26. marraskuuta 2017

Kiva viikonloppu


sateenkaari, pelto, lehdettömät puut

Koko loppuviikon on ollut kylmää ja vahvasti talven tuntua ilmassa. Asunnon lämmitysaikoja on täytynyt lisätä ja ostamalleni sähköpöhöttimelle on ollut käyttöä. Rakeita ja vettä on satanut pitkin viikonloppua ja ikkunoista näkyville vuorille on satanut kevyt lumipeite.

Miehen koko syksyn jatkuneiden työkiireiden vuoksi, olemme useampaan otteeseen huomanneet, että sosiaalinen elämämme on päässyt salakavalasti luiskahtamaan vähän raiteiltaan. Monesti viikonloput on tullut vietettyä omalla porukalla puuhastellessa. Ja tärkeää sekin tietysti on, koska sekin aika on ollut kortilla. Siitäkin huolimatta muidenkin ihmisten näkeminen ja ylipäätään sosiaalisten kontaktien ylläpitäminen on luvattoman tärkeää. Omalta osalta asiat eivät ole niin huonolla tolalla, koska tulen nähneeksi ihmisiä arkisinkin.

Perjantai-iltana pääsin kuitenkin pitkästä aikaa viettämään iltaa naisporukassa, kun seitsenhenkinen äitiseurueemme lähti yhdessä illallistamaan. Ja tulipa tarpeeseen, saada nauttia hyvää ruokaa hyvässä seurassa, ilman sitä lasten jatkuvaa keskeyttämistä ja säheltämistä. Onneksi näitäkin tilaisuuksia mahtuu silloin tällöin tähän kotirouvan elämään! Pukea päälle muutakin kuin tennarit ja jotkut niistä loppuun ajetuista farkuista. Mies tosin kohteliaaseen tapaansa totesi, että näytän planetaariolta säihkyvässä bling bling -paidassani. Mutta, ei annettu sen muuttaa tunnelmaa, vaan nautittiin illasta täysillä.

Lauantai-iltapäivälle Nappula oli saanut kutsun naapurustomme lapsen synttäreille. Synttärit vietettiin läheisessä, Hop Lopin kaltaisessa sisäleikkipuistossa. Itse sisäleikkipuistossa oli tietysti väkeä vaikka muille jakaa, mutta varsinaisilla synttäreillä Nappula erottui joukosta kuin rusina pullataikinasta. Hän oli juhlien ainoa vaaleaihoinen. Itse olen iloinen, että hän tottuu jo pienestä pitäen olemaan osana erilaisia väkijoukkoja, jossa kielet ja ulkonäkö vaihtelevat. Meillä oli kaikilla oikein mukava iltapäivä. Sillä välin kun Nappula veti sokeriöverit ja kiipeili liukumäissä, me vanhemmat pääsimme olemaan sosiaalisia muiden lasten vanhempien kanssa.

kananmunat, taikina, vispilä, maitotölkki


Sunnuntai-iltana olimme kutsuneet syömään väliaikaista poikamieselämää -elävän kaverini miehen. Kaverini on tällä hetkellä käymässä lapsensa kanssa Filippiineillä, omassa kotimaassaan. Mieheni on ystävystynyt hänen irlantilaisen miehen kanssa. Ja jälleen oli ilta, jonka jälkeen oli kylläisen mukava olo kaikkien syöminkien ja tarinoinnin jälkeen.

Päätimmekin, että vielä tämän vuoden puolella vietämme vastaavanlaisia sosiaalisempia viikonloppuja, vaikka pimenevinä iltoina se kotisohva meinaakin kummasti kutsua puoleensa.

2 kommenttia:

  1. Sosiaalinen elämä kuului lapsuuteni ja nuoruuteni perheen elämään runsaana ja kaikin puolin ravitsevana. Kaipaan sitä todella paljon. - Ihmisen, joka vajaassa vuodessa sujahtaa yhteisön sosiaaliseen verkostoon, täytyy olla kiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se etu tällaisessa pienessä paikassa asuessa on, että ihmisiin tutustuu aika helposti - ja samoja naamoja näkee monissa yhteyksissä. Suomessa minusta ei varmasti olisi pidemmän päälle asumaan näin pieneen paikkaan, mutta näin uutena tulokkaana se on tehnyt sosiaalisen verkoston tekemisestä helpompaa.

      Poista

Kiitos, kiva kun kommentoit!