Kohti normaalimpaa

Edeltävät kaksi kuukautta ovat olleet merkillisiä. On kökitty kotona. Ulkoiltu lähikulmilla. Käyty vuorotellen ruokakaupassa. Tehty töitä kotoa käsin. Vältelty sitä sun tätä. Ei ole nähty juuri ketään, muutamia ulkotreffejä lukuunottamatta. Vedottu koronapöpöihin, kun lapsi on esittänyt kysymyksiä milloin tehdään sitä tai tätä ja milloin mennään sinne ja tänne.

Mutta tämän viikon loppupuolella, kahden kuukauden jälkeen tehtiin paluu johonkin vähän normaalimpaan. Lapset palasivat päiväkotiin. Ja se tuntui ainakin allekirjoittaneesta erinomaiselta. Ihan siitäkin huolimatta, että tätä palettia oli oppinut jo aika hyvin pyörittelemään. Tehty töitä osittain vuoroissa, tiedostaen että paras työskentelyaika on silloin kun Paddy on päikkäreillä. Yritetty välttää päällekkäisiä videopalavereita, ihan aina siinä onnistumatta. Joskus puhelun lomasta on joutunut näyttämään urheilusta tuttua aikalisä -käsimerkkiä – ei siis kollegoille, vaan lapsille. Ja toisinaan taas on täytynyt poistua hetkeksi meneillään olevasta palaverista ja mennä rauhoittamaan samasta lelusta liittyvää taistelua. Yleinen tilannearvosana menneiden kahden kuukauden kokonaistilanteesta jää kuitenkin kiitettävän puolelle.

Allekirjoittaneen lisäksi lapset tuntuivat olevan hyvillä mielin päiväkotiin palaamisesta. Vaikkeivat sen myötä tulleet aamuherätykset olekaan niitä ykkösjuttuja. Ympärille on päiväkodin myötä tullut muutama muukin kaveri kuin oma sisarus.


Yksi paalu kohti vanhaa normaalia on siis saavutettu, mutta myönnän toivovani, että muutama muukin paalu kumahtaisi kohdalleen.

Olen tuskin ainoa, joka on tiedostanut sen, että toukokuun toinen puolikas on meneillään. Kesä on ovella, mutta kesäsuunnitelmista on ainakaan omalta osalta turha puhua. Niitä ei ole. Sinänsä tässä on jopa onnekkaassa asemassa, ettei kesälle ollut etukäteen tehty suunnitelmia. Ei ollut varattuja reissuja tai ostettuja festarilippuja, joita joutuisi nyt harmittelemaan. Mutta toisaalta tämä tilanne ei anna vielä myöskään mahdollistuutta tehdä niitä pieniä suunnitelmia. Ei voi vielä tietää mitä voi tehdä kuukauden tai kahden päästä. Onko kaveriporukalla järkevää lähteä mökkeilemään? Saako kesäteatterit unohtaa? Voivatko lapset mennä isovanhempien luokse hoitoon? Onnistuuko jonkin pienen kesäreissun tekeminen?

Jollei muuta, niin jatketaan pientä lähiretkeilyä ja vedetään muita kesäpuuhia spontaanimmalla otteella. Luotetaan siihen, että se kesä tulee kuitenkin, olipa muu tilanne mikä hyvänsä.