2. helmikuuta 2020

Kun paluumuuttaja lunta näki


paluumuutto, pulkkamaki, lunta, Tampere, liukumaki, pulkka. laskijat, vihreat kengat
Tammikuun pitäisi yleensä olla se kylmin kuukausi. Tylsät faktat kuitenkin kertovat, että Helsingissä oli tammikuussa tasan yksi pakkaspäivä. Oikeasti yksi!

No sehän on tiennyt sitä, että mustaa on ollut. Tammikuun ainana valkoinen väri kävi parilla pikavissitillä. Ensimmäisellä kerralla lunta nähdessään nelivuotias Nappula totesi ulos mennessään täällä on vaahtoa. Kauppareissulla sama neiti tuijotti pitkään pulkkakasoja ja liukuririvejä ja kysyi; Äiti, mitä noi on? Vaikka talvea ei omalla mittarillani ole Etelä-Suomessa ollut, on pienelle paluumuuttajalle riittänyt ihmeteltävää.

Viikonloppuna kävimme Tampereella. Tampereella riitti iloisia jälleennäkemisiä ja sen lisäksi vastassa oli valkoinen ilmiö. Voi jee, lunta! Talvitamineita lainaan ja pulkkamäkeen. Alas, ylös ja alas kerta toisensa jälkeen. Voi sitä riemua! Toivottavasti näitä talvipäiviä on luvassa eteläänkin.

paluumuutto, pulkkamaki, lunta, Tampere, liukumaki, pulkka. laskijat, vihreat kengat
paluumuutto, pulkkamaki, lunta, Tampere, liukumaki, pulkka. laskijat, vihreat kengat

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kiva kun kommentoit!