaan.

Valentia Island


Mies yritti usuttaa minua vielä jatkamaan matkaa ihan sen vihoviimeisen vihreän töppyrän huipulle, mutta tulinpa vilkaisseeksi toiseen suuntaan merelle päin ja huomasin, että saderintama on lähestymässä meitä. Sen verran tämän saaren säistä on reilun puolen vuoden aikana oppinut, että tuolloin kannattaa vetää takki kiinni, huppu päähän ja palata takaisin lähtöruutuun. Niin tälläkin kertaa.

Valentia Island cow

Valentia Island


Jos muuten seurailet Vihreän saaren emäntää Facebookissa tai Instagramissa, niin muutama päivä sitten julkaisemani "hiustentuuletusvideo" on otettu juuri tuolta Valentia Islandin näköalapaikalta. Ja jos et vielä seuraa, niin liityppä joukkoon. Löydyn molemmista kanavista nimellä @vihreansaaren.

12. syyskuuta 2017

Hivenen syksyn merkkejä


































Ilmassa tuoksuu jo syksy, mutta lehdet ovat vielä vihreitä, pientä kellertävää tai punertavaa reunakajastusta lukuun ottamatta. Enemmän sen syksyn huomaa ehkä siitä, että päivisin on hiljaista, koska koululaiset ovat opinahjoissaan. Meidän asuinalueella ääntä pitävät ainoastaan kuoppia kaivavat ja sinne kaapelia vetävät työmiehet sekä mouruavat kissat. Viime viikolla bongasin pihamme takana olevalta pellolta ison lauman lehmiä, mutta nyt ovat niidenkin äänet vaimenneet, taisivat siirtyä seuraavalle viheriölle märehtimään.

Syksyisten luonnonantimien puolesta täällä taidetaan mennä pitkälti samoissa lajikkeissa kuin Suomessa. Vaikkakaan luonnonvaraisena esimerkiksi mustikkaa tai puolukkaa ei löydy, taitaa olla liian märkää siihen. Maasta nousevat juurekset, siis niillä keillä niitä on. Puissa pullistelevat omenat ja pensaissa marjat.

Olen keräillyt takapihan aidan takaa kaartuvista piikkipuskista karhunvatukoita (blackberry) aamupuuron päälliseksi. Marjojen kerääminen vaatii tällaiselta tapilta tikkaat ja itse kerääminen tarkkaavaisuutta, sillä puskien piikit ovat todella teräviä ja pitkiä. Ei ole kerran tai kaksi kun olen nyppinyt pinsettien kanssa piikkejä pois käsistäni. Naapurin rouva kantoi minulle viime viikolla kassillisen omenoita ja ujutti vielä mukaan herkullisenkuuloisen omenasoseen reseptin. Parasta siitä saa kuulemma lisäämällä sekaan pikkuisen brandya.

karhunvatukka


Tänään on ensimmäinen rauhallisempi päivä toviin. Noin niin kuin säiden puolesta. Ovat Irma -myrskyn jälkipierut vaikuttaneet täällä ison lätäkön toisellakin rannalla. Sellaista tuulta ja puhuria on nimittäin pitänyt ja vettä satanut vaakatasossa valtavalla voimalla. Tai ainakin hartaasti toivon, että nuo ovat ollet Irman aikaansaannoksia, eikä sitä että näillä säillä mennään ensi kevääseen. Sateelta ja tuulelta ei tietenkään voi välttyä, mutta jos nyt edes vähän pienemmällä voimalla, kiitos! Myräkkä on lennättänyt meidän pihan täyteen puiden lehtiä ja irtotavarat kuten kukkapurkit kukkineen ovat saaneet kyytiä. Ja katkesipa tuosta pihalta yksi puukin. Ei onneksi kaatunut taloon päin. Edessä häämöttää rautakauppakeikka tai vastaavasti kyselykierros muutamilta naapureilta, josko saataisiin työkaluja, joilla saadaan kaatuneen puun runko halki poikki ja pinoon. Riittääpä taas emännälle hommia!

pihalle kaatunut puu

9. syyskuuta 2017

Cliffs of Moher




Kävimme katsomassa Irlannin suosituinta luontonähtävyyttä, Cliffs of Moheria. Nämä jylhät kallioleikkaukset sijaitsevat Irlannin länsi-rannikolla, noin 70 km Galwayn eteläpuolella. Olin toki nähnyt kuvia kohteesta ja paikka on arvatenkin ollut "täytyy päästä käymään -listalla". En ollut kuitenkaan sen tarkemmin selvitellyt millaisesta paikasta on itse asiassa kyse.

Lähdettyämme aamupäivällä ajelemaan Galwaysta kohti nähtävyyttä oli kovin sumuista ja mielessä ajatus, että tuleeko siellä edes näkemään mitään? Sellaisella hernerokkasumulla näkyvyys oli lähellä nollaa. Teimme matkaa pääosin Wild Atlantic Way :a pitkin, joka on Irlannin Länsirannikkoa kiemurteleva, Atlantin rantoja pitkälti myötäilevä tieosuus. Tien varrella on monia julmetun kauniita luontokohteita. Matkaa koko pohjoisesta etelään menevälle tieosuudelle kertyy yhteensä 2500 km, mutta meidän osuus tästä kauniista kokonaisuudesta oli tällä haavaa vain rapiat sata kilometriä.

Sumusta huolimatta pysähdyimme muutamaan otteeseen matkanvarrella katsastamaan maisemia. Rikkonaista rantakalliokkoa katsellessa muistin taas sen tosiasian, että pelkään korkeita paikkoja. Mies meni kurkistelemaan Nappula sylissään eräällä pysähdyspaikallamme näkymää korkeiden rantakallioiden yli. Pysyttelin suosiolla taaempana, mutta oli tietysti pakko aloittaa vouhottaminen ja ohjeistaminen siitä että, "yhtään lähemmäs reunaa et sitten mene...tai...tai..." Ja nähtävästi ohjeistus alkoi olemaan jo sen sorttista, että kauempana kävellyt saksalaisturisti naureskeli minulle. Tuli siinä sitten elävästi mieleen vuosia sitten Skotlantiin tekemämme vaellusreissu, jossa vuorenharjanteella huusin samaisia neuvoja niin kovaan ääneen, että jopa heinää kaikessa rauhassa mussuttavat lampaat juoksivat karkuun.

Niin. Tämän kokemuksen siivittämänä aloin miettimään, onkohan tässä mitään järkeä lähteä katsomaan korkeita kallioita, jos puntit tutisevat jo pienemmästäkin pudotuksesta.

Cliffs of Moher

Cliffs of Moher view

Pelko osoittautui onneksi aiheettomaksi, sillä Cliffs of Moherilla oli varauduttu turisteihin ja muihinkin korkeanpaikankammoisiin. Turisteja paikassa oli paljon, mutta ei kuitenkaan liiaksi saakka. Ja turismiin oli selkeästi panostettu. Paikalta löytyi asiallinen vierailukeskus palveluineen ja näyttelyineen, hyvät opasteet sekä leveä päällystetty kävelytie, jossa pääsi mainiosti etenemään rattaidenkin kanssa. Ja omaksi onnekseni rantatörmää suojasi sopivan korkea kiviaita, jonka suojista oli turvallista kurkkia maisemia ja räpsiä kuvia. Päällystetyn kävelytien varrella oli kolme tasannetta, joilta pääsi ihailemaan maisemia. Kävelytien ulkopuolellakin sai liikkua omalla vastuulla ja poluista päätellen yksi jos toinenkin jatkoi matkaansa opastetun alueen ulkopuolelle. Alueen ulkopuolella oleva polku oli suhteellisen viettävä ja kapea, joten sinne suunnatessa kannattaa varata hyvät jalkineet. Itsekin kävin siellä tallustelemassa muutaman paremman valokuvauspaikan toivossa, mutta totesin pian sen kivimuurin takana kävelemisen mielekkäämmäksi.

Cliffs of Moher on avoinna ympäri vuoden. Pääsymaksu alueelle oli aikuisilta 6 euroa ja alle 16 -vuotiailta ilmainen. Sisäänpääsy sisälsi auton parkkimaksun. Cliffs of Moherille näytetään tekevän useiden eri matkanjärjestäjien toimesta bussiretkiä ainakin Galwaysta käsin.

Kallioleikkaukset ovat ainakin monien puffinien ja muiden merilintujen koti. Näitä söpöläislintuja voi nähdä erityisesti kesäkuukausina kalastusreissuillaan, mutta vahva veikkaus on, että niitä joutuu ylhäältä käsin tutkailemaan kiikareiden linssien läpi.

Monesti olen näitä Irlannin säitä parjannut, mutta tällä kertaa meitä lykästi. Sumu nimittäin hälveni, taivas oli sininen ja aurinko pilkahteli lämpimästi kun pääsimme Cliffs of Moherille. Ja kieltämättä, vaikka turistipaikassa olikin, niin näky oli vaikuttava. Kalliot nousevat suoraan merestä korkeimmillaan 214m merenpinnasta ja jatkuvat yhteensä 8 kilometriä. Ympärillä on sinisenä aaltoilevaa merta, harmaita kallioita ja takana kukkuloina nousevia vihreitä niittyjä. Atlantin tyrskyjen hakatessa korkeita pitkälle jatkuvia kallioleikkauksia vasten tuli kieltämättä sellainen olo kun seisoisi maailman reunalla. Vaikka tässä tapauksessa se tapahtuikin sieltä kiviaidan luoman turvan takaa.

Cliffs of Moher

Cliffs of Moher