18. elokuuta 2017

Paluu vihreälle saarelle


Täällä sitä taas ollaan. Irlannissa.

Viimeiset pari päivää ovat  menneet ollessa, ihan kotikulmilla. Juuri ruokakauppaa kauempana en ole edes vielä käynyt.

Olen yrittänyt nukkua univelkoja pois. Purkanut laukkuja ja täyttänyt ruokakaappeja. Mitään isompia ponnisteluja en ole tähän väliin jaksanut ottaa, kun tuntuu että iso osa energiasta paloi Suomen päässä muuttohommien loputtomalta tuntuneessa viimeistelyssä.

Viidakoitunutta pihaa olen sentään sadekuurojen välillä siistinyt. Rikkaruohot saivat kyytiä ja pensaita tuli parturoitua. Mies oli onneksi leikannut nurmikon kertaalleen ennen meidän paluuta. Keväällä tein ison siistimisen pihan ja pensaiden suhteen. Silloin minua blogikommentissa varoiteltiinkin, että piikkipensaat kyllä kasvavat takaisin. Ja niinhän ne tekevät. Ujuttavat piikkisiä lonkeroitaan aidan toiselta puolelta. Tuskin pääsevät kuitenkaan enää täysin villiintymään, kun niille näyttää epäsäännöllisen säännöllisesti oksasaksia. Leikkuuintoa se tietysti vaatii!

pensaidenleikkuu

Kuten edellisessä päivityksessä ounastelin hämähäkit olivat kesän aikana seitittäneet ahkerasti taloamme ja niitä seittejä on löytynyt mitä merkillisimmistä paikoista. Pölyhuiskalle on riittänyt työnsarkaa.

Suomen ihana kuiva ja lämmin huoneilma on täällä vain muisto. Asunnossa oli tullessamme jämähtäneen kostea ilma, jota olen epätoivoisesti yrittänyt taltuttaa tuulettamalla. Tosin sekään ei täysin auta, koska ulkoilman kosteusprosentti pyörii 90% :ssa. Sentään muutaman päivän ahkera läpiveto alkaa pikkuhiljaa tuottamaan tulosta.

Kesän aikana suola ja muut mausteet olivat jämähtäneet kosteuden seurauksena kiinni maustepurkkeihin. Ja Suomesta kuskaamani Läkerolin xylitolpastillit muistuttavat lähinnä liimaa.

Samaten on pitänyt muistutella itseä vedenkäytöstä. Jos haluaa lämmintä vettä, pitää muista laittaa se ajoissa lämpenemään ja sitten vasta pääsee kikkailemaan erillisen kuuma- ja kylmävesihanan kanssa.

Irlantilainen maalaismaisema


Naapurinrouva oli yhtä puhelias kuin aina ennenkin. Kävin rimputtamassa hänen ovikelloaan tässä eräänä päivänä ja vein kiitokseksi Geisha -suklaarasian, kun hän on poissaollessamme toiminut talovahtina. Rouvalla oli ruoanlaitto kesken, mutta hän kutsui silti minut ja Nappulan katsomaan  puutarhaansa. Ja siinähän sitä vilahti pitkä tovi jos toinenkin, kun rouva esitteli istutuksiaan. Kotiin palasin molemmat kädet täynnä rouvan viljelemiä yrttejä.

Nappula on ollut taas pyörällä päästään. Tällä kertaa hän sentään tuntui muistavan jotakin tästä paikasta, eikä saavuttu ihan "uppo outoon paikkaan" kuten kesällä Suomeen mennessä, kun hän ei muistanut koko kotia. Mutta eiköhän tuo pikkuihminenkin tähän taas totu, niin kuin tämä emäntäkin. Pientä ponnistelua se vaatii molemmilta.

14. elokuuta 2017

Millä fiiliksillä takaisin?











Olen viettänyt lähes kaksi kuukautta Suomessa Nappulan kanssa. Vielä kuukausi sitten olin sitä mieltä, ettei paluu Irlantiin oikein hotsita. Ei sinäänsä, ettenkö sinne palaisi, mutta tuntui vaan jotenkin hyvältä olla Suomessa. Viettää kesäaikaa täällä. Tehdä tuttuja juttuja. Nähdä kavereita. Ymmärtää oikeasti mistä ihmiset puhuvat. Tietää kuuluvansa johonkin.

En ole muuten protestoinut yhtään kesäsäitä. Ainakin Turun seudulla, jossa olen ison siivun kesästä viettänyt ei ole satanut juuri nimeksikään ja Nappulakin on puettu kurahousuihin vain kahdesti koko kesän aikana. Kai sitä on ehtinyt tottua niin sateiseen ja tuuliseen säähän, että sen jälkeen kaikki tuntuu hyvältä.



Viimeiset pari viikkoa ja viimeistään sen jälkeen kun mies lähti edeltä vihreälle saarelle, aloin itsekin jo hieman odottelemaan paluuta. Isoksi osaksi sen vuoksi, että edeltäneet viikot ovat olleet melkoista härdelliä pakkailujen ja muuttokiireiden vuoksi. Toiseksi koti ei ole enää tuntunut siltä kodikkaalta kodilta, kun se on aiemmin ollut. Alkoi odottamaan sitä, että saa hetken hengähtää ja alkaa taas panostamaan niinkin arkisiin asioihin kuten ruoalaittoon, kaikenlaisten "tempaistaan nyt nopeasti jotakin pöytään täältä muuttolaatikoiden keskeltä" -settien jälkeen.



Tammikuussa Irlantiin lähti jännitys vatsanpohjassa. Kohti uutta seikkailua. Nyt se tunne nyt kadonnut. Tietää minne palaa ja kutakuinkin mitä edessä odottaa. Siitäkin huolimatta, etten oikeasti vielä tiedä mitä tulen syksyllä tekemään. Muuta kuin sitä perusarjenpyöritystä.

Siitä uskallan kuitenkin laittaa pääni melkein pantiksi, että hämähäkit ovat poissaollessamme valloittaneet seiteillää koko talon ja ällöttäviä littania nilviäisiä on ryöminyt ovien alla olevista raoista sisään ja tulleet tekemään tutkimusretkiä asuntoomme.  Yllättäviltä sateilta ei voi välttyä. Ja naapurinrouvan puheripulille näy loppua, kun kohtaamme tienposkessa.

8. elokuuta 2017

Tuska ja ahdistus



Tiedätte varmaan sen fiiliksen, kun muuton aika häämöttää horisontissa? Ensin on aikaa vaikka sun mihin "eihän tässä vielä mikään kiire ole" -asenteella. Sitten alkaa pukkaamaan tuskanhikeä ja ahdistusta koko homman kanssa. Useiden rutistusten jälkeen on se olo, että melkeinhän tuo on homma pulkassa. Ja niinkuin aina. Se ei ikinä kuitenkaan ole.

Eilen kävin muun muassa hakemassa vielä muutamat asiat kahdesta asuntoomme kuuluvasta varastosta, jotka mieheni sanojen mukaan olivat "tyhjiä". Tosiasiassa varastojen kanssa hulahti kaksi tuntia. Löytyi yllätyksiä ja lisää yllätyksiä. Oletetut tyhjät laatikot eivät olleetkaan tyhjiä vaan sisältä paljastui kaikenmoisia kätkettyjä aarteita. Olen muistanut omistavani yhtä sun toista, mitä en ole nähtävästi vuosiin muistanut, saati tarvinnut.

Kävin loppuvuodesta ison osan tavaroitamme läpi. Myin niitä kirpparilla, vein kierrätykseen ja heitin paljon pois. Kuvittelin siis kesällä asuntoon tullessa, että nyt siellä on enää vain se tarpeellinen. Puoli vuotta muualla oli nähtävästi tehnyt tehtävänsä ja todella monelle tavaralle ja asialle oli tässä vaiheessa helppo sanoa heipat. Sekä tehdä ihmeellisiä löytöjä muka jo läpikäytyjen tavaroiden joukosta. Vai keneltä muulta löytyy Hippo-pankkikirja 80-luvun taitteesta tai lähes uudenkarhea Silvermatic -kortti?


Sain käydä pinoittain vaatteita läpi ja ihmetellä miksi näitä kaikkia on oikein säästänyt? Varsinkaan niitä monia hameita ja shortseja, jotka eivät edes mahtuneet päälle. Niiden suhteen päätin olla realisti, enkä optimisti. Vaikka todella toivonkin, että tulee taas se aika, jolloin pääsen harrastamaan liikuntaa aktiivisemmin.

Homman edistymisestä ja lopun häämöttämisestä kertonee seuraava kuva.
Sisustus on ylittänyt skandinaavisen minimalistisuuden ja olen siirtynyt uudelle tasolle; askeettisuuteen. On muuten kätevää, että jäljellä on vielä tuollainen pöytävalaisin, jota voi iltojen hämärtyessä kuljettaa huoneesta toiseen, kun on näppäränä emäntänä ottanut kattolamput pois.

Hei hoi ja tohinalla kohti kalkkiviivoja!




28. heinäkuuta 2017

Myyty


kuva: Samu Franzen

Sen sijaan, että olisimme tulleet kesäksi Suomeen ihan vain heiluttamaan varpaita nurmikossa, on ohjelmassa ollut - ja tulee olemaan -  yksi jos toinenkin hoidettava asia.

Palasimme kesäksi omaan kerrostaloasuntoomme. Jätimme sen alun alkaen vähän niinkuin takaportiksi, jonne voi palata, mikäli asiat Irlannissa eivät lähtisikään sujumaan ihan niin kuin pitäisi. Olimme kuitenkin tehneet sen päätöksen, että kesään mennessä tiedämme mitä teemme. Vaihtoehdot olivat käytännössä palata takaisin Suomeen, vuokrata asunto tai myydä se.

kuva: Samu Franzen

Olemme asuttaneet seitsemisen vuotta mukavaa pitkälti itse remontoimaamme retrokolmiota, jossa olemme viihtyneet mainion sijaintinsa vuoksi erinomaisesti. Sen vuoksi päätöksenteko ei ollut kovin helppo. Kevään kuluessa olimme tulleet siihen tulokseen, ettei Irlannista ole mikään kiire pois ennen aikojaan ja tulemme olemaan siellä yhteensä sen kaksi vuotta, mikä mieheni tämän hetkiseen työsopimukseen on kirjattu. Pitkin kevättä aloitimme keskustelun asunnon kohtalosta, oikeastaan pääsemättä keskusteluissa puusta pidemmälle. Etäältä ratkaisu oli lopulta kuitenkin helpompi tehdä ja tulimme molemmat siihen tulokseen, että sen myyminen on järkevin vaihtoehto. Asunto pitäisi joka tapauksessa tyhjentää, tekisi sille mitä vain. Ja arvata saattaa, että se on koko prosessin hankalin ja aikaa vievin osuus.




kuva: Samu FranzenTiesimme, että asunto olisi helppo myydä itse. Meillä oli jopa pari kontaktia valmiina, jotka olivat joskus sanoneet “jos myytte joskus asunnon, niin ottakaa meihin yhteyttä”. Irlannista käsin pyysimme pari välittäjää paikalle antamaan hinta-arvion ja etänä hoidimme myös yhteydet näihin pariin kontaktiin. Kummankaan kanssa ei kuitenkaan edetty sen pidemmälle.

Lopulta päädyimme kuitenkin laittamaan asunnon välittäjän kautta myyntiin. Tulin Nappulan kanssa juhannuksen korvilla Suomeen ja tehtävänä oli siivota ja laittaa talviteloilla ja pölyn vallassa ollut asunto esittelykuntoon. Täytyy silti myöntää, että omaan kotiin saapuessa ja tutussa nojatuolissa asioita miettiessä alkoi koko myyntiin laittaminen harmittaa, vaikka sen järjellä ajateltuna tiesi viisaimmaksi ratkaisuksi.

kuva: Samu Franzen
Kaikki meni kuitenkin vauhdilla, suoraan sanoen kahden siivouksen taktiikalla. Ensimmäinen kuvienottoa varten ja toinen yksityisiä näyttöjä varten. Julkista näyttöä ei ehtinyt edes olemaan, koska hyväksyimme toisen yksisistä näytöistä jätetyistä tarjouksista. Että sukkana sisään ja nyt ollaan epävirallisesti kodittomia.

Hommathan eivät ole asunnon myyntiin loppuneet vaan sen jälkeen on alkanut tämä hankalampi ja oikeasti työtä vaativa osuus. Asunnon tyhjennys. Tästä entten tentten palloittelusta seuraa varmasti vielä tuonnempana lisää tarinaa. Saa pitää peukkuja ja toivottaa hyviä hermoja. Niille olisi nimittäin käyttöä.

Kuvat: Samu Franzen

4. heinäkuuta 2017

Nappula on sekaisin


Hupsista heijakkaa, kyllä se aikaa vaan lentää Suomessakin. Kaksi viikkoa hujahtanut täällä ihan tuosta vain. Ja tuntuu, ettei juuri mitään ole vielä ehtinyt tekemään, vaikka ehkä oikeasti onkin. Yhtä ja toista. Ja paljon on silti tekemättä. Matkasin Suomeen kahdestaan Nappulan kanssa ja pieni kanssaihminen on ollut tästä muutoksesta - no hieman sekaisin.

Ensimmäiset päivät hän roikkui lahkeessani ja toisteli "äiti, äiti". Ja ihmeekseen huomasi, että esimerkiksi leikkipuistossa muut ymmärsivät mitä hän sanoi. Niin ja tietysti hän ymmärsi mitä muut ympärillä olevat ihmiset puhuivat. Lienee merkillistä.

Sen jälkeen alkoivat kyselyt ja toteamukset: "Missä nyt ollaan?", "Mennäänkö sinne?", "Nyt ollaan Turussa". Pakkaa ehkä hieman sekoitti se, että edellisen puoli vuotta olimme muutamaa yöpymistä vaatinutta viikonloppureissua lukuunottamatta olleet samoilla kulmilla. Ja Suomeen saavuttuamme vietimme ensin muutaman yön kaupungissa, jonka jälkeen lähdimme juhannuksen viettoon mökkimaisemiin. Ja sitten taas takaisin kaupunkiin.



Tämän kesän asumme ihan omassa kodissamme eli palasimme samaan paikkaan, josta tammikuussa singahdimme vihreälle saarelle. Täällä siis odottivat monet tutut jutut, lukuunottamatta ne roippeet, jotka lähetimme muuttokuormassa Irlantiin. Olin siis jättänyt tänne  joitakin Nappulan leluja ja kirjoja. Yllätys oli kuitenkin suuri, koska hän ei tuntunut muistavat tästä asunnosta tai tavaroistaan yhtikäs mitään. Mihinkään ei ainakaan tullut sellaista tuttua reaktiota. Vaan lähinnä käveli ympäriinsä ja ihmetteli ääneen "Missä nyt ollaan?".

Ruokapöydässä hän totesi yhtenä päivänä "Ei ole alustaa" (hänellä on Irlannin kodissa Muumi -tabletti) ja jatkoi pian "Se on kotona".
Niin, pieni ihminen on nähtävästi omaksunut mikä on koti ja missä ollaan vierailulla.

Oli se koti tai alusta missä hyvänsä niin siitä huolimatta "isä on töissä". Oli päivä tai vuorokaudenaika mikä hyvänsä. Pian loppuu miehen kevätkauden vääntö ja hän pääsee toviksi lomailemaan kanssamme Suomeen.

26. kesäkuuta 2017

10+1 kysymystä ulkosuomalaisille

Ulkosuomalaisten bloggaajien joukossa on kiertänyt tovin  Liebster Award "10+1 kysymystä ulkosuomalaisille" -blogihaaste. Italiasta käsin mukavan elämänmakuista Ulkosuomalaisen ulinoita ja pulinoita -blogia kirjoitteleva Marika haastoi minut mukaan. Kiitos Marika! Tartun innolla elämäni ensimmäiseen blogihaasteeseen.



Itselläni on takana vasta puoli vuotta irlantilaista elämää, joten noviisina lähden vastailemaan esitettyihin kysymyksiin. 
 
1. Mikä on parasta tämänhetkisessä asuinmaassasi?

Äärettömän kaunis ja pitkälti karu luonto. Vihreät nummet, jyrkänteet ja pauhaava meri ovat ainakin vieneet tämän emännän sydämen.
Ja heti toisena tulee ystävälliset ja puheliaat ihmiset.

2. Entä ikävintä?

Minkään asian hoitaminen ei onnistu ensimmäisellä yrittämällä. Kaiken perään saa kysellä ja kysellä ja sitten kun joku asia vihdoin menee eteenpäin, niin siinä on yleensä aina joku mennyt vikaan. Esimerkiksi minulla on kiinteä kuukausimaksuinen puhelinliittymä (jonka sain pitkällisen säädön jälkeen). Yksikään lasku ei ole ollut sen suuruinen kun sen olisi pitänyt olla. Asiasta on käyty valittamassa puhelinliikkeeseen ja soiteltu palveluntarjoajalle, mutta kas kummaa mikään ei ole muuttunut vaikka ovat kuinka luvanneet.

3. Jos saisit matkustaa mihin tahansa maahan kahdeksi viikoksi ilmaiseksi, mihin matkaisit?
Uusi-Seelanti on kiehtonut minua pitkään, ehkäpä lähtisin sinne kun kerran ilmaiseksi pääsisi :)

4. Mihin kohteeseen matkustaisit uudestaan?
Voi, niitä on monia. Ehkä menisin Malesiaan snorklailemaan ja syömään herkullisia ruokia. Tai ehkä sittenkin Japaniin.

5. Mitä suomalaista ruokaa kaipaat eniten ulkomailla?
Ruisleipää ja salmiakkia olisin varmasti kaivannut, ellei niitä olisi ollut jemmanimisessä paikassa - kiitos vierailijoiden tuliaisten. Jossakin vaiheessa kevättä alkoi tekemään hirveäsi mieli savustettua lohta ja uusia perunoita. Nuo vajaukset tuli täytettyä moninkertaisesti Suomessa vietetyn juhannuksen aikana.



6. Uskotko muuttavasi joskus takaisin Suomeen?
Kyllä varmasti. Näillä tiedoin tulemme asumaan kaksi vuotta Irlannissa miehen työkomennuksen perässä.

7. Mikä on asuinmaasi hauskin/mielenkiintoisin juhlapyhä?
En ole päässyt vielä kokemaan koko vuoden juhlapyhiä, joten vastaan tähän ehkä hivenen tylsästi St.Patrick's Dayn. Tosin tänä vuonna tuona maaliskuisena päivänä oli kauhea sade ja viima, mutta sieltä suojavarustusten alta tiirailimme paraatia.

8. Mikä oli vaikeinta ulkomaille muutossa?
Asioiden selvittely Suomesta käsin. Kaikki (tai siis käytännössä mikään) ei sujunutkaan noin vain näpsäkästi sähköpostin välityksellä. Ja ehkä vielä suurempana ja ainakin fyysisempänä hommana tavaroista eroon hankkiutumisen. Se työ on vielä osittain kesken, joten sen vuoksi asia on kovasti mielen päällä.

9. Voisitko kuvitella asuvasi jossain muussa maassa kuin Suomessa tai tämänhetkisessä asuinmaassasi?
Voisinpa hyvinkin. Potentiaalisia maita on monin verroin enemmän kuin niitä joihin en voisi kuvitella muuttavani.

10. Mikä oli vuoden 2016 mieleenjäävin hetki?
Luulen, että se sijoittuu erääseen syksyiseen perjantaipäivään. Olin Nappulan kanssa kirjastossa, kun puhelimeni soi. Mies siellä soitteli ääni jännittyneenä: "Mulle tarjottiin työkomennusta ulkomailta ja nyt olisi viikonloppu aikaa miettiä mitä tehdään. Ajattelin soittaa sulle heti palaverin päätyttyä, niin saat vähän enemmän aikaa sulatella asiaa." Matkalla kirjastosta kotiin näin sattumalta työkaveriani, joka kyseli milloin palailen töihin. Taisin valehdella palaavani vuoden lopulla.
Ja tottahan toki Nappulan kasvua ja kehitystä seuratessa on ollut monta ikimuistoista hetkeä.

11. Aiotko matkustaa jonnekin tänä vuonna? Minne?
Kirjoittelen näitä vastauksia Suomesta käsin. Pientä Suomireissaamista on luvassa ja myöhemmin kesällä matkustan takaisin Irlantiin. Siellä tulee taatusti tehtyä vielä monta päivä- ja viikonloppureissua.


Heitän haasteen seuraaville kanssabloggaajille:

Monesti minun postauksiani kommentoineelle, Irlannista käsin Suomalaisvinkkeliä Irlantiin -blogia kirjoittavalle Kulttuurikorppikotkalle.

Vastikään Uuteen-Seilantiin muuttaneelle Johannalle, joka kirjoittelee hurttia Kiwikausi -blogia.

Lapinlahden muuttolintu -blogia kirjoittelevalle Annille Kansasiin.



22. kesäkuuta 2017

Viisi käytännönasiaa, joiden vuoksi on kiva olla Suomessa




Vielä muutama päivä sitten mietin, että onko Suomeen vielä edes tarpeellista mennä (jos nyt unohdetaan ne muutamat käytännön seikat, joiden vuoksi tulin tänne juuri nyt). Ei ollut ikävää. Jo kahden päivän jälkeen huomasin, että olihan tämä ihan huippujuttu ja taisi sitten kuitenkin olla vähän piiloikävä.

Aurinko on paistanut iloisesti Turussa ja toivottanut minut ja Nappulan tervetulleiksi. On ollut oikeastaan aika ihana olla Suomi-kotona. Tutuilla hoodeilla. Törmäillä nurkilla lähistön äitituttuihin ja kahvilla piipahtelevaan pikkusiskoon.

Pieniä mokiakin olen onnistunut tekemään, vaikken sen pidempään ole poissa ollutkaan. Ensimmäisenä päivänä puhuin kaupan kassalle englantia. Ehdin säikähtämään, ettei pankkikorttini enää toimi. No toimihan se, maksupäätteen etämaksukohta on Suomessa vain eri paikassa, kun mihin olen alkuvuodesta tottunut korttia lykkäämään. Niin ja onnistuin myös ajamaan autolla kaksi kertaa väärällä puolella tietä. Ensimmäisellä kerralla anoppi huomautti, että pitäisi ajella toisella laidalla. Toisella kertaa vastaantuleva auto. Huolestuneille tiedoksi, että anoppi oli ennen toista kertaa päästetty pois kyydistä. Eli ensimmäisellä ajolla ei tapahtunut sen dramaattisempaa.

Turun tori


Jo parissa päivässä olen ehtinyt fiilistelemään arjen pikkujutuilla, jotka ovat Suomessa paremmin Irlantiin verrattuna.

1. On yksi hana ja siitä tulee juuri sen lämpöistä vettä kun haluaa. Ei tarvitse kikkailla kahden erillisen; kylmä- ja kuumavesihanan kanssa. Luksusta!

2. Myös suihkusta tulee sen lämpöistä vettä kun haluaa. Vettä ei tarvitse lämmittää etukäteen tai kytkeä varaajaa päälle ennen suihkuunmenoa.

3. Kylpyhuoneen lattialämmitys. Tämä nyt ei liity varsinaisesti Suomeen. Mutta tästä "ylellisyydestä" saan kuitenkin kunnian nauttia kesän aikana.

4. Koti on mukava ja lämmin, eikä kylmän kalsea.

5. Kaupan kassalla ei tarvitse kiirehtiä. Pakkausalue kassan jälkeen on riittävän pitkä ja sen saa jaettua useamman asiakkaan kesken.

Pakko laittaa vielä kuudeskin, koska tää on niin hienoa.

6. Leikkipuistot. Meidän kodista muutaman minuutin kävelymatkan päässä on monta leikkipuistoa ja kerrostalon pihaltakin löytyy keinut ja hiekkalaatikko. Voi tätä mahdollisuuksien määrää!

Ja kyllä näitä varmaan tulee lisääkin, mutta fiilistellään nyt ensin näitä.

21. kesäkuuta 2017

Mikä murre?




Vihreän saaren emäntä lähtee marhailemaan kesäksi Aurajoen rannoille. En lupaa olla blogin suhteen kovinkaan aktiivinen kesän aikana. Joitakin Suomi -päivityksiä on varmastikin luvassa, mutta tarinat tältä vihreältä saarelta jatkuvat myöhemmin kesällä.

Kuvia putkahtelee facebookiin ja instagramiin. Tykkää ja seuraa tätä emäntää @vihreansaaren


Tällä hetkellä mietityttää miten päästään oikeaan murteeseen kiinni.
Sen sijaan, että kuuntelisin tätä murretta:



On taas kesäksi totuteltava tähän:



Lämpöä ja aurinkoa kesääsi!

19. kesäkuuta 2017

Viikon tapahtumat kuvina


Viimeisellä kokonaisella Irlanti viikolla toviin piti ehtiä tekemään yhtä ja toista. Tässä kuvina muutamia viikon sisällä tekemiäni asioita.

äiti-lapsijumppa


Meidän perusviikkoon kuuluvat muutamat vanhempi-lapsi harrasteet. Niihin oli päästävä menneellekin viikolla ja samalla sanoa heipat harrastekavereille. Yhtenä suosikkiharrastuksena on ollut niin sanottu Fit Mom -jumppa, jossa lasta käytetään painona. Äärettömän tehokasta ja hauskaa meistä molemmista. Eikä epäilystäkään etteikö tulisi hiki!

scones


Harrasteiden lisäksi kavereita on tullut viikon varrella nähtyä leikkipuistossa ja kaverin kotona kahviteltaessa. Ja hyvät kesät tullut toivotettua kertaan jos toiseenkin.

kasvistortilla


Kahvittelun lisäksi ollaan lounastettu kivassa kahvilassa, josta löytyy leikkipaikka lapsille. Kertonee jotakin tämän paikkakunnan pienuudesta, että menin kahvilaan kahdestaan Nappulan kanssa ja törmäsin siellä sattumalta kolmeen eri tuttuun. Kaikki olivat liikkeellä omissa seurueissaan.

Fish and chips


Kun nyt tähän ruokapuoleen päästiin, niin fish and chipsille oli päästävä ennen Suomeen lähtöä.

Ruusupuisto


Ja ruoasta ulkoiluun. Piti käydä katsomassa ovatko puiston ruusut saaneet uutta väritystä vai kenties jo rupsahtaneet. Nappula tepsutteli pitkin puistoa ja kävi tunkemassa nenänsä lähes joka puskaan "Ou mai gaad, kukka. Ou mai gaad haistaa" Oh my god -hokema on kovaa vauhtia pääsemässä ei -sanan kanssa tällä hetkellä käytetyimpien sanojen listalle.

Inch beach


Rantaretkestä kerroinkin jo edellisessä postauksessa. Tässä vielä fiilistelykuva Inch beachilta.

Park festival

Sunnuntaina kävimme viettämässä irlantilaista isäpäivää Féile na mBláth -puistotapahtumassa. Viikonlopun mittainen ilmaistapahtuma oli sekametelisoppaa lastenohjelmista keskiaika -juttuihin ja kaunein kukka -kilpailusta koiranäytökseen. Jokaiselle siis jotakin. Koska sää oli mitä mainioin, niin mikäs sitä oli puistossa istuskellessa.

Touhukkaan viikon jälkeen pitäisi alkaa heittämään tavaroita laukkuun, vaan eipä pakkashommat paljon innosta tällaisena aurinkoisena ja lämpimänä päivänä.



17. kesäkuuta 2017

Rantapäivä


Facebook muistutteli usean vuoden takaisesta reppureissulla otetusta rantakuvasta. Kuvassa huojuivat palmut ja taustalla väreili turkoosinsininen meri. Ihan niihin Väli-Amerikan lämpötiloihin ei täällä päästy, mutta täkäläisittäin hyvinkin mukaviin asteisiin kuitenkin. Silloin kun sää sallii ja vieläpä kun on viikonloppu, niin mikäpä sen parempi tapa viettää päivää kun lähteä rannalle. Kamppeet kasseihin, vähän evästä kylkeen ja menoksi.

Inch Strand on viiden kilometrin mittainen ranta, jota on monessakin eri lähteessä kehuttu. Kyseinen ranta on ollut jo hyvän tovin näitä "tarttis päästä" -paikkoja. Joo, yksi niistä monista.
Ranta tuntui olevan erityisesti surffareiden ja kiteilijöiden suosiossa, enkä ihmettele lainkaan miksi. Leveyttä ja pituutta Inchillä riitti, joten mahtui sinne surffareiden, ulkoilijoiden ja leijojen lennättäjien joukkoon meitä hiekkalinnan rakentajiakin. Ranta oli matala, mutta aallokko sen verran kova, ettei uimista tarvinnut miettiä. Kahlailu riitti.



Erikoista rannassa oli se, että sinne ajettiin autolla. Siis ihan konkreettisesti sinne rannalle. Tähän mennessä kaikilla niillä rannoilla, joilla olemme käyneet on ollut parkkipaikka tai useampia rannan sisäänkäynnin yhteydessä. Me jätimme tietämättöminä auton sisääntulon läheisyyteen ja kävelimme hyvän tovin mieleisellemme paikalle. Muut tuntuivat ajavat autolla haluamalleen paikalle ja rakensivat leirin tuulensuojineen ja grilleineen auton ympärille. Tai sitten vain tyytyivät makoilemaan auton takana tuulen suojassa.

Inch beach
Inch beach lapsille
Inch beach

Ostin muutama viikko sitten extempore -ostoksena tuollaisen rantateltan ja se oli varsin oiva kapistus tälle rannalle. Tuuli nimittäin puhalteli Amerikan suunnasta sen verran reippaaseen tahtiin, että telttaan pääsi mukavasti tuulta ja hiekkaa suojaan. No, sitä hiekkaa kulkeutui telttaan jostakin ihan muista syistä. Syyllinenkin löytyi.

rantateltta

Nappulan kanssa käytiin kädenvääntöä pidetäänkö sitä hattua päässä vai ei. Ei. Vaihdetaanko kuivat vaatteet päälle kun on mulannut meressä. Ei. Tässä äiti sai tahtonsa läpi. Vaihdettiin. Syödäänkö banaania välipalaksi. Ei. No vähän syötiin kuitenkin. Nukutaanko päikkärit. Ei. Pitkän taistelun jälkeen Nappula veteli kuitenkin makoisat päikkärit teltassa tuulen ja aaltojen kohinaa kuunnellen. Ja  sillä välin tämä emäntä pystyi uppoutumaan kirjan vietäväksi, ennen kuin se tulee palauttaa takaisin kirjastoon.

Eväiden tehon loputtua kävimme ennen kotimatkaa naukkaamassa vatsantäytettä rannan ravintolassa. Ja hyvin tuo alla oleva turistin näköinen henkilö jaksoi tuon setin voimalla sen puolen tunnin ajomatkan kotiin päin :)


Ihana aurinkokylpypäivä! Näitä lisää!

15. kesäkuuta 2017

Suomikesä lähenee. Mitä kaipaan eniten?


Matkaan Nappulan kanssa Suomeen ennen juhannusta. Mitään erityistä tarvetta ei ollut päästä Suomeen juhannukseksi, vaan siihen ajoivat ennemminkin muutamat käytännön seikat. Joista yksi on, että ennen juhannusta tuo jauhosäkki kulkee koneessa ilmaiseksi. Tai no lentoverojen hinnalla.

Olen yrittänyt viime viikkoina oikein miettimällä miettiä mitä reilun viiden kuukauden Irlannissa olon jälkeen kaipaa Suomesta. Aikahan ei ole kovin pitkä, joten mitään kovaa kaipausta ei ole päässyt syntymään.

Ruisleipä, salmiakki ja Fazerin sinisen hammasta ei ole päässyt kolottamaan, koska vierailijoita on kevätkaudella käynyt useampia ja kusti on polkenut yllätyspaketteja. Joten iso kiitos niistä! Minulla on siis ollut ilo omistaa salmiakilla kyllästetty herkkukaappi. Täytyy kyllä myöntää, että herkkukaapin varannot ovat kieltämättä huvenneet viime aikoina.

Miettiessäni niitä kaipaamiani asioita ovat useat ajatuksen kulut päätyneet yhteen ja samaan asiaan tai no esineeseen, vaikka olen yrittänyt johdatella ajatuksiani harhapoluille. Eniten kaipaamani asia on nimittäin aikoinaan Japanin reissulta ostamani puinen selänraaputuskeppi. Asialla, jolla nyt ei varsinaisesti ole mitään tekemistä Suomen kanssa, se nyt sattuu vaan olemaan siellä. Jonkun aivopierun seurauksena päätin nimittäin jättää sen Suomeen ja ottaa mukaan "kätevämmän" metallisen teleskooppivartisen korvikkeen. Väärin! Silloin kun haluaisi rapsutella selkää sieltä, minne käsi ei yletä, niin japanilainen puukäsi on ihan korvaamaton apu. Ja sopivan hellävarainen, toisin kuin se metallinen korvike. Että sitä tämä emäntä sitten eniten kaipailee.

mustikat
Jos siellä nyt joku alkoi vetämään hernettä syvemmälle nenään, niin tokihan sitä on mukava nähdä kavereita ja perhettä. Käydä saunassa, muuta kuin sellaisessa lehmän henkäyksen lämpöisessä huoneessa. Tepastella Aurajoen rantaa ees ja taas ja ihastella kuinka ihana kesäkaupunki se Turku onkaan. Käydä kauppahallissa lounaalla. Taikinajuuressa pullalla. Mennä uimaan uudistuneeseen Samppikseen. Eiköhän Ruissalossa rokata tänäkin vuonna ja osallistuta aika moneen muuhunkin kesätapahtumaan. Koluta leikkipuistoja (joita löytyy enemmän kuin se yksi) ja tsekkailla löytyykö hiekkalaatikon pohjalta vielä tuttuja mammoja. Että joo, onhan noita.

Puukäsi ja muut tutut, pian me taas tapaamme!

12. kesäkuuta 2017

Tyyli ennen kaikkea vai sittenkin päinvastoin?


Ulos mennessä ei juuri tunnu kesältä, mutta kesäkauden kiivaammasta alkamisesta kertovat ennen kaikkea turistit. Ja mistäpä ne turistit tunnistaa – jos jätetään rinkkaansa kantava tai laukkua perässään vetävä ja turistibusseista pällistelevät pois laskuista?

No tietysti pukeutumisesta. Näiltä seuduilta ei tulla hakemaan kaupunkilomien shoppailua, syömistä ja museoita vaan nämä alueet vetävät puoleensa todella oikeutetusta syystä luonto- ja retkeilijäturisteja. Ja nämä matkailijat tunnistaa ennen kaikkea vaelluskengistä ja kuoritakeista. Myönnän kyllä itse kuuluvani pitkälti samaan kuoritakkikööriin. Näissä alati vaihtelevissa säissä menen ennemmin käytäntö kuin tyyli edellä. Ja vanhana partiolaisena tuo tuollainen ulkoilupukeutuminen lienee jollakin lailla verissä.

vaelluskengät ja balleriinat

Viime viikolla olimme menossa taas yksille syntymäpäiville Nappulan kanssa. Synttärit vietettiin kotona ja sankari asuu reilun 45 min kävelymatkan päässä meiltä. Sää oli ollut taas koko sen päivän todella vaihtelevaa ja oikein naureskelin itselleni kun olin tekemässä lähtöä. Minulla oli jalassa vaelluskengät ja päällä se kuoritakki. Mukana oli myös balleriinat vaihdettavaksi jalkaan synttäreillä. Täällä kun tavataan olla kengät jalassa sisällä. Tämän lisäksi olin pakannut itselleni mukaan myös aurinkolasit, sateenvarjon ja sadehousut. Ja kappas vain, en pakannut turhaan. Kaikkia näitä tamineita tarvittiin.

Menomatkalla oli aurinkoista ja lämmintä. Kirosin kuumia kenkiä ja vähensin kerros kerrokselta vaatteita. Mutta ei syytä huoleen, oli minulla vielä vaatteita päälle, kun selvisin perille. Paluumatkalla alkoi sataa kaatamalla ja kiitin onneani, että olin pukenut ne vaelluskengät jalkaan, eikä tarvinnut taas talsia märissä kengissä.

Jos joku satunnainen lukija ihmettelee, miksi kävelen tuollaiset matkat, niin syy piilee siinä, että täällä ei ole julkista liikennettä. Taloudessamme on kyllä auto, mutta mies tarvitsee sitä päästäkseen kulkemaan töihin toiselle paikkakunnalle. Joten liikkumiseen paikasta toiseen käytän omia hevosvoimia. Joko kävelen tai pyöräilen.

Ruskeat vaelluskengät


Niin, miksi tulin aiemmin maininneeksi, että turistit tunnistaa katukuvasta? No siksi, että paikalliset eivät todellakaan pukeudu sään mukaan. Ainoastaan jos ovat menossa itse vaeltamaan. Sadekeleillä heitä ei paljon ulkona näy. Ja jos näkyy, he voivat hyvin vetää collegehupparin sateen suojaksi. Ja muutenkin he kulkevat pääsääntöisesti autoillaan, joten pukeutumisesta sään mukaan ei tarvitse niinkään välittää.

Ja vielä kun ne säät voivat olla täällä kutakuinkin samat näin kesä- kuin maaliskuussa, niin katukuvassa voi hyvin vilahtaa kaikkea t-paidan ja kevyttoppatakin väliltä. Mutta sitten kun paistaa ja on edes jollakin lailla lämmintä, niin kyllä ne kesävermeet vedetään hetimiten päälle. Ja auringosta nautitaan täysin siemauksin.

hyvät matkakengät

Tässä ja muissa pikkukaupungeissa tuntuu pukeutuminen noin yleisesti olevan vapaamuotoista ja rentoa. Tässä on varmasti suuri ero verrattuna vaikkapa Dubliniin tai muihin isompiin kaupunkeihin. Niin tai näin, täällä se menee useimmiten niin, että paikalliset naiset tuntuvat vapaalla pukeutuvan tyylikkäämmin kun taas miehet sonnustautuvat useimmiten farkkuihin tai verkkareihin ja Kerryn pelipaitaan. Jos nyt oikein karrikoidaan.

Viime viikonloppuna oli luvassa harvinaista herkkua kun lähdin äitikavereiden kanssa illalliselle ja muutamille lasillisille. Olen tehnyt saman havainnon jonkun kerran aiemminkin, että sitten kun lähdetään viettämään iltaa, niin vedetään todellakin ne ykköset päälle ja korkeimmat korot mitä kaapista löytyy. Ne tolppakorkoiset sandaalit voidaan yhtä hyvin laittaa jalkaan helmikuussa kuin kesäkuukausinakin. Ja sama pätee nahkasaappaisiin. Molemmat tuntuvat näillä kulmilla olevan käytössä ympäri vuoden.

9. kesäkuuta 2017

Expat-rouvan luksuselämä


Kun viime syksynä kerroin kavereilleni muuttavani Irlantiin miehen työkomennuksen perässä, tuli useammalta kommentteja – ehkä hivenen ironiseen sävyyn – "Mitä sä sitten meinaat siellä tehdä? Käydä kauneushoidoissa, aamuskumpalla hotellin kattoterassilla ja pelata tennistä (hyvännäköisen) valmentajan opastuksella?"

No näitäpä juuri. Sitähän se expat-rouvan elämä on. Pelkkää glamouria ja bling-blingiä. Vielä puuttuvien asioiden listalla ovat ainakin sisäkkö, autonkuljettaja, hieroja ja poolboy. Ainiin ja se allas kanssa.

skumppa


Te, ketkä olette blogiani pidempään seuranneet, olette ehkä huomanneet, että tällaisista jutuista en ole kirjoitellut. Siihen on ollut syynsä.

En ole manikyyrikiireiltäni ehtinyt noista jutuista raportoimaan.

Ei vaan, syy on paljon tylsempi. Näitä lueteltuja glamouraspekteja ei ole ollut. Eipä sinänsä, ettäkö sylkisin lasiini tai tennistunnit (sen hyvännäköisen valmentajan kanssa) eivät kelpaisi. Ne eivät vain kuulu ainakaan tämän emännän oletettuun "expat-rouvan luksuselämään". Tästä pikkukaupungista ei taida edes löytyä hotellin kattoterassia, jossa nauttia kuohuvaa. Hiustenleikkuusta olen kyllä haaveillut. Ehkäpä se onnistuu kesällä Suomessa, kun Nappulan saa helpommin hoitoon.

Oma "luksuselämäni" kuvana muistuttaa enemmänkin tätä:

lelukasa
























 ja syöttötuoliin tarttunutta kokkareista puuroa. Ja ruoanlaittamista. Kauppareissuja. Pyykinpesua ja siivoamista. Eli kovin on arkista ja kaukana siitä kuvitellusta luksuselämästä.

Jos nyt nuo tuollaiset yleisesti luksukseksi luokiteltavat asiat jätetään laskuista pois, niin on kuitenkin muutamia seikkoja mitkä antavat tällaisen täysin tavallisen expat-rouvan elämään kuitenkin  mukavuutta. Niitä ovat ainakin seuraavat jutut:

En juurikaan kärsi univeloista, ja jos kärsin, ne ovat pääosin itseaiheutettuja. Syynä omaehtoinen kukkuminen. Aamuisin noustaan ani harvoin ennen puolta kahdeksaa sängystä ja monesti varsinkin Nappula havahtuu alkaneeseen aamuun paljon myöhemmin. Tämä köllöttely pätee nimenomaan luksuselämää elävään expat-rouvaan ja hänen lapseensa, mies on ollut tuohon aikaan jo hyvän tovin matkalla töihin.

En elä minuuttiaikataulussa. Meidän arkea rytmittävät lähinnä yhteiset vanhempi-lapsi harrasteet ja treffit sekä muutaman iltana viikossa omat treenit. 

Pitkät kahvittelut ja lounaat. Vähintään kerran viikossa treffaan muiden äitien kanssa kahvin tai lounaan merkeissä keskustassa tai jonkun kotona. Näistä tilaisuuksista on harvoin kiire minnekään, ellei joku pikkuihminen revi totaalisesti pelihousujaan. Ja jos ei treffiseuraa jollekin viikolle löydy, suuntaamme näille ruokaretkille kahteen pekkaan Nappulan kanssa.

Oikeaa tai sitä arkielämän bling-blingiä vaan sinunkin viikonloppuun!

6. kesäkuuta 2017

Kalenterin mukaan pitäisi olla kesä


Nyt on sekaisin päivät ja vuodenajat. Täällä oli maanantaina arkipyhä, joten eilinen tuntui tietysti sunnuntailta ja tämä päivä maanantailta. Vaan eipä se niin menekään. Päivien sekoilun lisäksi tuntuu, kun kalenterissa olisi tehty viikonlopun aikana roima hyppäys eteenpäin. Muutamat viime päivät on nimittäin tuntunut ihan syksyltä. Taivas on ollut tasaisen harmaa, kova tuuli ja kuurottainen piiskaava sade ovat tuoneet syksyn tuntua. Lisäksi tuuli on puhaltanut takapihan kivetyksen täyteen kuivia ruskeita lehtiä. Ulkoilussa on palattu viime päivänä siihen irlantilaiseen perusmenoon mikä on yhtä kuin alati kastuvat lenkkarit ja sadesuojan kestokäyttö. Onneksi lahjaksi saamani sateenvarjo on toiminut jälleen kerran korvaamattomana kaverina. Eikä ole muuten ollut moksiskaan näissä tuulissa, ne perusvarjot olisivat sanoneet jo monta kertaa riks ja räks.

Postauksen kuvat ovat varmasti viikonlopun tyynimmältä hetkeltä, kun kävimme metsäretkellä. Huonojen säiden vuoksi oli pakko keksiä jotakin muuta mielessä juosseiden rantahaaveiden sijaan.

metsäretki


Vaikka syksyltä tuntuu, niin kiivaasti kalenteri etenee kohti keskikesää. Siitäkin huolimatta, että Saariselällä avataan uutisten mukaan laskettelurinteet uudelleen kesäkautta varten. Ajan kiitäminen tarkoittaa meidän tapauksessa sitä, että jo parin hassun viikon päästä heitetään reput selkään ja matkataan kohti Suomea. Ja kieltämättä, vaikka sitä vielä tiukasti täällä vihreällä saarella seistaan – tuulesta huolimatta – niin ajatukset ovat jo osittain Suomessa ja Suomen kesässä.

iso linnunpönttö

Matkaan lähtöä ei varsinaisesti helpota se, että pieni seuraneitini on alkanut voimakkaammin osoittaa uhmaiän merkkejä. "Ei, ei ja ei" kuuluu vakiofraaseihin samaten itkupotkuraivarit siitä, kun haluaisi rattaissa istumisen sijaan mieluummin kävellä. Sanoisin silti, että vähällä on päästy, mutta tähän tämä ei taatusti tule vielä jäämään. Voi olla, että saan vielä kokea herkkuhetkiä lentokoneissa, joissa tuo vielä toistaiseksi alle kaksivuotias matkustaa sylissäni. Sekä todennäköisesti estellä karkailuyrityksiä lentokentillä. Edessä tulee olemaan useampi viikko yh-äitinä, ennen kuin mies seuraa meitä kesälomiensa puitteissa Suomeen. Että, jos törmäätte tuossa muutaman viikon päästä lentokentällä emäntään, joka tuijottaa eteensä ja yrittää kerätä itseään ja laskea samalla hitaasti kymmeneen, niin se olen sitten minä.

3. kesäkuuta 2017

Epävirallinen sadetaulukko


Kun muutimme tammikuussa tänne Irlantiin olin toki henkisesti varautunut siihen, että täällä sataa. Paljon ja usein. Silti todellisuus oli odotettua märempää. Ainakin alkuvuosi tuntui kylmine sateineen ja jatkuvine tuulineen inasen ankealta. Aloin muutaman viikon täälläolon jälkeen merkkaamaan pisarankuvan seinäkalenteriin aina sateisen päivän kohdalle. Kuulostaa vähän eläkeläisten touhulta, mutta aloitin tämän vähän niin kuin todistaakseni itselleni, ettei täällä nyt kuitenkaan niin usein sada.

No nyt on tullut aika tarkastaa tietoja muutaman kuukauden ajalta ja katsoa tuleeko sitä vettä usein vai tosi usein. Koska tammikuu ei ollut merkkailujen suhteen kokonainen kuukausi, aloitetaan tilastojen seuraaminen helmikuulta.

Epäviralliseksi tämän kaiken merkitsemisen tekee se millä logiikalla (niin, siis muulla kuin naisen) olen noita pisaroita merkinnyt. Jos yön aikana on satanut, sitä ei lasketa, koska se ei ole haitannut minun elämääni. Samaten ihan pienintä pientä sumutinpullo tihutusta ei ole laskettu sateeksi. Sateeksi olen siis luokitellut sellaisen jolta on tarvinnut suojautua. Vetää huppu päähän, virittää rattaisiin sateensuoja, avata sateenvarjo ja mitä näitä keinoja nyt on.

Kas tässä:


Sadepäiviä
Päiviä kk
Helmikuu
18
28
Maaliskuu
17
31
Huhtikuu
9
30
Toukokuu
13
31

Siitäkin huolimatta, että noita sateisia päiviä on tälle tarkkailuajanjaksolle mahtunut, ovat ne lähes poikkeuksetta sadekuuroja. Joskus niitä tulee vain pari päivässä, toisinaan reilusti enemmän. Sinä aikana kun olemme täällä olleet, muistan vain kaksi päivää, jolloin on satanut aamusta iltaan. Ja varmaan niihinkin päiviin on mahtunut joku pieni sateeton tauko.

Omat pisaramerkintäni eivät – jännä juttu kyllä – kerro paljonko sitä vettä on oikeasti taivaalta tullut. Ihan vertailun vuoksi kaivoin vielä intterneetin ihmeellisestä maailmasta samalta ajanjaksolta tilastot täältä Traleesta ja Helsingistä. Tosin molempien tulokset ovat viime vuodelta. Helsingin keskimääräisestä sademäärästä alkuvuoden osalta suuri osa on varmastikin tullut lumena. Mutta onhan tuo silti suuntaa antavaa ja jonkinlainen todiste siitä, että sitä vettä täällä vaan ropisee jokunen pisara enemmän.



Helsinki
Tralee
Tammikuu
41mm
180 mm
Helmikuu
30 mm
120 mm
Maaliskuu
35 mm
120 mm
Huhtikuu
38 mm
80 mm
Toukokuu
35 mm
90 mm

Jatkan mummotouhuilua eli pisaramerkintöjen tekemistä vastaisuudessakin ja paljastan seuraavat tulokset tammikuussa. Tuskin maltatte odottaa :)

sademäärät irlannissa


Olettehan huomanneet, että löydätte Vihreän saaren emännän myös Facebookista ja Instagramista? Molemmista löydyn nimellä vihreansaaren. Siitä syystä, että Facebook tulkitsi Vihreän saaren emännän laittomaksi nimeksi. Eli blogilinkkauksia, kuvia ja muuta lainsuojatonta juttua lisää noilta kanavilta. Hyppää kyytiin!