Paddy syntyi maaliskuun alussa. Hän sai Suomen kansalaisuuden, vaikka syntyikin Irlannissa. Irlantilaista hänestä ei tullut, koska me molemmat vanhemmat olemme suomalaisia ja olemme asuneet maassa alle neljä vuotta. Ennen vuotta 2005 tilanne on ollut toinen, silloin Irlannissa syntyneet ovat saaneet automaattisesti Irlannin kansalaisuuden, sukujuuristaan riippumatta.
Siitäkään huolimatta tämä paperilla suomalaistuminen ei mennyt ihan sormia näpäyttämällä.
Ehkä jokunen muistaakin, että mietiskelin alkuvuodesta mikä lapselle annettaisiin nimeksi. Nimiehdotuksia meillä oli tytölle ja pojalle, muttei yhtä ylitse muiden. Siksipä olimme sairaalassa melkoisia kummajaisia, kun meillä ei ollut vauvalle nimeä, siis lempinimi Paddya kummempaa.
Viikko sairaalasta pääsemisemme jälkeen löimme nimen lukkoon ja marssimme papereinemme virastoon, jossa nimi tuli rekisteröidä. Kyseinen virasto hoiti näitä nimiasioita vain yhtenä päivänä viikossa. Sinne olisi pitänyt varata käynti etukäteen, mutta yllättäen kukaan ei vastannut puheluihin. Rekisteröintiä varten tuli ottaa mukaan esitäytetty lomake, johon oli täytetty vauvan nimi, syntymäaika, osoite ja vanhempien tiedot. Sairaalasta saatu paperi sekä meillä vanhemmilla piti olla passit mukana. Olimme varautuneet siihen, että jokin tuossa kirjaamisessa menee keturalleen ja tietokantaan lyödään ihan väärä nimi. Ei nimittäin olisi ollut ensimmäinen kerta. Sen sijaan meidät otti vastaan rouva, joka käänsi koneensa suurikokoisen näyttönsä meihin päin ja pyysi tarkistamaan huolella, että kaikki tiedot oli lyöty oikein. Itse tietojen rekisteröiminen oli ilmaista, mutta jos dokumentin halusi printattuna, se maksoi 20€. Ja tiedoksi muuten, että Paddya ei rekisteröity Kariksi, vaikka tätä nimeä kovasti ehdoteltiinkin Facebookin puolella.
Ennenkuin syntymätodistus eli tämä printattu paperi on virallinen syntymätodistus, se pitää virallistaa. Virallistaminen tapahtui hankkimalla siihen Apostille -leima. Leimaamista varten lähetin syntymätodistuksen kirjattuna kirjeenä seuraavaan virastoon Dubliniin. Leimaaminen maksoi 40€.
Postipate kuskasi leimatun syntymätodistuksen kotiin pari viikkoa lähettämiseni jälkeen. Tättärää, ensimmäinen osio purkissa. Paperin myötä homma oli kunnossa Irlannin päähän, nimen rekisteröinnin myötä Paddy sai automaattisesti PPS -numeron eli niin sanotun Irlannin henkilönumeron.
Seuraava tehtävä oli hankkia Paddylle Suomen sosiaaliturvatunnus. Tätä ulkomailla syntynyt suomalainen lapsi ei automaattisesti saa, vaan sitä tulee hakea. Tätä varten tarvittiin virallistettu syntymätodistus, hakulomake sekä varmuuden varalle kopiot vanhempien passeista. Tämän pumaskan lähetin kirjattuna kirjeenä Suomen Dublinin suurlähetystöön leimattavaksi, josta he toimittivat sen edelleen maistraatiin Suomeen jatkokäsittelyä varten. Lapsella tulee olla ensin Suomen sosiaaliturvatunnus, ennen kuin hänelle voi anoa passia. Tähän sosiaaliturvatunnukset saamiseen hupenikin sitten kokonainen kuukausi. Suurlähetystössä näitä leimauksia tehdään kerran viikossa ja epäonneksi samaan ajankohtaan osui myös leimaajan loma. Maistraattiin, jonne olin myös erikseen yhteydessä, pyydettiin varaamaan pari viikkoa sosiaaliturvatunnuksen saamiseen.
Siinähän sitä oli sitten hyvin aikaa otattaa Paddysta passikuvat. Se olikin omalta osaltaan haasteellista. Pidin Paddya käsi suorana sivuillani ja kannattelin toisella kädellä hänen niskaansa. Ei ihan kevyt nakki pidellä ruoka-aikaan kotona ollutta jantteria paikoillaan, joka vielä halusi koko ajan tunkea toisen käden suuhunsa.
Kun sosiaaliturvatunnus vihdoin kolahti turvameilillä miehen sähköpostiin otin yhteyttä Suomen Dublinin suurlähetystöön ja varasin sinne ajan passin hakemista varten. Lapsen ensimmäistä passia varten paikanpäälle tulee mennä lapsen kanssa. Täällä tosin riitti se, että toinen vanhemmista menee paikalle ja toiselta on asiaan valtakirja. Molempien vanhempien passit tuli olla mukana. Valokuvan, valtakirjan ja passien lisäksi mukana tuli olla se sosiaaliturvatunnus sekä kuitti etukäteen maksetusta passista. Passi maksoi 140€ (Suomessa hinta on noin 50€). Tämän lisäksi maksoimme etukäteen passin postituskulut, muutoin se olisi pitänyt hakea Dublinista, jonne meiltä on se neljän tunnin matka.
Ja hei tättärää, tänään postipate rinkutteli ovikelloa ja pyysi allekirjoittamaan lähetyksen. Täpärästi alle kolmen kuukauden selvittiin tästä rastista, sillä Paddy sai vihdoin passinsa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kiva kun kommentoit!