23. helmikuuta 2020

Paluumuuton palapeli

Paluumuutto, muutto Suomeen, oodi, palapeli, kirjasto, keskuskirjasto oodi, helsinki, palapelin kokoaminen, arkkitehtuuri
Paluumuutto Suomeen on ollut verrattavissa palapelin kokoamiseen. Levällään on ollut koko tuhatpalainen komeus ilman selkeää alkua. Palapelilaatikon mallikuva on ainoastaan antanut osviittaa mihin kokoamisessa pyritään. Kuten minkä tahansa palapelin, niin tämänkin alkuun piti ensin etsiä kulmapalat - tai ainakin osa niistä.

Yhden selkeän kulmapalan antoi miehen työpaikka ja sen sijainti. Pitkälti sen perusteella etsimme lapsille hoitopaikkaa, saadaksemme muodostettua seuraavan kulmapalan. Sopivaa palojen muodostumista toi lainakodin sijainti miehen työpaikan läheltä ja samoin hyvien julkisten kulkuyhteyksien päästä lasten hoitopaikasta. Se on sujuvoittanut kummasti paluumuuttajan arkirutiineita uudessa kaupungissa, sillä autoa emme tällä hetkellä omista, eikä sille olisi tällä haavaa ollut juuri tarvettakaan.

Siitä huolimatta, että osa kulmapaloista on löytänyt paikkansa on edessä ollut välillä pelkkiä sinisiltä taivaspaloja. Paloja, joista ei saa mitään otetta ja mistä mikään ei sovi toisiinsa – ei edes väkisin vääntämällä. On tehnyt välillä mieli työntää koko aloitettu kokonaisuus pöydältä alas sen sijaan että olisi jatkanut oikeiden palojen etsimistä ja sovittelua.

Paluumuutto, muutto Suomeen, oodi, palapeli, keskuskirjasto oodi, helsinki, kirjasto, musta portaikko, kierreportaat, palapelin kokoaminen, arkkitehtuuri

Yhden puuttuvan kulman palat löytyivät hiljattain täysin odottamattomatta. Mieheni hyvä kaveri soitti ja kysyi etsimmekö vielä asuntoa. Alkuvuonna olemme käyneet useammissa asuntonäytöissä yrittäen etsiä korviketta keskustan valmiiksi kalustetulle lainakodille. Miehen kaveri on asunut vuosia toisessa maassa ja heidän kodissaan ovat asuneet pitkäaikaiset vuokralaiset. Yllättäen vuokralaiset olivat päätyneet irtisanomaan asunnon ja koti oli vailla uusia asukkaita. Lähes käsittämättömän ajoituksen lisäksi asunto on enemmän kuin sopivan kokoinen meidän tarpeisiin ja sijainti on juuri siltä alueelta, josta olemme asuntoa etsineet.

Maaliskuun aikana aiommekin kasata romppeemme lainakodista. Vuokrata pakettiauton ja hakea tavaroitamme kahdesta eri varastosta ja etsiä tavaroille paikat uudesta kodista.

Vaikka palapelistä puuttuu vielä monta kokonaisuutta ja irrallista palaa, näyttää kuitenkin siltä, että kolme kulmapalaa ja niiden ympäristö on nyt saatu muodostettua. Hip hei!

Paluumuutto, muutto Suomeen, oodi, palapeli, keskuskirjasto oodi, helsinki, palapelin kokoaminen, kirjasto, arkkitehtuuri

*Kuvat on otettu keskuskirjasto Oodista

2 kommenttia:

  1. Asioilla on tapana järjestyä...hienoa, että asunto järjestyi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saara! Onneksi ne asiat järjestyvät aina tavalla tai toisella 😊

      Poista

Kiitos, kiva kun kommentoit!