Sain mittariini menneenä viikonloppuna uuden lukeman. Meillä on synttäripäivinä yleensä tapana syödä astetta parempi aamupala. Tällä kertaa se jäi ihan tarkoituksella torsoksi, koska tämä emäntä kiirehti aamulla treenaamaan, eikä halunnut täyttää vatsaansa liikaa ennen sitä. Kävimme kuitenkin perheen kera myöhemmin yhdessä brunssilla.
Mutta palataanpa vielä puuron äärelle siihen aamupalapöytään. Mies aloitti keskustelun tyylilleen ominaisen ironisesti et sinäkään enää mikään nuori ole!. Ennenkuin aloin sen kummemmin miettimään kulman takana häämöttäviä pyöreitä, mies jatkoi; missä on ollut tähänastisen elämäsi puoliväli? Ja teki pienen laskutoimituksen. Alkusyksystä 1999! Melkein järkytyin, koska eihän siitä nyt niin kauaa ole ja siihenkö isketään tämänhetkinen virstanpylväs?
Loppukesästä palasin takaisin Suomeen ja koulunpenkille. Edessä oli viimeinen vuosi lukiossa. Muistan, että opiskelun jatkaminen oli kesän jäljiltä isomman ponnistuksen takana. Lisäksi suuri osa kavereistani oli tehnyt suuria muutoksia ja muuttanut toiselle paikkakunnalle opiskelemaan tai viettämään välivuotta. Siihen aikaan edessä oleva vuosi tuntui vielä mahdottoman pitkältä ajalta. Tuona syksynä päätin aloittaa uuden harrastuksen ja tulin menneeksi kuntonyrkkeilyn alkeiskurssille. Sama harrastus on kulkenut matkassa joitakin lyhyitä taukoja lukuunottamatta puolikkaan elämän verran. Nykyään tiedän muuten vuoden kuluvan pelottavankin nopeasti.
Mitä sinä teit tähänastisen elämäsi puolivälissä?
Kiva postaus, joka sai minutkin miettimään asiaa! Oli vuosituhannen alku ja elin abikevättäni - luin kirjoituksiin enemmän tai vähemmän ahkerasti ja pelkäsin tulevaisuutta. Lukion loppuminen tuntui hirveän pelottavalta - mihin opiskelemaan, mille alalle päädyn, mikä minusta tulee isona...? Näin "vanhana ja viisaana" sitä tietääkin jo, että aina sitä pärjää ja kaikki sujuu, vaikkei ikinä päättäisikään mikä minusta tulee isona 😁
VastaaPoistaNäinpä se juuri menee, että silloin panikoi siitä, minne pääsee opiskelemaan tai mitä haluaa opiskella. Tuntui, että se iso koko loppuelämää koskeva päätös oli tehtävä tuona keväänä. Elämä, on kyllä opettanut, että niitä valintoja ja muutoksia pystyy onneksi tekemään myöhemminkin.
PoistaKiitos tarinan jakamisesta Nomadi!