25. kesäkuuta 2019

Emännän sporttikorneri: Hurling

Hurling, GAA, hurlin peli, tipperary, limerick, maila, pallopeli, irlanti
Sporttikornerin ideana on käydä seuraamassa irlantilaisia tai täällä suosittuja urheilulajeja. Ja kertoa niistä teille vähemmän ammattilaisilla otteilla. 

Tällä kertaa emäntä matkasi muutaman tunnin ajomatkan - tai tarkennettakoon tässä kohtaan, että Google Maps väitti matkan kestävän kaksi tuntia, mutta koska liikkeellä oli aika monta muutakin autoilijaa, oli ajomatka suuntaansa lähes tuplat - päähän seuraamaan irlantilaista perinnelajia Hurlingia.

Jos emäntä olisi pelipäivään valmistautuessaan tajunnut kuinka pienestä paikasta ja kuinka suuresta yleisömäärästä on kyse, olisi hän jättänyt ihmettelemättä, että viimeisen reilun kymmenen kilometrin matkantekoon meni yli tunti aikaa ja kylän maajussit olivat avanneet peltoja pelimatkailijoiden parkkipaikoiksi viiden euron pysäköintimaksua vastaan.
Hurling, GAA, hurlin peli, tipperary, limerick, maila, pallopeli, irlanti, stadion

Tipperary - Limerick välinen Hurlingottelu pelattiin pienessä, vajaan kahdeksan tuhannen asukkaan Thurlesin kaupungissa. Koosta huolimatta paikkakunnalla oli huomattavan suuri stadion, johon oli pelipäivänä pakkautunut liki 40 000 katsojaa pelipaidoin ja suosikkijoukkueen letitetyin villanauhoin varustautuneina.

Vaikka auto jäi parkkiin pellolle, noin kilometrin päähän stadionista oli stadionille menossa suuren maailman meininkiä, kun joukkiomme käveli putkea pitkin kentän laitaan ja kipusi edelleen täpötäydelle lehterille.
Hurling, GAA, hurlin peli, tipperary, limerick, maila, pallopeli, irlanti, stadion, maali, hurlingmaali

Niin ja se itse peli. Hurligia pelataan jalkapallokentällä. Maaleina on tavalliset jalkapallomaalit, joiden päissä on jenkkifutistyyppiset tolpat. Pelissä on kaksi erää, yhden erän pituus on 35 minuuttia. Hurlingissa on viisitoista kenttäpelaajaa per joukkue, maalivahti, kuusi puolustajaa, kaksi keskikenttäpelaajaa ja kuusi hyökkääjää. Hurlingin pallo on hyvin lähellä pesäpalloa. Palloa pelataan mailan kanssa, joka muistuttaa jääpallomailan ja leipälapion yhdistelmää. Palloa lyödään mailalla, hurl :lla, sitä saa myös potkia tai lyödä avokämmenellä. Palloa saa kuljettaa kädessä neljän askeleen verran ja sitä saa kuljettaa myös pomputtelemalla tai kuljettamalla tasapainottelemalla mailan päällä. Pallon mennessä maaliin saa kolme pistettä ja sen mennessä maalin päällä olevien tolppien välistä, saa yhden pisteen. Peli on erittäin nopeatempoisia, niin että tällainen hitaammanpuoleinen emäntä meinasi jäädä kakkoseksi. Mailat viuhuvat ilmassa ja pelaajien kesken tuli jonkin verran yhteenottoja. Pallon kovuudesta ja mailojen heiluvuudesta huolimatta pelaajilla oli suojanaan ainoastaan kypärät, jotka nekin tulivat kuulemma pakollisiksi vasta joitakin vuosia sitten.

Hurling, GAA, hurlin peli, tipperary, limerick, maila, pallopeli, irlanti, stadion
Hurling, GAA, hurlin peli, maila, pallopeli, irlanti, hurlingmaila, hurlingpallo, lasten maila
Tämä on lasten hurlingmaila, mutta aikuisten mailan malli on sama. Varsi on tietysti pidempi.
Kaikkien hurlingjoukkueiden pelaajat ovat amatöörejä, kuten myös toisessa suositussa GAA -lajissa Gaelic Footballissa. Mikään uusi laji ei ole kyseessä, sillä Hurlingia on pelattu vihreällä saarella jo yli 4000 vuotta.

Koko Irlanti on täplitetty GAA-joukkueilla, osassa seuroista on edustettuna molemmat lajit, osassa vain toinen. Pääsarjoissa pelaa yksi joukkue per kreivikunta. Tässäkin toki löytyy poikkeuksia, sillä Irlanti on aika vahvasti jakautunut alueisiin, jotka ovat enemmän Gaelic Football voittoisia ja toiset taas hurlingvetoisia. Kerryn kreivikunta, jossa me asumme on Gaelic Footballin aluetta, jonka vuoksi täällä ei ole lainkaan pääsarjassa pelaavaa hurlingjoukkuetta. Lähistöllä ei siis näe kovatasoisia otteluita, jotakin kyläsarjaa kyllä. Sen vuoksi ottelua piti lähteä katsomaan merta edemmäs kalaan- periaatteella. GAA lajit ovat muuten siitä mukavia, että otteluihin voi huoletta mennä pientenkin lasten kanssa. Seurattavaa ja meteliä ja kannustusta riittää, mutta katsomossa on sopuisa ja leppoisa meininki.

Seuraamassani ottelussa Tipperary vei voiton Limericistä pistein 25 - 21.

Aiemmat Emännän sporttikornerit löydät täältä:

2 kommenttia:

  1. Teidän Hurling-joukkueenne on kokenut irlantilaisen elämän muotoja jokseenkin kattavasti. Kiitos vain tästäkin opista!

    VastaaPoista

Kiitos, kiva kun kommentoit!