Pilkkomista ja pakkopullaa

En ole koskaan ollut mikään Kokki Kolmonen tai nauttinut suuren suuresti ruoanlaittamisesta. Tämä tämänhetkinen elämäntilanne on enemmänkin ajanut minut sen hellan eteen. Siitä huolimatta, ettei ruoanlaittaminen ole minun intohimoni, heilun monta tuntia päivästä siinä keittiön tasojen edustalla.

Toisin kuin tästä alusta saattoi kuvitella, ei minulla ole mitään inhoa keittiöhommia kohtaan, se on ehkä enemmänkin tämä elämäntilanne. Joka päivä on laitettava ruokaa. Se pakkotilanne on tehnyt ruonlaittamisesta ajoittaista pakkopullaa. Suuren osan ruoista teen siitä huolimatta itse, eineksiä meillä käytetään todella minimaalisesti. 

Ruoanlaittaminen oli erityisen kivaa silloin kun meillä ei vielä ollut lapsia. Kokkasimme vain viikonloppuisin, koska molemmat söivät päivisin lounaansa töissä. Ja iltaisin. En edes suoraan sanoen muista mitä iltaisin söimme. Varmaan jotakin myslijogurttisekoituksia tai leipää. Siihen aikaan tuohon kokkaamiseen oli vielä aikaa. Nykyään tuntuu, että aina kun yritän asettua tarpeineni siihen keittiöntason eteen, alkaa taustalla tapahtumaan. Yht'äkkiä äitiä tarvitaan johonkin, jotakin sattui ja toista harmittaa. Kummasti siinä alkaa itseäkin ketuttamaan. Varsinkin jos on nälkä. Mutta onneksi on niitä elokuvamomenttejakin; emäntä pilkkoo essu päällä aineksia ja lapset leikkivät sulassa sovussa taustalla. Ulkona paista aurinko ja linnut laulavat. Keitoksistakin tulee tietysti täydellisiä.

Suosikkiarkiruokiani ovat helpot ja nopeat, mutta maukkaat ruoat. Sellaiset, jonka valmistamiseen ei mene törkeästi aikaa, eikä jälkitöihin mene pientä ikuisuutta eli koko keittiön tavara-arsenaalia (vaikka se rajallinen onkin) tarvitse sotkea. Arjessamme pyörii sellaiset reilut kymmenen aika vakkariruokaa, sentään sekin lista välillä vähän uusiutuu.

Noin yleisesti olen ruoanlaiton suhteen vähän sellainen sinnepäin emäntä, joskus toki tulee mittailtu tarkemmin aineksia, mutta monesti ne menevät mutulla. Tässä eroan aikalailla miehestäni, joka ruokaa laitteissaan mittaa tarkasti ainekset. Ja esimerkiksi ne pilkkomamme vihannekset erovat toisistaan kuin yö päivästä. Miehen pilkkomat porkkanpalat näyttävät jämptisti samankokoisissa siisteiltä tulitikuilta, toisin kuin omat tekeleeni näyttävät siltä, että veitsi on nimenomaisesti lävistänyt sen porkkanan.

Tulevana viikonloppuna lupaan kuitenkin olla tekemättä yhtäkään ruokaa. Lähden nimittäin pienelle omalle lomalle miehen jäädessä lasten kanssa kotiin. Kyselikin haluaako mies, että teen heille ruokia valmiiksi. Ei ole kuulemma tarvetta. Täytän kuitenkin jääkaapin ja taidan kaikesta huolimatta tehdä jonkun ruoan semivalmiiksi. Veikkaan kuitenkin, että tulevat syömään jotakin muuta kuin vastaavissa tilanteissa omassa lapsuudessani. Ne olivat nimittäin juhlpäiviä, kun me lapset jäimme iskän kanssa kotiin. Silloin sai aina ruoaksi ranskalaisia ja niiden kyljessä muhinutta HK:n sinistä lenkkiä.