Kaksin kotona

Olen ensimmäistä kertaa Irlannin kuukausien aikana kahdestaan Nappulan kanssa kotona miehen ollessa työreissussa. Tilanne ei noin muuten ole minulle lainkaan uusi, vain paikka on uusi.

Edellisessä työssään mies matkusti paljon työnsä puolesta. Oli jaksoja, jolloin hän oli mielestäni enemmän reissussa kuin kotona. Silloin kun meitä oli kaksi, tilanne oli minulle vallan passeli. Sain olla omien työpäivieni jälkeen illat itsekseni kotona, eikä kukaan levitellyt likaisia sukkia ympäriinsä. Niihin aikoihin minulla olikin monesti tapana kysyä "milloin sä lähdet taas reissuun?" Mikäli mies oli ollut useamman viikon putkeen kotona. Nappulan synnyttyä tilanne muuttui, kotiin jääminen yksin lapsen kanssa ei ollutkaan enää niin kivaa, vaan monesti kaipasi sitä toista vanhempaa. Mutta hyvin sitäkin selvittiin puolitoista vuotta.

Tosiaan syyskuulle saakka ollaan päästy, ennen ensimmäistäkään työreissua. Toki vietän arkipäivät, etenkin maanantaista torstaihin pitkälti kahden Nappulan kanssa, koska mies tekee pitkää päivää ja ehtii yleensä häthätää Nappulan iltapuuron aikaan kotiin ja jeesailemaan iltapuuhissa. Syyskiireiden pukatessa työmaalla, tämä tilanne on enemmän vakio kuin poikkeus. Keväällä nimittäin oli niitäkin päiviä kun söimme koko porukka iltaruoan yhdessä. Sinällään tämä tämänhetkinen kahdestaan olo ei juuri poikkea meidän tavallisesta arjesta, paitsi että niinä muina päivinä sitä alkaa seitsemän – kahdeksan välillä odottelemaan miestä töistä kotiin ja sitä, että saisi hetken jutella aikuisten juttuja.

Nyt lähinnä vastaan monta kertaa päivässä kysymykseen "Kohta Isä tulee?". Useiden ja taas useiden toistettujen vastausten jälkeen hän osaa vastata siihen jo itse "Isä on reissussa, katsomassa tätiä". Niin, kerroin että hän työreissulla naapurisaarella tapaamassa kuningatarta. Sallittakoon tämä pieni valkoinen valhe tähän väliin.

Näille työmatkapäiville olen yrittänyt kehittää kaikenlaista pientä ohjelmaa, muuten päivät tuntuvat luvattoman pitkiltä, jos viettäisimme ne kotikulmilla noin puolesta päivästä eteenpäin. Päivähoitoaamupäivien lisäksi on ollut taaperokerhoa, kaupungilla asiointia, leikkipuistoa ja keskusta lounastusta. Ja sitten tietysti sitä kotipuuhailua sisällä ja ulkona. Soitettu kilpaa tamburiinia ja marakaseja ja tanssittu niiden tahdissa. Tehty rakennelmia dublo legoista ja luettu liian monta kertaa niitä muutamaa suosikki Muumi -kirjaa. Nappulakin hokee jo ulkoa kirjan tekstiä "Piihoo, tänään on hieno päivä seikkailla" ja "Nyt pidetään juhlat ja tanssitaan".

Mukavia hetkiä on ollut, mutta silti olen tyytyväinen, että miehen nykyinen työ on vähemmän reissupainotteista verrattuna edelliseen pestiin. Sitä paitsi tulen iltaisin kukkuneeksi luvattoman pitkään kun mikään järjen ääni ei ole kertomassa menevänsä pian nukkumaan.