Havaintoja, miten katolisuus näkyy Irlannissa

Olen ajatellut, että uskontoa ja politiikkaa ei tule sekoittaa tähän blogiin, mutta Irlannissa kun ollaan, niin uskonnolta tai oikeastaan kirkolta ja sen olemassaololta ei voi välttyä.

Sellaiset tietynlaiset uskonnosta ja kirkosta kumpuavat tavat näkyvät hyvin monessa asiassa ja pistävät silmään myös tällaiselle maahan muuttaneelle asioiden sivustaseuraajalle. Kun tulee maasta, jossa uskonto ei juurikaan arjessa näy ja jossa ennemmin keskustellaan siitä saako sitä Suvivirttä laulaa kevätjuhlassa, niin tällä saarella mennään monelta osin lähelle sitä toista ääripäätä. 

Irlantihan on katolinen maa, jossa edelleen valtaosa väestöstä kuuluu kirkkoon. Menneinä vuosisatoina ja -kymmeninä kirkko on ujuttanut juurensa käytännössä kaikkialle. Kutakuinkin ikäisemme naapuri esimerkiksi jutteli hiljattain, kun kävimme heillä kahvilla, että hänen nuoruudessaan urheiluseuratkin olivat kirkon alaisuudessa. Ja seurajaot oli tehty tiukasti kunkin seurakunnan alueen mukaan. 

Muistan pian Irlantiin muuttomme jälkeen ihmetelleeni kun joku kadulla juttusille pysähtynyt ihminen toivotti matkaa jatkaessaan siunausta. Tulkitsin tämän kaduntallaajan ensin joksikin uskonnolliseksi hihhuliksi. Tänä päivänä näihin toivottelijoihin on täysin tottunut. Ovella voi käydä nettiliittymän kauppaaja, joka toivottaa lähtiessään siunasta ja saman saattaa kuulla kaupan kassan suusta. Eikä ole kerta tai kaksi kun nunna on kävellyt kadulla vastaan jakamassa pieniä narun päässä roikkuvia amuletteja (näille on varmasti joku virallinen termi) siunausten kera.

Harmaiden kivisten kirkkorakennusten lisäksi Irlannissa liikkuessa ei voi olla törmäämättä erilaisiin pyhimyspatsaisiin, joita voi löytää niin puistoista kuin liikenneympyröistäkin.

Valtaosa Irlannin kouluista on tänäkin päivänä katolisen kirkon alaisuudessa. Isommista kaupungeista löytyy toki joitakin vaihtoehtoisia kouluja. Kirkkoon kuulumaton kaverini kertoi, että hänen tyttärensä ei tarvitse osallistua koulun uskonnontunneille, mutta täällä uskonto ei jää pelkästään uskonnontunneille. Kaverini kertoi tyttärensä osaavan liudan erilaisia rukouksia ja oppineensa tekemään ristinmerkin edessään. Koska koulut ovat kirkon alaisuudessa, tarkoittaa se sitä, että niiden tehtävä on järjestää niin sanottu ensimmäinen ehtoollinen ja konfirmaation.

Ensimmäinen ehtoollinen järjestetään kun lapset ovat kahdeksan vuotiaita. Tähän liittyen ihmettelin alkuun miksi niin monessa kaupassa myydään hyllymetreittäin morsiusneitojen asuja? Kunnes selvisi, että tytöt puetaan ensimmäisellä ehtoollisella tällaisiin valkoisiin morsiuspukuja muistuttaviin asuihin ja pojat vastaavasti tummiin pukuihin.

Vielä muutamia vuosikymmeniä sitten vahvasti katolisen maan kirkko koki kovan kolahduksen. 2000-luvun taitteessa alkoi tulemaan julki pappispiireissä tapahtuneita lasten hyväksikäyttötapauksia sekä muita kamaluuksia muun muassa nunnien lapsikaupoista. Kirkossa käyminen lienee vähentynyt kaikkien näiden hämärien tapausten myötä ja onpa elo muutenkin maallistunut tällä saarella. 

Kaverini kertoi appivanhemmistaan, ettei appi käy enää messuissa. Mutta anoppi käy, tosin enemminkin sen vuoksi, että olisi paremmin perillä kylän juoruista. Kirkolla tuntuu siis olevan edelleen iso sosiaalinen merkitys varsinkin pienillä paikkakunnilla

Mieheni kertoi, että oli lukenut töissä erään tavarantoimittajan toimitusehtoja. Yhdeksi ehdoksi tavaran mahdolliselle viivästymiselle oli kirjattu Jumalan teot. Että näin! Uskonto näkyy arkisessa aherruksessa.