11. helmikuuta 2018

Väriä pihamaalle - asioita, joita et ennen tätä tiennyt tarvitsevasi


puutarhapatsas, lehmä, maastakaivautuva mies

Matkaan hyvin epäsäännöllisesti erään pienen kylän läpi. Niinkuin suuri osa kylistä täällä päin maailmaa, niin tämänkin alueen pääväylä kulkee kylän läpi, eikä suinkaan sitä kiertäen. Muistan jo ensimmäiseltä läpiajolta jääneen mieleen erään kaupan, jonka pihalla kaupattiin muun muassa puutarhatonttuja ja niiden kavereita.

Jostakin syystä kauppa teki minuun huvittavuudellaan niin lähtemättömän vaikutuksen, että olen monesti maininnut miehelle, että joskus poiketaan siellä. Kiinnostavuuttani ei ole vähentänyt se, että mies ajaa päivittäin töihin kyseisen kylän läpi ja raportoi minulle (joo, tällaisista tärkeistä asioista meillä kotona jutellaan :) mitä hahmoja pihalla on ollut. Kuultuani kaupan pihalla olleesta normikokoisesta aasipatsaasta oli pakkomielteeni lukittu.

puutarhapatsaat


Nyt pääsin vihdoin pääkallopaikalle, ihan noin niin kuin oikeasti, eikä pelkästään tiirailemaan patsaita bussin tai auton ikkunan läpi. Kyseisessä kaupassa myydään lemmikkieläintarvikkeita, vinttikoiravälineistöä sekä puutarhapatsaita. Herää kysymys, mistä tällaiseen jännään liikeideakomboon on päädytty?

Nyt kun mietit mitä sinne omalle pihalle tai parvekkeelle kevään tullen laittaisit, niin äläpä unohda näitä: kaljanhimoista puutarhatonttua, ilkikurista rottaa, pyhimyksiä tai baskeripäistä possua.
Voisiko enää olla yhtään parempaa tapaa saada kateellisia naapureita?

puutarhapatsas, kaljatonttu

puutarhapatsas, rottapatsas

puutarhapatsas, pyhimykset

puutarhapatsas, possupatsas

Kun kuitenkin kiinnostuit, niin pistä viestiä. Voin aloittaa sivubisneksenä puutarhatonttujen diilaamisen!

puutarhapatsaat

P.S. Tiedoksi, että se normikokoinen aasipatsas lienee menneen kaupaksi kun sitä ei kaupan pihalla näkynyt. Ja meidän matkaan ei kumma kyllä lähtenyt yhtäkään patsasta. Reissu jätti kuitenkin jälkeensä iloisesti ylöspäin nykivät suunpielet.

2 kommenttia:

  1. Monessa asiassa on mieli muuttunut matkan varrella ja elämä opettanut varovaisemmaksi lausunnoissa. Noihin puutarhatonttuihin, sammakoihin ja possuihin on kuitenkin vielä niin pitkä matka, ettei taida elämä riittää...se aasi olisi voinut olla eri juttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makuasioita totta tosiaan. Mielenkiinnolla odotan ohikulkevan infoa siitä mitä muita hahmoja kaupan pihalle ilmestyy :)

      Poista

Kiitos, kiva kun kommentoit!