30. marraskuuta 2019

Uhma tuli taloon


uhmaika, tahtoika, puolitoistavuotias, milloin uhmaika alkaa, poika, pikkupoika, kiukuttelu, itkupotkuraivarit, lapsi
Meille on muuttanut sellainen pieni melskaava poika. Tai no tarkemmin ottaen se sama pieni poika, Paddy on asunut täällä jo yli puolitoista vuotta, mutta hiljattain hän on alkanut tekemään vielä selvempää meteliä olemassaolostaan. Tätä melskausta kutsutaan myös nimellä uhmaikä tai tahtoikä.

Ja myönnän, että tämä vaihe pääsi yllättämään allekirjoittaneen melkein housut kintuissa.

Nappulan kohdalla tällaista uhmaikää ei juuri ollut tai ei ainakaan näin vahvasti. Tai sitten aika on vain totta tosiaankin kullannut muistot.


uhmaika, tahtoika, puolitoistavuotias, milloin uhmaika alkaa, poika, pikkupoika, kiukuttelu, itkupotkuraivarit, lapsi
Paddyn sanavarasto on vielä aika rajoittunutta. Erinäinen repertuaari yksittäisiä sanoja putkahtelee suusta. Kuten esimerkiksi kookee (korkea), jota hän käyttää erityisesti silloin kun on kiivennyt paikkoihin, jotka tietää olevan liian korkeita hänelle. Kaakuu (juosta karkuun), jota käytetään sanan varsinaisessa merkityksessä. Ja joitakin kahden sanan huomautuksia. Lisää eipää! (lisää leipää) tai tippu maaha, jota käytetään erityisesti silloin kun jotakin on täysin vahingossa lentänyt lattialle.

Rajoitetusta kielitaidosta huolimatta pojalla on taito saada viestinsä perille, ainakin siitä vinkkelistä mikä asia nappaa ja mikä ei. Kommunikoinniksi riittää yleensä yltiöpäinen mölinä, pään pyörittäminen tai tavaroiden heittely – näillä keinoin yksinkertaisempikin vastapuoli tajuaa miellyttääkö homma pikkumiestä. Palaute asiaan kuin asiaan tulee aika nopeasti. Paddy taitaa suomeksi ja englanniksi sanan ei. Ja tämä sana osataan lausua hyvin jämäkästi. Tuskin ketään yllättää, että ei -sanan vastakohdasta ei ole kummallakaan kielellä vielä mitään hajua. Paddyn suosikkitapa käyttää ei :tä on pyörittää päätään ja hokea eieieieie kun hän tekee jotakin, mikä ei ole sallittua, kuten juoksee autotielle.
uhmaika, tahtoika, puolitoistavuotias, milloin uhmaika alkaa, poika, pikkupoika, kiukuttelu, itkupotkuraivarit, lapsi

Olin melkein luullut, että itkupotkuraivarit ovat markkinamiesten kepposia, mutta nyt kun niitä on päässyt itsekin todistamaan, niin eipä voi muuta kuin pyöritellä silmiään niistä mielenosoituksista. Toisin sanoen se sellainen maataan pitkin pituuttaan lattialla, lyödään nyrkeillä maata ja huudetaan on tullut valitettavan tutuksi. Ja kuten ehkä arvata saattaa näitä uhmarituaaleja tehdään erityisesti äidin ollessa läsnä. Isä pääsee vähemmällä, puhumattakaan muista tahoista. Mitä nyt joskun kirjastontäti tai kirjakaupan myyjä on päässyt todistamaan uhmakohtausta, mikä on seurannut siitä, että poikaa on kielletty repimästä kirjoja hyllyiltä. Päivähoidossa hän on tietysti kiillottanut sädekehänsä viimeisen päälle ja käyttäytyy siellä kuin mikälie pikku enkeli. Ihan yhtä enkelimäisiä otteita ei aina kotona tavata.

Pikkumiehen elämässä tilanteet heittelevät helposti nollasta sataan. Ilosta ja riemusta uhmakiukkuun. Kiekuttelusta huolimatta paras keino rauhoittua on istua mamman sylissä. Onneksi Paddy yleensä leppyy nopeasti ja uhmakohtauksen mentyä ohi on hyvä viipottaa kohti uusia kikkailuita. Vielä kun itse muistaisi aina niinä uhmanhetkinä tämänkin olevan vain yksi niistä monista vaiheista.

4 kommenttia:

  1. Heh, kuulostaa kyllä niin tutulle. :D meillä kanssa ei vielä ihan hirveästi sanoja tule, johtunee varmaan juuri kaksikielisyydestä. Jonkun verran kyllä tulee mutta ei niin että pystyisi kertomaan suututuksen syitä tietenkään. Ikää 1,8v. Kyllä tämän äidin pinnaa koetellaan päivittäin näillä raivokohtauksilla! Huhuh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Karla ja tsemppiä teille! Täysin samassa 18kk iässä meilläkin mennään. Ja sen kun aina tietäisi/ymmärtäisi mistä se kiukku tulee.

      Poista
  2. Sen, joka ensimmäisenä kiipeää puuhun, voi lähettää hoitamaan muitakin asioita. Paddy taitaa olla niitä miehiä, jotka tietävät, mitä tahtovat ja tahtovat lujasti. Tähän maailmaan on tultu toimimaan!

    Parempi irroitella kotona ja fiksuilla julkisesti. Hyvä niin päin, vaikka joskus ottaa voimille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allekirjoitan täysin tämän tahtomiehen!
      Kiitos kommentistasi.

      Poista

Kiitos, kiva kun kommentoit!