Joskus käy näitä hassuja sattumuksia. Asioita, joiden suhteen olet oikeastaan jo luovuttanut ja sitten yhdessä hujauksessa asiat ovatkin kääntyneet toisin.
Olen näistä autoiluasioista kirjoitellut ennenkin (täällä ja täällä). Pikakertauksena kuitenkin, että taloudessamme on yksi auto, jota mies tarvitsee päästäkseen toiselle paikkakunnalle töihin. Minä kuljen jalkaisin (lue: rattaita työntäen) kahden lapsen kanssa. Automme on miehen työsuhdeauto, jota minulla ei ole lupa ajaa. Irlannissa auton ajajat tulee kirjata erikseen autovakuutukseen.
Taannoin kyselin useampaan otteeseen mieheltä, josko hän selvittäisi tuota vakuutusasiaa. Sain vastaukseksi yleensä Nyt on kauhea kiire töissä. Joo, yritän jossakin välissä selvitellä. Ja mitä näitä nyt oli. Jossakin kohtaa kuitenkin ymmärsin, että selvittämättömyyden syy tuskin oli vain kiireessä tai asian monimutkaisuudessa vaan enemmänkin pelossa luovuttaa autoa emännän käyttöön, joka saattaisi romuttaa koko ajopelin.
Lopetin kyselyt. Viime kesänä aloin vuokraamaan autovuokraamosta kaaraa aina silloin tällöin käyttööni muutamiksi päiviksi kerrallaan tarpeeni mukaan.
Viime viikolla mies heitti täysin puskista kommentin, että selvittää minulle autonsa ajolupaa. Koko aiheesta ei oltu keskusteltu ainakaan yli puoleen vuoteen. Syynä tähän "äkilliseen mielenmuuttumiseen" taisi olla se, mies tulee lähitulevaisuudessa olemaan jonkin verran töidensä vuoksi poissa kotoa ja voisi siten jättää auton minulle arkeamme helpottamaan.
Perjantaina mies palasi töistä lomakkeen kanssa, johon oli kopioitu ajokortini ja täytetty muutamat tiedot. Allekirjoituksen jälkeen minulla oli lupa auton käyttöön. Mietin, että tässä vaiheessa lienee parasta olla avautamatta vakuutusasianhoitamisen hankaluudesta.
Lauantaina lähdimme läheiseen ostoskeskukseen tekemään viikonlopun ruokaostoksia ja muutamia muita hankintoja. Meinasin kuitenkin alkaa jänistämään, kun mies laittoi minut kuskiksi. Vuokra-autojen kriteerinä minulla on ollut mahdollisimman pieni auto, josta näen kunnolla ulos ja jonka linjat hahmotan näillä kapeilla kiviaitojen reunustamilla teillä. Miehen auto on käytännössä kaikkea muuta. Sen kanssa omasta pihasta ulospääsykin vaatii omat kikkansa.
Ostoskeskukseen ajaessamme huomasin syrjäsilmällä miesraasun hapuilevan pelkääjänpuolen ovenkahvaa ja heittävän kommentteja nyt menee kyllä tosi läheltä muuria! Melkein rysähti rotvallin! Jätin läpät optisista harhoista sikseen ja jatkoin ajamista kieli keskellä suuta. Mies teki varmaan mielessään korjausbudjettia, eikä tainnut paljon helpottua kommentistani mihis soitan, sitten jos sattuu jotakin? Parkkeerattuani ostoskeskuksen perimmäiseen parkkiruutuun mies kysyi takapenkiltä helpottuneena eikös äiti ajanutkin hyvin? Tiesin toki enemmän kuin hyvin, että Nappula vastaa aina tällätavoin asetettuihin kysymyksiin joo. Niin tälläkin kertaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kiva kun kommentoit!