10. kesäkuuta 2019

Kurkistus irlantilaiseen kotiin

Irlanti asuminen, irlanti, talo irlannissa, irlantilainen koti, laatalattia, puuportaat, eteinen, ulkosuomalaisen koti
Mieheni näytti hiljattain entisten kotikontujeni lähellä myynnissä ollutta asuntoilmoitusta. Kyseessä oli miljoonalukaali järven rannalla. Katsoppa mitä tuttua noista kuvista löytyy, pyysi mieheni. Ja löytyihän sieltä. Lähes samanlaiset sohvat, marmoritakka ja sen päällä kultareunainen peili ja ylälistojen tilalla olevaa krumeluuria noin muun muassa. Voisi väittää, että asunnon omisti henkilö, jonka sukujuuret johtavat Suomen itänaapuriin. 

Tällä alustuksella en lähde kertomaan siitä, että asuisimme minkäänlaisessa miljoonalukaalissa. Ei, emme asu. Vaan yhteistä näille kahdelle asunnolle on se, etteivät ne noudata täysin minimalistista suomalaishenkistä sisustusta tai neutraalia värimaailmaa.

Vien teidät tutustumaan meidän irlantilaiseen kotiimme. En tiedä tarkkaa vuotta, milloin talo on rakennettu, mutta 2000 -luvun alkupuolella jokatapauksessa. Vuokra-asuntommehan on valmiiksi kalustettu, mikä on täällä hyvin tyypillistä. Ja se mistä täällä ainakin tykätään, on sopivasti krumeluuria, kultaisia kehyksiä ja isokokoisia erivärisiä puisia huonekaluja. Joukossa on ihan muutamia omia huonekaluja - lähinnä lasten mööpeleitä. Kotoisammaksi tätä on tehty lähinnä poistamalla osaa vuokranantajan kamppeista, joillakin muuttokuormassa tuoduilla pienillä sisustusjutuilla sekä joillakin täältä tehdyillä pienillä hankinnoilla, kuten viherkasveilla. Suurinosa seinistä on kuitenkin valkoisia, osa vaaleankeltaisia ja osa todella hutaisten maalattuja valkoisia. Toisinsanoen monesta kohtaa paistaa alta entinen vaalean violetti tai keltainen maali. Kylpyhuoneista löytyy muun muassa tumman sinistä ja viininpunaista kaakelia. Täällä ei tarvinnut arpoa sitä, viitsisikö niitä tauluja naulata seinään, koska ne oli jo valmiiksi naulattu. Myönnettäköön tosin, että osa niistä sai väistyä omien taulujemme tieltä.
Irlanti asuminen, irlanti, talo irlannissa, irlantilainen koti, valkoinen sohva, kui design, turkutyyny, ulkosuomalaisen koti
Irlanti asuminen, irlanti, talo irlannissa, irlantilainen koti, iittala, iittala tuikku, kivi, kivituikku, takan päällä, ulkosuomalaisen koti

Eteinen. Se on kapea ja sieltä löytyy monesta suomalaisesta kodista tutut jutut, mutta asiat joita en ole yhdessäkään irlantilaisessa kodissa nähnyt eli kenkäteline ja naulakko. Täällähän normaalisti saapastellaan ulkokengissä sisällä. Eteisen meidän tapauksessa tekee kapeaksi myös se, että rattaat majailevat yleensä siellä, kun eivät ole käytössä. Mutta tottahan eteisen seinälle mahtuu yksi asunnon monista kultareunaisista peileistä sekä golfaiheisia tauluja.
Irlanti asuminen, irlanti, talo irlannissa, irlantilainen koti, koristelistat, eteinen, ulkosuomalaisen koti

Olohuoneen ikkuna on kadulle päin, kuten hyvin suuressa osassa asuntoja on. Olohuoneemme on mukavan tilava. Sinne mahtuu heittämällä pari isohkoa sohvaa, pienen pirttipöydän kokoinen sohvapöytä, marmoritakka, jonka päältä löytyy seuraava kultareunainen peili. Lattiaa vuoraa ei enää ihan siistimmästä päästä oleva kokolattiamatto, jonka pahimpia sotkuja olen yrittänyt peittää ostamallani toisella matolla. Olohuoneessa majailee myö iso kasa leluja, harvemmin kuitenkaan omissa koreissaan ja laatikoissaan.

Olohuoneessa suosikkini on leveä ikkunalauta, josta tulvii mukavasti valoa sisään. Jos eläisin elokuvassa, siinä istuttaisiin lukemassa kirjaa ja siemailtaisiin kahvia tai punaviiniä. Tosielämässä ikkunalautaa käytetään harvemmin siihen tarkoitukseen, sinne saatetaan lähinnä kiivetä ja lääppiä vähän lisää elonmerkkejä ikkunaan.
Irlanti asuminen, irlanti, talo irlannissa, irlantilainen koti, leveä ikkunalauta, kokolattiamatto, jukka hevonen, marmoritakka, hay käsi, ulkosuomalaisen koti

Eteisen ja olohuoneen lisäksi alakerrasta löytyy vessa ja iso keittiö. Keittiöstä olenkin kirjoitellut jo aiemmin (klik). Tuon kirjoituksen jälkeen takapihaa rajaavia puita ja pensaita on harvennettu, joten valoakin tulee enemmän sisälle. Keittiömme on L-muotoinen ja siitä hassu, että siellä on kaksi ruokapöytää - nämäkin olivat valmiina talossa. Pienempi niin sanottu arkipöytä on keittiön puolella ja L toisessa päässä on isompi ruokapöytä. Isomman ruokapöydän vierestä avautuvat lasiruutuiset liukuovet pienen takapihan puolelle. Tälle isommalle ruokapöydälle meillä on oikeastaan käyttöä vain silloin kun meillä on vieraita. Yleensä pyykkiteline on vallannut tilan isomman pöydän vierestä  ja sieltä täältä löytyy pieniä muovisia kippoja ja kokoelma muuta roinaa lasten keittiöleikeistä.

Jos tässä talossa asuisi irlantilainen perhe, olisi tämän isomman ruokapöydän tilalla sohva, ehkä nojatuoli ja telkkari. Irlantilaiset tykkäävät yleensä lymytä snug :ssa eli tällaisessa keittiön viereisessä "olohuoneessa", näin ollen sitä varsinaista olohuonetta käytetään huomattavasti vähemmän ihan vain oleiluun.
Irlanti asuminen, irlanti, talo irlannissa, irlantilainen koti, laatalattia, keittiö, stokke, brio hella, ulkosuomalaisen koti

Irlanti asuminen, irlanti, talo irlannissa, irlantilainen koti, keittiö, turkoosit pihakalusteet, koristeelliset puutuolit, ulkosuomalaisen koti

Eteisestä johtaa portaat yläkertaan. Kokolattiamatolla tottakai.

Portaiden päässä yläkerrassa on ammeella varustettu kylppäri sekä neljä makuuhuonetta. Pieni Nappulan huone. Meidän vanhempien makuuhuone, jonka jatkona on oma kylppäri. Myönnetään, että olen vähän niinkuin vahingossa ominut tämän kylppärin itselleni. Nappulan ja meidän makuuhuoneesta löytyy myös leveät olohuoneen kaltaiset ikkunalaudat.
Irlanti asuminen, irlanti, talo irlannissa, irlantilainen koti, makuuhuoneet, puuportaat, marimekko, marimekon verhot, ulkosuomalaisen koti

Näiden lisäksi yläkerrasta löytyy vierashuone, jonne on roudattu Paddyn pinnasänky. Talomme nukkumismukavuus kasvoi huomattavasti, kun pikkumies siirrettiin eri huoneeseen. Sekä se neljäs makuuhuone, joka kulkee nimellä romuhuone. Rehellisesti sanottuna varasto. Sinne on roudattu Nappulan huoneesta sänky hänen omansa tieltä, asunnossa olleet elämänsä ehtoopuolelle tulleet kuntopyörä ja stepperi sekä muutamat muut huonekalut ja toki ihan meidän omaa roinaa ja vaatteita. Säilytystilaa täällä on asunnon yleiseen kokoon nähden aika vähän. Kiinteitä kaappeja ei tunneta, käytössäolevista makuuhuoneista löytyy irralliset kaapit.
Irlanti asuminen, irlanti, talo irlannissa, irlantilainen koti, lavuaari, kylmä- ja kuumavesihana, ulkosuomalaisen koti
Irlanti asuminen, irlanti, talo irlannissa, irlantilainen koti, kylpyamme, kylpyhuone, vanha hana, ulkosuomalaisen koti
Meiltä löytyy myös kokoelma moderneja hanamalleja.

Talo rajautuu takapihan puolelta peltoon. Peltoa ja pihaa rajaa metrin leveä kaistale, jossa piikkipuskat ja yksi jos toinenkin ympärivuoden vihreä puska yrittää ottaa valtaa tämän emännän puutarhasaksilta. Tähän aikaan vuodesta tuulettaessa ikkunoista tulvahtaa monesti vieno tai vähemmän vieno lehmänlannan haju. Myöhemmin kesällä lehmät tulevat yleensä laiduntamaan talomme takana olevalle pellolle. 

Yleensä pihat ovat Irlannissa rajattu toisistaan korkeilla harkkomuureilla ja joidenkin talojen pihalla tulee fiilis, kun olisi vankilassa, harmaiden harkkoaitojen rajaamalla pihalla. Meidän pientä takapihaamme rajaa verkkoaita, jonka ympärille muratti ja muut ikivihreät ovat kutoneet omat kerroksena. Omasta mielestäni lyö harkkoaidan sata nolla.

4 kommenttia:

  1. Upea tuo olohuoneen iso ikkuna! Niin näyttävä.

    VastaaPoista
  2. Minusta teidän talo on ihana 😍 aika samankaltaisessa Air bnb- kämpässä vietimme viime syksyna Galwayssa muutaman yön ja tykkäsin siitäkin tosi paljon. Ehkä pitäisi muuttaa Irlantiin? (Voisinkin, mutta perhe ei ole innoissaan ajatuksesta paitsi tytär 16v jonka mielestä ajatus kiviaidoista ja lampaista etupihalla oli vallan houkutteleva).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena! Luulen, että täällä on joskus vuonna nakki ja papu joku arkkitehti tehnyt kuvan talosta ja sitä samaa on kopioitu vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen :) Sun täytyy aloittaa suostuttelupuhe muulle perheelle - kiviaitoja ja lampaita löytyy kyllä tyttärelle.

      Poista

Kiitos, kiva kun kommentoit!