18. syyskuuta 2018

Kalaa altaassa ja lautasella

Akvaario, oranssi kala
Meillä on Dinglessä sellainen pieni suosikkikalaravintola, jossa olemme onnistuneet käymään muutaman kerran. Onnistuneet sen vuoksi, että ravintola on auki vain osan vuotta, kiivaimman turistikauden ajan keväästä syksyyn. Lisäksi pieni ravintola on monesti täynnä ja kolmanneksi emme käy ihan supertiuhaan tuossa värikkäässä pikkukaupungissa.

Ravintolan sulkiessa ovensa syyskuun lopussa, päätin varata meille vielä alkuillan illallispaikat kalasaaliille. 

Ajattelimme ajella vuorten yli Dingleen hyvissä ajoin ennen illallisaikaa ja käydä katsastamassa pikkukaupungin aquariumin tai vastaavasti ulkoilla jos sää niemen toisella laidalla on suotuisa (heh). Sää olikin saapumishetkellä ihmeen hyvä, mutta päädyimme silti tutustumaan akvaarioon. Itselle ulospäin perusLidlin kokoinen Aquarium ei herättänyt juuri luottoa.

Mutta kävi niin kuin monesti aiemminkin. Asia, jota kohtaan ei ole mitään odotuksia, yllättää positiivisesti. Akvaario oli huomattavasti isompi kuin mitä rakennus antoi ulospäin ymmärtää. Ja kassan antamaan karttaan tutustuessa kävi selväksi, että kyseisessä akvaariossa on Irlannin laajin lajikirjo. Mereneläviä olikin jos jonkinlaisia ympäri maailmaa. Värikkäitä kaloja Amazonilta Kaakkois-Aasiaan ja monta muuta siltä väliltä. Kaloista mieleen jäi erityisesti haiallas, haiden lisäksi samassa altaassa viihtyi todella suuri merikilpikonna. Sekä matala rauskujen allas, jossa saattoi seista ihan vieressä ja katsoa kuinka rauskut uivat altaan pinnalle ikään kuin heiluttelemaan helmansa reunaa. 
Lisko

Merenelävien lisäksi akvaariossa oli muun muassa pieniä söpöjä saukkoja ja pingviinejä. Meidän tarpeisiin Dingle Oceanworld Aquarium oli juuri sopivan kokoinen. Riittävästi nähtävää, muttei kuitenkaan liikaa. Kolmevuotias oli silleen sopivasti pähkinöinä koko ajan, muttei uupunut näkemänsä edessä. Mieleen tuli useampi vuosi sitten tehty visiitti Singaporen aquariumiin, joka oli valtava ja todella upea. Seurueeseemme kuului silloin parin vuoden ikäinen kummipoikamme. Hän ei juuri piitannut jättimäisistä altaista ja erilaisista värikkäistä kaloista. Yhden tunnelin kattoon, jonne pääsi ihastelemaan ympärillä uiskentelevia kaloja oli koristeeksi kiinnitetty muovinen kala. Hän osoitti tohkeissaan muovista koristetta ja hoki kala, kala! 
Pingviini

Lapsiperheiden lisäksi Dinglen aquariumissa näkyi paljon eri-ikäisiä aikuisia. Ryhmiä ja pariskuntia. Pidin erityisesti siitä, että akvaariossa otettiin kantaa merien tilaan ja roskan määrään vesistöissä. Sekä pingviinien, että saukkojen ruokailuhetkessä, jota kävimme katsomassa, mainittiin muun faktatiedon ohella kuinka eläinten olot ovat muuttuneet ilmaston lämpenemisen ja rakentamisen seurauksena. Seinille oli kiinnitetty infotauluja, jotka kertoivat karua kieltään siitä mitä kaikkea vesistöistä löytyy. On muun muassa arvioitu, että vuonna 2050 meristä löytyy enemmän muovia kuin kaloja ja arvioidaan, että vuosittain käytetään jopa 8 500 000 000 pilliä, joista valitettavan moni päätyy vesistöihin. Aivan järjetön määrä!! Henkilökohtaisesti en ymmärrä miksi pillejä tarvitsee ylipäätään käyttää.
Meduusa

Riittävän monta tuntia kaloja ihmeteltyämme alkoi nälkä kurnia mahassa ja oli aika mennä katselun sijaan syömään kalaa. Out Of The Blue on Michelinmainittu kalaravintola, mutta tyyliltään oikein kotoisa. Pieni värikäs rakennus niin ulkoa kuin sisältäkin. Suuri osa asiakkaista tulee syömään vaelluskengissään tai muuten rennosti pukeutuneina, joten mistään pynttäytymispaikasta ei ole kyse. Ruoat ovat erinomaisia, kuten ravintola mainostaakin mikään ei ole pakastettua, kaikki on tuoretta. Valitettavasti alkupalan mustekala ja pääruoan kala eivät päätyneet kovan nälän yllättäessä kuviin. Lämmin suositus Out Of The Bluen merenherkuille, mikäli liikut Dinglen kulmilla kevään ja alkusyksyn välillä. Varsinkin kesäkuukausina sekä viikonloppuisin pöytävaraus kannattaa tehdä etukäteen.
Out of the blue, fish restaurant, dingle, Ireland

1 kommentti:

  1. Nyt alkoi tehdä mieli näkemään ja kokemaan kaloja!

    Niin se näkyy olevan, että ihminen ottaa vastaan juuri sen, mikä siinä tilanteessa on tärkeintä. Pieneen matkailijaan teki aikanaan suurimman vaikutuksen Kölnin mahtavan tuomiokirkon pihalla sairas pulu!

    VastaaPoista

Kiitos, kiva kun kommentoit!