5. syyskuuta 2017

Ihastuin


Vaikka maisemat Irlannin maaseudulla ovat kauniit ja äärettömän vehreät. Elämä täällä pikkukaupungissa on leppoisaa, niin välillä on vain ihanaa tai siis todella ihanaa päästä kaupunkiin. Siis sellaiseen vähän isompaan kaupunkiin ainakin tämän maan tarjonnan mittakaavassa. Viikonlopun kaupunkireissun myötä tulin nimittäin siihen tulokseen, että jos minun olisi mahdollista muuttaa Irlannissa jonnekin muualle, niin muuttaisin Galwayhin.

Länsirannikolla, aika tarkalleen Irlannin puolessa välissä sijaitseva Galway osoittautui vallan vireäksi ja viihtyisäksi kaupungiksi, johon tutustumista voin lämpimästi suositella ihan pelkän viikonloppuvierailun perusteella. Kaupungista olin kuullut pelkkää hyvää ennen omaa visiittiäkin. Myös mies muisteli lämmöllä "ihan pari vuotta sitten" (eli tarkemmin ottaen 19 vuotta sitten!!) poikain kanssa tekemäänsä Irlannin road trippiä, johon myös Galway kuului. Jotenkin vahvasti veikkaan, että intressit ovat olleet hieman erilaiset tuolla edeltäneellä reissulla.

Galway

Galwayn vajaasta 80 000 asukkaasta noin neljännes on opiskelijoita ja kieltämättä kaupungista huokui positiivisella tavalla nuoruus ja hyvä pössis. Ydinkeskustan kävelykadut, mitkä eivät todellakaan ole yleisiä tässä autoilua rakastavassa maassa, olivat pullollaan toinen toistaan mukavamman näköisiä ravintoloita ja baareja. Ja kyllä, toivoin itsekin että tämä reissu olisi ollut mahdollista toteuttaa aikuisten voimin, niin olisi päässyt paremmin nauttimaan siitä tarjonnasta. Kulttuuria oli tarjolla runsain mitoin ja katukuvaa elävöittivät lukuisat katusoittajat. Opiskelijoiden ja turistien olemassaolon huomasi myös siitä, että kaupungista löytyi ainakin kaksi kasvisravintolaa, mikä ei myöskään vastaa peri-irlantilaista katukuvaa.

Galway


Kaupunkia halkovat lukuisat pienet kanaalit, joiden rantoja oli mukava tepastella. Niitä seuraten päädyimme myös Galwayn yliopistoalueelle. Tykkään vanhoista kivisistä yliopistorakennuksista, joita pitkin ripauksen syksyn sävyä saaneet villiviinit kiipeävät kohti taivasta. Tästäkin vanhasta päärakennuksesta jotenkin huokui viisaus. Sanotaanko, että ainakin ulkoisesti ihan vain hivenen erinäköinen kuin taannoinen suomalainen opinahjoni.

Galway university

Galway university


Merenrantaa pitkin kulkevaa promenadia pitkin olisi ollut myös kiva kävellä, mutta valitettavasti tämäkään uusi irlantilainen ihastukseni ei ollut säiden suhteen täysin suotuisa meitä kohtaan. Senpä vuoksi promenadilla tepastelu, niin että siitä olisi nauttinut ilman kenkien ja lahkeiden kastumista jäi suosiolla seuraavaan kertaan. Galway uskon, että tapaamme vielä!

Galway

2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia. Taas tuli uusi paikka travel bucket listalle!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Nina!
    Eikö ole kumma juttu, että travel bucket -listaa on paljon helpompi kasvattaa kuin lyhentää? :)

    VastaaPoista

Kiitos, kiva kun kommentoit!