Seuraava sivu Ring of Kerryä

Kirjoittelin keväällä tarkemmin Ring of Kerry -nimisestä kauniista tieosuudesta, joka vetää vuosittain puoleensa tukuittain turisteja ja myös meitä muita tallaajia. Muistin virkistämiseksi keväisen jutun voit lukea täältä.

Kuumimman – eh tällä saarella ei toki sanan varsinaisessa merkityksessä – turistikauden alkaessa olemaan ohi päätimme lähteä ajamaan seuraavan etapin Ring of Kerryä. Tarinansa tueksi emäntä oikein lätkäissyt kartankin, joten reissua on helpompi seurata. Keväisen reissun jutut ja kuvat ovat  siis tieosuudelta Kenmaresta Killarneyhin. Tällä kertaa ajelimme Ring of Kerryä pitkin Killorglinista Cahersiveen. Kylien välinen etäisyys on noin 40 km.

Tie tällä pätkällä ei ollut niin vehreä kuin keväisellä etapilla. Vaan enemmänkin rosoista kallioineen. Älkääkä nyt käsittäkö väärin, vihreää on silti, vaikka kalliokkoa on enemmän. Merenrantaa, kallionjyrkänteitä ja maalaismaisemaa lampaineen kyllä riitti.

Reitti kulki muutamien pikkukylien läpi. Vaikka kylillä ei juuri kokoa ollut, aisti niistä sen, että

vuosittain niiden läpi virtaa turisti jos toinenkin busseineen. Pysähdyimme lounastamaan Cahersiveen. Maittavan kalakeiton jälkeen oli mukava vähän tallustella värikästä kylänraittia pitkin. Varsinainen kohteemme siinsi nimittäin vasta edessäpäin. Määränpäämme oli Valentia Island, jonne nimestään huolimatta pääsi ajamaan mantereelta pientä siltaa pitkin. Jätimme auton parkkiin ja kävelimme osittain lehmien laidunmaiden poikki kohti rinteen harjanteella olevaa näköalapaikkaa.

Valentia Islandin näköalapaikalta ja jo matkalta sinne on näkymä merestä töpsähtäville Skellig Islandseille. Isoin kallionkökkäre -saari Skellig Michaelilla on vanha luostari. Saari tuli tunnetuksi Star Wars: The Force Awakens -elokuvasta. Saarelle tehdään veneretkiä toukokuun puolilta välin lokakuun alkuun. Reissuilla on kuitenkin merenkäynnistä johtuva säävaraus. Arvannette varmaan, että kohde löytyy yllättäen myös tämän emännän listalta.

Palataanpa niistä retkihaaveista vielä takaisin Valentia Islandille. Reilun puolen vuoden jälkeen sitä jo luulisi, että on nähnyt luonnon puolesta niin monta hienoa paikkaa, mutta aina ja uudestaan tämä Irlanti jaksaa vain yllättää. Ja minä jatkan itseni toistelemista. Oli nimittäin taas melkoisen upea paikka! Kuvat eivät valitettavasti anna oikeutta tälle luonnonkauneudelle, mutta jos nyt edes pientä osviittaa huikeista näkymistä. Cliffs of Moherista kertoessani, mainitsin että olo oli kuin olisi seisonut maailman laidalla. Täytyy sanoa, että nyt se tuli vasta oikeasti koettua – ja vieläpä ilman turva-aitoja.

Korkeat paikat pistivät taas tutisuttamaan ja tuuli ei vähentänyt lainkaan jännitystä. Päätin silti kontata rinteen reunamalle ihailemaan maisemia. Siinä sitä sitten pötköttelin lampaan kakkojen vieressä ja toljotin häkeltyneenä alhaalla tyrskyävää merta. Sitä luonnonnäytelmää olisi voinut tuijottaa vaikka kuinka pitkään. Oli nimittäin meditaatiota parhaimmillaan.

Mies yritti usuttaa minua vielä jatkamaan matkaa ihan sen vihoviimeisen vihreän töppyrän huipulle, mutta tulinpa vilkaisseeksi toiseen suuntaan merelle päin ja huomasin, että saderintama on lähestymässä meitä. Sen verran tämän saaren säistä on reilun puolen vuoden aikana oppinut, että tuolloin kannattaa vetää takki kiinni, huppu päähän ja palata takaisin lähtöruutuun. Niin tälläkin kertaa.

Jos muuten seurailet Vihreän saaren emäntää Facebookissa tai Instagramissa, niin muutama päivä sitten julkaisemani "hiustentuuletusvideo" on otettu juuri tuolta Valentia Islandin näköalapaikalta. Ja jos et vielä seuraa, niin liityppä joukkoon. Löydyn molemmista kanavista nimellä @vihreansaaren.