Rystyset valkoisena

Joku lukija saattaa muistaakin, että tuumailin alkuvuodesta miten tämä meidän konkkaronkka tulee tulevaisuudessa liikkumaan paikasta toiseen. Paddyn synnyttyä kuvio on säilynyt samana kuin ennen hänen syntymäänsä. Olen kävellyt. Nappulaa varten ostimme seisomalaudan. Hän toki haluaa kävellä jonkin verran ja mieluusti annankin hänen kävellä kunhan vain tie on riittävän turvallinen siihen tai meillä ei ole kiire minnekään. Välillä Paddy kulkee myös kantorepussa, mutta tätä vaihtoehtoa en ole suosinut pidempikestoisilla etapeilla.

Minulle tuli eteen tilanne, että piti päästä paikkaan, joka on aivan liian kaukana kävellä ja Nappulan hoitopäivän aikataulun takia oli hankala kysellä kyytiä kavereilta. Lopulta rohkaistuin toteuttamaan asian, jota olen miettinyt jo jonkin tovin eli vuokraamaan auton. Vaikka auton saaminen alle toi suurta kulkemisen vapautta emännälle, joka on tottunut menemään joka paikkaan kävellen, näin silti etukäteen painajaisia autoilusta. 

Edellisen kerran olin ajanut autoa jouluaikaan Suomessa. Täällä autoilua tauon lisäksi kylmäsi eniten vasemmanpuoleinen liikenne. Olen yli vuosi sitten kokeillut miehen autolla ajamista. Se, miksen ole ajanut enemmän hänen autollaan liittyy lupa-asioihin. Miehelläni on työsuhdeauto ja vakuutukset ovat hänen työnantajansa nimissä. Täällä kuvio menee muutenkin niin, että autoa ei saa ajaa, ellei ajajaa ole merkattu auton vakuutukseen. Vakuutusratsioita näkyy aika ajoin ja niiden laiminlyönnistä ropsahtaa hyvin suuret sakot tai mahdollisesti pitkä ajokielto. Ajokielto koskee myös auton omistajaa, koska hän on antanut autonsa laittomasti jonkun toisen käyttöön.

Me mietimme jossakin vaiheessa auton ostamista, mutta hylkäsimme lopulta suunnitelman. Autot ovat kutakuinkin samoissa hinnoissa kuin Suomessa, mutta vakuutukset ovat tolkuttoman kalliita, perusvakuutus voi olla jopa parituhatta euroa! Ja ihan mitä tahansa ruoskaa en olisi halunnut alleni ottaa. Vähintäänkin autossa olisi pitänyt olla isofix -kiinnitys lasten turvaistuimia varten ja sitä ei kovin vanhoista autoista löydy. Ja koska autot ovat vääränpuoleisia olisi se pitänyt saada myytyä ennen maastalähtöä. Oma vaivansa ja auton arvon lasku siitä olisi ollut tiedossa. Tuskin sillä olisi ollut kovin suurta kysyntää postiautona Suomessa. Tulimme siihen tulokseen, että sillä rahasummalla, joka menisi auton vakuutuksiin ja myyntitappioon, saa autoa vuokrata käyttöönsä kerran jos toisenkin. Täytyy silti sanoa, ettei auton vuokraaminen näillä kulmilla mitään halpaa puuhaa ole, meidän pikkukaupungissa kun on vain yksi autovuokraamo, niin hintakilpailua ei pääse syntymään ja hinnat ovat sen mukaiset.

Vuokraamani auto oli manuaalivaihteinen. Vaihteisto ja polkimet ovat samalla puolella kuin missä päin maailmaa tahansa, toki tässä eron tekee se, että vaihteita kuitenkin vaihdellaan kepin toiselta puolen. Autovuokraamo sijaitsi keskustan tuntumassa, joten mitään maantieajoa ei päässyt treenaamaan, vaan heitettiin toispuoleisine toimintoineen suoraan liikenteen sekaan. Kyllähän se vähän kylmäsi.

Risteyksissä pidin yllä hivenen tyhmänkuuloista muistisääntöä ratti on keskellä tietä. Tarkoittaen siis sitä, etten käänny vahingossa risteyksessä vastaantulevien kaistalle, vaan ratin ja ajajan paikka löytyy tien keskiviivan tuntumasta. Käännökset oikealle kaistalle kun ovat sellaisia juttuja, että tulevat niin helposti selkärangasta.

Täällä harrastetaan paljon liikenneympyröitä ja liikennevaloja vastaavasti hyvin vähän. Liikenneympyröitä ajetaan omasta vinkkelistä väärään suuntaan. Suuriosa ympyröistä on kaksikaistaisia, vaikkei ympyröihin ole mitään kaistaviivoja piirrettykään. Jos meinaa ajaa enemmän kuin yhden ulosmenokohdan, tulee liikenneympyrää ajaa keskiympyrässä ja hakeutua uloimmalle kaistalle ennen liikenneympyrästä poistumista. Etukäteen näin sieluni silmin kuvitelmia, että pyörin keskiympyrää ympäri kerta toisensa jälkeen, enkä pääse sieltä pois. Näin ei kuitenkaan käynyt.

Vuokrasin auton muutamaksi päiväksi. Ensimmäinen päivä oli niin sanottu harjoituspäivä, jolloin ajoin hyvää tietä pitkin lähikaupunkiin. Paikka, jonne minun tuli seuraavana päivänä päästä sijaitsi enemmänkin perusirlantilaisen tieosuuden päässä. Se tarkoittaa suomeksi kapeaa, mutkaista tietä, jossa nopeusrajoitus on 80 ja mitään pientareita ei tunneta. Aivan tien vierestä kohoaa joko kivimuuri tai tiivis pensaikko. Suomessa vastaavanlaisen tien nopeusrajoitus olisi 50 tai maksimissaan 60 km/h. Tämä emäntä tosin mummoili sen verran, että nuo 80 km/h -nopeudet jäivät saavuttamatta. Menköön kiireisemmät ohi, ajattelin.

Kaikenkaikkiaan vasemmanpuoleisessa liikenteessäajo sujui yllättävänkin hyvin. Toki nyt jonkun kerran pelkääjän puolen rengas kävi vähän haistelemassa rotvallinreunaa ja muutama liikenneympyräajo ei mennyt ihan liikennesääntöjen mukaan kun keskityin samalla vaihteiden vaihtamiseen. En kuitenkaan aiheuttanut liikennekaaosta enkä ajanut kolaria, joita ehdin tietysti myös etukäteen pelkäämään. Voinen siis sanoa, että uskallan vuokrata auton toisenkin kerran.