Paluu vihreälle saarelle

Täällä sitä taas ollaan. Irlannissa.

Viimeiset pari päivää ovat  menneet ollessa, ihan kotikulmilla. Juuri ruokakauppaa kauempana en ole edes vielä käynyt.

Olen yrittänyt nukkua univelkoja pois. Purkanut laukkuja ja täyttänyt ruokakaappeja. Mitään isompia ponnisteluja en ole tähän väliin jaksanut ottaa, kun tuntuu että iso osa energiasta paloi Suomen päässä muuttohommien loputtomalta tuntuneessa viimeistelyssä.

Viidakoitunutta pihaa olen sentään sadekuurojen välillä siistinyt. Rikkaruohot saivat kyytiä ja pensaita tuli parturoitua. Mies oli onneksi leikannut nurmikon kertaalleen ennen meidän paluuta. Keväällä tein ison siistimisen pihan ja pensaiden suhteen. Silloin minua blogikommentissa varoiteltiinkin, että piikkipensaat kyllä kasvavat takaisin. Ja niinhän ne tekevät. Ujuttavat piikkisiä lonkeroitaan aidan toiselta puolelta. Tuskin pääsevät kuitenkaan enää täysin villiintymään, kun niille näyttää epäsäännöllisen säännöllisesti oksasaksia. Leikkuuintoa se tietysti vaatii!

Kuten edellisessä päivityksessä ounastelin hämähäkit olivat kesän aikana seitittäneet ahkerasti taloamme ja niitä seittejä on löytynyt mitä merkillisimmistä paikoista. Pölyhuiskalle on riittänyt työnsarkaa.

Suomen ihana kuiva ja lämmin huoneilma on täällä vain muisto. Asunnossa oli tullessamme jämähtäneen kostea ilma, jota olen epätoivoisesti yrittänyt taltuttaa tuulettamalla. Tosin sekään ei täysin auta, koska ulkoilman kosteusprosentti pyörii 90% :ssa. Sentään muutaman päivän ahkera läpiveto alkaa pikkuhiljaa tuottamaan tulosta.

Kesän aikana suola ja muut mausteet olivat jämähtäneet kosteuden seurauksena kiinni maustepurkkeihin. Ja Suomesta kuskaamani Läkerolin xylitolpastillit muistuttavat lähinnä liimaa.

Samaten on pitänyt muistutella itseä vedenkäytöstä. Jos haluaa lämmintä vettä, pitää muista laittaa se ajoissa lämpenemään ja sitten vasta pääsee kikkailemaan erillisen kuuma- ja kylmävesihanan kanssa.

Naapurinrouva oli yhtä puhelias kuin aina ennenkin. Kävin rimputtamassa hänen ovikelloaan tässä eräänä päivänä ja vein kiitokseksi Geisha -suklaarasian, kun hän on poissaollessamme toiminut talovahtina. Rouvalla oli ruoanlaitto kesken, mutta hän kutsui silti minut ja Nappulan katsomaan  puutarhaansa. Ja siinähän sitä vilahti pitkä tovi jos toinenkin, kun rouva esitteli istutuksiaan. Kotiin palasin molemmat kädet täynnä rouvan viljelemiä yrttejä.

Nappula on ollut taas pyörällä päästään. Tällä kertaa hän sentään tuntui muistavan jotakin tästä paikasta, eikä saavuttu ihan "uppo outoon paikkaan" kuten kesällä Suomeen mennessä, kun hän ei muistanut koko kotia. Mutta eiköhän tuo pikkuihminenkin tähän taas totu, niin kuin tämä emäntäkin. Pientä ponnistelua se vaatii molemmilta.