Muutamia kohtaamisia

Menneelle viikolle on sattunut kohtaamisia, jotka ovat tyypillisiä täällä Irlannissa, mutta monesti huomaan jälkikäteen miettiväni, ettei tuollaisia kävisi Suomessa tai jos kävisi suhtautuisin niihin varmaankin eritavalla. Ehkä jopa hieman kummeksuen. Omasta mielestä ne johtuvat irlantilaisten mutkattomasta lähestymistavasta. Mutta kertokaa te, ovatko tällaiset tyypillisiä tapoja siellä päin missä asutte?

Kävin eräänä aamupäivänä kahvilla. Kyseessä oli viihtyisä paikka, jossa olin käynyt vain kerran aiemmin, mutta myyjänä oli henkilö, joka työskenteli aiemmin toisessa kahvilassa, jossa tapasin käydä melkolailla säännöllisesti silloin kun olin raskaana. Eli yli puoli vuotta sitten. En ole nähnyt sinua aikoihin, totesi myyjä kun astuin vaunujen kanssa sisään. Tilasin kahvini ja menin istumaan. Myyjä toi pian tilaukseni pöytään ja jäi kyselemään minulta Paddyn kuulumisia. Kahvit juotuani menin maksamaan, Paddy käyttäytyi tähän aikaan kovin levottomasti ja huusi vaunuissa. Samalla kun etsiskelin lompakkoa laukun uumenista, myyjä tuli mitään kysymättä nappaamaan itkevän Paddyn syliinsä, rauhoitteli tätä ja meni tiskin taakse jatkamaan töitään poju sylissään. Paddy rauhoittui samantien ja totesinkin hänelle: Tulen hakemaan hänet 18 vuoden päästä. Johon myyjä, Älä odota niin kauaa, tai sinulta menee kaikki hauska ohi.

Väittäisin, ettei Suomessa kukaan muistaisi/tunnustaisi muistavansa minua useiden kuukausien takaa. Saati sitten ottaisi omatoimisesti vauvaa vaunuista, ihan vain rauhoitellakseen tätä.

Aiemmin viikolla vein Nappulan eskariin. Vastaan käveli nainen, jota tervehdin. Näillä kulmilla tervehditään, olivatpa ne sitten tuttuja tai tuntemattomia vastaantulijoita. Kyseisen naisen tosin tunnistin ulkonäöltä, hän on käynyt kanssani samalla salilla. Mainittakoon kuitenkin, että olen nähnyt kyseistä naista viimeeksi viime vuoden puolella. Paluumatkalla eskarista sama nainen käveli uudelleen minua vastaan ja pysähtyi juttelemaan. Moi, muistatko minua? Olemme käyneet samalla salilla. Annas kun katson vaunuihin. Minkä ikäinen hän jo on?

Oikein mukavaa, kun pysähtyi juttelemaan, mutta samalla mietin ettei tällaista varmaan ikinä tapahtuisi Suomessa, että jäisin kadulle juttelemaan jonkun salilla käyvän randomnaisen kanssa, jota en ole nähnyt yli kahdeksaan kuukauteen.

Edellisenä viikonloppuna kävimme Listowelissa laukkakisoissa. Olimme lounastamassa kisa-alueella, kun seuraamme lyöttäytyi iäkäs puolihampaaton irlantilaisisäntä. Suomessa olisin varmaan tituleerannut tällaisen kaverin joko juopoksi tai kylähulluksi. Isäntä alkoikin lirkuttelemaan lapsille ja kysyi pienen keskustelun jälkeen mistä maasta olemme. Hän sai vastauksensa, johon hän totesi ai sieltä Neuvostoliiton naapurista. Todellakin Neuvostoliiton! Aloin uudelleen epäilemään isännän järjenjuoksua, mutta keskustelu palasi raiteilleen. Isäntä lähti jossakin vaiheessa jatkamaan matkaansa, mutta etsi meidät vielä myöhemmin käsiinsä ihan vain tullakseen kertomaan meille jostakin metsän keskellä sijaitsevasta venäläisestä vankilasta. 

Että sellaisia kohtaamisia kuluneelle viikolle.