Siis minkä rajan?
Olen Pohjois-Irlannin pääkaupungissa Belfastissa. Pohjois-Irlanti kuuluu Iso-Britannialle. Ja sain oikein kunnolla ulkomaanmatkan tuntua, kun jouduin vaihtamaan valuuttaa euroista punniksi.
Ainakin Euroopan tästä nurkasta (tällä tarkoitan nyt Irlannin tasavaltaa) katsottuna tällä Irlannin saarta halkovalla rajalla on erityisen suuri merkitys Britannian Brexit-neuvotteluissa. Tällä hetkellä paikalla on muodollinen raja, ei passintarkastuksia tai muita virallisuuksia. Rajaa ei siis huomaa ylittäneensä. Ellei sitten satu huomaamaan Welcome to Northern Ireland- kylttiä. Liikenteessä on tietysti enemmän Britannian rekkareilla varustettuja autoja ja iirinkieliset tieopastekyltit vaihtuivat pelkästään englanninkielisiin. Ja garda muuttuu police :ksi. Mutta muuten maisema jatkuu vihreänä, jota valkoiset lampaat täplittävät. Pellot erottuvat toisistaan kiviaidoilla ja rakennustyyli pysyy samanlaisena. Piikkipensaita kasvaa täälläkin.
Historian lehtiä ei tarvitse kääntää kovin paljon taaemmas, kun etelä ja pohjoinen olivat kuin kaksi erilaista maailmaa. Leppoisampi etelä ja lähes sisällissodan vallassa ollut pohjoinen. Pohjois-Irlannin villeimmät vuodet elettiin 70-luvulla, jolloin Britanniaa kannattavat unionistit ja Britanniasta eroa haluavat nationalistit ottivat hanakasti yhteen. 30 vuotta jatkuneissa levottomuuksissa kuoli tuhansia ihmistä. Pohjois-Irlannin rauhansopimus eli niin sanottu pitkänperjantain rauhansopimus astui voimaan vuonna 1998.
Mies teki parikymmentä vuotta sitten poikain kanssa roudtripin Irlannissa ja hänelle Belfast ja Pohjois-Irlanti on jäänyt mieleen lähinnä ahdistavana paikkana. Tuolloin rajanylittäjien autoja osoiteltiin tankkereista suoraan konekivääreillä ja rajanylityspaikan jälkeen pusikoissa vilisi raskaasti aseistettuja sotilaita. Tuohon aikaan autopommi-iskut Pohjois-Irlannissa olivat vielä yleisimpiä.
Itse halusin tehdä Belfastin reissun ennen Brexitin voimaantuloa. Tiesin, että nyt kulkeminen onnistuu vielä ongelmitta. Siihen on tuntunut varautuneen moni saaren pohjoisosissa asuva, sillä pohjoisirlantilaisilla on oikeus päättää haluavatko he Iso-Brirannian vai Irlannin tasavallan passin. Yllättäen Irlannin passien hakeminen on ruuhkautunut, koska sen turvin pohjois-irlantilaiset saavat käsiinsä EU-passin.
Mielenkiinnolla jään seuraamaan pääsevätkö päättäjät sopuun ja päätöksen kuukauden päästä olevan määräajan umpeuduttua. Luonnollisesti päätöksen vatvomista odottavat kuumeisimmin ne, joiden koti on rajan toisella puolella ja työpaikka toisella. Tai ne maanviljelijät, joiden pellot ovat rajan molemmin puolin. Tällä saarella vastustetaan kovaa rajaa, joka toisi tullessaan passintarkastukset ja estäisi tavaran kulkemisen vaivattomasti etelän ja pohjoisen välillä.
Haavat eivät parissa vuosikymmenessä ole ehkä vielä täysin arpeutuneet, arjen hankaloittaminen lisäksi saarella pelätään vanhojen haavojen aukeamista. Tammikuussa Pohjois-Irlannin Londonderryssä tehtiin peloittelumielessä autopommi-isku. Toivotaan, että raja on maaliskuun lopun jälkeenkin se näkymätön raja, jonka molemmin puolin lampaat mutustavat ruohoa kiviaidoilla rajatuilla laitumilla.
Tuo repii taas perheet ja suvut rikki. On ikävää, jos väkivaltaisuudet taas leimahtavat ilmiliekkiin. Pysyvästä sovinnosta heräsi toivo, kun kuningatar Elisabet teki valtiovierailun 2011 Irlantiin, mutta sitten tuli tämä kansanäänestys 2016. Kuinkahan kyllästyneitä britit itse ovat nyt tuohon vatvomiseen, vatuloimiseen ja poliitikkojen riitlyyn? Olivat jo näköjään kyllästyneitä viime lokakuussa, kun olin viikon serkkujeni tykönä Yorkshiressä, ja jo silloin tuli uutisissa tuutin täydeltä brexitiä. Minulle riitti jo viikonkin kiistely. Sen jälkeen asiaa vatvotaan kiihtyvällä tempolla myös meidän saksalaisessa mediassamme. En tiedä, miten helpoksi brittiäänestäjät eroa EU:sta mahtoivat kuvitella.
VastaaPoistaEi ole eroa EU:sta helpoksi tehty, eikä myös sovinnon aikaansaaminen siitä minkälaisella sopimuksella ero saadaan aikaan. Melkoista vatvomista homma on tosiaan ollut ja ihmettelen suuresti, jos pääsevät kuukauden aikana jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen. Ja todella toivotaan, etteivät väkivaltaisuudet palaa saaren pohjoisosiin! Kiitos kommentistasi Katriina!
PoistaAikanaan Suomessakin järjestettiin kansanäänestys EUiin liittymisestä. Äänestys oli neuvoa-antava. Meillä oli vessalukemisena aiheesta tehty kirja. Ei ole tiedossa, kuinka moni sen luki.
VastaaPoistaOn tässä Brexit-uutisoinnin jatkuessa tullut joitakin kertoja mieleen, oliko äänestäjillä riittävästi ja relevanttia tietoa Brexitin vaikutuksista eri elämän alueilla.
Uskaltaisin väittää, ettei äänestäjillä (ainakaan suurimmalla osalla) ollut minkäänlaista hajua miten moneen asiaan Brexit vaikuttaa. Jotenkin on vaikea uskoa, että tähän hommaan olisi lähdetty, jos taustat olisivat olleet tiedossa.
PoistaNiin minäkin ajattelen.
VastaaPoistaTässäkin asiassa näyttää taistelu ja sen voittaminen tärkeämmältä, kuin asia, josta taistellaan.