Lomalle lomps

Aika jännä fiilis.

Se on nimittäin pian aika hypätä koneeseen ja suunnata Suomeen. Edellisestä käynnistä on kuin huomaamatta vilahtanut vuosi. Siis minulla ja lapsilla. Mies on kuluneen vuoden aikana käynyt useammalla pikaisella työvisiitillä Helsingissä. Joten olemme saaneet täydennystä hupeneviin ksylitolpastillivarastoihin ja kunnon ruisleivänkaipuuseen.

Siitä huolimatta en voi käsittää, että edellisestä käynnistä on jo vuosi. Ainoa mikä saa asian tuntumaan todelta on se, että viime kesäisellä reissulla oli mukana muutaman kuukauden ikäinen vauva ja nyt vahvasti tahtonsa ilmaiseva, eteenpäin pyrkivä jässikkä. Sen puoleen en voi sanoa olenko varsinaisesti liekeissä itse matkustamisesta. En.

Toinen asia mitä hieman jännitän Suomeen päästyämme on se, kuinka usein ja minkälaisia keskusteluita käymme julkisilla paikoilla Nappulan kanssa. Hänellä on tapana arvuutella minne ohikulkija on menossa tai mitä hänellä on kassissa. Sekä heitellä ilmaan peruskysymyksiä: äiti onko tuo setä vai täti? 

Ja hah, voin taas nauraa itselleni. Noin kuukausi sitten kirjoitin, etten ole juuri uhrannut ajatuksia Suomilomalle ja aikatauluun tarvitsee jättää sopivasti extempore-henkeä. Joopa joo. Kuukautta viisaampana voin taas todeta, että kummasti se on kalenteri täyttynyt sille ajalle. Ei nyt sentään kokonaan, mutta merkintöjä on tullut päivälle jos toisellekin. Kaikenlisäksi kalenteri antaa ymmärtää että meistä olisi tullut terveysturisteja. Sen verran monta hammaslääkäri, silmälääkäri sun muuta huoltomerkintää sinne on tehty.

Päänsisäiselle listalle on lisäksi merkattu ainakin karjalanpiirakoiden ja irtojäätelön syöminen. Saunominen. Ja mikä ettei lonkerokin maistuisi saunan jälkeen. Perheen ja kavereiden kanssa oleilu. Turun jokirannassa käpsyttely. Mökkilörvintä. En pistäisi pahakseni, jos pääsisimme miehen kanssa kahdestaan syömään. Ja jostakin takavasemmalta on noussut myös halu toteuttaa yhtä kesäperinnettäni - joka on tosin ollut parina vuotena katkolla - ja mennä kesäteatteriin. Nähtäväksi jää pääsevätkö kaikki ja useampi muukin juttu toteutettavien asioiden listalle.

Emännän ottaessa siivet alleen jää blogi samalla kesätauolle.
Aurinkoisia ja leppoisia kesäpäiviä!

Me kuulemme taas jossakin vaiheessa elokuuta.

Kylemore Abbey

Tasan eivät mene nallekarkit. Jos minua muistetaan jonkin kerran vuodessa yllätyskukkasin, kävi Margaret Henrylle aikoinaan vähän parempi hillo. Hänen miehensä lahjoitti tälle rakkauslahjaksi vaatimattomasti linnan. Brittipariskunta oli aikoinaan häämatkalla Connemarassa, ihastuivat seutuun, mitä en muuten lainkaan ihmettele. Ja päättivät rakentaa linnan keskelle kuvankaunista maisemaa, jossa sijaitsi tuohon aikaan metsästysmaja. Linna valmistui vuonna 1868.

Linnasta Margaret sai valitettavasti nauttia kovin lyhyen ajan, sillä yhdeksänlapsisen perheen äiti kuoli nuorena äkilliseen sairauteen. Margaretin menehdyttyä hänen miehensä Mitchell Henry rakennutti linnan tiluksille vielä pienen kirkon rakkaan vaimonsa muistoksi.

Linna myytiin aika pian Margaretin kuoleman jälkeen Manchesterin herttualle. Hän remontoi linnaa rikkaan vaimonsa suvun rahoilla mieleisekseen. Kuinka ollakaan herttuan rikkaan appiukon menehdyttyä herttua joutui rahavaikeuksiin ja ajautui sitä myöden konkurssiin. Linna meni taas myyntiin. 

Seuraavalla myyntikerralla linnassa alkoi hieman erilainen elämä, sillä 1920-luvulla nunnat tekivät siitä kaupat ja se muuttui nunnaluostariksi. Ensimmäiset vuodet se toimi tyystin nunnaluostarina ja muuntui pian nunnakouluksi, jona se toimi vuoteen 2000 saakka.

Tänä päivänä Kylemore Abbey on suosittu turistikohde. Eikä ole mitään syytä epäillä, miksei näin olisi. Linna sijaitsee todella kauniilla paikalla pienen järven rannalla, vihreänä hehkuvien vuorten syleilyssä.

Linnan ensimmäiseen kerrokseen pääsee tutustumaan sisälle. Siellä voi tutustu linnan rakennuttajien Mitchellin ja Margaretin elämään. Eteisessä on tanassa rivissä Mitchellin metsästyssaappaita ja kyllä olisin voinut itsekin istahtaa ohuesti terästetylle päiväkahville yhdelle monista olohuoneen divaaneista ja ihailla samalla ympärillä avautuvia maisemia.

Pienen kävelymatkan päässä linnasta on Mitchellin rakennuttama pieni, suloinen uus-goottilaista tyylisuuntaa edustava kirkko. 

Noin kilometrin päässä linnasta on puutarha, jonne pääsee myös tutustumaan. Puutarhalle voi kävellä kivaa puistomaista reittiä pitkin tai hypätä sisääntuloportilta bussiin, joka kuljettaa puutarhalle. Puutarhan ympäristössä on myös muutamia kävelyreittejä. 

Ja puutarha. Sitähän pidettiin kunnossa. En ole koskaan ennen nähnyt, että rikkaruohoja nypättäisiin sellaisella pieteetillä - suurikokoisia pinsettejä käyttäen. Puutarhassa on pieni kasvihuone, paljon kukkaistutuksia sekä paljon vihannesmaita, jotka nekin olivat säntissä järjestyksessä. Puutarhan perällä oli söpö pääpuutarhurin asunto, jonne pääsi myös tutustumaan.

Kylemore Abbey sijaitsee Wild Atlantic Wayn varrella ja on avoinna ympäri vuoden. Puutarha on parhaassa loistossaan kevät-kesällä. Galwaysta järjestetään päivittäin bussikyytejä Kylemoreen. Alueella on muutama kahvila/lounaspaikka. Tutustumiseen kannattaa varata vähintään kolme tuntia tutustumisaikaa ja enemmänkin, jos haluaa kulkea kävelyreitit läpi.

Lippuhinnat:

Aikuiset 14€

Alle 10-vuotiaat ilmaiseksi

Perhe- ja alennuslippuja saatavilla

Wild Atlantic Way

Edellisessä postauksessa heittelin yleisvinkkejä road tripin tekemisestä Irlannissa. Jos ajatus jäi kytemään, niin yksi juttu mitä ei kannata missata on Wild Atlantic Way. Tai enpä tiedä voiko siitä käyttää termiä yksi juttu sillä Wild Atlantic Way on 2600 km pitkä tieosuus, joka kulkee Atlantin reunamilla eteläisestä Corkin kreivikunnasta aina pohjoisimpana sijaitsevaan Donegalin kreivikuntaan saakka. Kulkien kaikkiaan yhdeksän Atlantia nuolevan kreivikunnan halki. Se on samalla yksi maailman pisimpiä merkattuja rantareittejä.

Eikä pidä käsittää väärin, en lähden suosittelemaan 2600 km ajamista, vaan valitsemaan reitiltä jonkin pätkän, joka parhaiten istuu omaan makuun ja aikatauluun. Jollekin se voi olla pala etelää, toiselle pätkä pohjoista ja kolmannelle jotakin siltä väliltä.

Maaseutua Co. Galwayssa

Pieni majakka Co. Mayossa

Tieosuus kulkee pitkälti hieman pienempiä maanteitä pitkin, joten nopeammat moottoritiet saa tällä retkellä heittää romukoppaan. Sen sijaan kannattaa ajella rauhassa ja nauttia ympärillä avautuvista maisemista. Niitä nimittäin riittää.

Wild Atlantic Way on lanseerattu vuonna 2014, sen varrelle on merkattu useampi tuhat nähtävyyttä, pienempiä ja isompia juttuja. Rantoja, kukkuloita, linnoja, näköalapaikoja, pieniä värikkäitä kyliä ja luostarinraunioita muun muassa. Suurinosa kohteista on ilmaisia nähtävyyspaikkoja. Wild Atlantic Way on merkattu sahalaitaisin maantiekyltein ja nähtävyyskohteet tunnistaa samasta sahalaitatunnuksesta.

Banna Beach, Co. Kerry

Clifden, Co. Galway

Yksi monista Wild Atlanic Wayn varrella olevista uimarannoista, Co. Galway

2600 km reitti ei ole yksi yhtenäinen tieosuus, vaan reitillä on myös paljon luuppeja ja tienpätkiä, jotka on merkattu päätieltä johonkin nähtävyyskohteeseen. 

Wild Atlantic Way on jaoteltu kuuteen maantieteelliseen alueeseen, kreivikuntien rajoja noudattaen. Vaikka Irlanti on kuitenkin aika pieni saari, ovat maantieteelliset rajat yllättävänkin suuria. Eroavaisuuksia alueiden välillä löytyy. Se missä toisaalla rannat ovat jyrkkää kallioseinämää, ovat ne seuraavalla alueelle enemmänkin pitkiä vaaleita hiekkarantoja kumpuilevine nummineen. Itse tein esimerkiksi sen havainnon, että meidän kulmilla, joka on myös Wild Atlantic Wayn varrella tienreunamat ovat täynnä viheliäistä piikkipensaikkoa, mutta pohjoisempaan päin mennessä piikit puskineen loistivat poissaolollaan. Myös maisema muuttui monilta osin karummaksi.

Kinvarra, Co. Claire

Mikäli reitti kiinnostaa, kannattaa kurkata Wild Atlantic Wayn nettisivuille, josta löytyy paljon vinkkejä näkemisenarvoisista kohteista.

Yksi monista kallioleikkauksista, Co. Mayo

Vaellusreissulta. Maisema juuri ennen sadekuuroa, Co. Sligo

Tässä vielä linkkejä joihinkin omiin postauksiini, jotka sijaitsevat reitin varrella:

Limerickin linna

Joulupäivän pulahdus 

Miljoonien hyvästien satama: Cobh 

Sademetsässä

Killorglin

Limerickin toinen mahdollisuus

Asia, josta ajattelin etten tule ikinä valittamaan talvisessa Irlannissa

Eväitä värikkäiltä kaduilta

Seuraava siivu Ring of Kerryä

Cliffs of Moher

Ihastuin

Rantapäivä

Whiskey in the jar
Kylähullu Kenmaressa

Täällä me eletään ja yritetään

Lähiretkiä

Vinkkejä Irlannin road tripille

Kerroinkin aiemmin, että suunnittelin perheellemme pientä road trippiä täällä Irlannissa. Ja hieno reissu tulikin tehtyä! Sen tiimoilta ajattelin tehdä pienen yleisvinkkipostauksen muillekin Irlannin road trippiä suunnitteleville. Muutamia kohdevinkkipostauksia tulossa myöhemmin.

Kooltaan tämä vihreä saari on vajaa kolmannes Suomen koosta. Valtaosa päätyy saarelle lentäen ja yleensä reissu alkaa Dublinista. Auton vuokraamista suosittelenkin Dublinista käsin - itse kaupungissa siitä ei ole muuta kuin riesaa, mutta kun pääkaupunki on koluttu ja muut seudut alkavat kutkuttamaan, kannattaa auto ottaa alle sieltä. Vuokrahinnat ovat nimittäin huomattavasti huokeammat kun jos auton vuokraa pienemmästä pitäjästä. Juttua vasemmanpuoleisessa liikenteessä ajamisesta olen kirjoitellut aiemmin (klik).

Ja jos autoilu ei ole sinun juttusi, niin ällös huoli. Bussiverkko on aika kattava ja hinnat huokeita. Junallakin pääsee, tosin kapeammalla verkolla ja kalliimmilla hinnoilla. Mutta ihme kyllä ajallaan olevalla aikataululla, ainakin omien kokemusteni mukaan. Lisäksi erilaisia matkanjärjestäjiä suosituimpiin turisti/luontokohteisiin löytyy pilvin pimein. Koko saarella operoi esimerkiksi Paddywagon Tours -niminen matkailuyritys.

Mutta palataanpa takaisin autoilun pariin tai oikeastaan reitin suunnittelun pariin. Vaikka saari on kooltaan suhteellisen pieni, ei matkanteko paikasta a paikkaan b suju aina kuin vettä vain. Irlannin suurimpien kaupunkien välillä on hyväkuntoisia moottoriteitä, joiden nopeusrajoitus on 120 km/h. Ja näitä pitkin pääseekin kivasti porhaltamaan eteenpäin. Mutta kuten motarit aina, niin nämäkin ovat tylsiä. Kiinnostavat kohteet ja nähtävät ovat aina motarien ulkopuolella, jolloin on kaarrettava hieman pienemmille teille.

Ja tosiasia on, että muut kuin motarit kulkevat aina kylien ja pikkukaupunkien läpi. Kylän pääraittia pitkin. Ja siellä kun samanaikaisesti paikallinen mamma yrittää punkea omaa menopeliään marketin eteen, samalla kuin pappa haluaa kurvata takaisin tielle bensa-aseman pihasta ja kylän juorukello on pysähtynyt keskelle tietä ihan vain vaihtaakseen uusimmat kuulumiset tien vartta kävelevän matamin kanssa, niin ruuhkahan siinä saadaan aikaiseksi. Eikä se ole pelkästään ne kylät, jotka toimivat pullonkauloina vaan ihan ne tiet itsessäänkin. Tiet ovat kapeita ja mutkaisia ja voin vannoa, ettei ole kerta tai kaksi kuin traktori tai eläintenkuljetusauto köröttelee edessäsi. Tai jumitat lammaslauman taakse. Näillä teillä ohittelun saa unohtaa ja tyytyä pitämään perää.

Pikkuteitä myöden tiet ovat asfaltoituja, joten mitään tommimäkismäistä hiekkatierykimistä ei tarvitse harjoittaa. Mutta varaa aikaa matkantekoon, etenkin moottoriteiden ulkopuolella. 

Mikäli esimerkiksi luontokohteet, linnanrauniot tai pienet värikkäät kylät kiinnostavat, niin niitä löytyy. Paljon. Oikeasti lyhyelläkin matkalla näkee paljon. Nähtävyydet on mielestäni hyvin merkattu. Yleensä ruskeapohjaisella kyltillä - äläkä anna nimen hämätä. Kyltissä paikka lukee aina ensin maan virallisella kielellä iiriksi ja sen alla englanniksi. Ellet sitten satu seikkailemaan iirinkielisellä rannikkoseudulla, jossa kyltit ovat ainoastaan iiriksi. 

Mielestäni suurin hankaluus on yleensä se, että näen jotakin kiinnostavaa, josta haluaisin ottaa valokuvan tai mennä tutkailemaan jotakin paikkaa tarkemmin, mutta näillä teillä ei tunneta pientareita, joten auton pysäyttäminen minne sattuu ei ihan niin vain onnistukaan.

Pääsäännöksi antaisin reissua ja matkareittiä suunniteltaessa: yksi juttu per päivä. Näin jää tilaa niille mahdollisille matkan varrella bongatuille käydäänkö kattomassa mitä tuolla on - jutuille.

Irlanti on melkoisen tiuhaan asuttu maa. Kaupungeista ei tarvitse mennä kovin pitkälle, kun lehmät ja lampaat täplittävät iloisesti kiviaidoilla rajattuja niittyjä. Mutta toisaalta pieniä kyliä on melkeinpä tuon tuosta. Ja ne pienet kyläthän tarkoittavat yhtä kuin palveluita. Jopa niistä hyvin kuolleennäköisistä kylistä löytyy useimmiten ruokaa tarjoava pubi.
Lounaspaikaksi kelpaavaa paikkaa ei tarvitse alkaa aamupalapöydässä navigoimaan, ellet sitten halua päätyä juuri johonkin tiettyyn ennalta valittuun paikkaan.

Jos olet liikkeellä lunkilla katsotaan mitä päivä tuo tullessaan -asenteella, niin sekin useimmiten toimii. Kesäkuukausina suosittelisin varaamaan majoitukset etukäteen, ainakin matkailijoiden eniten suosimilta seuduilta kuten Dublin ja Killarney. Pieniä, kotikutoisia B&B -majapaikkoja löytyy runsaasti ympäri saarta ja ainakin suosituimpien seutujen ulkopuolelta jostakin löytyy aina sijaa. B&B kannattaa muistaa varata käteistä mukaan ja toivottavaa olisi tömähtää paikalle viimeistään alkuillasta.

Ja mitä mahdolliseen eksymiseen tai epäröintiin tulee, niin kysy. Irlantilaiset ovat syntyneet puhumista varten ja auttavat mielellään.

Säät - ne voivat olla melkein mitä tahansa. Joten varaudu kaikkeen. Älä unohda veden ja tuulenpitävää vaatetusta kotiin.

Mikäli reissulle tulee enemmän mittaa ja puhtaat kalsarit alkavat olemaan vähissä, älä kuvittele peseväsi niitä illalla majapaikan lavuaarissa ja heittäväsi niitä aamulla reppuun. Eivät taatusti kuivu aamuun mennessä, ellet sitten saa viritettyä niistä lippua ja anna tuulen hoitaa loput. Pikkuisen isommista kaupungeista - mallia paikallinen Forssa - kannattaa etsiä pesukoneita jostakin epäolennaisesta paikasta. Meidän kylällä olen huomannut kolikkokoneet ja kuivurin jonkun bensa-aseman takana. Pyykkien pesua odotellessa toimi kuin irlantilainen. Hae take away -kahvi ja sanomalehti ja istu autoon odottamaan.