Paluu arkeen

Loma ja löyhät aikataulut ovat tosi jees. Siitä huolimatta Nappulan kahden viikon pääsiäisloman jälkeen arki tuntuu kuitenkin taas hyvältä vaihtoehdolta. Ihan siitäkin huolimatta, että ensimmäiset päivät ovat aina aikamoista nikottelua. Saada lapset ajoissa nukkumaan - tai saahan ne ajoissa sänkyyn, mutta nukahtaminen on ihan toinen juttu, saada heidät aamulla ylös, tehdä eväät ja selvitä ajoissa ovesta ulos.

Monella tapaa loma oli paikallaan meille kaikille. Löyhien aikataulujen ja pidempään nukkumisen lisäksi tuli vietettyä enemmän aikaa perheenä ja tehtyä paljon kivoja juttuja kun miehelläkin oli muutamat ekstrapäivät vapaata. Jälkimmäisen pääsiäislomaviikon hän työskenteli etänä, kotoa käsin. Se toki asetti omat haasteensa. Meillä ei ole työhuonetta, vaan mies teki töitä keittiössä. Voit varmasti kuvitella, että kahden pienen lapsen taloudessa on harvoin hiljaista ja desibelit ovat monesti ihan omaa luokkaansa. Senpä vuoksi tein lasten kanssa katoamistemppuja kirjastoon, leikkipuistoon ja rannoille, jotta mies sai työrauhan. Onneksi säät olivat pääasiassa ihanan keväiset ja kaikkea mahdollista ulkoilua teki enemmän kuin mielellään.

Tokihan toisen lomaviikon lopulle iski yksi voimakas myrsky. Tällä kertaa ei kaatunut pihasta puita, eivätkä tavarat lennelleet ympäriinsä, kun kävin ennen myrskyn iskemistä keräämässä kukkaruukut ja pihalelut pois ja siirtämässä pihapöydän tuoleineen ja grillin seinän viereen. Käytännössä myrskyn jäljiltä piha oli täynnä oksia ja ikkunat muuttuivat ihan tomuisiksi. Ehdin useampaan otteeseen luulemaan, että on todella sumuinen päivä, kunnes tajusin ikkunoiden saaneen uuden kuorrutteen. Alakerran ikkunat sain pestyä, mutta into pesutouhuihin hyytyi ennen yläkertaa. Jään suurella innolla odottamaan seuraavaa ikkunanpesuinnostusta!

Olen aiemminkin huomannut, että loma-aikoina olen jokseenkin laiska sosiaalisten suhteiden kanssa. Ehkä sitä kaipaa jonkinlaista nollausta, enkä myöskään halua sopia liikaa aikataulutettuja menoja. Niinpä havahduin jo ensimmäisenä päivänä loman päättymisen jälkeen, että olen sopinut treffit jos kolmannetkin tuleville päiville. Näillä askelmerkeillä aloitellaan arkea.

Ostoksille Irlannissa - Kildare Village

Mikäli Irlannin lomalla mielii shoppailemaan ja ajatuksena on liikkua isoimpien kaupunkien ulkopuolelle, kannattaa Kildaren pikkukaupunki pitää mielessä. Viitisenkymmentä kilometriä Dublinista sisämaahan päin, Kildaren kaupungissa sijaitsee maan ainoa outlet ostoskeskus.

Kildare Village on hyvällä maulla tehty outlet ostoskeskus. Puisia vaaleansävyisiä kaupparakennuksia ja kävelykujilla kauniita istutuksia ja penkkirykelmiä. Ainoa asia, mikä tässä sateen maassa paikassa mietitytti olisiko liikkeiden välistä viihtyisää käytävää kannattanut kattaa? Meidän vierailupäivänä taivas oli tutun harmaa, mutta sateesta ei ollut pelkoa.

Kildare Villagesta löytyy satakunta myymälää. Vaatteita, asusteita, urheiluvälineitä, kelloja ja koruja sekä keittiötarvikkeita. Merkit ovat tunnettuja merkkibrändejä, mutta tälle emännälle löytyi läjäpäin ennalta tuntemattomia liikkeitä - johon mieheni totesi pilke silmäkulmassa mikä se sellainen expat rouva on, joka ei kaikkia merkkiliikkeitä tunnista? No tällainen maalaisemäntä tietysti! Kauppojen lisäksi outlet ostoskeskuksesta löytyi useampi ravintola ja kahvila. 

Kildare Village oli yllättäen hyvin täynnä lauantai-iltapäivänä kun ajelimme Dublinista kotiin päin. Lounastimme viihtyisässä italialaishenkisessä ravintolassa. Useassa pöydässä oli naisseurueita ostoskasseineen ja viinilaseineen lounaalla. En paheksu lainkaan konseptia! Vaan innostuin itsekin ottamaan lasillisen ja varmistamaan mieheltä, että olihan se ihan ookoo, että hän ajaa kotiin.

Lapsille outlet ostoskeskuksen alueelta löytyi leikkipuisto, joka oli oiva paikka päästellä suurimmat höyryt pihalle ennen kotimatkan jatkumista.

Auton lisäksi Kildare Villageen pääsee Dublinin suunnasta bussilla ja junalla. Ostoksia Outlet keskukseen pääsee tekemään joka päivä.

Postikorttimaisemassa

Jos minua pyydettäisiin ottamaan Irlannista postikorttiin kelpaavia kuvia tai vinkkaamaan mistä niitä kuvia kannattaisi ottaa, olisi minulla heittää hihasta kohde jos toinenkin, joka kelpaisi siihen tarkoitukseen.

Aiemmin kerroinkin, että pääsiäisloman aikana oli suunnitteilla käydä niin Dublinissa kuin lähikulmilla. Irlannin kevät on ollut parhaimmillaan. Lähikulmilla on käyty tutulla puistoalueella picnicillä ja ulkoilemassa niin ennestään tutuissa maisemissa kuin uusillakin kulmilla.

Löytämäni ulkoilureitti, täältä meidän asuttaman Kerryn kreivikunnan, Kenmaren kaupungin eteläpuolelta osoittautui taas yhdeksi upean postikorttimaiseman veroiseksi paikaksi. Vuoria, niittyillä laiduntavine lampaineen ja pikkuruisine karitsoineen. Vuoristojärviä, vesiputous ja hulppeat maisemat. Tämän kaiken kruunasi tietysti aurinkoinen sää. Ketään tätä blogia pidempään seurannutta ei varmaankaan yllätä, että kyseinen kohde kiinnosti minua juurikin tuon vesiputouksen vuoksi.

Gleninchaquin Parkiin päästäkseen sai ajella kilometri toisensa perään yksikaistaista, mutkittelevaa maalaistietä ja toivoa, ettei kukaan tule vastaan. Gleninchaquin Park oli siitä erikoisempi ulkoilureittikohde, että sinne päästääkseen tuli maksaa pääsymaksu. Sinänsä aikuisten 6 euron pääsymaksu ei päätä huimannut. Luulen sisäänpääsyn johtuneen siitä, että alue saattaa olla yksityinen. Alueella oli useita ulkoilureittejä noin puolentunnin kävelyreiteistä seitsemän tunnin vaelluksiin. Vastoin liput myyneen tädin kehoitusta lähdimme kiertämään reittiä, jonka kestoksi arvioitiin 115 minuuttia. Tädin mielestä meidän olisi pitänyt lasten kanssa vain kävellä merkattua tietä pitkin edes takaisin. Päätimme siitä huolimatta lähteä katsomaan miltä suunnittelemamme - vesiputouksen ylittävä reitti vaikuttaa.

Ja kyllähän siinä alkoivat hikikarpalot nousemaan nenänpäähän ja paidan selkämys kostumaan kun kipusin polkua pitkin rinnettä ylös Paddy kantorepussa. Pikkusälli itse heilutteli tyytyväisenä paljaita varpaitaan ja kiljui riemusta. Heikompaa - ei korkeista paikoista tykkäävää - emäntää alkoi muutamaan otteeseen hirvittämään matkan edetessä. Kauhistuksesta huolimatta ihailin täysin siemauksin ympärillä avautuvia postikorttimaisemia. Nummia, niittyjä, pikkuruisia järviä sekä kauempana siintävää merenpohjukkaa. Ja sää, se oli aivan täydellinen tähän reippailurupeamaan.

Nappula selviytyi osittain haastavasta reitistä varsin mallikkaasti. Hankalimmat kohdat hän matkasi isänsä sylissä. 

Meidän konkkaronkalta tuohon 115 minuutin mitoitettuun kävelyreittiin kului aikaa kolme tuntia. Eteneminen oli kiireetöntä ja matkanvarrella pidettiin kaksikin evästaukoa, ihailtiin maisemia ja annettiin kameran laulaa. 

Postikorttimaisemien vuoksi olen tähän postaukseen tällännyt kuvan jos toisenkin ja tämän määrän olisin voinut helposti tuplata, vaikkeivat ne koskaan vedä vertoja omin silmin saaduille elämyksille. Vaan olipahan taas kauniit paikat, sanon minä.

Aiempia vaelluspostauksia:

Päivävaellus: Kerry Camino

Pieni vaellus lasten kanssa
Melkein seikkailijan jalanjäljillä

Pienten lasten kanssa kaupunkilomalla - seitsemän tärppiä

Pienet lapset ja kaupunkiloma. Uhka vai mahdollisuus? 

Kahden pienen matkalaisen kanssa tulee helpommin valittua niitä kohteita, missä meri pauhaa ja lampaat valtaavat pellot. Mutta kyllä se kaupunkiloma onnistuu mainiosti pienten lastenkin kanssa, kun hieman etukäteissuunnittelee ja priorisoi. 

Keräsin muutamat reissaamista helpottavat vinkit, jotka ovat toimineet meidän yksi ja kolmevuotiaan kanssa. 

1 Pakkaa mukaan lastenreppu. 

Pakkaa reppuun joitakin leluja, kirjoja ja värityskirjoja. Hyväksi tavaksi olen kokenut pakata muutaman käytössä olevan lelun, joitakin jemmassa olevia ja kenties jotakin uutta. Tavaran lisäksi reppuun kannattaa pakata jotakin pientä syötävää kuten rusina-askeja. Reppu annetaan tutkittavaksi siinä vaiheessa kun rima turhautumiseen ja matkaväsymiseen alkaa olemaan käsillä. Toimii siis mainiosti matkatessa kohteeseen sekä majapaikassa. Samaa repputekniikkaa käytän aina lentomatkoilla.

2 Varaa majoitus keskustasta tai sen tuntumasta.

Kun kerran kaupunkilomalle mennään kannattaa majoitus varata keskustasta tai sen läheisyydestä. Toisin sanoen olet valmiiksi kulmilla, eikä matkantekoon majapaikalta keskustaan mene mahdottomasti aikaa pienten matkalaisten kanssa. Keskusta-alueelta löytyy ravintoloita ja kahviloita, jolloin valinnanvaraa esimerkiksi illallisen suhteen löytyy useita.

3 Yksi ohjelma per päivä.

Suunnittele vain yksi pääohjelma per päivä. Oli se sitten jokiristeily, museo tai eläintarha. Tämä on asia, jota vieläkin opettelen. Kuvittelen edelleen harhaisesti, että pienten lasten kanssa ehtii tekemään monta asiaa päivässä, niin että kaikilla on kivaa. Tosiasia kuitenkin on, että kaupunkilomalla paikasta toiseen kulkemiseen menee aina aikaa. Ravintolakeikkoihin menee aikaa ja monesti myös sen sopivan ravintolan löytymiseen. Yleensä päivän pääkohteessa menee enemmän aikaa lasten kanssa kuin aikuisten kesken. Ja ylipäätään päivän aikana sattuu yleensä aina joku ylläri. Yhtäkkinen vessatarve, kaamea jano (tässä vaiheessa se lapsen oma vesipullo on a) unohtunut hotellille b) tyhjä c) kaatunut ja tyhjentynyt laukun pohjalle), jokin vaate tai tavara on tippunut matkanvarrelle ja mitä näitä nyt on.

4 Mieti miten liikut.

Eli miten liikkuminen onnistuu sinun matkakohteessasi. Käytätkö busseja, ratikoita tai metroa? Vai käveletkö? Menetkö sellaiseen kaupunkiin, jossa on kenties paljon portaita? Mieti etukäteen kuinka kätevästi rattailla liikkuminen onnistuu. 

Meillä oli kaupunkilomalla matkarattaat, joissa yksivuotias Paddy matkasi. Mukana oli myös kantoreppu siltä varalta, että kolmevuotias Nappula ei jaksaisi kävellä. Jos näin olisi käynyt, Nappula olisi päässyt rattaisiin ja Paddy reppuun. Kaupunkiympäristö tuntui lähinnä olevan hyvin kiinnostava kolmevuotiaan näkökulmasta, koska ympärillä oli koko ajan vilinää ja kävely sujui kuin tanssi.

5 Selvitä etukäteen mistä löytyy puisto, leikkipuisto tai sisäleikkitila.

Kaupunkiympäristössä lapsi joutuu väkisinkin liikkumaan ainakin osittain kahlittuna. Eli istumaan rattaissa tai kulkemaan aikuisen käsipuolessa. Sen takia on oleellista, että lapsi pääsee reissupäivän aikana puistoon tai vastaavaan, jossa lapsen saa niin sanotusti päästää irti eli juoksemaan, konttaamaan tai kiipeilemään vapaasti. 

6 Selvitä etukäteen mistä päin löytyy kahviloita tai ravintoloita.

Vaikka olisi kuinka kaupunkilomalla, ei niitä ravintoloita ja kahviloita löydy joka korttelista. Ainakaan silloin kun iskee se tarve päästä jonnekin. Itse olen vähän huono selvittämään etukäteen ravintoloita minne menisi syömään, vaan olen enemmänkin sellainen mennään fiiliksen mukaan -ihminen. Mutta sen olen kuitenkin lasten kanssa reissatessa oppinut, että kannattaa olla jonkunlainen käsitys mistä päin niitä ruokapaikkoja lähtee etsimään.

7 Pientä evästä kassiin.

Ja vaikka kuinka olet kaupungissa ja kauppoja on ympärillä, älä ikinä unohda ottaa jotakin pientä evästä, kuten vaikkapa niitä rusina-askeja ja jotakin hedelmää mukaan. Pikkueväiden lisäksi kosteuspyyhkeet kuuluvat siihen älä ikinä unohda- matkatarpeistoon. Voin melkein luvata, että näitä tarvitaan aina, kun niitä tai sitä kauppaa ei ole saatavilla.

Olutkierroksella: Guinness Storehouse

Jos jotkut asiat, niin Irlanti ja Guinness olut liitetään vahvasti yhteen. Eikä suotta, onhan tuota maailmankuulua tummaa vaahtohattuista virvokketta pantu Dublinissa jo 1700-luvun puolivälistä lähtien. Eikä siis ihme, että Guinnessin tekoon paneutunut museo tai sanoisinko enemmänkin elämyskierros on Irlannin suosituin turistikohde.

Guinness Storehouse on kunnostettu 1900-luvun alussa rakennettuun panimorakennukseen, jota käytettiin oluen panemiseen aina vuoteen 1988 saakka. Vanha tiilirakennus on kunnostettu todella tyylikkäästi. Paikan industrialhenki on säilynyt kauniisti ja tilaan on lisättyä paljon lasia ja metallia. Kaiken kaikkiaan koko elämyskierros on hiottu viimeisenpäälle tyylillä. Panimo, josta Guinnessin olutta toimitetaan ympäri maailmaa sijaitsee Dublinin keskusta-alueella aivan Guinness Storehousen vieressä. 

Matka tämän tumman juoman makuun alkaa rakennuksen pohjakerroksesta, jossa käydään läpi olueen tarvittavat raaka-aineet; ohra, salainen - Guinnessin tehtaalla tehty kassakaapissa säilytettävä hiiva, humala ja vesi. Pienenä knoppina kerron, että Guinness käyttää vuodessa 100 000 tonnia ohraa, joka on kaksi kolmasosaa koko Irlannin vuotuisesta ohrasadosta.

Kerros kerrokselta päästään uimaan syvemmälle tumman oluen pinnan alle. Raaka-aineista valmistusmenetelmiin ja valmistusmenetelmistä mainontaan. Jokainen on varmasti joskus törmännyt johonkin näistä Guinnessin legendaarisista mainoksista.

Kierros päättyy seitsemänteen kerrokseen. Se on ympyrän muotoinen. Sisäkatto on valkoinen ja täynnä kuplia. Kuten pintin pinnalla kuuluukin. Se on kuin valkoinen vaahtokruunu, joka paketoi tyylilleen uskollisena pieteetillä suunnitellun elämyskäynnin.

Ylimmässä kerroksessa saa maisteltavaksi tuopillisen Guinnessiä ja sitä hörppiessä voi tutkailla Dublinin maisemia. Toisena knoppina tähän väliin voinee kertoa, että tuopillisessa guinnessta on 300 000 pientä kuplaa.

Kierros Guinness Storehousessa teko kestää noin kaksi tuntia. Kierroksen voi tehdä joko itsekseen tai opastetun ryhmän kanssa. Kierrokselle pääsee rattaiden tai rullatuolin kanssa. Muutamista rakennuksen ylimmistä kerroksista löytyy kahviloita ja ravintoloita, jos hiuko yllättää kesken tutustumisen. Sisäänpääsy aikuisilta maksaa 25€, etukäteen netistä ostettuna lipun saa hintaan 18,50€. Etukäteen ostettuihin lippuihin tulee määrittää aika, jolloin lipun on käyttämässä. Ainakin kesäkuukausina suosittelen lippujen ostamista etukäteen.

Pääsiäisloma

Pääsiäisloma on starttaamassa täällä vihreällä saarella. Koululaisten ja meidän kolmevuotiaan eskarilaisen tapauksessa se tarkoittaa kahden viikon lomaa. Luit ihan oikein, kahden viikon! Koulut ovat siis kiinni ja samoin monet päivähoitopaikat, joista voisi ostaa hoitopäiviä eskari-ikäisille lapselle. Ihmettelenkin miten perheet, joissa molemmat vanhemmat käyvät töissä, saavat tällaisen kahden viikon loman hoidettua? Varmasti siihen valjastetaan isovanhemmat ja muut apuvoimat. Mutta entäpä jos sellaisia ei ole? Koululaisille on tosin tarjolla viikon tai kahden viikon mittaisia pääsiäisleirejä erilaisilla teemoilla urheilusta taiteeseen ja taiteesta luontoleireihin. Meidän tapauksessa kahden viikon lomasta ei koidu sen kummempaa harmia, koska olen Paddyn kanssa kotona. 

Yleensä tämä tuleva pariviikkoinen tarkoittaa sitä, että etenkin lapsille suunnatut paikat ovat tupaten täynnä väkeä ja muutenkin turistikausi tällä saarella rysähtää kunnolla käyntiin viimeistään näin pääsiäisenä. Eli liikenteeseen ja väenpaljouteen varsinkin turistipaikoilla kannattaa varautua.

Jos lapset herkuttelevat pitkillä vapailla, niin työntekijän vinkkelistä niitä ei ole. Irlannissa pitkäperjantai on tavallinen työpäivä ja varsinaiset pääsiäispyhät lukittuvat niihin kolmeen päivään lauantaista maanantaihin.

Siitä huolimatta, että se perheen virallinen pääsiäisloma on kolme päivää ottaa mies muutamia vapaapäiviä viikonloppujen yhteyteen. Lomalaarissa niitä pitämättömiä päiviä riittäisi kyllä huomattavasti pidemmäksikin aikaa.

Pieniä pääsiäislomasuunnitelmia olemme tehneet. Ensin matkaamme koko porukalla muutamaksi päiväksi Dubliniin. Lähtökohtaisesti nautin noista kaupunkireissuista huomattavasti enemmän aikuisporukalla tai itsekseni, mutta mennään kokeilemaan kuinka se tällä yksi plus kolme vee -körillä luonnistuu. 

Olen selvitellyt etukäteen muutamia leikkipuistoja, joihin voi mennä päästelemään suurimmat höyryt pois sekä hieman sisätekemistä, jos nyt sattuisi ropsauttamaan. Onneksi tämä kevätaika on yleensä vähäsateisempaa ja Dublinin suunnalla sataa vuodessa puolet vähemmän kun täällä saaren toisella laidalla, joten emmeköhän selviä kutakuinkin kuivina.

Dublinin lisäksi pääsiäislomasuunnitelmissa on pieniä retkiä lähikulmille. Näitä ulkoilupainotteisia retkiä täytyy suunnitella enemmän lyhyellä tähtäimellä ja elää säiden mukaan.

Espanjalainen apu

Meillä oli tiedossa viime vuoden loppupuolella, että menneen talven ja tämän kevään aikana miehellä tulee olemaan enemmän työmatkoja. Pariin aikaisempaan vuoteen työmatkoja on ollut ihan minimaalinen määrä. Pitkiä työpäiviä hän on toki tehnyt koko ajan, joten tämä kodinpyörittäminen on ollut hyvin pitkälti minun vastuullani. Kuitenkin ajatukset pitkistä ja toistuvista työmatkoista saivat niskakarvani nousemaan pystyyn - tässä vaiheessahan en tiennyt minkä mittaisista ja kuinka usein toistuvista matkoista olisi kyse, mutta tottahan lähdin ajattelemaan asiaa kaaosteorian kannalta. Tyyliin, että mies on kolme viikkoa kerralla pois ja käy sen jälkeen pikaisesti kääntymässä luonamme. Vaikka lasten kanssa hyvin pärjääkin yksin, alkoi ajatus arveluttamaan, että olisin oikeasti koko ajan yksin yhden tai kahden lapsen kanssa. Toisinsanoen ei mahdollisuutta käydä yksin missään kuten ihan vaikkapa treenaamassa.  

Tuli olo, että joitakin järjestelyjä tarvitsee tehdä. 

Kysyin samasta pienestä päiväkodista, jossa Nappula käy arkisin neljä tuntia päivässä eskarissa, että voisivatko he ottaa Paddyn vaikkapa yhtenä aamuna viikossa muutamaksi tunniksi hoitoon. Tiesin toki, että hoitopaikassa on minimipäivät hoidolle, mutta aina kannattaa yrittää. Ryhmä oli kuitenkin täynnä, joten asiaa ei tarvinnut puntaroida sen enempää.

Muista päiväkodeista en lähtenyt kartoittamaan tilannetta, koska kävellen kulkiessani iso osa aamusta menisi siihen, kun kävelisin viemässä ja hakemassa lapsia paikasta toiseen. Ja hyöty siitä vapaasta jäisi hyvin vähäiseksi.

Kyselin muutamilta kavereilta olisiko kenelläkään tiedossa ketään luotettavaa hoitajaa, mutta enpä päässyt puusta pidemmälle. Lapsemme ovat olleet Nappulan eskarin lisäksi hoidossa ainoastaan isovanhemmilla tai minun tai mieheni sisaruksilla. Olin sen vuoksi jokseenkin arka ottamaan ihan ketä tahansa mistä lie nettipalstalta etsittyä hoitajaa. Halusin, että mahdolliseen hoitajaan olisi edes joku linkki, että joku jonka tunnen, tuntisi hänet.

Sitten mieleeni juolahti tyttö, jonka kanssa juttelen aina aika ajoin päiväkodin ovella kun menen hakemaan Nappulaa. Tiesin tytön hoitavan lapsia perheessä, joka asuu kanssamme samalla asuinalueella. Hän käy hakemassa perheen toisen lapsen eskarista ja toisen koulusta ja viettää näiden kanssa iltapäivät, kunnes perheen vanhemmat tulevat illalla töistä kotiin. Kysyin perheen äidiltä tietääkö mitä tyttö puuhailee aamupäivisin ja haluaisikohan hän työskennellä pikkaisen enemmän? Seuraavana päivänä Nappulaa hakiessa tyttö käveli minua vastaan ja kertoi olevansa kiinnostunut. 

Pyysin tyttöä käymään meillä. Juttelimme aikamme niitä näitä. Toiveissa oli siis löytää joku henkilö tarvittaessa hoitamaan Paddya muutamien aamupäivä tuntien ajaksi. Tykästyin tyttöön ja niin teki Paddykin.

Näin espanjalainen P astui elämäämme. Hän on valmistunut yliopistosta ja muutti viime syksynä Irlantiin poikaystävänsä kanssa. Poikaystävällä oli työpaikka tiedossa ja molemmilla halu parantaa englanninkielen taitoaan. Bueno!

P on käynyt muutaman kuukauden ajan hoitamassa Paddya, yhtenä aamupäivänä viikossa. Melkein samalla oven avauksella kun hän on tullut sisään, olen pienen briiffauksen jälkeen lähtenyt viemään Nappulaa eskariin. Nappula tekikin jo hyvin varhaisessa vaiheessa oman analyysinsä veljensä hoitajasta: P on sellainen aikuinen tyttö. 

Ja onhan P:stä ollut paljon apua. On ollut viikkoja, kun olen käynyt sillä välin Nappulan kanssa lääkärissä ja tiedän sen keikan hoituvan helpommin yhden lapsen kanssa, kun eivät villitsee toinen toistaan. Monesti olen kuitenkin ottanut ne muutamat aamupäivän tunnit itselleni; käynyt treenaamassa, käynyt kahvilla ja näpytellyt samalla blogitekstejä tai sitten ihan vain niinkin glamouriapuuhaa kuin yksin ruokakaupassa. Uula la!

Siitä huolimatta, ettei näitä arkiaamuna vapaahetkiä ole kovin usein, olen välillä potenut hieman huonoa omaatuntoa jättää lapsi hoitajalle ja mennä sillä välin vain ottamaan hieman omaa aikaa itselle. Ei siis tekemään mitään tähdellistä, kuten vaikkapa töitä. Jossakin pääkopan syövereissä taitaa kaikua se lause itse ne lapset olet hankkinutkin. Paikallisten näkökulma on tähän asiaan kuitenkin täysin toinen. Kun olen joillekin kertonut Paddyn olevan hoitajan hoivissa, olen saanut enemmänkin taputuksia olalle. Erinomaista! Juuri noin kuuluu toimiakin! En edes ymmärrä miten olet selvinnyt noin pitkään yksin ilman apuja, kun teillä ei ole perhettäkään täällä. Olen todennut mielessäni, ettei kaikkea sittenkään tarvitse tehdä yksin ja huomannut jaksavani tätä kotihurlumheitä paremmin sen pienen tauon jälkeen.

Reilu kuukausi sitten tulin kysyneeksi P:ltä haluaisiko hän joskus vahtia lapsia ilta-aikaan. Tiesin hänen poikaystävänsä työskentelevän ravintolassa ja olevan pääsääntöisesti illat poissa. Tämäkin järjestely sopi. Näin ollen olemme päässeet muutamat kerrat miehen kanssa kahdestaan tai kaveripariskunnan kanssa ulos syömään. Sanoisinko, että hyvin maukasta ja harvinaista herkkua!

Olen tämän jälkeen kysynyt itseltäni, miksemme yrittäneet löytää joitakin apukäsiä ja aiemmin? Toki parempi myöhään kun ei milloinkaan.

Niin ja mitä niihin miehen työmatkoihin tulee, olivat alkuasetelmaan kuvitelmat hivenen paisuteltuja. Onneksi. On hän toki poissa ollut huomattavasti enemmän kuin aikaisemmin. Ja kerran sen kolmen viikon arkipäivät putkeen poissa, mutta palasi kuitenkin aina viikonlopuiksi takaisin tänne lammasrajalle.

Tahmeita päiviä

Viime viikolla hehkutin lämpimistä ilmoista ja ulkoilun täytteisiä päiviä. Tällä viikolla onkin sitten eletty krapulaa tuosta kaikesta. Vimmattu kylmä tuuli on ravistellut talon nurkkia ja raekuurot ovat pommittaneet viatonta kävelijää. Onneksi aurinkokin on näyttäytynyt aina aika ajoin.

Ja ei, ei se ole pelkkään säähän jäänyt. Tuntuu, etten ole oikein käynnistynyt koko viikolla. Kaikki päivät ovat olleet jokseenkin tahmeita. Ja elo on ollut sellaista puolihorroksessa elämistä. Sitä ei ole vähentänyt se, että Nappulan nenä on vuotanut kuin viallinen hana, Paddylla on silmätulehdus - molemmissa silmissä ja itse yskin ja kihisen kuin tuplaviskibasso. 

Toivoisin, että voisin syyttää kellojen siirtämistä siitä, että olen ollut koko viikon ihan väsynyt. Ja ehkä vähän voinkin. Paddy on herännyt äänekkäästi koko viikon kolmen-neljän aikaa aamuyöstä. Yleensä hänet on saanut vielä tuuditettua takaisin uneen. Oman itseni tainnuttaminen onkin sitten ollut vaikeampaa ja olen aamuöisten herätysten jälkeen pyörinyt sängyssä odottamassa Nukkumatin nuijanukutusta. Välillä se on tullut, välillä jäänyt tulematta. Nappula sen sijaan ei halua mennä iltaisin nukkumaan, koska ulkona ei ole vielä ilta. Ja aamut ovat hänen kohdallaan olleet, noh kaukana sellaisista lempeistä aamuista.

On taas ollut sellainen viikko väsymyksineen ja muine temppuiluineen, että olen miettinyt mitä sitä elämällään tekisi ja samalla pakoreittejä tästä 100% kotiäitiydestä. Ainakin tällä viikolla se on ollut hyvin hapokasta. Viisastenkiveä tulevasta en kuitenkaan ole saanut vielä käännettyä. Ja sellaisten asioiden pyörittäminen päässä siinä aamu neljän aikaan ei muuten varsinaisesti lisää mahdollisuutta nukahtaa. Ihan noin niinkuin tiedoksi muillekin oman elämänsä pohtijoille.

Eikä sinänsä, on tähän tahmeilevaan viikkoon mahtunut paljon hyviäkin asioita. Alkuviikosta näimme aamukahvin merkeissä äitiporukalla, johon tutustuin pian tänne muuttamisen jälkeen. Laskeskelimme, ettemme ole varmaan koko porukalla tavanneet ainakaan puoleen vuoteen, kun aina jollakin on ollut jotakin. Tällä hetkellä olen kuitenkin tyytyväinen, että tämä viikko alkaa olemaan pulkassa. Josko viikonloppuna saisi edes nukuttua vähän paremmin ja pääsisi aloittamaan tulevan viikon paremmissa tunnelmissa.

Irlantilaisia hautajaisperinteitä

Katolisessa Irlannissa hautajaisperinteet eroavat suuresti siitä mihin suomalaisessa kulttuurissa on tottunut. Olen itse aika pienestä suvusta, mikä on tarkoittanut sitä, että hautajaisissa on ollut koolla se pieni valittu, koolle kutsuttu joukko. Niihin verrattuna irlantilaisissa hautajaisissa tuntuu olevan enemmän kansainvaelluksen meininkiä.

Viittasin jossakin aiemmassa postauksessa siihen, että minulla on monesti keittiössä puuhastellessa radio auki. Kanavana on lähes poikkeuksetta paikallisradio. Tältä paikallisradiota tulee useamman kerran päivässä niin sanotut kuolinuutiset. Irlannissa hautajaiset järjestetään hyvin pian henkilön kuoleman jälkeen, yleensä muutaman päivän päästä. Kutsujen lähettämiseen tai muuhun ei siis ole yleensä aikaa. Vainajan lähipiiri saa tiedon kuolemasta lähiomaisilta, muut radion hautajaistiedotteista tai netin R.I.P. -palstalta. Ja näin pienellä paikkakunnalla puskaradiokin toimii varmasti tuulta nopeammin.

Erään kaverini äiti kuoli hiljattain pitkällisen sairauden jälkeen. Kaveri ei ole minulle mitenkään erityisen läheinen, enemmän sellainen "porukkakaveri", en toisinsanoen ole koskaan viettänyt hänen kanssaan aikaa kahdestaan. Tieto hänen äitinsä kuolemasta tuli kuitenkin hyvin pian kaveriporukamme tietoisuuteen. Ja myös tieto siitä missä ja milloin tämä niin sanottu hautajaisvastaanotto on. Kukaanhan ei olisi minua sinne pakottanut, mutta tiesin osallistumisen kuuluvan maan tapoihin. Vaihtoehtona oli käydä antamassa surunvalittelu hautajaisvastaanotossa tai osallistua vastaanottoa seuraavana päivänä järjestettävään messuun kirkossa.

Olin tosi iloinen, että pari kaveriani pääsi lähtemään kanssani läheisessä pikkukylässä olevaan hautajaisvastaanottoon. Minua jotenkin hermostuttavat tällaiset tilanteet, kun en tiedä mitä odottaa, kuinka kuuluu toimia ja kyseessä on kuitenkin lähtökohtaisesti epämieluinen tapahtuma. Kaverini ohjeistivat vain, että teet niin kuin muutkin. Kättelet omaiset ja toivotat suruvalittelut. Hermostuksissani varmistin varmaan viisi kertaa nettisanakirjasta mikä se osanottoni taas olikaan. Sillä hetkellä päässä ei tuntunut pysyvän mikään.

Näihin funeral home eli hautajaisvastaanottokäynteihin pukeudutaan ihan tavallisiin vaatteisiin. Päälle ei siis tarvitse pukea mustaa. Vain lähiomaiset näyttivät pukeutuneen mustaan. Kukkia tai adresseja ei viedä mennessään.

Pikkukylän funeral homeen oli pitkä jono. Jonotimme räntäsateessa ulkona, kunnes mahduimme sisälle. Sisällä oli pieni eteinen, jossa laitoimme nimemme vieraskirjaan. Jonon edetessä pääsimme sermin toiselle puolelle. Katseeni keskittyi huoneen keskellä olevaan avoimeen arkkuu, jossa makasi minulle tuntematon iäkäs nainen kukkakuvioidussa paidassaan ja kädet ristittyinä. Ehdin elää lähemmäs neljäkymmentä vuotiaaksi, ennen kuin näin ensimmäistä kertaa kuolleen ihmisen. 

Huonetta kiersi tuolirivistöt, joissa lähiomaiset istuivat. Kättelimme omaiset ja vaihdoimme muutaman sanan kaverimme kanssa. Tilaisuus oli omalta osaltamme hyvin nopeasti ohi. Lähiomaisille päivä on tietysti pitkä ja raskas, kun he istuvat funeral homeessa useamman tunnin ja kättelevät helposti satoja suruvalittelijoita vain muutama päivä omaisen kuoleman jälkeen.

Funeral homen lisäksi näitä hautajaisvastaanottoja järjestetään myös kotona. Kaverini kertoi isoäidistään, jonka ruumis tuotiin kolmeksi päiväksi hänen vanhempiensa kotiin. Ihmiset saivat noiden kolmen päivän aikana tulla käytännössä mihin aikaan päivästä tahansa tuomaan suruvalittelunsa. 

Ennen hautajaismessua ruumista kuljetetaan ruumisautolla vainajalle tärkeiden paikkojen ohitse, kuten vaikkapa kodin ja työpaikan. Mies osallistui taannoin entisen kollegansa hautajaisiin. Oletus oli, että koko yli satapäinen työpaikanväki osallistuu hautajaismessuun. Mies kertoi, että arkun päälle tuotiin esineitä, jotka olivat olleet vainajalle tärkeitä. Tällaisia saattavat olla vaikkapa harrastuksiin liittyvät välineet tai joku lapsuuden lelu.

Kuoleman jälkeen seuraa yleensä pitkähkö suruaika. Esimerkiksi vainajan lähiomaisia, eivätkä ne aina ole omasta näkövinkkelistä niitä lähimpiä omaisia, ole kohteliasta häiritä esimerkiksi työasioissa muutamaan viikkoon.

Vainajan kuolinpäivästä tulee muistopäivä, mikä tarkoittaa sitä, että lähiomaiset kokoontuvat kuolinpäivänä muistojumalanpalvelukseen ja kenties vielä jatkotilaisuuteen kotiin. Kuoleman vuosipäivää muistellaan usein lehti-ilmoituksella (lue tästä vanha kirjoitukseni aiheesta).